Miksi täällä ei saa kritisoida nuorena äidiksi tulleita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisenä lapset kannattaa sitten hankkia? Ne vie oman aikansa että kasvavat, tottakai ne vuodet menettää jos tuo on asenne. 

Jos hankkii lapsia 35- vuotiaana, on 5-kymppinen kun elämä alkaa helpottaa :D

Mä hankin 35 v. Tykkään kun sain elää villin ja vapaan nuoruuden.

Anteeksi mutta 35-vuotias ei ole enää nuori.

Minä hankin lapseni 24- ja 26-vuotiaana. Raskauksista ei jäänyt vartaloni jälkiä, koska nuori keho toipui nopeasti. Ainuttakaan raskausarpea tai lisäkiloa ei jäänyt. Jaksoin vähäiset yövalvomiset hyvin ja lasten murrosikäaika oli helppo, koska kaikki oli itsellä hyvässä muistissa.

Ehdin viettää nuoruutta riittävästi ja olen ollut jo pitkään vapaa kuin taivaan lintu, koska lapset ovat jo aikuisia.

Minuasäökittää lapset, joilla on vanhat vanhemmat, heitä näkee tuolla liikkuessa. Moni nainen vanhentuu yht'äkkiä, kun tekee lapset nelikymppisenä. Vatsa jää roikkumaan, kun ihon kimmoisuus on mennyt. Ja rinnoista monelle jää tyhjät pussukan, kun kudokset eivät palaudu.

Ja sekö se on elämässä tärkeintä ettei rinnoista vaan jää tyhjät pussukat! Ei hyvää päivää näitä ääliöitä..

Juu, sehän tuossa nyt ilmiselvästi oli se tärkein asia, ja samoin kirjoittajan elämässä.

Ei hyvää päivää näitä ääliöitä.

Vastasin pitkästi poistettuun ketjuun. Kopioin vastaukseni ja laitan sen nyt tähän.

1. Omien havaintojeni ja kokemusteni mukaan useimmat eivät ole valmiita tulemaan vanhemmaksi vielä 20-vuotiaina, mutta jotkut ovat. Joidenkuiden kohdalla näkee selvästi, että he eivät vielä sen ikäisenä ole henkisesti riittävän kypsiä siihen vastuulliseen ja haastavaan tehtävään, joka lapsen kasvattaminen on.

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta henkisesti kypsempi vanhempi on parempi lapselle kuin epäkypsä. Omat vanhempanikin kypsyivät ajan mittaan ja ovat olleet epäitsekkäämpiä, ymmärtäväisempiä ja joustavampia vanhempia (huomattavasti) nuoremmille sisaruksilleni kuin meille vanhemmille sisaruksille. He muuttuivat ajan mittaan, kasvoivat, kypsyivät, ja vaikutuksen huomasi.

Jotkut yksilöt silti ovat jo nuorina epäitsekkäitä, rauhallisia ja joustavia persoonia, myös lapsen kasvattajina. Joten poikkeuksia on.

2. Nuoren aikuisen "unelmien tuhoutuminen", johon näissä keskusteluissa usein viitataan, sen sijaan on subjektiivinen väite. Ts., jos minulla ei ole koskaan ollutkaan unelmaa maailmanmatkailusta, tietoisesta itseni kehittämisestä ja hyväntekeväisyysprojekteille omistautumisesta tms., niin mikään unelma ei ole tuhoutunut, jos omistaudun vanhempana olemiselle jo nuoresta pitäen ja keskustelen kurahaalareista moraalifilosofian sijaan, näin kärjistetysti ilmaistuna. Eivät kaikkien unelmat ole samanlaisia.

Yhteenvetona näistä kahdesta periaatteesta: tulisi miettiä, mikä on oma tarkoitus ja tehtävä tässä maailmassa ja punnita, onko valmis sitoutumaan siihen tarkoitukseen (myös sen tuomiin käytännön haasteisiin), jonka itsellä näkee olevan. Jälkimmäinen pointti edellyttää yleensä kokeneiden kanssaihmisten neuvojen kuuntelemista.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on väärin? Nuoruutta ei saa koskaan takaisin. Jos luulee että sitten kun lapset on isoja voi alkaa viettää nuoruutta niin väärässä on.

Miatä lähtien muiden kuin sinun asiat ovat sulle kuuluneet? Ymmärrätkö että kaikkien ei tarvitse hillua nuorena niin kuin sinä teit ja että ihmisillä on eri mieltymykset.Kun lapset ovat isoja niin voi todellakin tehdä ihan samoja asioita kuin nuoruudessa ja siihen on yleensä enemmän varaakin. Eli sinä olet väärässä.

