Sukulaiset ottaa kantaa kasvatusasioihin - miten sen saa loppumaan tyylikkäästi?
Meillä on 3 lasta, ja sekä minun että miehen sukulaiset mielellään antavat neuvoja ja ohjeita. Emme ole itse mitään lapsia enää, ja nuoria vanhempia voi olla tarpeen joskus neuvoa, sen ymmärrän kyllä, mutta miten pitkään se neuvonta yleensä jatkuu? Viimeisimmät neuvot: anoppi sanoi, että kannattaa sopia selvä raja, milloin antaa lapsen käyttää kännykkää ja täti ohjeisti, että ei enää mitään farkkuja kannata ostaa lapselle, kun tulee ihan kohta kesä ja syksyllä ne on pienet. Minä vastasin, että jos se lapsi haluaa farkut, niin minun palkkapussistahan se lähtee ja ajattelin ostaa niin isot, että mahtuu syksylläkin. Täti näytti loukkaantuneelta. Miten se pitäisi ilmaista, ettei toivo jatkuvaa ohjeistusta?
Kommentit (61)
Olet kälyni? Meillä veli perheineen oli eilen mummolassa käymässä 3 lapsen kanssa ja lapset istuivat koko ajan nenä kiinni kännykässä. Käly siinä ehdotteli, että "voisitte laittaa ne pelit hetkeksi pois" ja "nyt kyllä koneet äänettömälle, kun ollaan kahvipöydässä". Mitään ei tapahtunut, pelaaminen tms. jatkui ja äitini sanoi keskustelusävyyn, että "kannattaa sopia selvä raja, milloin antaa lapsen käyttää kännykkää".
Täytynee sanoa äidille, että tästä lähtien ei puutu veljen perheen lasten tekemisiin mitenkään, käly vetää herneen nenään siitä, että joku huomaa lastensa olevan kokonaan vailla tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeasti vanhemmat noin herkkiä, että mitään lasten asioita ei saisi kommentoida, kun se on heti "neuvomista"? Saako muita asioita kommentoida? Esim. jos annan hyvän vinkin harjasta millä saa koirankarvat irti sohvasta, niin onko sekin sitä ärsyttävää neuvomista ja pitäis vain olla sanomatta?
Herkkähipiäistä sakkia, mistä ne sukulaiset voi tietää että yhdessä asiassa halutaan keskutella normaalisti ja kertoa vinkkejä puolin sun toisin ja sitten yhtäkkiä ei saisikaan sanallakaan kommentoida.Vinkkaaminen ja neuvominen on kaksi ihan eri asiaa. Ap:n esimerkit ovat neuvomista ja sellaisiin asioihin puuttumista, jotka eivät kuulu muille kun vanhemmille.
Sinun mainitsema asia on vinkki. Neuvoihin sisältyy oletus ettei toinen osaa toimia oikein. Vinkkaaminen on vilpitöntä, ja tehdään hengessä "Oletko muuten kuullut tällaisesta tuotteesta/jutusta/jne." On myös aivan eri asia neuvoa kasvatuksessa, joka on aina perhekohtaista, kuin koirankarvojen putsaamisessa.
No eikö tuossa koirankarva-harjassakin vinkata että toisella olis joku ongelma koirankarvoisa/siisteysongelma?
Vierailija kirjoitti:
Olet kälyni? Meillä veli perheineen oli eilen mummolassa käymässä 3 lapsen kanssa ja lapset istuivat koko ajan nenä kiinni kännykässä. Käly siinä ehdotteli, että "voisitte laittaa ne pelit hetkeksi pois" ja "nyt kyllä koneet äänettömälle, kun ollaan kahvipöydässä". Mitään ei tapahtunut, pelaaminen tms. jatkui ja äitini sanoi keskustelusävyyn, että "kannattaa sopia selvä raja, milloin antaa lapsen käyttää kännykkää".
Täytynee sanoa äidille, että tästä lähtien ei puutu veljen perheen lasten tekemisiin mitenkään, käly vetää herneen nenään siitä, että joku huomaa lastensa olevan kokonaan vailla tapoja.
Outs :D Ap, taisit jäädä kiinni? No eipä tarvitse enää miettiä, että miten sanot.
