Lue keskustelun säännöt.
Ystävän vakavat mielenterveysongelmat - mitä voin tehdä?
09.05.2017 |
Ystäväni on psyykkisesti todella sairas. En nyt ala tarkemmin hänen diagnooseistaan puhumaan, mutta monta psyk.diagnoosia löytyy ja kyse on todellakin mielisairaudesta. Olen tuntenut hänet kauan, noin 20 vuotta, ja hän on minulle tärkeä sairauksistaan huolimatta. Kun nuorena tutustuimme, meno oli molemmilla aika villiä ja itsellänikin oli tuolloin monenlaisia ongelmia. Olen kuitenkin aikuistunut, perustanut perheen ja elän ns. normaalia elämää. Ystävälläni on ollut hyviä ja huonoja kausia, on ollut monta kertaa osastohoidossa, mutta välillä on ollut tasaisempaa.
Nyt viimeisen parin vuoden aikana hänen sairautensa on pahentunut niin, että tuntuu, etten jaksa. Hänen kanssaan ei pysty enää edes keskustelemaan normaalisti - puhuu todella outoja ja nauraa koko ajan. Aivan kuin olisi aineissa. Lääkitys on pysynyt nyt samana pitkään, joten outo käytös ei varmaankaan johdu niistä. Välillä puhuu ihan normaalisti, mutta sitten taas nuo oudot jutut alkavat. On myös mm. vainoharhainen ja käytös todella epävakaata. Kuten jo aiemmin sanoin, hän on minulle tärkeä enkä tahdo menettää häntä mielisairaudelle. Olen yrittänyt varovasti puhua, että olisiko halukas osastohoitoon, mutta sinne ei kuulemma suostu menemään.
Onko mitään mitä voisin tehdä? Onko kukaan muu joutunut samanlaiseen tilanteeseen? Miten voisin auttaa häntä ymmärtämään, että nyt hän todella tarvitsee apua?
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Jos suora ja reilu puhe ei tuota tulosta, et oikein voi tehdä mitään. Jos tiedät hänen diagnoosinsa (jokin skitsofrenia?), ota selvää siitä mahdollisimman paljon. Ehkä sitä kautta ymmärrät häntä paremmin. Taudin kulkuun saattaa liittyä voinnin laskuja ja nousuja Toisaalta tieto voi lisätä tuskaakin jos tulevaisuuden näkymät eivät ole sellaisia kuin ystävällesi toivot.
Etäisyys voi olla paikallaan. Se ei tarkoita, että hylkäisit hänet tai ettet voisi nähdä häntä. Tapaa häntä vain harvemmin ja lyhyempiä hetkiä kerrallaan. Hyväksy hänet ongelmien kanssa, vaikka se tuntuisikin kipeältä ja siltä, että olet menettänyt hänet. Jos hän hakee apua ja paranee, mahtavaa. Jos hän ei suostu avun piiriin eikä pakkohoito tule kysymykseen, annat hänelle ajatuksissasi ikään kuin luvan elää sellaista elämää, jonka hän itse valitsee. Se, miten lähellä tai kaukana haluat siinä tapauksessa pysytellä, riippuu omasta jaksamisesta ja halustasi.
Tiedän, että moni kehottaa katkaisemaan kokonaan välit, mutta itse en näe sitä ainoana ratkaisuta tai välttämättä edes parhaana. Niin kauan kuin tuntuu, että saat jotakin ystävyyssuhteelta eikä se mene sinun haukkumiseksi tai solvaamiseksi, voit mielestäni pysyä etäisempänä ystävänä. Toisaalta ei välien katkaiseminenkaan tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä. Kannattaa etsiä läheisille suunnattua tietoa ja vertaistukea diagnoosin mukaan.
