Listataan yleisiä harhaluuloja
Ensimmäinen harhaluulo: Härät provosoituvat punaisesta väristä.
Kommentit (245)
Se, että naiset muka haluavat kiltin, kunnollisen ja hyvän miehen.
Vierailija kirjoitti:
Myytti 6: Kun juo maitoa, saa vahvat luut
Maidon on ajateltu takaavan vahvat luut, koska maito sisältää paljon kalsiumia. Kalsium on kuitenkin vain yksi luuston kuntoon vaikuttava osatekijä. Muun muassa riittävällä D-vitamiinin saannilla ja liikunnalla on tärkeä rooli vahvan luuston rakentajana. Tupakointi, runsas alkoholinkäyttö sekä runsas kofeiinin ja suolan saanti ovat pahaksi luustolle.
Myytti 7: Kalsiumia ei saa muualta kun maitotuotteista, joista se imeytyykin parhaiten
Hyviä kalsiuminlähteitä löytyy myös kasvikunnasta. Niitä ovat muun muassa palkokasvit, vihreät vihannekset, pähkinät ja siemenet sekä kuivatut hedelmät. Joihinkin elintarvikkeisiin, esimerkiksi eräisiin mehuihin ja kasvimaitoihin on lisätty kalsiumia, jolloin niissä yleensä on yhtä paljon kalsiumia kuin lehmänmaidossa. Lehmänmaidon kalsium ei myöskään kuulu parhaiten imeytyvien joukkoon. Esimerkiksi kaaleista kalsium imeytyy paremmin kuin maidosta.
Myytti 8: Ihminen ei pärjää ilman maitoa
Ihminen on ainoa nisäkäs, joka käyttää maitoa aikuisenakin, vieläpä toisen lajin maitoa. Monissa kulttuureissa maitoa ei käytetä lainkaan, mutta ihmiset pärjäävät silti mainiosti, ja heillä on vahvat luut. Suurin osa maailman ihmisistä ei lapsuusajan jälkeen kestä maitoa ollenkaan, koska kyky hajottaa maitosokeria häviää iän myötä. Valtaosalla ihmisistä on siis laktoosi-intoleranssi. Kuitenkin Keski- ja Pohjois-Euroopan väestöllä laktoosin hajottamiskyky yleensä säilyy. Jo Välimeren maissa tilanne on päinvastainen.
Myytti 9: Ainakin lapsille lehmänmaito on välttämätön
Imeväisikäisen lapsen paras ja luonnollisin ravinto on oman lajinsa maito, siis äidinmaito. Maailmassa on tuhansia vegaanilapsia, jotka eivät äidinmaidon jälkeen siirry lehmänmaitoon. Heidän kasvunsa ja kehityksensä on silti normaalia, ja he välttyvät lehmänmaidon terveyshaitoilta.
Myytti 10: Maidottoman ruokavalion koostaminen on todella hankalaa
Maidottoman ruokavalion koostaminen ei ole ollenkaan hankalaa. Tarjolla on runsaasti kasviperäisiä maitoja, juustoja, jäätelöitä ja jogurtteja, joita käytetään kuten vastaavia lehmänmaitotuotteita.
Lähde: http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/10-myyttia-maidosta
.
Yleinen harhaluulo vegaanien keskuudessa on että ihmisiä kiinnostaa heidän propaganda-mölinänsä.
Vierailija kirjoitti:
Halla-aho on rasisti.
Umpirasisti ja homofoobikko.
Että psykologi ja psykiatri ovat sama asia.
Stuertit, mieskampaajat, miespukusuunnittelijat, mies sisustussuunnittelijat on homoja....
Ettei suomalaisissa perheissä tapahdu seksuaalista hyväksikäyttöä.
Teslat eivät muka toimi Suomen talvessa, vaikka toimivat ihan hyvin mm. Norjassa ja Kanadassa. Sehän on niin päin, että polttomoottoriautot jäävät käynnistymättä tai hyytyvät tien poskeen.
