Olisitko hankkinut lapsia, jos olisit tietänyt miten puolisosi alkaa käyttäytymään?

Olisin muuttanut. En tiennyt saavani turpaan mieheltäni.

Musta tuntuu, että äitini on kuitenkin tyytyväinen minusta, vaikka isäni hylkäsikin meidät, kun olin vielä melko pieni. 

En. En olis mennyt yhteen tämän naisen kanssa ollenkaan. Eroaisin muuten, mutta en voi jättää lapsiani tuon hirviön kynsiin.

En olisi tehnyt lapsia, jos en olisi ollut varma siitä millainen isä puolisoni on.

Olisin hankkinut. Jo kolmansilla treffeillä kiinnitin huomiota hänen tapaansa olla lasten kanssa. Nyt omalle lapselle hän on mahtava isä.

Olisin muuttanut. Syyt:

-vaimon luonne, ei ollenkaan pinnaa

-ilkeys ja pahansuopaisuus

-kielenkäyttö, "toi vitun homo aurinko paistaa mun silmiin"

-meillä ei sosiaalisia suhteita, tutut kaikonneet

-ei äitityyppiä

Ei ole tullut vastaan sellaisia yllätyksiä että olisin harkinnut että puolisosta ei vanhemmaksi olisi.

En. Hänellä on edellisestä liitosta kaksi lasta, joten en edes tullut ajatelleeksi etteikö hänellä olisi perhe-elämä hallussa. Sitä vain ei viikonloppuvanhemman rinnalla pääse näkemään samalla lailla mitä se todellinen arki lasten/perheen kanssa on.

Miten voi olla varma siitä, minkälainen vanhempi oma puoliso tulee olemaan? Eri asia tietysti jos elää vakiintunutta perhe-elämää saman katon alla puolison lasten kanssa. Mutta eihän ihminen voi tietää ennalta sitäkään minkälainen vanhempi hänestä itsestään tulee.

En soisi meille kummallekkaan lapsia :D

Lasten kasvettua on kyllä pulpahtanut pintaan jos mitä negatiivista käytösmallia lapsuudesta. Itselle se miten äiti oli poissaoleva, ehkä masentunut, vaikka oli aina fyysisesti läsnä. Minun on ollut aika ajoin vaikea sietää lasten jatkuvaa läheisyyttä, olen tuntenut alakuloisuutta yms. Miehellä taas on selvästi ollut melko tyrannimainen kasvatus, hänen on vaikea muistaa että lapsia ei kasvateta huutamalla vaan johdonmukaisuudella ja keskustelulla.

Se on hämmästyttävää miten etenkin väsyneenä voi muistuttaa niin paljon omia vanhempiaan... ne mallit kun tulee selkärangasta ja vaatii isoakin työstämistä.

Mutta tottakai me lapsia rakastetaan ja pyritään koko ajan parempaan. Koen että ollaan riittäviä vanhempia, mutta rehellisyyden nimissä odotin meiltä enemmän.

Lasta en kadu tietenkään. Aivan ihana. Mutta miehen kanssa en olisi yhdessä yrittänyt. Olisin tehnyt yksin jos olisin tiennyt että muutun samalla myös hänen äidikseen kun lapsi syntyy. Erottiin kun lapsi oli 3-v. Ei siitä vaan mitään tullut.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla varma siitä, minkälainen vanhempi oma puoliso tulee olemaan?

Kyllä voi olla varma. Kun tuntee toisen tarpeeksi hyvin, tietää hänen luonteensa ja käytöksensä ja elintapansa, ei tule yllätyksiä. Ei hyvän ihmisen perusluonne muutu paskaksi kun hän saa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Olin jo ennen lapsen hankkimista sitä mieltä, että vaimoni ei kannattaisi ryhtyä äidiksi. Sama mielipide minulla on vieläkin, kun poika on 13-vuotias. Mutta olisitko muuttanut mieltäsi, jos olisit tiennyt millainen isä/äiti puolisosi on?

Olisin ehdottomasti ryhtynyt äidiksi ja ehdottomasti lasteni isän kanssa, vaikka kävi niin kuin kävi.

Minulla on kaksi rakasta ja ihanaa lasta, tytär ja poika, aikuisia ovat jo, mutta aina yhtä rakkaat ja lähellä sydäntä.

Olisin mutta toki olisi voinut paremmin mennä. Olen yh nyt ja maksan lähes kaikki lasten kulut. He ovat minun lapset ei ole mitään meitä. Välillä en edes muista ydinperheen aikaa vaan tuntuu että ikuisuuden on ollu minä ja minun lapset. Isä ei kuulu meidän elämään kuin hyvin vähän. Hän on sanonut joskus että on oikeastaan unohtanut lapset ja että hänellä ei mukuloita edes ole.

Olisin hankkinut. Entistä innokkaampanakin. Mies on ollut aivan ihana meidän esikoisen kanssa. Ihana katsoa kun miehen silmät oikein loistaa lasta katsoessa.

Olisin kyllä, mutta miehestäni en ole varma. En usko olevani sellainen äiti kuin mieheni ehkä olisi toivonut/odottanut.