Sä olet just sellainen tyypillinen mistään tietämätön "mun tapani on ainoa oikea"-sääliö. Otan osaa :(.

Ensiksi pitäisi tietää miksi heitä pitäisi kritisoida.

Tuntemani nuoret äidit ovat toimineet vakain tuumin ja harkiten, joten mitään kritisoitavaa ei ole. Ventovieraista en tiedä mitään, joten silloinkaan ei ole kritisoitavaa.

Outo elämännäkemys ap:llä muutenkin: miksi alkaisi teeskennellä "nuoruutta" kun on isot lapset? Miksei nauti elämästä ihan sen ikäisenä kuin kulloinkin on? Mitä pyhää nuoruudessa on?

Sana kirjoitti:

Vastasin pitkästi poistettuun ketjuun. Kopioin vastaukseni ja laitan sen nyt tähän.

1. Omien havaintojeni ja kokemusteni mukaan useimmat eivät ole valmiita tulemaan vanhemmaksi vielä 20-vuotiaina, mutta jotkut ovat. Joidenkuiden kohdalla näkee selvästi, että he eivät vielä sen ikäisenä ole henkisesti riittävän kypsiä siihen vastuulliseen ja haastavaan tehtävään, joka lapsen kasvattaminen on.

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta henkisesti kypsempi vanhempi on parempi lapselle kuin epäkypsä. Omat vanhempanikin kypsyivät ajan mittaan ja ovat olleet epäitsekkäämpiä, ymmärtäväisempiä ja joustavampia vanhempia (huomattavasti) nuoremmille sisaruksilleni kuin meille vanhemmille sisaruksille. He muuttuivat ajan mittaan, kasvoivat, kypsyivät, ja vaikutuksen huomasi.

Jotkut yksilöt silti ovat jo nuorina epäitsekkäitä, rauhallisia ja joustavia persoonia, myös lapsen kasvattajina. Joten poikkeuksia on.

2. Nuoren aikuisen "unelmien tuhoutuminen", johon näissä keskusteluissa usein viitataan, sen sijaan on subjektiivinen väite. Ts., jos minulla ei ole koskaan ollutkaan unelmaa maailmanmatkailusta, tietoisesta itseni kehittämisestä ja hyväntekeväisyysprojekteille omistautumisesta tms., niin mikään unelma ei ole tuhoutunut, jos omistaudun vanhempana olemiselle jo nuoresta pitäen ja keskustelen kurahaalareista moraalifilosofian sijaan, näin kärjistetysti ilmaistuna. Eivät kaikkien unelmat ole samanlaisia.

Yhteenvetona näistä kahdesta periaatteesta: tulisi miettiä, mikä on oma tarkoitus ja tehtävä tässä maailmassa ja punnita, onko valmis sitoutumaan siihen tarkoitukseen (myös sen tuomiin käytännön haasteisiin), jonka itsellä näkee olevan. Jälkimmäinen pointti edellyttää yleensä kokeneiden kanssaihmisten neuvojen kuuntelemista.

Niin ja äidiksi voi tulla myös vahingossa, huolimattoman ehkäisyn seurauksena, eli se ei aina tietenkään ole tietoinen valinta. (Esim. itse tulin äidiksi parikymppisenä tällä tavoin, ja vaikka päädyinkin aborttiin, se on osa identiteettiäni pysyvästi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä ikiteini jonka olisi pitänyt tehdä lapset viiskymppisenä että varmaan tuntee olonsa vanhaksi kun saa lapsia.

Tein omani kolmekymppisenä ja silti tuntuu että " nuoruus" hukkuu lapsiin. No can win.

Täällä taas syntymävanha, jonka nuoruudessa ei ollut mitään erityisen onnellista tai kaipaamisen arvoista. Elämä on vain parantunut vuosien myötä ja on vihdoin mallillaan. Lapsi 16, minä 38. Asuntolaina maksettu, tylsä työ vaihdettu opiskeluun, suunnitteilla kunnon downshifting kun nuori lähtee maailmalle. Win-win, vapaus koittaa.

No äläh. Mut oli elämäntilanne ja ikä vaan, aina tuntee olonsa yhtä nuoreksi.. Vitsailin kyllä. En tunne menettäneeni mitään, ihan normaalia elämää.