KULTAINEN 60-LUKU VIIKOLLA 13

Heh, teillä taitaa olla mun löpinöitten perusteella aika kaunisteltu kuva tästä ns. energiabuumista. Olisitte nähneet tän huushollin talvisen opiskelu-urakkani jäljiltä; oltaisiin oltu just sopiva perhe siihen menneeseen siivousohjelmaan... Mutta hyvä mieli tulee, kun saa jotain - edes pientä - aikaiseksi. Sitä paitsi pieni paniikki on hyvä piiskuri... joka hetki melkein ajattelen että jospa lähtö tulee vaikka parin tunnin päästä! Eli jos tässä mennään yliaikaiseksi, niin meidän huusholli alkaa olla sellaisessa kunnossa, ettei sitä itsekään tunnista omakseen!! :-D



Synnytyksestä. On alkanut kummasti pyöriä mielessä mullakin. Kertaakaan en oo etukäteen pelännyt tai jännittänyt sitä, vaikka sitten kun on tullut lähtö, niin pulssi on kiivennyt aika korkealle ja jalat on lyöneet loukkua. Mutta nyt oon miettinyt, että jospa tähän tilaan olis keksitty jokin muu ulospääsy! ;-) Ei taida olla paljon vaihtoehtoja.



Mulla pelkoja vähentää se, että vaikka h-hetki on ollut joka kerran aivan hirvittävän raju, se itse punnerrusvaihe on ollut niin nopea, että olen siinä mielessä päässyt tosi vähällä (pisin ponnistusvaihe 9min :). Ja en usko että tämäkään tulee juuttumaan mihinkään, vaikka tietysti muita dramaattisia asioita voi kesken kaiken ilmetäkin. En ihmettele yhtään, että pelottaa, jos on kovia kokemuksia takana.



Meinasin eilen suuttua, kun mies selitti, että hän on saanut jonkin kaverinsa (en oo edes kuullut hänestä koskaan, sen verran läheinen buddy) 50-vuotispäiväkutsun pääsiäissunnuntaiksi. toiselle puolelle Suomea. Ja että sinne ikään kuin pitäis mennä!!!! Voi järkytys!!! Saatiin kuitenkin keskusteltua suht asiallisesti, ja tultiin siihen tulokseen, että hänen ikään kuin pitäis myös olla tämän lapsensa synnytyksessä mukana. Ja ehkä vielä enemmän kuin noilla merkkipäivillä. Sovittiin, että jos bébé on syntynyt siihen mennessä niin sitten hän menee, jos ei niin sitten ei mene. Välillä en kyllä tajua miesten ajatuksenjuoksua. (Tajuatteks te???)



Kyllä on tosiaan kurja keli. Tämän märemmäksi ei varmaan voi tienoo tulla. Pari päivää kun vielä sataa vettä niin eiköhän ne meidän rikkaruohoviljelykset jo tuolta pilkota! ;-)



Hyviä vointeja ja mielenrauhaa toivottaa

Jymy rv 35+6 sekä poikasakki

Heissan!



Nuo Jymyn jutut saa aina hymyn huulille:-))

Tuo miesten ajatuksen juoksun tajuaminen on ollut niin ikään meillä viimepäivät ihmetyksen ja kiivaankin keskustelun aiheena.

Kuten aiemmassa viestissäni kirjoitin, meillä oli pieniä ongelmia tietokoneen kanssa. Ne ongelmat siis nyt paikannettu ja korjattu..eli elämä voisi jatkua siltä osin entistä rataansa, mutta eikö mitä tietokoneen ongelmat nostattivat miehessä sellaisen uuden tietokoneen hankinta kuumeen, ettei sillä ole rajoja,joka ilta töistä tullessaan on uusia tarjouksia esiteltävänä ja perusteita sille, miksi juuri nyt tarvitsisimme uuden koneen täysin toimivan!!! entisen tilalle ja mikä yllättävintä rahaakin tuntuu " meillä" miehen mielestä yhtä-äkkiä olevan ylimääräiset n.1000e koneeseen sijoittaa, vaikka kokoajan mietitään miten rahat riittävät menossa olevan remontin, tulevan keittiöremontin ja vauvanhankintojen tekemiseen..ja tietty elääkin siinä sivussa pitää.ARGHHH...



Tuo synnytyksen lähestyminen alkaa teidän juttuja lukiessa hiukan konkretisoitua, en ole oikeastaan tähän saakka antanut itselleni edes lupaa ajatella koko asiaa, se tuntuu niin " pelottavaltakin" ikäänkuin synnytyksen saisi jotenkin katoamaan ja vauvan ulos ilman sitä,jos asiaa ei ajattele,huh:-/! Tuttavani sai toissapäivänä potran vajaa kolmekiloisen pojan rv:lla 34 ja se vielä tuntui tuovan asian lähemmksi, koska noille viikoille minullakaan ei ole enää kauheasti matkaa ja kaikki valmistautumisasiat vielä täysin kesken!



Kevis aloittavatko sinulle insuliinit vai mitä lääkitystä suunnittelevat?Minun ystävä joutui molemmissa raskauksissa insuliinin käyttöön ja hänen kokemus oli, että loppujen lopuksi aika nopeasti siihen tottui ja hänellä ainakin saatiin komplikaatiot estettyä ja molemmat vauvat syntyivät reilut kolmekiloisina.Tosin tietty aina toivoo, ettei ylimäär.ongelmia tulisi ollenkaan.



Nyt kun raskaana ollessa olen " haastatellut" lapsen saaneita ystäviä,ole oikeastaan yllättänyt siitä, miten monella ollut erilaisia ongelmia raskauden kulussa. Ne kuitenkin ilmeisesti asioita joista ei yleisesti puhuta ja varsinkaan " ei lapsellisille" ystäville, koska en muista että heidän odotuksen aikana asioista olisi kauheasti puhuttu. Minusta taas tuntuu, että minä olen liiankin kanssa kuormittanut ystäviäni vaivojeni valituksella:-((,halusivatpa tai eivät, sillä kuten joku,en nyt muista kuka täällä todennut, että raskaana oleminen ei ole minustakaan erityisen nautittavaa aikaa ollut.



