Hautajaiset
Kyselen tälläistä asiaa, kun en ole ollut äitini kanssa väleissä enää 4v koska hän hylkäsi meidän kaikki 3 lasta yhtäkkiä ilman mitään riitaa.
Nyt hän tekee kuulemma kuolemaa ja olemme kaikki niin vihaisia ja katkeria vieläkin asiasta että kukaan meistä ei ole halukas järjestämään hautajaisia tai edes menemään hautajaisiin paikalle!!!
Kuka nämä hautajaiset sitten järjestää jollei lapset suostu järjestämään? Se ei ole edes vaihtoehto!
Miestä hänellä ei ole enää ollut 15vuoteen.
Kommentit (29)
Viimekädessä sosiaalitoimi.
Perukirjoituksen joudutte kuitenkin tekemään tai teettämään. Vähintäänkin joudutte ilmoittamaan että ette ota perintöä vastaan.
Varmaan veronmaksajat sitten hoitaa, kun ei edes omien sukulaisten hautajaisia voi itse kustantaa. Itsekästä.
Nyt sinulla olisi mahdollisuus antaa hänelle anteeksi. Kyllä hänellä joku syy oli toiminnalleen. Esimerkiksi mielenterveyshäiriöt.
Mene nyt tapaamaan ja sovi hänen kanssaan. Yritä myös kysyä, miksi hän teki niin kuin teki.
Ota hautaustoimistoon yhteys ja järjestä hautajaiset vainajan rahoilla. Jos haluat, hautaustoimisto järjestää kyllä kaiken, kun vaan annat rahat.
Älä jätä tuota asiaa nyt sopimatta, kun sulle tuli mahdollisuus, mikä ei ole itsestään selvää
Oman itsenne takia tehkää se sovinto ja haudatkaa äitinne. Vai haluatteko, että omat lapsenne unohtavat aikanaan teidätkin samalla tyylillä? Teillä on elämä edessä ja äidillänne takana, ei se paljon vaadi jos tuon palveluksen äidillenne teette. Onhan hän kuitenkin teidän äiti.
Seurakunta ei hoida tuollaisia asioita kuin pyynnöstä,
Sosiaalitoimi hoitaa joko vainajan rahoilla tai omallaan jos vainajalla ei ole varoja.
Se maksaa joka tilaa, sosiaalitoimi ei maksa muistotilaisuutta vaan siunauksen ja hautaanlaiton.
Vierailija kirjoitti:
Nyt sinulla olisi mahdollisuus antaa hänelle anteeksi. Kyllä hänellä joku syy oli toiminnalleen. Esimerkiksi mielenterveyshäiriöt.
Mene nyt tapaamaan ja sovi hänen kanssaan. Yritä myös kysyä, miksi hän teki niin kuin teki.
Ota hautaustoimistoon yhteys ja järjestä hautajaiset vainajan rahoilla. Jos haluat, hautaustoimisto järjestää kyllä kaiken, kun vaan annat rahat.
Älä jätä tuota asiaa nyt sopimatta, kun sulle tuli mahdollisuus, mikä ei ole itsestään selvää
Antaa anteeksi???? Sitä yritettiin lukuisia kertoa ensimmäisen vuoden aikana. Eikä tullut vastaan. Ei ollenkaan! Vain oli vähättelyä, tappouhkauksia jos otamme vielä häneen yhteyttä jne. Ei tulisi enää mieleenkään sopia vaikka miten olisi verisukua. Kyllä se jäljen jättää henkiselle tasolle jos oma äiti alkaa monesti sovitteluyrityksen aikana sanomaan todella ilkeitä asioita.
Voimme olla sitten tosi julmia lapsia, mutta rajat meilläkin on!
Hautajaiset hänen omilla varoillaan kyllä järjestyisi.
Hylätty kirjoitti:

jos äidillänne on mielenterveysongelmia. Mä annoin äidilleni anteeksi tosi pahoja asioita hänen mielenterveysongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Oman itsenne takia tehkää se sovinto ja haudatkaa äitinne. Vai haluatteko, että omat lapsenne unohtavat aikanaan teidätkin samalla tyylillä? Teillä on elämä edessä ja äidillänne takana, ei se paljon vaadi jos tuon palveluksen äidillenne teette. Onhan hän kuitenkin teidän äiti.
