Lue keskustelun säännöt.
Epävarmuus ja nykyinen yhteiskunta
09.05.2017 |
Mikä siinä Jumalassa niin pelottaa? Miksi emme enää siedä riskejä ja epävarmuutta? Yhteiskuntamme on nykyisin infantiili, lapsenomainen. Tämä tulee hyvin ilmi monista seikoista, kuten esimerkiksi nuoruuden ihannoinnista, kokemuksen halventamisesta, vanhuuden pelosta, ylipäätänsä seikoista, jotka kuuluvat normaaliin elämään. Emme voi olla ikuisia teinejä, nuoruus ja kauneus ovat katoavaista ja niin edelleen. Valintakoriin ei kuulu ajan ja elämämme pysäyttämisen mahdollisuutta. Tuntuu kuin olisimme jääneet ikuiseen lapsuuteen, senkaltaiseen elämään, jossa ei ole vaadetta ottaa vastuuta itsestään ja muista. Huudamme kyllä oikeuksiemme perään, mutta entä velvollisuudet? Niistä mielellämme vaikenemme, koska meillehän on opetettu ottamaan oma tila, olemaan mahdollisimman itsekäs ja omia etuja ajava, siis olemaan kunnon länsimainen liberaali, omia polkuja kulkeva hölmö individualisti.
Mutta mitä tekemistä tällä liberaalilla länsimaisella ihmisellä on Jumalan kanssa? Näin varmasti moni lukija nyt itseltään kysyy. Vastaukseni on kulttuurimme synnyttämä henkinen ja uskonnollinen tyhjiö, jossa Jumala on tapettuna, näinhän puhui jo Nietzschekin. Elämme nihilismissä. Yksinkertaisimmillaan tarkoittaa se meidän halua tuijottaa vain itseemme, olemme oman itsemme jumalia. Herran pelko on viisauden alku, sanottiin ennen. Nyt maan matonen on asettunut kaiken yläpuolelle, ei ole ihme, että pelottaa. Tämän vuoksi haluamme rakentaa alituiseen turvamuureja. Milloin vaadimme valtiota apuun, milloin yrityksiä kantamaan vastuunsa ja palkkaamme meitä typeriä pikkuvalittaja parkoja. Mutta kannammeko oman vastuumme? Yhdysvaltojen presidentti John. F. Kennedy totesi jo aikoinaan ”älä kysy, mitä valtio voi tehdä puolestasi, vaan mitä sinä voit tehdä valtion hyväksi”. Kyseessä siis oli vaade vastuullisuuteen. Ja juuri vastuu meiltä puuttuu. Mutta ei vain vastuu, myös riskienkantokyky ja epävarmuuden siedon alhaisuus. Tarvitsemme tähän apua. Tiedämmekö todella mitä osaamme, haluamme? Emme tietenkään tiedä kaikkea, osaa kaikkea, luotamme liikaa ajatuksiimme ja omaan älyymme, nämä seikat johdattavat meidät harhapoluille. Miten tämä ei saa meitä muka pelokkaaksi?Kyllä se vain saa ja pako reaktio on valmis. Linnoittaudumme omien muuriemme suojiin ja julistamme olevamme oman alueemme kuninkaita. Kukaan ei saa tulla häiritsemään rauhaamme, eristäydymme ja luomme viholliskuvia muuriemme suojista. Alkaa asteittainen epävarmuuden ja riskien poistoyritys. Tuomitsemme epäonnistuneet ja asetamme itsemme muiden yläpuolelle. Mutta esimerkiksi velkavankeuteen joutunut yrittäjä kantoi taloudellista riskiä omalla elämänsä kustannuksella, eikö se jos mikä ole vastuullisuutta ja riskienottamista? Minusta ainakin on, mitä suurimmassa määrin. Mutta kuningas muurien suojista tulee tuomitsemaan tämän poloisen velkavankeuteen joutuneen yrittäjän. Mutta juuri yrittäjän toimintahan alun perin mahdollista kuninkaan puutarhan kukkimisen. Kun poloinen yrittäjä makaa turnajaiskentällä verissään, etsii kuningas uutta uhria, jonka voisi seivästää, tuomita ja syyllistää. Mutta voimmeko asettaa itsemme muiden yläpuolelle? Emme, vaan vaatii se alistumista itseämme korkeammalle taholle. Kääntäkää katseenne pois itsestä.
Kommentit (12)
Eika hyvin naulittu tämä aika, jossa ihmiset todellakin kuvittelevat olevansa jumalia-tietävänsä kaikesta kaiken. Tyhmyys, turhamaisuus, hölmöys, toisten tuomitseminen ja syyllistäminen kukoistavat. Arvostamme vain nuoruutta ja kauneutta, eli siis pinnallisuutta. Syvyyksiin ei uskalleta mennä, koska pelkäämme. Siispä pilleripurkit esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea pitkää pötköä, missä kappalejako?
Kannattaa silti lukea, vaikkei nyt kappalejakoa ole...hyvä kirjoitus.
Mielestäni elämme arvotyhjiössä. Askartelemme tarvehierarkian alemmilla asteilla, henkisyys ja hengellisyys puuttuvat. Ihminen asettuu itse Jumalan paikalle, potee kuolemanpelkoa ja elää kuin viimeistä päivää kun uskoo elämän loppuvan kuolemaan. Mitään jatkuvuutta ei ole, ei syvempää perspektiiviä.