Olin muuten eilen illalla sellaisilla Party light kynttiläkutsuilla, onko kukaan käynyt? Aivan hirvittävän ihania kynttilöitä aivan hirvittävillä!!!!!hinnoilla.Mutta siitä huolimatta haksahdin hiukan törsäämään,ajattelin että pyh, jos miehen mielestä meillä varaa ostaa uusi tonnin tietokone,on minulla varaa laittaa muutama kymppi kynttilöihin:-)))



Jaahas pitäisi varmaan yrittää siirtyä tenttikirjan pariin...jota olen ansiokkaasti vältellyt jo toista viikkoa,jostakin syystä hoitotieteen tutkimusmetodiikka ei tahdo oikein jaksaa nyt kiinnostaa.....



t.Tuah rv 27+2

Maanantaina menen siis OYS:aan, toista kertaa äitipolille tämän diabetesasian takia. Jokin lääkitys aloitetaan, muttei vielä tiedä, onko se piikki vai pilleri. Heillä on siellä joku tutkimus meneillään ja haluaisivat minut koekaniiniksi. Mies oli aivan kauhuissaan ja toivoi, ettei vauvaa ja minua enää vaarannettaisi millään tavalla. Pitää nyt sitten kysellä, että kuinka pelottavia tutkimuksia tekevät. Ei minuakaan nyt oikein huvittaisi osallistua enää mihinkään tutkimuksiin.



Jännityksellä odotetaan, mitä keksivät meidän päämme menoksi.



Kevis rv 31+2

Tuppasi vähän naurattamaan nuo miesten ajatuksenjuoksut... mitenhän ne osaakin olla niin samanlaisia??



Hurjaa kun oma odotus on niin alussa ja silti ajatukset kääntyi sinne synnytykseen kun luin muiden mietteitä siitä. Itselläni ainoa pelko on etten ehdi sairaalaan.. kaikki synnytykset olleet niin nopeita. Viimeksi meinasin sentään saada kohdunkaulan puudutuksen mutta kun lääkäri alkoi sitä laittaa se olikin jo myöhäistä! Ilokaasulla on yritetty sinnitellä. Kai siinä kivun unohduksessa vaikuttaa paljon kuinka pitkä ja vaikea synnytys on ollut, ja tietysti ihmiset kestävät kipua eri tavalla.



Kevis, eipä meidän lapsilla kovin isoja ikäeroja ole kun omien syntymävuodet on -87, -90, -99 ja -03. Nuo keskimmäiset on melko saman ikäisiä.



Täällä myös masentaa tuo keli, olisi jo aika alkaa aurinko paistella ja sulattaa lunta eikä enää lisää tupruttaa. Mutta siinä ei kai auta muu kuin odotella...

Tohon minun synnytyskipujuttuuni liittyen se vielä, että synnytykseni oli " helpohko" (jos nyt niin voi sanoa) eikä se sisältänyt mitään kauhukokemuksia. Ainoastaan ponnistusvaihe oli pitkä, 45 min, ja sain tehdä töitä tosissaan kun ei tullut varsinaisia ponnistussuppareita. En siis vieläkään tiedä miltä tuntuu kun ponnistuttaa :) Tollainen 9 minuuttia ponnistamista maksimissaan kuulostaa aika mukavalta.

Mutta tosiaan kipuun liittyen minulla taitaa vaan olla norsun muisti...



Joo, voi kun lähtisi jo tuo lumi ja pääsisi nauttimaan keväisemmistä säistä. Mekin laitettiin pojan kanssa jo siemeniä itämään, osa taisi tulla kyllä vähän liian varhaseenkin ulossiirtoa ajatellen. No, pääasia, että päästiin kevään makuun!



äitimiia

Tervetuloa Kristiina! Meillekin on tulossa viides lapsi, tosin vanhemmat lapset ovat ikähaarukalla 11v-1v4kk eli murrosikään ¿pääsemme¿ vasta tutustumaan. Minä olen myös samoilla linjoilla kuin moni muukin täällä, että kromosomitutkimuksiin en halunnut (vaikka neuvola sinne melkein pakotti¿) ultrissa kyllä käytiin ja nyt ollaan menossa vielä 4D-ultraan, jotta saadaan vielä tarkempi selvitys vauvan terveydentilasta. Abortti ei meille ollut vaihtoehto, joten haluan vain tietää jos lapsella on jotain vikaa, mistä on merkitystä synnytyksen yhteydessä.



Toivottavasti Keviksen sokeriongelmat nyt saataisi kuriin ja helposti, ettei tarvitsisi sairaalassa vierailla¿ Jymy voisi pidätellä vielä pari viikkoa, niin vauva saisi vielä mukavan pyöreän masun :o) (Ja ei me teitä nyt ihan helposti täältä pois päästetä ennen aikojaan ;o) ) Mukavaa oli lueskella Belindan vauvantuoksuisia kirjoituksia! Kiva kun muistat meitäkin välillä!



Mekin katsottiin yhdessä lasten kanssa tuo Ylen vauvadokkari. Vähän oli pitkä lapsille, mutta kyllä välillä jaksoivat sen juttuja kuunnella. Mulle on tulossa sektio, joten ei vielä tuo synnytys mietitytä kun tietää ¿nuotit¿ jo etukäteen. Mutta ainahan se silti jännittää kun tärkeä päivä lähestyy!



Musta tuntuu samalta kuin äitimiiasta, että synnytys on vielä kovin kaukana edessä, mutta sitten kun viikot alkavat kolmosella, niin alkaa varmaan tuntua konkreettisemmalta. Sitä paitsi jo ajatus kesästä tuntuu kovin kaukaiselta täällä lumihankien keskellä¿ Toisaalta tuntuu hyvältäkin, ettei synnytys vielä ole lähelläkään. Ajatus kahdesta vauvasta yhtä aikaa tuntuu niin hurjalta, onneksi tuo kuopus (1v4kk) ehtii tuosta edes vähän vielä järkevöityä (?).



