Lue keskustelun säännöt.
Hitaasti kasvava 11-vuotias ja tutkimukset
15.05.2017 |
Onko muilla hitaasti kasvavia lapsia ja mahdollisesti kasvuhormonipistoksilla olevia lapsia? Itsellä on 11-vuotias (tänä vuonna 12-vuotta täyttävä) poika, joka on aina kasvanut hitaasti, mutta viimeiset vuodet pituutta ei ole tullut juuri lainkaan. Nyt pikkusisaretkin kasvamassa ohi ja koulussa on luokkansa kaikkia tyttöjäkin pienempi ja kärsii kovasti kiusaamisesta pituutensa vuoksi. Meillä tänään aika endokrinologille. Pelottaa, jos poika ei saakaan kasvuhormonipistoksia tms. Säälittää jos poika jää aivan nysäksi ja häntä kiusataan sitten koko loppuelämä asiasta. Luin jostain, että vaikka kasvuhormonitasot olisivat normaalit, voi olla että elimistö ei pysty käyttämään omaa kasvuhormonia. Onko jonkun lapsella ollut näin. Onko hitaasti kasvava lapsi kasvanut jollakin vielä lähes normaalipituiseksi? Kovin huolissaan ja kaipaisin tsemppiä ja vertaistukea.
Kommentit (61)
Tarkoitin dieettiruoalla rasvatonta ruokavaliota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suvussa ei ole ketään poikkeavan lyhyyttä niin ehkä kyse tosiaan on hormonipuutoksesta tai jostain muusta sairaudesta.
On hyvä, että lääkäri tutkii pojan. Sittenpä selviää, onko jossakin vikaa.
Se mitä sinä ap äitinä voit tehdä / on velvollisuutesi tehdä, on että menet koululle ja kerrot pojan luokalle suoraan ja rehellisesti, mistä on kysymys ja että kiusaaminen ei poikaa kasvata yhtään nopeammin. Luokkatovereiden kanssa pitää myös keskustella, miten ihmiset ovat eri kokoisia ja eri näköisiä eikä meillä kenelläkään ole oikeutta pilkata sitä, joka poikkeaa jollakin tavalla joukosta.
Pituudella on yllättävän paljon vaikutusta aikuisten maailmassa. Lyhyys vie esim. mahdollisuuden useaan ammattiin. Pieniä miehiä kurmuutetaan vielä aikuisten maailmassakin ja lyhyyteen tyssää monen ammattiurheilijaksi tähtäävän haaveet.
Hanki vaan pojalle lääkärin apua, että hän pääsee kasvamaan täyteen mittaansa.
Koulu on kyllä tietoinen kiusaamisesta ja asiasta on väännetty vaikka kuinka, mutta eivät saa sitä loppumaan. Se ei nyt kuitenkaan ole pointtini tässä.
Poika on 134 cm ja ei tosiaan ole lyhytkasvuisesta suvusta. Olen itse naisena 171 cm ja pojan isä on keskipituinen mies, hieman alle 180 cm. Ja minun suvussani kaikki miehet reilusti yli 180 senttisiä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen aina ollut luokkani lyhin ja melko lyhyeksi jäinkin (170cm mies). Ihmiset nyt vain ovat erimittaisia ja se on ihan meistä itsestämme kiinni, kuinka asiaan suhtaudumme. Pidetäänkö siis keskiarvosta poikkeamista vikana vai ominaisuutena. En koe itse, että olisin mitenkään erityisesti kärsinyt lyhyydestäni. Omasta asenteestahan tämä on paljon kiinni.
No nimenomaan nro 25! Juuri tätä pelkäänkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vittu mä oon joka päivä väsyny eikä motivaatiota, oon 25v jamppa. Tarviin sustanolia, trenbolea, winstrolia, anawaria ja kasvuhormonia eli hgh.
Eihän 170 cm ole mikään poikkeava lyhyys. Varmaan jokaisella luokalla on poika/poikia jotka jää sen pituiseksi. Tuossa ap:n pojan tapauksessa poikkeama on kuitenkin sen verran suuri että jos jatkaa samalla käyrällä aikuispituus on ehkä vain 160 cm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä aloitettiin 4-vuotiaana kasvuhormoni, poika on nyt 6v. Kasvu on nopeutunut ja hoitoa jatketaan vielä niin kauan kuin tulkitaan sen vaikuttavan. Poika syntyi melko lyhyenä (syytä ei ole löytynyt) ja on aina kasvanut omalla käyrällään -3SD. Nyt on saanut mukavasti kiinni kasvua, mutta ei ole vielä saman pituinen läheskään kuin toverinsa. Kaikki syndroomat ja luustosairaudet ym on suljettu pois ja siinä olikin huolta kerrakseen moneksi vuodeksi:( Siis kun pelkäsimme kaikkea ja epätietoisuus oli painajaista. Nyt onkin tärkeintä että poika on terve! Isäni on myös 170cm pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Eihän 170 cm ole mikään poikkeava lyhyys. Varmaan jokaisella luokalla on poika/poikia jotka jää sen pituiseksi. Tuossa ap:n pojan tapauksessa poikkeama on kuitenkin sen verran suuri että jos jatkaa samalla käyrällä aikuispituus on ehkä vain 160 cm.
Joo, tarkoitinkin sitä, että olin lapsena aina luokkani lyhin. Jossain vaiheessa yläasteen lopulla kasvoin sitten sen verran, että en ehkä niin kovin poikkeuksellisen lyhyt enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tuttava (poika), joka sai kasvuhormonia koko lapsuutensa. Jäi silti n. 160 senttiseksi. Hänellä taustalla oli synnynnäinen kasvua hidastava geenipoikkeama ja ilman hoitoa kasvuennuste oli alle 140 cm.