Mitään sovintoehdotuksia en nyt varsinaisesti kysynyt.
Ja ei, emme aio tehdä sovintoa. Ensimmäisen vuoden yritimme useast. Tuli vain tappouhkauksia jos koitamme vielä ottaa yhteyttä. Vähättelyä, vittuilua ja haukkumista, sitä kyllä tuli, muttei sopua.
Tämä ei liity mitenkään siihen miten omat lapset käyttäytyy meitä kohtaan aikuisina!!! Vaan siihen että jos äiti käyttäytyy noin, eikä ole halukas sopimaan lapsiensa kanssa, niin eipä siinä tehtävissä ole mitään! Olkoon sitten elämä takana tai elämä edessä. Sillä ei ole tuon alkuperäisen kysymyksen kanssa mitään tekemistä keskenään. Emme koe olevamme mitenkään "palvelusvelvollisia" tuon kaltaiselle ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Hylätty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sinulla olisi mahdollisuus antaa hänelle anteeksi. Kyllä hänellä joku syy oli toiminnalleen. Esimerkiksi mielenterveyshäiriöt.
Mene nyt tapaamaan ja sovi hänen kanssaan. Yritä myös kysyä, miksi hän teki niin kuin teki.
Ota hautaustoimistoon yhteys ja järjestä hautajaiset vainajan rahoilla. Jos haluat, hautaustoimisto järjestää kyllä kaiken, kun vaan annat rahat.
Älä jätä tuota asiaa nyt sopimatta, kun sulle tuli mahdollisuus, mikä ei ole itsestään selvää
Antaa anteeksi???? Sitä yritettiin lukuisia kertoa ensimmäisen vuoden aikana. Eikä tullut vastaan. Ei ollenkaan! Vain oli vähättelyä, tappouhkauksia jos otamme vielä häneen yhteyttä jne. Ei tulisi enää mieleenkään sopia vaikka miten olisi verisukua. Kyllä se jäljen jättää henkiselle tasolle jos oma äiti alkaa monesti sovitteluyrityksen aikana sanomaan todella ilkeitä asioita.
Voimme olla sitten tosi julmia lapsia, mutta rajat meilläkin on!
Hautajaiset hänen omilla varoillaan kyllä järjestyisi.
jos äidillänne on mielenterveysongelmia. Mä annoin äidilleni anteeksi tosi pahoja asioita hänen mielenterveysongelmien takia.
Niin. Tuotakin olemme mietineet. Mutta hänen veljensä(kenen kanssa me 3 olemme kyllä tekemisissä) kysyi että olisiko hän valmis keskustelemaan meidän lapsien kanssa jos hän järjestäisi tapaamisen. Kuulemma ei! Niin eipä siinä sitten paljon tehtävissä ole! Eli olkoot omissa oloissaan sitten jos haluaa.
Veli on koittanut vihjailla lääkärissä käynnillä, muttei siitä mitään apua ole...jäärä kun on!
Älkää please antako näitä "sopikaa riitanne" -vastauksia, vaan vastatkaa kysymykseen! ja se vastaus on:
Ei ole pakko tehdä mitään mutta jos äidiltänne jää perittävää, kaikki hautauskulut vähennetään siitä pois. Jos ei ole perittävää, yhteiskunta järjestää edullisimman ja karuimman mukaan.
Kun äiti on kerran vielä elossa, niin järjestäköön hautajaiset itse, ottaa vaan yhteyttä haluamaansa hautaustoimistoon ja sopii asiat.
Vierailija kirjoitti:
Kun äiti on kerran vielä elossa, niin järjestäköön hautajaiset itse, ottaa vaan yhteyttä haluamaansa hautaustoimistoon ja sopii asiat.
No miksi hän itse ne järjestäisi ja maksaisi?
Hautajaisethan voi järjestää vaikka itse sopimalla käytännön järjestelyistä hautaistoimiston kanssa.
Kenelle äitisi voinnista on ilmoitettu, onko hän merkitty läheiseksi esim. hoitotietoihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun äiti on kerran vielä elossa, niin järjestäköön hautajaiset itse, ottaa vaan yhteyttä haluamaansa hautaustoimistoon ja sopii asiat.