11v tyttäreni löysi ilmoituksen äiti-tytär-risteilystä nuortenlehdestä ja me jo innostuttiin sinne lähdöstä. Olis laatuaikaa kerrankin tuon esikoisen kanssa. Risteily olis ollut aamulla Tallinnaan ja illalla takaisin. Laivalla oli ollut ruokailut ja meikkausopastusta ja maissa shoppailukierros. Risteily vain oli peruttu :o( Päätettiin sitten kuitenkin viettää naistenpäivä ensi lauantaina. Vien muut lapset äitini luo hoitoon (mies on tietysti silloin opiskelemassa!) ja tytön kanssa sitten menemme Hesaan syömään, shoppailemaan ja ehkä elokuviin :o) Ajattelin, että nyt täytyy mennä kun itse jaksan ja sitten vauvan synnyttyä en taas ikuisuuksiin pääse mihinkään. Kun lapsia on monta, niin täytyy aina välillä yrittää keksiä niiden kanssa jotain kahdenkeskistä. Viimeksi mies kävi baletissa nuorimman tyttären (6v) kanssa.



Tinka + Nuppu rv 24+5

Voi kun oli IHANAA lukea, että muittenkin pääkopassa pyörii mietteitä ja aprikointia synnytyksestä, etten ole ainut laholatva ja hysteerinen eukko! Ette tiiä, kuinka paljon helpottaa, kun toisiakin mietityttää! Mulla ei oo niinkun tähän asti ollut mitään huolta asiasta, mutta kuinka ollakaan, synnytyssalin näkeminen sai kaikki muistot taas virtaamaan. Ykkösestä otin epiduraalin, ja siitä ei jäänyt kammoa, vaikka eihän se nyt miellyttävää hommaa ole, mutta tosta kakkosesta tosiaan ajattelin ponnistusvaiheessa kuolevani, ja vauvan synnyttyäkin mua särki ja jomotti niin penteleesti heti jo siinä pedillä, vaikken ees tikkejä tarvinnut. Mutta nyt tosiaan, sanoin jo miehelle, että huudan epiduraalia jo ovelta kun mennään! :-D



Ehkä jotenkin alkoi synnytyksen lisäksi funtsituttaa koko sairaalassaoloaika, sillä jotenkin ne ekat päivät on musta omalla tavallaan aika kurjia, vaikka se nyytti siinä sitten sylissä jo onkin. Maha roikkuu tyhjänä säkkinä ja heiluu puolelta toiselle kävellessä, pyrstö on kipeä ja jälkivuotoa tulvii ja rinnat särkee maidonnoususta, ja sairaalassa on vaikea saada nukutuksi. Ja kaiken sen keskellä tarttis muka olla vaan ihan euforiassa... Lyönpä vetoa, että en ole ainut, jota kuitenkin nämäkin asiat ottaa päähän.



Tänään kyläilin hoitovapaalla olevan kollegan luona ja hain sieltä lainaksi vauvan turvakaukalon autoon. Ihanaa oli katsella sellasta vuoden ikäistä pojannassikkaa, jolla törrötti kaks hammasta alaleuassa ja hymyä piisasi niin että kuolatippa roikkui leuanpäästä. Hih!



Märkää on kuulkaa täälläkin. Iltapäivästä asti on tullut vettä oikein kunnolla. Tosin sekin on huomattavasti tervetulleempaa kuin toi lumi! Sataiskin nyt vaan niin että lumet sulais sen siliän tien! Eilen olin ihan epätoivossa, kun heräsin siihen lumisateeseen. Huhhuijaa, tässä alkaa sentään huhtikuu ylihuomenna! Tosin muistelin tässä yhden tutun kanssa sitäkin, että vuonna -95 kun odotin tota meidän esikoista, oli vielä äitienpäivänä lumimyrsky!



Närästykseen piti käydä hakemassa Rennietä apteekista. Tähän asti olen pärjännyt ilman lääkettä, mutta tuntuu siltä, että päivällä nautittu ateria on jäänyt kummittelemaan tonne ruokatorveen eikä suostu nyt vaan millään asettumaan.



Tytär oli vähän nuutunut ja outo ja tökkäsin mittarin kainaloon. Jäi niukasti " lämpörajan" alle, 36,9. Kunhan ei sitä halvatun influenssaa nyt tähän taloon tulisi! En todellakaan viime metreilläni sitä tautia kaipaisi! Mulla oli tapana ihmetellä ja naureskella koko tautia, että miten se nyt niin kamalaa voi olla, kunnes muutama vuosi itse sain A-viruksen, ja voi veljet, enpä ole sen jälkeen naureskellut.



Kauniimpia kevätsäitä odotellessa

Bonita 36+5

Kyllä on nimittäin hankalaa olla kahdestaan pikkulikan kanssa, kun muu poppoo lähti uimaan. Hän olisi koko ajan vain sylissä ja mun pitää keksiä jotakin puuhaa hälle että saan (itsekkäästi) olla koneella.

On se kuitenki helpompaa kun on monta tenavaa, pitävät ainakin toisilleen seuraa.



Synnytyksestä puheenollen, arvatkaa mikä minua tsemppas edellisessä synnytyksessä? No se kun tutustumiskäynnillä meille uuteen sairaalaan, näin tarkkailuhuoneen pöydällä (jonne tullaan joksikin aikaa synnytyksen jälkeen) odottamassa pienen kuohuviinipullon, kahvikupposet, leivät, jugurtit ym. ja jotenkin pystyin kuvittelemaan sen hetken kun ollan jo niin pitkällä.

Ja olihan se hienoa sitten. Pari edellistä synnytystä olimme isossa sairaalassa, jossa isälle ei ensinkään tarjottu mitään ja tuo kuohuviini oli ihan plussaa. Kaiken kukkuraksi, kun meillekin syntyi tyttö, niin se oli vaaleanpunaista!

