Liian onnellinen leski liian pian?
Olen tässä muutaman kuukauden kärsinyt moraalisesta kriisistä: kihlattuni kuoli noin seitsemän kuukautta sitten,ja vaikka ensimmäisinä kuukausina tuntui että kuolen itsekin sydänsuruun,nyt keväällä elämä on muuttunut mielekkäämmäksi ja olen viime aikoina ihastunut ja alkanut varovaisesti tapailla uutta tyyppiä. Mieltä kuitenkin kaihertaa, olenko jotenkin tunnevammainen tai muuten hirveä ihminen jos ajattelen uuden onnen mahdollisuutta näin lyhyen ajan jälkeen? Ehdin kuitenkin tuntea kihlattuni vuosia,ja vaikka suhde oli vaikea ja hänen kuolemansa ei tullut ihan puskista, tuntuu jollain tavalla väärältä vanhaa elämää kohtaan nauttia niin paljon nykyhetkestä. Osaavatko mammat antaa vertaistukea tai muuten viisaita neuvoja?
Kommentit (14)
Oma syyllisyyden tunteesi on se aihe mitä sinun kannattaisi selvitellä eikä "surun" puute. Surutyösi on tosiasiassa nimittäin kesken jos edelleen tunnet onnellisuudesta syyllisyyttä.
Sinun elämäsi. Sinä teet valinnat. Esittäisin asian kuitenkin hyvin varovaisesti miehen suvulle, jos on tarpeen keskustella näistä asioista. Voithan sanoa, että nyt tuntuu ensi kertoja, että elämässä on taas vähän valoa.
Miksi onnellisuus olisi paha asia?
Isäni löysi uuden naisen jo ennen äitini hautajaisia. Aika nopeaa, mutta hyvä hänelle.
Ei ole olemassa mitään pakollista suruaikaa. Suruprosessi on todellakin hyvin yksilöllinen. Viis siitä mitä muut ajattelevat!
Minusta voita ihan hyvin jatkaa tapailua, mutta ehkä kannattaisi edetä hitaasti? Ei muiden mielipiteiden takia vaan itsesi, jotta saat aikaa käsitellä tunteitasi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta voita ihan hyvin jatkaa tapailua, mutta ehkä kannattaisi edetä hitaasti? Ei muiden mielipiteiden takia vaan itsesi, jotta saat aikaa käsitellä tunteitasi.
Näin olen vähän itsekin ajatellut(tapailemani tyyppi on samaa mieltä),eli en syöksy päätä pahkaa uuteen ihmissuhteeseen ja muutenkin pidän asiasta toistaiseksi matalaa profiilia, tuntuu vain että "pitäisi" olla jokin tietty suruaika,esimerkiksi sanotaan että ensimmäinen vuosi on vaikein jne.
AP
Vierailija kirjoitti:
Leski?
Niin,pitkä parisuhde päättyi eron sijasta kuolemaan.
Jos sinusta tuntuu, että aika on kypsä uudelle onnelle, niin anna mennä vaan. Sinun elämä, sinun onnellisuus.
Kunhan uusi miehesi tiedostaa miten rikki saatat vielä kaiken alla olla, anna mennä vaan. Mutta leski et silti ole, olen pahoillani. Leski on lopulta vain juridinen termi, jonka saa vain naimisissa olleen eloonjäänyt puoliso.
Suru on prosessi ja siinä on eri vaiheta.
Oletko sopeutumisvaiheessa? Siinä
löytyy vähitellen uusi tasapaino.
Surutyön avulla menetys muuttuu pikku hiljaa muistoiksi, osaksi
menneisyyttä. Sureva löytää uudelleen elämäniloa ja suuntaa
suremiseen aikaisemmin käyttämänsä voimavarat toisiin asioisin.
Onni ja suru, ja vaikka mitkä tunteet voivat olla limittäinkin. Eikä missään järjestyksessä. Tunteiden ristiriitaisuus ja sekamelska ovat ymmärtääkseni juuri sitä, mihin elämän varrella törmää.
En minä muista lukeneeni tai kuulleeni, että onnen tai onnellisuuden torjuminen olisi millään lailla hyödyksi, normaalia, toivottavaa tai "jalostavaa" edes jonkin menetyksen jälkeen.
Viestit 14 ja 15 antoivat erityisesti pohtimisen aihetta,kiitos kaikille asiallisesista,viisaista ja lohdullisista sanoistanne 💖
AP
Anna mennä vaan, elämä on lyhyt muutenkin. Olet onnesi ansainnut.