Ylipainoinen on automaattisesti huonokuntoinen ja hoikat ihmiset elävät terveellisimin kuin ylipainoiset.
Hiusten rasvoittuminen johtuu liiallisesta pesemisestä.
Näin väittävillä ihmisillä näkee usein likaisia hiuksia. Sen kyllä uskon, että kaikilla ei iho rasvoitu yhtä nopeasti, mutta ei se johdu mistään pesemättömyydestä.
Jos hissiin jää jumiin liian pitkäksi aikaa, voi kuolla hapenpuutteeseen.
Ensimmäinen vessakoppi julkisissa vessoissa on likaisin.
Jatkojohtoon saa kytkeä monta laitetta kerralla.
Että kaikki elämässä on itsestä kiinni ja kaikilla on samat mahdollisuudet yms. kaiken positiivisen asenteen jankuttaminen ja vaikeuksissa olevien ihmisten syyllistäminen.
Hämmästyttävän monet ihmiset tuntuvan ajattelevan, että minä olen kehitysvammainen, koska olen lyhytkasvuinen, helposti varsinkin vieraiden parissa syrjäänvetäytyvä ujouden vuoksi enkä puhu paljon.
Ananakset kasvavat palmupuissa tai puissa ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maapallo on litteä 😂
Tähänkin alapeukutusta....Mielenkiintoista. Jollakin on tarve alapeukuttaa ihan kaikkia kommentteja:)
Miten se on yleinen harhaluulo? En tiedä ketään joka nykyään luulsi niin.
Töihin pääsee, kun viitsii hakea. Armeijassa kaikki lähtevät samalta viivalta. Kesätöihin pääsee reipas oma-aloitteinen nuori. Vanhempien lastensa puolesta tekemät soittelut jne. jää huomiotta. Etusijalla ovat ne, jotka itse hakevat paikkaa.
Että adhd johtuu huonosta kasvatuksesta, ruokavaliosta ja liiasta television katselusta.
hieNo hieHo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myytti 1: Lehmät tuottavat maitoa automaattisesti, ja ellei niitä lypsetä, niiden utareet repeävät
Kaikki nisäkkäät tuottavat maitoa vain synnytettyään jälkeläisen, eikä lehmä ole tästä poikkeus. Jotta lehmä tuottaisi maitoa, sen on synnytettävä vuosittain. Jalostuksen tuloksena lehmät tuottavat nykyisin niin paljon maitoa, ettei vasikka voisi sitä kaikkea käyttää ravinnokseen. Silti vasikka vierotetaan emostaan yleensä heti kun lehmä on nuollut sen puhtaaksi.
Myytti 2: Maidon vuoksi ei tarvitse tappaa
Vain noin puolet lehmille syntyvistä vasikoista on lehmiä eli "tyttöjä", jotka saavat elää aikuisiksi, jatkaakseen maitokoneina. Sonnit joutuvat teurastettaviksi 1-2 vuoden ikäisinä "mulleina". Noin 90 % Suomessa myytävästä naudanlihasta tulee lypsykarjatiloilta. Myös lehmät teurastetaan heti, kun niiden maidontuotanto alkaa laskea, noin 4-6 vuoden iässä. Lehmän luonnollinen elinikä on noin 20 vuotta. Näin maidontuotanto ja eläinten tappaminen ruoaksi kulkevat saumattomasti käsi kädessä.
Myytti 3: Lehmillä on hyvät oltavat Suomessa
Eläinten jalostuksella ja eläintilojen kokojen suurentamisella on pyritty tehokkaampaan maidontuotantoon. Maidontuoton tehostaminen on johtanut muun muassa tilanteeseen, jossa osa lehmistä ei kestä enää utareittensa painoa, vaan ne tarvitsevat utareliivit. Runsas maidontuotanto rasittaa lehmiä, ja ne kärsivät erityisesti utaretulehduksista. Liikunnan puute ja huono hygienia lisäävät utaretulehdusten ja kivuliaiden sorkkasairauksien riskiä. Valtaosa lehmistä on kytketty parsiin, joissa ne eivät pysty juurikaan liikkumaan. Lehmät kuitenkin päästetään kesällä laitumelle tai vähintään jaloittelutarhaan.