Siis en ole mikään alkoholin ystävä, mutta se ajatus oli niin hieno.

Nyt siis kuulostan siltä kuin nuo tarjoilut olis mun synnytyksessä ykkösenä eikä lapsi...heh.

Mähän olen se tyyppi joka on ennen omia lapsia, pyörtynyt kuunnellessani muiden synnärikertomuksia, mutta omiin synnytyksiin olen aina suhtautunut aika tyynesti ja luottavaisena itseeni. Onneksi ne ovatkin aina helpottuneet edellisistä.

Viimeisimmän jälkeen isäntä väitti että hänkin olisi selvinnyt siitä!



Sitten noista kromosomitutkimuksista. Kiva etten olekaan ainut, joka ei ole suostunut niihin, vaikka terveydenhoitajat ja lääkärit tuntuivat ihan suosittelevan. Mä en yksinkertaisesti uskaltanut, koska pelkäsin niitä toimenpiteinä, enkä kuitenkaan olisi aborttia halunnut, niin että tulee nyt mitä tulee. Toivotaan parasta.



Ah ihanaa, nyt tuli porukka kotiin ja pikkuneiti juoksi oikein halimaan isoveikkaa. Ei hänelläkään tainnut olla mun kanssa kivaa kaksistaan...



Sit iltapalaa laittamaan, koitetaan kestää räntäsateet, kyllä se aurinko sieltä vielä paistaa.

Meriaani rv 24+4

Se on taas märkä aamu täällä Lounais-Suomessa. Mutta vauhdittaapahan ees lumien lähtöä!



Viime yö oli tuskaa. Närästi ihan armottomasti, enkä tohtinut sitä Rennietäkään sitten ottaa, kun päätäkin mokomaa särki ja olin siihen ottanut Panadolia. Valvoin puoli kolmesta puoli kuuteen kaikkien muitten vessahätä- ym. herätysten lisäksi. Tytär jäi täksi päiväksi kotiin potemaan, sillä on kurkku kipeä ja väsy olo ja lämpö nyt vaan pysyttelee siinä kolmeseiskan rajoilla. Omaa päätä jomotti vielä aamullakin ja yritän nyt edelleen tainnuttaa sitä Panadolilla.



Nakkasin äsken turvakaukalon pehmusteet pesuun ja päiväruuan jälkeen aattelin vihdoinkin napata tosta pakastimesta virrat veke, että se sulaa. Vein jo eilen ja toissapäivänä ne vähät pakasteet, mitä ei ole " urakalla" tähän mennessä syöty, systerin ja vanhempien pakastimiin.



Tama potkii taas oikein työkseen, sitä se teki viime yönäkin kun valvoin. Ei paljon tartte liikkeitä laskea, enkä ole kyllä laskenut noista edellisistäkään. Sen verran vilkkaita vilpereitä on kaikki masussa olleet. Yöllä kyllä ihan rehellisesti toivoin, että kunpa se nyt rauhoittuis että sais nukkua.



Hei, se on huomenna huhtikuu ja aprillipäivä! Meitsi saa taas varoa, kun ei tiedä, mitä isäntä on keksinyt meitsin pään menoksi. Pahiten se sai mut nalkkiin opiskeluaikana, kun " isännöitsijältä" oli kirje, että vedentulo katkaistaisiin ja olis paras ottaa vettä talteen. Meitsi oli täyttänyt jo sangon ja muutaman kattilan, kunnes otin paperin uudelleen käsiini, ja rupesin katselemaan kirjeen sanamuotoja ja etenkin tulostusjälkeä (siihen aikaan oli vasta matriisikirjoittimia useimmissa paikoissa). Sitten rupes sytyttämään ja voi että tunsin itseni aasiksi! :-D No, tääkin tuli kyllä sitten kostettua myöhemmin tossa nykyisessä työpaikassa, kun silloisen reksin kanssa yhteistoimin kuulutettiin mies kesken tunnin kansliaan ja istutettiin se siihen muka hoitamaan puhelinvaihdetta. Seuraavana vuonna mulle soitti aprillipäivänä Hesarin toimittaja, että hän haluais lähteä mun ja ryhmäni matkaan Vaasan ruotsalaiseen teatteriin, kun hän haluaa tehdä juttua Teaterbussen-projektista. Mä naureskelin sille vaikka kuinka kauan ja vastailin tosi epäasiallisia, kun luulin, että se on miehen järjestämä jekku, ja voi täytinen, se oli OIKEESTI Hesarin toimittaja! No, selvitin sille kyllä sitten seuraavan puhelun myötä, mikä oli tilanne ja miksi suhtauduin niin kuin suhtauduin, ja kyllä se sinne reissulle sitten tuli ja juttukin julkaistiin. Nolotti vaan pitkään...

t. Bonita 36+6

Täällä sitä ollaan ja kärvistellään. Laskutavasta riippuen mulla on joko tänään tai huomenna 36+0 täynnä, ja itse oon aivan kypsä nyt tästä päivästä eteenpäin lähtemään punnerrushommiin! No ehkä huominen pitää vielä odottaa, kun tulee pikkupikkuveli (melkein 33v :) ottamaan vastaan ohjeita mitä tehdä täällä, jos hänelle osuu meidän päivystysvuoro. Mutta kypsyttää tää olotila ihan täysillä, enkä jaksais enää fyysisesti tai päänupin puolesta yhtään. Tosin Tinka on oikeassa; sais vauva olla vähän pyöreämpi pakkaus, niin se jaksais paremmin syödä eikä tarvitsis olla liiasta uneliasuudesta yms. huolissaan.



Omanapa jatkuu. Mulla on tosi outo olo. En tiedä onko joku lievä mahatauti päällä, vai liittyykö tämä vaan jotenkin näihin loppuvaiheisiin. Kuvottaa, mahaa koskee, vatsa on vähän löysällä, supistaa, jomottaa vähän sinne sun tänne... Ja lisäksi voimat on ihan kadoksissa. Toimintatarmoa olis jos vaan hento ;-) varsi jaksais.



