Punastelijoita?

Välillä menee pitkiä aikoja  jolloin vaivaa  ei ole. Toisinaan kaupan kassan tervehtiminen saa minut helottamaan. Välillä olen kirjavilla läikillä , välillä tasaisen punainen. Olen myös jo kypsillä kymmenillä , punastellut olen aina. Ei taida loppua koskaan. Inhottaa kun aistii toisten kummeksuvat katseet .

Punastumisen pelko aiheuttaa punastumista. Jos pystyy olemaan välittämättä punastumisesta niin se saattaa auttaa.

Mulla sama juttu ollut nyt reilun vuoden, alkoi edellisessä työpaikassa ja nykyään on lähes jokapäiväistä mikäli käyn jossain, kotona ei vaivaa, ilmeisesti johtuu siis sos. tilanteista. Entisessä työpaikassa haukuttiin palopostiksi, osoiteltiin ja jopa naurettiin räkäistä naurua päin naamaa, aikuiset ihmiset. Nykyään olen työttömien pajalla ja hävettää katsoa silmiin vielä melko tuntemattomia ihmisiä kun tiedän että naama punottaa. Ei tarvitse kuin istua samassa pöydässä näiden kanssa tekemässä omia juttuja niin tunnen miten naamaa alkaa kuumottaa ja kiristää. Samoin esim kaupassa käydessä, huomaan miten ihmiset tuijottaa. Saatan punastua siitäkin kun joku tulee yhtäkkiä puhumaan tai kun säikähdän. Yleensä kuitenkin ilman syytä. Pahemmin en jaksa enää katseista välittää mutta olisihan se kiva päästä vaivasta eroon.

Jotenkin tämä kai itsetuntoon liittyy (?), eli mulla ainakin punastelu on suht hallinnassa silloin, kun olen itsevarmalla mielellä ja ns. tilanteen tasalla, eli mitään yllättävää ei tapahdu ja osaan olla rento. Mun ongelma alkoi oikeastaan vasta n. kolmekymppisenä. Ehkä teininä oli vähän jotain, mutta parikymppisenä tai sen jälkeen en kyllä punastellut. Selvästi tää on joku kierre, eli kun pelkää punastumista, niin aina vaan helpommin punastuu. Uskon kyllä, että jos asiasta ei välittäis, niin ongelma saattais poistua. Vaan kuinkahan se sitten onnistuisi?

Ap

Kaikki punastelee, mutta kaikilla se ei näy. Jos verisuonet on lähellä ihon pintaa ja iho on vaalea, niin helposti punastuminen näkyy.

Minä meikkaan. En laita hirveetä pakkelia ja itse asiassa punastumiseni hieman näkyykin läpi. Mutta sen räikeimmän punan peittäminen on auttanut niin, etten ahdistu tilanteista. Olen jopa nauttinut esiintymisestä auditoriossa.

Mulla täysin sama stoori kuin aloittajalla. Leimannut koko elämää ja osin rajoittanutkin tekemistä.

Feel u bro :(

Itsellä oli opiskelijaiässä samaa vaivaa, mutta sitten (en tiedä miten), pääsin ongelman ylitse, kun sain lapsia ja menin naimisiin, ja tulin jotenkin enemmän sinuiksi itseni kanssa. En ottanut itseäni enää niin vakavasti!

Kai voi sanoa että myös kasvoin ja muutuin rennommaksi; vaikka olisinkin punastunut, en välittänyt, koska tiedän ettei ketään oikeasti kiinnosta. Ja näin punastumiset alkoivat vähentyä ja lopulta loppui.

Lisäksi itsevarmuutta tuo myös meikkipohja, joka pitää kasvot tasaisen värisenä koko päivän :).

Meikkaus varmaan voisi auttaa pahimman yli, ja jotain olen joskus hankkinutkin. Meikkaan vaan normaalisti tosi vähän, ja vahva peitevoide on hiukka erikoinen muuten meikittömässä naamassa. Se tosiaan taitaa olla niin, että ei tää vaiva ehkä muita kiinnosta. Paitsi niitä ihmishirviöitä, jotka osaavat käyttää tätä vaivaa näppärästi omiin tarkoitusperiinsä. Töissä yksi kammottava työ"kaveri" (olkoonkin muotisana, niin täysverinen narsisti) järjesti useinkin ihan tahallaan tilanteita, jossa sai minut punastumaan esim. asiakkaiden edessä. Hän selvästi nautti vallastaan, jota hänellä todella mun suhteen oli. En oikeen osaa tarkkaan sanoa, mutta jotenkin yhdistän tän hlön tämän ongelmani alkujuuriin. Paha sai kuitenkin palkkansa, tyyppi siis potkut. Eipä tartte hänen edessään enää punastella, vaikka toisissa hommissa nykyään olen itsekin.

Ap