Lue keskustelun säännöt.
ITKETTÄÄ! APUA! ov
26.03.2006 |
Sain keskenmenon pari päivää sitten. Tänään taas purskahdin itkuun kun tuli niin paha mieli asiasta. Mies kysyi ensin että mikä on, vastasin että olen ihan hermoromahduksen partaalla. Mies suuttui ja sanoi, että " en jaksa näitä sun itkuja" ja että " mene hoitoon jos tuntuu, että pää hajoo" .
Mitä teen. Tekisi mieli erota tuosta tunteettomasta ja kylmästä paskiaisesta. Voisiko joku antaa mulle voimia? :' (
Kommentit (22)
Sitä saa surra. Toivottavasti pääset miehesi kanssa puheisiin ja pääsisitte yhdessä juttelemaan asiasta. Jospa miehesi suree omalla tavallaan. Ei kestä itkuasi, koska pelkää itse murtuvansa myös? Koittaa kenties unohtaa kipeän asian?
Toivottavasti. Muuten miehesi kommentti oli todella kylmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori kun vaan omaa napaa kirjoitin, olen todella pahoillani puolestasi!!! On raakaa kun puoliso ei ole tukena. Koska olen itse kokenut about samaa, tulee ihan kylmiä väreitä tuollaisesta.
Jos vaan jaksat niin hanki keskusteluapua ulkopuoliselta, se auttoi minuakin. Ja sitten kun olet toipunut riittävästi ja jaksat, laita tuo tunteeton pöttö kiertoon.
-3-
No jos ollu alkuraskauden keskenmeno eikä lajissaan ties kuinka mones niin voisit miettiä ootko sekoillu muutenkin?
Keskenmenoa voi tietty surra aikansa, mutta pitää se nyt kuitenkin ottaa vähän rennommin. Raskaaksi kerkeät uudestaan ja monia muitakin pahoja juttuja voi tulla eteen. Miten sää selviät jos kaikkeen reagoit voimakkaasti? Käy se suru läpi, äläkä jää venkslaan sen kanssa koska sillon on parempi puhua asiantuntijalle. Jos surettaa liikaa ny niin ei se oo yhtään pöhkömpi ratkasu jutella siitä!!
Minulla mies on ollut upeana tukena, mutta älä Sinäkään menetä vielä toivoasi miehesi suhteen, hänkin voi olla vielä surusta shokissa. Joka tapauksessa, hae ehdottomasti ammattiapua. Itse olen saanut sitä ja ilman sitä kelaisin edelleen monia sellaisia juttuja, joista nyt olen päässyt eroon ja vaikka suren yhä, uskon myös elämän edelleen kantavan. Eli minua se on auttanut valtavasti. Joka tapauksessa, yritä jaksaa ja itke ja puhu!
" Kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakaan. On nukahtanut Jumala tai jatkaa luomistaan.." -Hector-
Millasessa parisuhteessa sää oikein elät? Puhutko sää sen miehen kanssa vai ookko sää täys kersa kun menet päätteleen tollasia (siis 6 viestiin kommentoin)!!!
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ihmettelen jos raskaaksitulo on mielestäsi minun sekoilua? Vähän kummallista.
Osaatko yhtään suhteellistaa???
Onko mitään eroa jos saa keskenmenon rv 6, 20 tai 36? Puhe oli keskenmenosta. JOS oli varhasvaiheen keskenmeno niin mää en ainakaan siihen reagoisi noin voimakkaasti ja jättäis puhumatta siitä olisiko mies halunnu sen vaikka olis ollu kuinka vahinko.
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Osaatko yhtään suhteellistaa???Onko mitään eroa jos saa keskenmenon rv 6, 20 tai 36? Puhe oli keskenmenosta. JOS oli varhasvaiheen keskenmeno niin mää en ainakaan siihen reagoisi noin voimakkaasti ja jättäis puhumatta siitä olisiko mies halunnu sen vaikka olis ollu kuinka vahinko.
7
Siinä vaiheessa kun nainen ajattelee odottavansa vauvaa ja tulevansa äidiksi, ja menettääkin lapsen, ei raskauden kestolla ole mitään väliä henkiseltä kannalta.
Opettele ap lukemaan.
SANOIN: Sää voit surra, mutta puhu asia miehesi kanssa ja jos et selviä niin juttele asiantuntijalle!
Raskaus on ilosin asia maailmassa, mulla on kaksi lasta ja pari kaveria on saanu keskenmenon ja yks tehny abortin.
Varhasessa vaiheessa nyt tulee keskenmenoja jos sikiö on elinkelvoton. Olisitko mielummin tehnyt abortin tai ehkä jatkanu vaikeesti vammasen sikiön kasvua ja katsellu sen kuolemista heti synnyttyään??
SANOIN: vähän suhteellisuuden tajua.