Tuahin miehen ostoshaaveet on kuin suoraan meiltä. Me ollaan oikeasti täysin p.a., koska miehen pitää tänään maksaa palkkoja ja mulle tuli vain osa siitä (surkeasta) kotihoidon tuesta, kun äp-raha mukamas alkoi tässä kuussa. No, sitä rahaa maksetaan vasta 28.4., joten siihen asti mulla ei oo euroakaan. Muutenkin on puhuttu, että nyt loppukevät vyötä kiristäen. Niin eikös ukkeli tullut pari päivää sitten innoissaan Kodinanttilan kuvaston kanssa, että sieltä sais kiikarit tai kaukoputken (en jaksanut edes kuunnella mitä...:) tosi edullisesti ja jalustan vielä kaupan päälle!! No jestas sentään! Meillä on siis melkein uudet toimivat hyvät kiikarit näin kotitarpeisiin jo olemassa. Ja sitten toissapäivänä se esitteli jotain lidlin mainosta, kun siinä oli jonkinlainen kokoontaitettava kasvihuone myynnissä!!! Heh heh, onpa tosiaan akuutti tarve! Delasin saman tien mokomat ideat ja sanoin että tänä kesänä jää kasvihuonehommat vähän vähemmälle, riittäähän mulle tuossa 2000 neliön tontissa työmaata, jos vauva+kolme muuta lasta sattuis järjestämään vapaa-aikaa. Vähän pahoillaan hän sitten sanoi, että ehkä niitä hyviä tarjouksia tulee vielä joskus toistekin..... Mitä tohon voi muuta kuin nauraa (sisäänpäin)? :D



Bonitan tapaamasta yksivuotiaasta tuli mieleen, että kyllä tuo meidänkin gangsteri on aika suloinen. Vaikka hermot menee sen tuhotöiden takia koko ajan. On se niin iloinen ja tarmokas ja kova juttelemaan. Käytiin äsken ostamassa hyttysharso vauvanvaunuihin, ja pikkumies vilkutteli koko ajan kaikille ja huuteli ' peppa!' (suom. heippa ;). Ja kun siinä kaupassa oli vauvankuvia paikat täynnä, niin hän sanoi jokaiselle: vaaaau-vva! pai pai! :´) ♥ ♥



Kolmivuotias taas kysyi eilen, että ' äiti tapahtuuko sun vatsassas tällä hetkellä jotakin?' ? Olin vähän äimänä ensin, mutta sitten muistin että tuli katsottua ne vauvadokkarit kahden isomman husaarin kanssa, ja ne oli jääneet näköjään mietityttämään.



Nyt täytyy lähteä pötkölleen, kun ahistaa.

Ihanaa aurinkoista päivää t. Jymy rv 36+0 (mun laskujen mukaan...)

Kevis, muista sitten ettei sun tarvii suostua mihinkään tutkimuksiin ja hoitoihin, jos ne tuntuu epäilyttäviltä tai pelottavilta. Kaikki on vapaaehtoista.



Kovin tutulta kuulosti tuo Juulian ihan ekana ollut viesti. Täälläkin on silmät harittaen luettu käsikirjoitusta ja bongattu virheitä juuri ennen taittoa, niskat ja hartiat jumissa ja päänsärkyä potien. Eilenkin tuli tehtyä semmoinen klo 7-18 työpäivä. Hoh.



Kristiina, mulla on tosta veriseulasta semmoinen käsitys, että meidän ikäisille se antaa aina huolestuttavan tuloksen. Joka tavallisesti on väärä. Siitä seuraa sitten vaan viikkokausien kauhea pelko ja punktioon meno, eikä yleensä vauvalla oo mitään vialla. Np-ultra on se, johon mä luotan kuin kallioon ja jonka pohjalta sitten teen jatkotutkimusratkaisuja. Edellisessä raskaudessa niskaturvotusta oli yli normaalin, jolloin menin punktioon. Tässä raskaudessa turvotus oli normaalin rajoissa enkä halunnut jatkotutkimuksia, vaikka olisin ne ilman muuta saanut. Niissä on kuitenkin se keskenmenoriski. Mut kuten täällä on jo sanottukin, jokaisen on näistä päätettävä itse ja on syytä miettiä myös sitä, että mitä jos tuleekin huonoja uutisia.



Viidennessä ultrassa kävin. Ylilääkäri ultras taas piiiitkään ja huokaili raskaasti ja mua tietenkin pelotti että mitähän kaikkea siellä on vialla. No lopulta tuli tuomio: " Kyllä tämä löydös on aivan normaali" . Että semmonen löydös meikäläisen kohdussa sitten kellii. :)



Samalla reissulla tapasin diabeteshoitajan, joka, tadaaa! ymmärsi mun piikkifobian ja sillä oli jotain suhteellisuudentajua tämän asian kanssa, että kun painoindeksi on ok ja painonkehitys on ok ja sokeriarvoistakin vain paastoarvo 0,1 liian korkea niin mun EI TARVII mennä mihinkään kontrolliin tässä vaiheessa, saati mittailla sokereita kotona. Riittää kun vain noudattelen edelleen ruokavaliota, joka täällä Pirkanmaalla on aivan toista tiukkuusluokkaa kuin muualla Suomessa. Vasta rv 28 menen osastolle sokerikäyrälle. Jes jes jes jes tuuletusta! :)



Hyvää äprilliä kaikille, älkää antako huijata itseänne! :)



hankalin 23+1

Jymylle voimia vielä viimeisiin päiviin (ei noita nyt enää niiin kamalasti ole ;o) )! Ja toivottavasti te sokerien kanssa kamppailevat, saatte ne pysymään sallituissa lukemissa. Minä olen sen verran " onnellinen" , että noihin sokeriongelmiin en ole koskaan joutunut, vaikka (häpeä myöntää) ruokavalion puolesta olis voinut niin kuvitella. Suklaata ja keksejä menee ihan luvattoman paljon ja niin sitä painoakin sitten kertyy aina 20kg. Ekojen raskauksien aikana neuvolassa vielä valitettiin noista kiloista, mutta nyt kun voin esitellä, että niin kävi muillakin kerroilla eikä mitään ollut enää jäljellä imetyksen jälkeen, niin antavat olla rauhassa :o)