Vierailija kirjoitti:
Olet kälyni? Meillä veli perheineen oli eilen mummolassa käymässä 3 lapsen kanssa ja lapset istuivat koko ajan nenä kiinni kännykässä. Käly siinä ehdotteli, että "voisitte laittaa ne pelit hetkeksi pois" ja "nyt kyllä koneet äänettömälle, kun ollaan kahvipöydässä". Mitään ei tapahtunut, pelaaminen tms. jatkui ja äitini sanoi keskustelusävyyn, että "kannattaa sopia selvä raja, milloin antaa lapsen käyttää kännykkää".
Täytynee sanoa äidille, että tästä lähtien ei puutu veljen perheen lasten tekemisiin mitenkään, käly vetää herneen nenään siitä, että joku huomaa lastensa olevan kokonaan vailla tapoja.
Mikä on käly?
Mun äiti on neuvoja, eikä se sitä tule lopettamaan. Yleensä sanon vaan että ihan hyvä idea, mutta teen nyt näin kuitenkin. Tai sitten sanon harkitsevani. Pakko kuunnella ne sen jutut tai suuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Olet kälyni? Meillä veli perheineen oli eilen mummolassa käymässä 3 lapsen kanssa ja lapset istuivat koko ajan nenä kiinni kännykässä. Käly siinä ehdotteli, että "voisitte laittaa ne pelit hetkeksi pois" ja "nyt kyllä koneet äänettömälle, kun ollaan kahvipöydässä". Mitään ei tapahtunut, pelaaminen tms. jatkui ja äitini sanoi keskustelusävyyn, että "kannattaa sopia selvä raja, milloin antaa lapsen käyttää kännykkää".
Täytynee sanoa äidille, että tästä lähtien ei puutu veljen perheen lasten tekemisiin mitenkään, käly vetää herneen nenään siitä, että joku huomaa lastensa olevan kokonaan vailla tapoja.
Entäpä jos ap ei olekaan kälysi, ja tämän perusteella levität kälystä perätöntä juttua?

Juu, en ole sama ihminen. Meillä ei lapset ole niin isoja, että kaikilla olisi oma kännykkä, emmekä vieraile mummilassa, vaan mummi tulee aina meille. Hän ei taida haluta näin isoa perhettä pieneen yksiöön, luulen. Anopin ohje ei liittynyt mihinkään yksittäiseen tilanteeseen, vaan oli ihan yleispätevä ohje lapsiin ja kännykkään liittyen. Yleensä neuvot tulevat vähän puskista. Esim. kun laitoin ruokaa, tuli anoppi selän taakse neuvomaan, ettei lasten ruokaan saa laittaa liikaa suolaa. Ihan hyvä neuvo kyllä, mutta ihmettelen, mistä se tuli mieleen, kun hän ei ollut edes maistanut ruokaa vielä.
-ap

Miten niin perätöntä juttua?

Ja se veljesi ei tehnyt mitään? Puuhasi ehkä omalla mobiililaitteellaan? Mutta käly on silti se jota haukutaan?
Tää on just sitä kaikkein törkeintä käytöstä. Selän takana parjaamista.
Ja sitten ihmetellään kun ne "kälyn lapset" jää etäisiksi?

Veli oli korjaamassa autoaan, hän oli sanonut, että tulee kahville, kun ennättää.
Eikä tässä ketään haukuta, kunhan todetaan, että isovanhempien tulee sietää lastenlasten huonoa käytöstä,jos se on lasten äidin mielestä varsin sopivaa ja hyväksyttävää, koska hän antaa sen jatkua.
Nämä neuvojat kuuluvat samaan sakkiin, jotka utelevat ja kommentoivat ihmisten lasten saamista/saamattomuutta. Ilmeisesti heillä ei ole omassa elämässään tarpeeksi sisältöä. Hyviin tapoihin kuuluu, että neuvoja annetaan vain pyydettäessä. Inhoan näitä jokapaikanbesserwisser ämmiä. Onneksi äitini ei ollut tuollainen eikä myöskään kaveripiirissä ole näitä. Sukulaiset asuvat pääosin muualla, joten hekään eivät häiritse. Työkavereissa on jokunen mutta heidän kanssaan ei tarvitse olla muuta kuin työasioissa.