Keskenmeno on tosi surullinen juttu, mutta se pitää selvittää omassa päässä. Asiantuntijan kanssa puhuminen ei ole hassumpi idea, varsinkin jos ei osaa siitä puhua.
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta nyt on täysin eri asia menettää sikiö kun sen voi abortoida tai menettää se myöhemmässä vaiheessa.
Onhan se harmi, aina on. Mutta musta ap reagoi aika voimakkaasti.
7
Mutta taas tavallaan miehesi ei voi samalla tasolla kokea teidän menetystä.
Vaikka hieman inhimillisempi voisi kyllä olla, tai sitten se ilkeys on hänen tapa purkaa pahaa oloaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sain sairaalasta vihkosen (keskenmenosta), jossa sanottiin, että vaikka km tapahtuisi raskauden alussakin, menetys on kipeä ja vahvat tuntemukset ovat tavallisia ja normaaleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Musta nyt on täysin eri asia menettää sikiö kun sen voi abortoida tai menettää se myöhemmässä vaiheessa.Onhan se harmi, aina on. Mutta musta ap reagoi aika voimakkaasti.
7
Mutta siis sure, sure.. Ihan rauhassa.
Mutta teijän kannattaa ny vaan puhua asia kunnolla läpi eikä venyttää sitä yhtään pidemmälle! Sillä sää pääset asian yli että juttelet siitä. Älä pidä sitä sisälläsi. Parisuhde tarkottaa sitä että toinen tukee, pyydä tukea mieheltä.
Siis määhän en oo kokenu kuitenkaan keskenmenoa niin en osaa sanoa miten kauan sun pitäis surra. Et sää siitä kuitenkaan ihan heti selviä..
-vaikka raskaus olisikin ollu ihan alussa.. :(
Olimpas MÄÄ ajattelematon kun kirjotin niin tylysti sulle. Musta nää asiat vaan pitäis jutella miehelle.
Toivotan sulle ap kuitenkin jaksamisia. Hei, neuvolasta voisit nyt ainakin saada apua jos kovasti harmittaa ja mies ei osaa puhua sun kanssa.
7
Monet miehet peittävät surunsa just tolla lailla; helpompi heittäytyä karskiksi...
Minäkään en olisi ikimaailmassa voinut kuvitella tai edes aavistaa, miltä tuntuu menettää vauva, vaikka alkuvaiheessakin (meillä km tapahtui rv 14+0), se on aivan hirvittävää..
Tässä mun suremisessa on aika paljon muutakin mutta tämä km vaan toi kaikki asiat pintaan. Mies on lapsuutensa takia (on itse myöntänyt) oppinu siihen, että tunteita ei näytetä ja on muutenkin aika kylmä. Ero on aiemminkin siintänyt mielessä miehen pahojen sanomisien takia mutta olen yritänyt jaksaa esikoisen takia :' ( Nyt vaan alkaa olla jo liikaa minulle nuo miehen reaktiot. Jos en häneltä saa mitään tukea, on parempi erota. Pelottaa vaan tuon lapsemme takia :' ' ( Ap
Mikähän sun ongelmas on? Elävän lapsen menetys on rankempaa kuin semmosen joka ei oo hengittäny! Mun isäpuoli menetti lapsensa, mun velipuoli. Olen nähnyt senkin miten aikusesta miehestä tulee alkoholisti kun lapsi kuolee.
Itse en oo saanu keskenmenoa mutta lapsettomuudesta oon saanu osani. Ei ollu sekään herkkua kun ei ollu lasta vaikka sitä miehen kanssa haluttiin.
Ymmärrän menetyksen tuskan, mutta jos ei siitä pääse irti tai sitä tuskaa käsittelee niin ettei siitä pääsekään irti niin ei oo sekään hyvä.
Sää 19 oot varsinainen aikuinen isolla A:lla kun selität lapsen kuolemaa noin. Lapsi ja sikiö on eri murhe. Jos sää et näe miten erilaista on menettää raskauden alussa kuin lopussa sikiö niin se on täysin sun oma murhe.
7
menetin aikanaan ekan lapseni (ja ex:ni ekan lapsen) rv11. Kuin sumussa itin ja huusin pari vuorokautta ja sitten iski viha. Mies ei tullut minua edes sairaalaan katsomaan koska " onhan siellä ne lääkärit ja hoitajat jotka susta pitää huolen, mitä mä siellä teen" .
Kotiin päästyäni mies koetti olla tukena. Mutta ei kertaakaan kysynyt miten voin tai mitä hän voisi tehdä oloni helpottamiseksi. Olin sairaslomalla reilun viikon ja sitten palasin töihin. Mies sanoi kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen, että " onneksi se on takana nyt ja sen voi unohtaa etkä säkään enää pillitä kokoaikaa kun se on niin vittumaista kuunnella" .
JUMAVITA. Onneksi mies o nyt vahvasti ex. Hitto vie millaisen mulkeron kanssa sitä olikaan...