Nuo 1-vuotiaat kyllä ovat aivan ihania ja toisaalta taas välillä niiiin raivostuttavia.... Meidän poitsu on innostunut suihkukaapista ja kun suihkuhuoneen ovi jää auki, niin se kiipeää sinne sisään ja vetää ovet kiinni (sellainen pyöreäpohjainen malli), muttei saa niitä itse auki. Eilen sitten alkoi kuulua kamala huuto ja poika oli taas suihkukaapissa ovet kiinni, mutta tällä kertaa olikin sitten saanut suihkun auki! Ei sillä mitään hätää siellä ollut, oli vain pelästynyt ja minä en voinut muuta kuin nauraa :o)



Viime lauantaina oltiin irtokarkkiostoksilla (ja vielä salmiakkia, hyi minua!) ja poitsu istu rauhallisesti rattaissa. Kun oltiin kassalla maksamassa, se tyytyväisenä mussutti... karkkia! Jossain välissä oli mokoma kaivanut sieltä irtokarkkihyllystä suunsa makeaksi! Enkä mä huomannut mitään! Se on kyllä muutenkin varsinainen sokerihiiri. Edellisenä karkkipäivänä istui ruokapöydällä ahmimassa isompien lasten karkkipussista karkkeja suuhunsa. Yritäpä siinä sitten pitää, ettei tuon ikäinen vielä saisi karkkia...



Yksi tuollainen hulivili vielä menee, mutta jos niitä on kaksi, mitenhän sitä selviää!



Meidän mies pistää näissä raha-asioissa vielä paremmaksi... Se haaveilee perustavansa omaa yritystä kahden muun kanssa.... Ja meillä on vasta rakennettu uusi talo (ja lainaa ties kuinka hirveästi!!!), vanha talo vielä myymättä ja mun tän hetkiset tulot on 206e/kk... Vaihtais nykyisen ihan ok palkatun varman työnsä epävarmuuteen.... Ainakin aluksi sen tulot putois puolella....



Tinka & Nuppu rv 24+6

On se ihmeellistä miten lähes jokaisen kirjoituksesta löytää jotain tuttua, kenellä sattuu olemaan yhtä paljon lapsia, kenellä yhtä " fiksu" mies ja kenellä taas " kiltit" lapset jne...



Meillä kolmevuotias tyttö (on muuten harvinaisen vilkas tapaus) söi kaupassa tyytyväisenä tomaattia posket pullollaan sillä aikaa kun itse punnitsin tomaatteihin hintaa, käänsinpä hetkeksi selkäni ja jo oli suu täynnä..! Vastaavia on kyllä sattunut useammankin kerran viimesen vuoden aikana.



Vielä noista kromosomi-jutuista. Tuntuu aika monella meistä olevan samat ajatukset siitäkin, ihmettelen miksi niin kovasti yrittävät neuvolassakin sitä tyrkyttää. Kai se kuuluu heidän tehtäviin. Myös me ollaan miehen kanssa siitä keskusteltu, jo edellistä odottaessa ja oltiin samaa mieltä että jos sieltä löytyisi jotain hälyttävää ei kuitenkaan kyettäisi raskautta enää siinä vaiheessa keskeyttämään. Odotellaan siis rauhassa ja nautitaan raskaus-ajasta...siis sen minkä siitä kykenee nauttimaan.

Itselläni ei ole pahoinvointia eikä muitakaan kovin kurjia raskauden ajan vaivoja yleensä ollut mutta kun painoa on jo valmiiksi aika reilusti, on loppuraskaus niin raskasta ja jäykkää aikaa ettei siitä kyllä liikoja nauti! Katsotaan mitä tuleman pitää, yritän nauttia kevyempiä herkkuja tämän raskauden aikana etten olisi ihan mammutti synnytykseen mennessä!



Hyvät viikonloput kaikille!

Kristiina ja hippu 9+5

Molskis kaikille!



Terveiset Ikealta,yritän täällä toipua kodinhoitohuoneen kaapisto hankinta reisusta sinne!Ei uskoisi miten voi ottaa shoppailu koville:-))Nyt ei tahdo päästä liikkeelle. Huomista odottaa reilut parikymmentä kivaa " kasaa ja kiroa" pakettia, joista pitäisi tulla kodinhoitohuoneen kaapistot,hehe..voi olla huomenna naurunaiheet taas vähissä.Mies tuolla suihkii maalata kodinhoitohuoneen kattoa ja seiniä,jotta saataisiin valmista.Tehdään itse osa hommista joissa pystyy hiukan säästämään,kun tuo vieraalla teettäminen on aika hintavaa.



Palaan vielä tuohon kromosomitutkimus keskusteluun.

Näin sairaanhoitajana ymmärrän toisaalta sen, että tutkimuksia tarjotaan ja itse pidän sitä hyvänä, että annetaan valinnan mahdollisuuksia. Minä taidan olla ainut tästä porukasta, joka tutkimuksissa on käynyt ja voisin ajatella että minullakin osaltaan tämä ammatti vaikuttaa ratkaisuun. Joskus opiskeluaikana olin harjoittelemassa osastolla,jossa hoidettiin vaikeasti synnynnäisesti vammaisia lapsia, ja se oli minulle melkein" tekemätön" paikka. Teki niin pahaa nähdä se kärsimyksen määrä, joka siellä osastolla oli läsnä ja se kokemus osaltaan vaikutti siihen, että käytettävissä olevat tutkimukset halusin tehtävän, mutta kuten sanottua koskaanhan ei tutkimuksista huolimatta voi tietää kaikkea etukäteen tai mitä synnytyksessä voi sattua. Tässä asiassa on kuten monessa muussakin vähän niin että " tieto lisää tuskaa" . Ja kuten täällä moneen otteeseen todettu jokainenhan on oikeutettu tekemään itse asian suhteen omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan.