Me ei suostuta puhumaan mitään lapsista tai vauvoista, koska se voi loukata. Kun veli vaimoineen tuli uuden vauvan kanssa käymään, niin oltiin etukäteen mietitty keskustelunaiheita, ettei vahingossakaan sivuta mitenkään synnytystä tai imettämistä tai vauvoja yleensä. Kukaan meistä ei suostunut ottamaan vauvaa syliin, vaikka sitä miten oltiin tunkemassa, äitikin kiiruhti äkkiä pesemään käsiään ja väitti, ettei hän nyt pesemättömin käsin, hyvänen aika, ja sitten nappasi porkkanapussin ja alkoi kuorimaan juureksia, "kun nyt kädetkin pesin". Puhuttiin Pohjois-Korean tilanteesta ja Euroviisuista, juteltiin tiekunnan kokouksesta jne.Veli yritti johonkin väliin juttua siitä, miten paljon vauva syö, mutta me emme menneet lankaan, vaan ryhdyimme suunnittelemaan matkaa Italiaan.
Vierailun jälkeen oltiin oikein helpottuneita, kun kukaan ei edes vahingossa antanut ainuttakaan neuvoa tai ohjetta tai mitenkään kommentoinut koko vauvaa.
Näihin ketjuihin tulee just niitä joihin kalikka kalahtaa.
Minä kerron ihan toisesta näkökulmasta: olin lapsettomana juuri sellainen lasten kanssa neuvoja. Nyt kun on omia lapsia, niin hävettää. En itsekään oikein osaa analysoida miksi olin sellainen. Ehkä olin tosi nuori ja kiinni lapsuudenperheessä, niin en jotenkin osannut hahmottaa mikä on ok ja mikä ei toisen perheeseen liittyen? Tai oma vauvakuume purkaantui, halusin tavallaan ottaa osaa johonkin toisen omaan mitä itselläni ei ollut?
Joka tapauksessa, nykyään ajattelen että kyllä esim yli kolmpikymppisten pitäisi ymmärtää missä menee mukavan osanoton ja tunkeilevuuden raja suhteessa toisen perheeseen. Varmaan monilla mummoilla on sitä ettei osaa päästää omasta lapsesta irti tai yrittää elää uudelleen nuoruutta sen oman aikuisen lapsen elämän kautta. Mutta jos joku muu tunnistaa itsestään tämän bessereisser-puolen, niin hillitkää sitä ennen kuin välit menee. Miettikää miksi on niin kova tarve "osallistua"..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kälyni? Meillä veli perheineen oli eilen mummolassa käymässä 3 lapsen kanssa ja lapset istuivat koko ajan nenä kiinni kännykässä. Käly siinä ehdotteli, että "voisitte laittaa ne pelit hetkeksi pois" ja "nyt kyllä koneet äänettömälle, kun ollaan kahvipöydässä". Mitään ei tapahtunut, pelaaminen tms. jatkui ja äitini sanoi keskustelusävyyn, että "kannattaa sopia selvä raja, milloin antaa lapsen käyttää kännykkää".
Täytynee sanoa äidille, että tästä lähtien ei puutu veljen perheen lasten tekemisiin mitenkään, käly vetää herneen nenään siitä, että joku huomaa lastensa olevan kokonaan vailla tapoja.
Ja se veljesi ei tehnyt mitään? Puuhasi ehkä omalla mobiililaitteellaan? Mutta käly on silti se jota haukutaan?
Tää on just sitä kaikkein törkeintä käytöstä. Selän takana parjaamista.
Ja sitten ihmetellään kun ne "kälyn lapset" jää etäisiksi?
Veli oli korjaamassa autoaan, hän oli sanonut, että tulee kahville, kun ennättää.
Eikä tässä ketään haukuta, kunhan todetaan, että isovanhempien tulee sietää lastenlasten huonoa käytöstä,jos se on lasten äidin mielestä varsin sopivaa ja hyväksyttävää, koska hän antaa sen jatkua.
Veljesi siis laisti kaiken. Ja sinä haukut kälyn.
Missä se täti oikein asuu? Tropiikissa? Suomessa valitettavasti tarvitaan farkkuja kesälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Näihin ketjuihin tulee just niitä joihin kalikka kalahtaa.
Minä kerron ihan toisesta näkökulmasta: olin lapsettomana juuri sellainen lasten kanssa neuvoja. Nyt kun on omia lapsia, niin hävettää. En itsekään oikein osaa analysoida miksi olin sellainen. Ehkä olin tosi nuori ja kiinni lapsuudenperheessä, niin en jotenkin osannut hahmottaa mikä on ok ja mikä ei toisen perheeseen liittyen? Tai oma vauvakuume purkaantui, halusin tavallaan ottaa osaa johonkin toisen omaan mitä itselläni ei ollut?