No miksi hän itse ne järjestäisi ja maksaisi?
Käytännössähän kustannukset joka tapauksessa maksetaan usein vainajan varoista. Jos taas varoja ei ole hautajaisiin haetaan avustusta.
Jos hänellä on kerran veli, niin todennäköisesti hän voi huolehtia hautajaisista.
Ei teidän tarvitse, mutta kieltämättä olisi ehkä teidänkin mielenterveydelle hyväksi päästä asioista jonkunlaiseen sopuun. Jos tämä ei ole mahdollista niin sitten viestiä enollenne, että hoitaa siskonsa hautaan ja perunkirjoitukset. Asia kunnossa ja poissa päiväjärjestyksestä.
Jos vainaja on varaton, sosiaalitoimisto hoitaa viimekädessä hautauksen ja arkkukustannukset. Mutta vain sellaisen arkun kun toimisto saa maksaa. Jos taas omaiset haluavat kahvitilaisuutta niin he maksavat sen kustannukset itse. Myös lehti-ilmoituksen maksavat ne jotka sen tilaavat ellei vainjalla ole varoja. Jos vainajalla on varoja, maksetaan kaikki nämä kustannukset vainajan varoista, myös kivi hautausmaalle. Nämä merkitään sitten perunkirjoitukseen veloiksi laskujen mukaan. Kivi arvion mukaiseksi koska kiveä ei vielä perunkirjoitukseen mennessä useinkaan ole toimitettu, eikä siten laskutettu.
Perunkirjoituksen voi pyytää toimittamaan oikeusaputoimiston. Yleensä oikeusaputoimisto pitää myös varattomien pesien perunkirjoitukset. Perunkirjoitukseen kutsutaan kaikki perilliset ja testamentinsaajat.
Perunkirjoituksessa luetteloidaan kaikki vainajan varat ja velat ja mahdollisen lesken varat ja velat.
Vierailija kirjoitti:
Jos hänellä on kerran veli, niin todennäköisesti hän voi huolehtia hautajaisista.
Ei teidän tarvitse, mutta kieltämättä olisi ehkä teidänkin mielenterveydelle hyväksi päästä asioista jonkunlaiseen sopuun. Jos tämä ei ole mahdollista niin sitten viestiä enollenne, että hoitaa siskonsa hautaan ja perunkirjoitukset. Asia kunnossa ja poissa päiväjärjestyksestä.
Veli ei ole pesän osakas ellei ole testamenttia hänen hyväkseen. Eli veli ei voi perukirjoitusta hoitaa.
Miksi ette voisi hoitaa hautajaisia? Menette hautaustoimistoon ja sanotte, että haluatte mahd. yksinkertaisen järjestelyn, halvimman arkun jne. Annatte hautaustoimiston järjestää koko jutun. Hautakiveä ei tarvita, jos on mahdollista sirotella tuhkat uurnalehtoon. Varsinaisia hautajaisia ei tarvitse järjestää (varsinkaan jos äitinne ei kuulu kirkkoon). Hautaustoimisto voi lähettää krematoitavaksi vainajan ilman mitään hautajaistilaisuuttakin tai tuhkat voidaan siunata jälkikäteen.
Miettisitte kuitenkin vielä. Hautajaiset järjestetään ennen kaikkea omaisten takia, vainajahan ei itse enää välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hänellä on kerran veli, niin todennäköisesti hän voi huolehtia hautajaisista.
Ei teidän tarvitse, mutta kieltämättä olisi ehkä teidänkin mielenterveydelle hyväksi päästä asioista jonkunlaiseen sopuun. Jos tämä ei ole mahdollista niin sitten viestiä enollenne, että hoitaa siskonsa hautaan ja perunkirjoitukset. Asia kunnossa ja poissa päiväjärjestyksestä.
Veli ei ole pesän osakas ellei ole testamenttia hänen hyväkseen. Eli veli ei voi perukirjoitusta hoitaa.
Perunkirjoituksen järjestämisestä voi huolehtia vaikka ei olisi pesänosakas. Pesänosakkaat perunkirjoitukseen tietysti kutsutaan.
Joku toinen sukulainen tai ystävä tai sitten ihan vaan seurakunta, jos ketään läheistä ei löydy hautajaisia järjestämään.