Meidän pitäisikin perustaa tuollainen kertomuksia miehen logiikasta palsta, siitä tulisi varmasti todella suosittu:-)))Olen monta kertaa ajatellut, että miehen aivot täytyy ihan oikeasti olla rakennetut jotenkin erilaisista osista kuin naisen,koska niin erilailla ne usein toimivat!



Rentouttavaa viikonloppua kaikille!!



Tuah rv 27+3

Kromosomikeskustelusta vielä, minullekin on tehty ko. tutkimus, mutta en suunnitellut mitä tekisin, jos tilanne olisikin ollut ongelmallinen. Olen ollut ennen omia lapsentekovuosiani pari vuotta kehitysvammahoitolaitoksessa töissä. Näin paljon laitokseen hylättyjä aikuisia ja lapsia, osa heistä ei tiennyt maailmanmenosta juuri mitään, osa oli vain lievästi kehitysvammaisia. Asioilla on puolensa, en tosiaankaan tiedä, mille kannalle olisin kääntynyt, jos vauvalla olisi etukäteen todettu jokin suuri ongelma.



Palailen iltatoimien pariin, leppoisaa perjantaita kaikille!



Kevis

Ehkä minäkin vielä osallistun tähän tutkimus-keskusteluun. Ensin ajattelin, että olen niin samalla linjalla monen kanssa, ettei ole mitään tuoretta sanottavaa. Eli en ole mennyt mihinkään ylimääräisiin tutkimuksiin ja esikoisesta en halunnut edes niskapoimuasiaa tietää. Oma lapsi on oma lapsi joka tapauksessa. En ota terveyttä mitenkään itsestään selvänä asiana, joten olen jatkuvasti kiitollinen terveestä esikoisestani. Ihan jo siitäkin, ettei hänellä ole mitään allergioita, vaikka minulla on hirveesti. Minusta on niin valtava ihme, että elämä yleensä lähtee alulle ja raskaus jatkuu synnytykseen saakka (esikoista siis toivottiin hyvän aikaa) että en kykenisi tai haluaisi siihen mitenkään puuttua. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jokaisella on niin omat lähtökohdat, että ratkaisujaan ei voi toisten ajatusten pohjalta tehdä.



Omasta olosta sen verran, että on jotenkin tosi tukalat oltavat. Väsyttää, mutta en halua mennä pitkäkseni kun tiedän, että olo vaan hankaloituu siitä. Kyljistä repii, nivusista vihloo, yläselkä on ihan lukossa ja lounas on edelleen kurkussa. Jippiiii, mitkä mammatunnelmat ;) Sanoin just miehelle, että mä en jaksa enää 10 viikkoa millään, että siinä mielessä sais vähän ennen la:ta tullakin. Millaistahan nukkuminen on kuukauden saatika kahden päästä kun se nyt on jo niin hankalaa??



t väsynyt mutta kukkumista jatkava äitimiia rv 30+6

Hyviä huomenia!

Mulla meni viime yö taivaan kiitos paremmin kuin toissayö. Olin eilen ihan saamaton, kun olin niin väsy sen valvomisen jäljiltä. Kyllä viime yönäkin oli neljän yöpaidan (hikoilua), kahden banskun, 1½ Panadolin (päänsärkyä) ja lukemattomien vessareissujen yö, mutten sentään valvonut kolmea tuntia putkeen, vaan nukahdin jokaisen harharetken jälkeen suht kiitettävästi. Että Äitimiia, TÄTÄ se sitten on öbaut kuukauden päästä, eikä tässä juuri kyllä riemusta hypi. Ainakin toissayö oli sen verran tuskaa mulla, että synnytyshuoletkin katosi mielestä ja olisin mieluusti alkanut ottaa suppareita vastaan!



Aamu on valjennut valkeana ja räntäisenä. Lunta on näköjään tullut illan ja yön aikana aika paljon. Minusta tämä on epäreilua! Olin etukäteen kuvitellut itseni rapsuttelemassa haravalla tota meidän takapihaa tässä äippälomalla vielä isomassuisena, mutta eipä tuolla hangessa tehdä haravalla yhtikäs mitään.



No, nyt suihkuun ja sitten funtsimaan, että missä järjestyksessä tänään hommat hoidettaisiin, marketit ja siivoukset sun muut.

t. Bonita 37+0

Ihanaa täällä päässä sen takia, että mies otti kuopuksen eka kertaa ostoksille mukaan, eli pääsin pariksi tunniksi eroon siitä takiaisesta (siis nuoremmasta heistä! ;). Kauhea äiti kun riemuitsee nähdessään lapsensa poistuvan autolla kohti citymarkettia!!!



Tinkan kuvaus yksivuotiaasta kyllä osui suoraan nappiin. Mulla on jatkuvasti hermot menossa sekä kiipeilyn että kaikenlaisen muun ' ympäristöön tutustumisen' kanssa... Vaikka on niin ihanaa, että on terve ja tarmokas lapsi siinä touhuamassa. Eilen kävi taas se klassikko (oon joskus kertonut tällä palstalla ennenkin...) että menin vessaan, laitoin oven kiinni, ja pikkumies tuli perässä ja aukaisi astianpesukoneen luukun. Ovi ja apk sijaitsevat toisiinsa nähden kulmittain. Jos luukun avaa, niin vessanovea ei saa mitenkään enää auki, vaan sinne sitä sitten jää jumiin. Onneksi isot pojat olivat olohuoneessa, ja sain huudettua heidät apuun! pahin skenaario on tietysti se, että olisin kuopuksen kanssa yksin kotona, ja mokoma loukutus tapahtuisi silloin....... Aina ei oo ees kännykkää mukana.....