Joka tapauksessa, nykyään ajattelen että kyllä esim yli kolmpikymppisten pitäisi ymmärtää missä menee mukavan osanoton ja tunkeilevuuden raja suhteessa toisen perheeseen. Varmaan monilla mummoilla on sitä ettei osaa päästää omasta lapsesta irti tai yrittää elää uudelleen nuoruutta sen oman aikuisen lapsen elämän kautta. Mutta jos joku muu tunnistaa itsestään tämän bessereisser-puolen, niin hillitkää sitä ennen kuin välit menee. Miettikää miksi on niin kova tarve "osallistua"..
Tunnistan tuon itsessäni myös. Nuorena, noin 15-25-vuotiaana tiesi kaikesta kaiken, myös lasten kasvatuksesta. Ihmettelin ääneen, kun sisko antoi vanukkaan lapselleen iltapalaksi. Sisko on myös kertonut, että neuvoin, ettei itkevää vauvaa saa opettaa nukahtamaan kanniskeluun. Kun tulin 28-vuotiaana ekan kerran äidiksi, hämmästyin aika lailla, kun kirjaviisaus ei pätenytkään. Lasta ei saanut aina nukahtamaan taputtelemalla ja hyräilemällä. Uhmaikäinen ei lopettanut kaupassa huutamista, vaikka oli käyty läpi etukäteen kuvin ja tarinalla, miten kaupassa ollaan jne. Nyt nelikymppisenä en anna yksinkertaisia neuvoja kenellekään.
Auttaisiko se, jos itse alkaa antaa neuvoja joka asiaan näille neuvojille? Kun toinen sanoo, että sadesäällä pitäisi kyllä laittaa kumpparit lapsille, kääntää puheenaiheet vaikka pihan hoitoon. Se jos mikä on aihe, jossa pääsee neuvomaan.
Vierailija kirjoitti:
Saako oma äitinne kommentoida, vai koskeeko puhekielto vain anoppeja ja tätejä?
Eräillä meistä saattaa olla myös äitejä, jotka eivät jakele idioottimaisia neuvoja tyyliin: lapsille kannattaa asettaa rajat kännykän käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kälyni? Meillä veli perheineen oli eilen mummolassa käymässä 3 lapsen kanssa ja lapset istuivat koko ajan nenä kiinni kännykässä. Käly siinä ehdotteli, että "voisitte laittaa ne pelit hetkeksi pois" ja "nyt kyllä koneet äänettömälle, kun ollaan kahvipöydässä". Mitään ei tapahtunut, pelaaminen tms. jatkui ja äitini sanoi keskustelusävyyn, että "kannattaa sopia selvä raja, milloin antaa lapsen käyttää kännykkää".
Täytynee sanoa äidille, että tästä lähtien ei puutu veljen perheen lasten tekemisiin mitenkään, käly vetää herneen nenään siitä, että joku huomaa lastensa olevan kokonaan vailla tapoja.
Juu, en ole sama ihminen. Meillä ei lapset ole niin isoja, että kaikilla olisi oma kännykkä, emmekä vieraile mummilassa, vaan mummi tulee aina meille. Hän ei taida haluta näin isoa perhettä pieneen yksiöön, luulen. Anopin ohje ei liittynyt mihinkään yksittäiseen tilanteeseen, vaan oli ihan yleispätevä ohje lapsiin ja kännykkään liittyen. Yleensä neuvot tulevat vähän puskista. Esim. kun laitoin ruokaa, tuli anoppi selän taakse neuvomaan, ettei lasten ruokaan saa laittaa liikaa suolaa. Ihan hyvä neuvo kyllä, mutta ihmettelen, mistä se tuli mieleen, kun hän ei ollut edes maistanut ruokaa vielä.
-ap
Anopin haukan silmä näkee kyllä, mitä myrkkyjä sinne keitoksiin laitat. Ensi kerralla pyydä häntä maustamaan ruoka, niin tulee riittävän suolatonta.
Älä kerro lastenne asioita enää. Älä jutustele farkkujen ostosta tai mistään lapsiinne liittyvästä. Ala puhua muista asioista kuin lapsistanne. Se on hyvä opetella, koska pian sen on loputtava muutenkin, koska lasten asioita ei pitäisi kertoa pitkin sukua varsinkaan heidän varttuessa On muitakin puheenaiheita. Kun opettelet tämän, pian se menee ihan automaattisesti.