Myytti 4: Ainakin luomulehmillä on hyvät oltavat
Luomutuotanto on toki parempi vaihtoehto kuin tehoeläintuotanto, mutta kyse on edelleen eläinten oikeuksien rikkomisesta: eläimiä pidetään, jotta niistä saadaan tiettyjä tuotteita. Kun tuotteita ei enää saada, eläimet tapetaan. Luomutiloilla vasikka vieroitetaan emostaan yleensä hieman myöhemmin, mikä on jopa tuskallisempaa vasikalle ja emolle, jotka ehtivät kiintyä toisiinsa enemmän. Luontaisissa olosuhteissa emo vieroittaisi vasikkansa noin 11 kuukauden ikäisenä. Valmisruuissa, ravintoloissa tai ruokaloissa käytettävä maito ei yleensä koskaan ole luomua, joten useimmiten on helpompaa etsiä vegaanivaihtoehto kuin ruoka, jossa maito on luomua.
Myytti 5: Maito on terveellistä
Maitotuotteet ovat suomalaisten suurin tyydyttyneen rasvan lähde. Tyydyttynyt rasva nostaa veren kolesterolitasoa ja lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi maitotuotteet voivat lisätä joidenkin syöpien riskiä, aiheuttaa vauvalle koliikin ja heikentää raudan imeytymistä ruoasta. Lehmänmaitoallergia on lasten yleisin allergia.
Pistä nyt edes käsitteeet oikein luentoosi - joku saattaisi jopa herätä ajattelemana eli uskoa papatustasi.
Jos väität, että maito olisi yleisin allergian aiheuttaja, niin pistä tilasto tästä: ei pidä paikkaansa meinaan - vilja ja kalat ovat yhtä allergisoivia.
.
Lehmä ei synnytä. Lehmä poikii.
Kanakaan ei synnytä. Kana munii.
Hyttynen ei synnytä. Hyttynen munii.
Kala ei synnytä. Kala kutee.
Jne.
'- - syntyvistä vasikoista on lehmiä eli "tyttöjä"' ... lehmä ei synnytä lehmää! Lehmä poikii ja jälkeläinen on vasikka. Vähän isompia nautoja kutsutaan, noin vuoden ikäisestä eteenpäin, sonneiksi tai hiehoiksi. Poikinut hieho on lehmä. Kastroitu sonni on härkä. Utareet ei nyt ehkä repeä, jos ei lypsetä, mutta myös tämä tuotta utaretulehdusta.
Sinulta puuttuu kokonaan pihattonavetat. Lihakarja.
.
Tämä sepustus todistaa, että kaupunkilaisilla on maaseututietous todella pahasti hukassa. Silti ne mölisee kuin sonnilauma ja muka asiantijoita esittävät. Teksti on siis pelkkää ennakkoluuloa ja suoraa valehtelua osin.
"Vähän isompia nautoja kutsutaan, noin vuoden ikäisestä eteenpäin, sonneiksi tai hiehoiksi. Poikinut hieho on lehmä."
"muka asiantijoita esittävät"
On se hienoo, kun on sanat hallussa!
Jos pitää luentoa, voisi edes tarkistaa faktatiedot ennen kuin alkaa paasta "jumalansanaa".
Yleinen harhaluulohan onkin, että luennoija tietäisi jotain luennoimastaan asiasta. Tässä taas todistuu, että ei tosiaankaan tiedä.
Erikoista, että tulee alapeukutuksia. On nimittäin täysin totta:)
T. lääkäri ( ei palstalääkäri:)