Tänään se velipoika tulee kuuntelemaan ohjeita. Eli klo 15 jälkeen oon valmis lähtemään sairaalaan synnyttämään! ;-D



Sikiötutkimuksista jatkan vielä pikkuisen. Joku mainitsi totuuden, että tieto lisää tuskaa. Tämän kanssa oon painiskellut kaikkien raskauksien aikana. Mulla on joku hirveä tarve saada selville, mitä kaikkea voi mennä vikaan ja mitä kauheita kohtaloita sikiöillä / vauvoilla / lapsilla / perheillä voi olla. Jotenkin luulottelen, että siten olisin sitten varustautuneempi ja vahvempi, jos jotain oikeasti on vialla. Toisaalta taas olen ajatellut, että parempi olla menemättä noihin tutkimuksiin, koska vääriä hälytyksiä tulee aina, ja olisin huolesta sairaana niiden takia. Lisäksi tiedän tarpeeksi hyvin, että vaikka kuinka tutkittaisiin, niin varmuutta lapsen terveydestä ei voida saada. Kaikki selviää sitten aikanaan, ja tämä huoli ja epävarmuus vaan kuuluu elämään.



Neuvolasta. Mulle tuli esikoisen kohdalla voimakkaasti se tunne, että mua yritetään painostaa seerumiseulaan (np-ultraa ei ollut silloin käytössä Hgissä). Terkka ihmetteli kovasti, etten suostu siihen verikokeeseen. Kun muutettiin tänne Espooseen, kakkosen kohdalla kysyttiin mielestäni neutraalimmin, olenko halukas tutkimuksiin. Ja kun kieltäydyin, niin kolmosen ja nelosen kohdalla ei oo halukkuutta edes kysytty. Sen sijaan Jorvissa on kyllä täytynyt kaksi kertaa selittää, että en tosiaankaan oo käynyt np-ultrassa (kun ne on koittaneet löytää papereista ' puuttuvaa' tietoa).



Taisin jo kirjoitellakin, että tällä hetkellä mua painaa ehkä eniten sellainen asia, että tässä kun ollaan vähintään kolmen pojan äiti, niin mitä teini-ikä ja nuori aikuisuus tuo sitten noitten villiviikareitten kohdalla tullesssaan. Ei ehkä kovin ajankohtainen huolenaihe! Mutta sitä vaan toivois, että osais kasvattaa lapsiinsa niin paljon järkeä, itsetuntoa ja harkintakykyä, että ne tekis kypsiä ja tervehenkisiä valintoja koko ikänsä!!!



Mitenhän se Aadiliina..... Taitaa olla edelleen sairaalassa? Voi kun saataisiin pian viestiä häneltä. :)



Lähetän minäkin sitkeys- ja tsemppitoivotuksia kaikille sokerien ja ruokavalioiden kanssa painiville. Koittakaa jaksaa, ei tää loppujen lopuksi kumminkaan oo niin kauhean pitkä aika... (hehe, paraskin neuvoja, itse valittelee tuskiaan ja odotuksen pituutta joka viestissä ;-)



Hyvää lauantaita rännästä ja vedestä huolimatta! Meillä jo ensimmäiset tulppaaninversot pilkistää seinän vieressä!! :D



Jymy rv 36+1

Onko ketään vielä jymäytetty? Minä narrasin aamulla lapsia että äkkiä ikkunaan, meidän takapihalla on hirvi, ja kyllä ne juoksi.

Isännälle pitää keksiä jotain hurjempaa...



Bonita ja Jymy, koittakaa jaksella viimeiset viikot, tai päivät, uskoisivatko miehenne jos nyt aprillipäivänä sanoisitte että,hei nyt taitaa tapahtua...??



Tosiaan saisi aurinko jo näyttäytyä, piha on kohta yhtenä järvenä, eli lumet kyllä sulaa, mutta se vesi jää lillumaan joka paikkaan. Kohta olisi tarkoitus kuitenkin mennä pihahommiin. Eilenkin leikkelin pensaita, mutta tuntuu ettei oikein mitään jaksaisi tehdä, ei ainakaan mitään jossa joutuu kurkottelemaan tai kyykkäilemään.

Lastenhuoneen remonttikin junnaa paikoillaan. Onneksi mies pitää pääsiäisviikon lomaa, jospa silloin tapahtuisi etenemistä.



Nyt täytyy mennä, palailen myöhemmin.

Meriaani rv 24+6

Ei tässä jamassa jaksa kuulkaa enää edes siivota. Kävin aamupäivällä marketissa, tein safkaa keskipäiväksi, nukuin tunnin päikkärit. Pakastimen sain kuntoon ja poikkesin yhden kaverin luona lainaamassa yhtä keittokirjaa, ja sitten totesin, että oonkin jo ihan liian väsy siivoamaan. Keittiötä vähän järkkäilin, siihen jäi.



HOHHOIJAA. Yritin tälle masuasukille tänään jutella, että viikon päästä vois jo ruveta tulemaan ulos, kiitos. Mahtoiko kuunnella?



Kaivoin esille systeriltä ammoin saatuja äitiysfarkkuja, ja totesin, etten mahdu niistä enää ainoisiinkaan. Mulla on siis tasan yhdet äitiyshousut enää joihin mahdun, viime raskauden aikana itse ompelemani sammarit. Joku tolkku tässäkin tarttis olla, kuinka isoksi ihminen paisuu, mutta eipä vaan näytä olevan. Just sen takia ompelinkin noi housut, kun en silloinkaan saanut enää kaupasta äitiysvaatteita, joihin olisin mahtunut säällisesti. Yksikään valmistaja ei näytä ottavan sellaista mahdollisuutta huomioon, että muuten suht hoikka ja pieni ihminen voi saada ihan järisyttävän mahakummun. Mulla kuuluis tehtailijoiden (ja monen tuttavan) mielestä olla vaan pieni, trendikäs vauvakumpu eikä tällasta zeppeliiniä.



Kauheeta rutinaa nämä meikäläisen vuodatukset. Taidan olla jamaani kypsempi kuin edes itsekään tajuan. :-)

t. Bonita