Hengellisessä ja henkisessä tyhjiössään ihminen ripustautuu kaikkeen mitä tämä maailma voi tarjota: rahaan, valtaan, ihmissuhteisiin, nuoruuden tavoitteluun, päihteisiin, viihteeseen...lopulta aina palaten sisäiseen tyhjyydentunteeseen.
Ainoa keino päästä tästä on löytää uudelleen henkiset ja hengelliset arvot. Tällöin ihminen löytää oman pienuutensa ja oikean paikkansa maailmankaikkeudessa. Hän löytää terveet ja kestävät arvot ja oppii näkemään omaa onnen ja mielihyväntavoitteluaan pidemmälle. Arvojen mukaista elämää eläessään hän huomaa että onnellisuus on sivutuote ei päämäärä. "Joka elämänsä kadottaa, löytää sen" sanoi eräs merkittävä henkilö aikoinaan.
Arvojen puuttuessa kaikenlainen elämyshakuisuus kukoistaa. Oma mielihyvä on etusijalla esim. vanhemmuus ja perhe-elämä eivät kiinnosta jos niistä ei saa riittävästi mielihyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arvojen puuttuessa kaikenlainen elämyshakuisuus kukoistaa. Oma mielihyvä on etusijalla esim. vanhemmuus ja perhe-elämä eivät kiinnosta jos niistä ei saa riittävästi mielihyvää.
Kyllä, koska perhe-elämä vaatii juuri vastuuta. Tämä välitön tarpeentyydytys on hyvä vertaus, dopamiini ryöppyä vaaditaan välittömästi, pitkäjänteisyys ja sitkeys ovat ale-tavaraa. Mulle kaikki, tässä ja nyt.
Vierailija kirjoitti:
Arvojen puuttuessa kaikenlainen elämyshakuisuus kukoistaa. Oma mielihyvä on etusijalla esim. vanhemmuus ja perhe-elämä eivät kiinnosta jos niistä ei saa riittävästi mielihyvää.
Samasta syystä myös isovanhemmuus on monelta kadoksissa. Omat elämykset ja mielihyvä ovat etusijalla, eivät lapsenlapset ja heissä näkyvä jatkuvuus.
Tämän takia suuret ikäluokat kahmivat itselleen kaiken. He eivät nähneet arvona sitä että tuleville polvillekin jätetään jotakin ja omia lapsia ja lapsenlapsia ei laiteta työskentelemään yli inhimillisen eläkeiän jotta suurten ikäluokkien kulut saadaan maksettua. Tämä "puhallus" on yksi räikeimpiä esimerkkejä arvojen puutteesta ja itsekkäästä elämänasenteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvä kirjoitus, mutta voisi myös pohtia, miksi on niin paljon ihmisiä, jotka eivät tunne kuuluvansa yhteiskuntaan? Ihmisiä, jotka ovat yhteiskunnalle hyödyttömiä? Ihmisiä, joiden ääni ei kuulu? Tarkoitan siis niitä ihmisiä, jotka haluaisivat kuulua yhteiskuntaan, mutta eivät kuulu, koska yhteiskunta ei edes kaipaa heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvojen puuttuessa kaikenlainen elämyshakuisuus kukoistaa. Oma mielihyvä on etusijalla esim. vanhemmuus ja perhe-elämä eivät kiinnosta jos niistä ei saa riittävästi mielihyvää.
Kyllä, koska perhe-elämä vaatii juuri vastuuta. Tämä välitön tarpeentyydytys on hyvä vertaus, dopamiini ryöppyä vaaditaan välittömästi, pitkäjänteisyys ja sitkeys ovat ale-tavaraa. Mulle kaikki, tässä ja nyt.
Sanotaan että vanhempia ei saisi myöskään syyllistää. Tällöin vanhemmat vapautuvat vastuusta. Jos terve syyllisyys ei herää ei herää vastuukaan. Ollaan kaikki keskenkasvuisia ja jahdataan onnellisuutta. Uhohdetaan aikuisuus ja vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä kirjoitus, mutta voisi myös pohtia, miksi on niin paljon ihmisiä, jotka eivät tunne kuuluvansa yhteiskuntaan? Ihmisiä, jotka ovat yhteiskunnalle hyödyttömiä? Ihmisiä, joiden ääni ei kuulu? Tarkoitan siis niitä ihmisiä, jotka haluaisivat kuulua yhteiskuntaan, mutta eivät kuulu, koska yhteiskunta ei edes kaipaa heitä.
Ehkä siksi että osallisuus ja ihmisarvo nousevat nyky-yhteiskunnassa siitä että yksilö on mukana työelämässä. Samasta syystä työttömiä syyllistetään heidän ihmisarvonsa kyseenalaistetaan. Ei turhaan sanota että yhteiskunnassamme vallitsevat kovat arvot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä kirjoitus, mutta voisi myös pohtia, miksi on niin paljon ihmisiä, jotka eivät tunne kuuluvansa yhteiskuntaan? Ihmisiä, jotka ovat yhteiskunnalle hyödyttömiä? Ihmisiä, joiden ääni ei kuulu? Tarkoitan siis niitä ihmisiä, jotka haluaisivat kuulua yhteiskuntaan, mutta eivät kuulu, koska yhteiskunta ei edes kaipaa heitä.
Ehkä siksi että osallisuus ja ihmisarvo nousevat nyky-yhteiskunnassa siitä että yksilö on mukana työelämässä. Samasta syystä työttömiä syyllistetään heidän ihmisarvonsa kyseenalaistetaan. Ei turhaan sanota että yhteiskunnassamme vallitsevat kovat arvot.
JA heidän ihmisarvonsa kyseenalaistetaan.
holy wall of text