Mun tytön pituuskasvu pysähtyi 6-vuotiaana ja syyksi paljastui keliakia. Ruokavaliomuutoksen jälkeen alkoi kasvaa taas omalla käyrällään.
Ei kai AP:n tilanteessa paljon muuta voi, kuin huolehtia siitä, että poika pääsee erikoislääkärin tutkimuksiin. Todennäköisesti poika tulee jäämään keskimääräistä selvästi lyhyemmäksi joka tapauksessa, joten se pitää sekä AP:n että pojan itsensä hyväksyä. Itsetunto pitää löytää muualta kuin pituudesta.
Sukulaisperheen lapsista yksi on nirso eikä syö koulussa välttämättä ollenkaan ja on pieni tirppana, 14-v.
Siskonsa on pidempi vaikka on nuorempi mutta se syökin aina hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n poika ei tule tuota vauhtia kasvamaan edes 170cm pitkäksi. Jos kasvu on hidastunut jo 11v voi 150-160cm olla lopullisempi pituus.
Tuollaisesta pituuserosta keskivertopituuteen on jo ihan käytännön haittaa. Työpaikkoja ei ole mitoitettu lyhyille (mihinkään ei ylety) ja jopa kodin normaalit askareet ovat hankalampia.
Voi hyvin olla, että poikasi kasvupyrähdys tulee vasta myöhemmin. Itse olin koko ala-asteen ajan luokkani pisimpiä. No, siihen se sitten jäikin - löysin hiljattain vanhempieni kotoa vanhoja kouluterveydenhoitajan terveystarkastuslappuja, ja huomasin että olin 5. luokalla ollut 163 cm pitkä, kun nyt melkein 30-vuotiaana pituutta on 166 cm (olen siis nainen). Kasvoin siis kokonaiset kolme senttiä varsinaisen murrosiän aikana. Monet, vielä ala-asteen lopulla lyhyemmät nuoret venähtivät sitten yhtäkkiä yläasteelle siirryttyämme.
Ja kuten nro 27 sanoo, oma suhtautuminen pituuteen vaikuttaa paljon. Lukiossa vuosikurssillani oli tyttö, joka oli naiseksi pitkä, reilusti yli 180 senttiä, ja todella hoikka. Hän oli aivan uskomattoman epävarma pituutensa vuoksi, vaikka monet meistä kahdehtivat hänen mallinmittojaan. Hän viihtyi paljon omissa oloissaan, ja koki että esimerkiksi ei löydä poikaystävää pituutensa vuoksi ja oli vähän eristäytynyt koko lukioajan vaikka luonteensa ja ulkonäkönsä puolesta olisi helposti voinut olla suositumpi. Toisaalta taas luokkamme suosituin poika oli ehkä juuri ja juuri 170-senttinen, mutta hän oli vahva, itsevarma persoona ja sellainen luokan valopilkku, eikä kukaan todellakaan häntä kiusannut pituutensa vuoksi.
No ei tosiaan ole miehen elämä helppoa, jos jää esim. 160 cm pituiseksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap:n poika ei tule tuota vauhtia kasvamaan edes 170cm pitkäksi. Jos kasvu on hidastunut jo 11v voi 150-160cm olla lopullisempi pituus.
Tuollaisesta pituuserosta keskivertopituuteen on jo ihan käytännön haittaa. Työpaikkoja ei ole mitoitettu lyhyille (mihinkään ei ylety) ja jopa kodin normaalit askareet ovat hankalampia.
Onko tuonmittaisilla naisilla oikeasti paljonkin hankaluuksia?
Miehen ja naisen aikuispituus on kyllä kokolailla eri asia!!!
Voi että, luulin että olemme ainoita tässä tilanteessa! Poikani on syntynyt v. 2005. Hän menee nyt kutosluokalle. Mitat ovat 132cm, 30kg. Tilanne on se, että kakkosluokkalainen pikkuveli on nyt kasvamassa häntä kiinni. Isoveljen viime kesän vaatteet ja kengät käyvät hänelle nyt. Pojilla on siis sama isä ja äiti.
Itse olen 175cm, mieheni 180cm. Mieheni veli on 183cm, minun veljeni 188cm. En muista vanhempiemme pituuksia mutta eivät ole lyhyitä anoppia lukuunottamatta, hän on n. 160 cm mutta saanut lapsena huonosti ravintoa ja terveys sen mukainen.
Voitte uskoa että pojalleni naljaillaan koulussa, hän on kaikkia tyttöjäkin huomattavasti lyhyempi. Syö kuin hevonen, harrastaa monipuolisesti oiikuntaa, ulkoilee paljon, peliaika rajattua. Syötän hänelle salassa karkkipäivän ulkopuolella kaikkea epäterveellistäkin (esim. Saa syödä yksin suklaalevyn, ruoan jälkeen) välillä, ei mitään vaikutusta.
Ongelma on se ettei kukaan ota huoktani todesta! Pitkän ratkutuksen jälkeen pääsimme verikokeisiin ja kaikki arvot oli ok, esim. Keliakiaa ei ollut, sokerit ok. Olen itse hoitaja eli uskoisin ettei hänen hoidossaan ole vikaa. Huolestuttaa!
Vahvista pojan itsetuntoa. Etsikää harrastus josta pitää jotta saisi oikeita kavereita. Kiusaamisesta heti tieto kouluun ja sille on saatava loppu.