En todellakaan ole välejä katkaisemassa. Hän ei ole minulle mitään pahaa tehnyt, on vain raskasta katsoa sivusta hänen touhujaan. Olen myös sitä mieltä, että lääkitys ei ole riittävä (lääkärit ovat samaa mieltä), mutta hän ei suostu siihen, että annostusta nostettaisiin. Vainoharhat ovat myös sellainen asia, joihin on vaikea suhtautua. Ei oikein tiedä mitä niihin voisi sanoa. Kun tiedän, että ne eivät ole totta, mutta miten sen voisi sanoa hänelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla ei ketään ystävää ole oikeesti, kunhan täällä keksit noita utopistisia juttujasi, mukamas ystävästäsi, kun itse ole tuo mielisairas hullu, avohoitopotilas.
No ethän sinä ole kykenevä arvioimaan hänen lääkityksen tai osastohoidon tarpeitaan. Fakta on se,että kaikille lääkkeet eivät edes tehoa harhoihin ja kovalla lääkityksellä on niin paljon sivuvaikutuksia ettei ihme jos kaverisi ei halua annostusta nostaa. Se mitä sinun pitää tehdä,on luopua tuosta kontrolloinnin tarpeesta. Jos hänellä on elinikäinen sairaus,hän todennäköisesti on hoidon piirissä jo nyt, eikö totta? Anna lääkäreiden ja hoitajien tehdä työnsä ja hyväksy ystäväsi sellaisena kuin on. Harhoihin voit todeta että eivät ole totta ja vähän kyseenalaistaa ajatuksiaan(miksi se noin olisi?ymmärrätkö miten epätodennäköistä se olisi?nyt sinulla kuulostaa olevan harhoja). Hiljaa oleminen vain lietsoo harhoja,parasta on suora,kohtelias puhe.
Olen vähän samanlaisessa tilanteessa tällä hetkellä. Läheinen ystävä ollut myös yli 20 vuotta. En ole muutamaan kuukauteen kuitenkaan pystynyt olemaan missään tekemissä hänen vointinsa vuosi. Hänellä on myös diagnoosi mutta jokin aika sitten oli kuulemma psykoottinen mutta ei kuitenkaan suostunut hoitoon. Ystävä on myös erittäin rakas minulle mutta pitää vain hyväksyä, että hän ei kuitenkaan sairauden kautta ole enää sama ihminen kuin häneen tustuessa. Siis siinä mielessä, että tämä sairaus pitää hyväksyä ja ymmärtää, että se ei ole ystävän käytöstä vaan sairauden.
Itse en ole katkaisemassa välejä, olen hänen vointinsa mukaan tekemissä. Nyt en ole siis vähään aikaan kuulut hänestä mitään, eikä hänen kanssaan valitettavasti pystykään olemaan tekemississä ennen kuin hän on saanut lääkkeet ja hoidon kuntoon.
Suosittelen siis sinulle ottamaan etäisyyttä ja hyväksymään se ettet välttämättä voi tehdä mitään. Tee hänelle selväksi, että olet olemassa ja sinuun voi olla kosska tahansa yhteydessä. Jos olet hänen perheen kanssa läheinen niin ehkä kannattaa ottaa heihin yhteyttä, jotta saisivat ystävääsi kenties paremman yhteyden ja suostuteltua hänet hoitoon. Voimia!
Mikä on perimmäinen syy siihen, että ystäväsi ei käyttäydy, kuten sinä oletat tai mikä olisi hyväksi?
Onko ongelmia jossain perheessä? Onko ollut kiusaamista koulussa tai jossain muualla? Onko ihmissuhdeverkostoa? Muita läheisiä ystäviä tai sukulaisia, jotka joskus tapaavatkin ja tekevät jotain yhdessä? Sopivia harrastuksia ja asioita, joista tykkää ja nauttii ja joita myös säännöllisesti tekee?
Onko rahahuolia? Onko töitä tai säännöllisiä tulonlähteitä muita? Asuuko yksin?
Onko jokin yhteiskunnallinen asia, joka häneen vaikuttaa? Kulttuurieroja?
Onko parisuhdehuolia? Onko ollut parisuhdetta?
Onko asuntoa tai mukavaa naapurustoa?
Onko unelmia ja onko niitä joskus onnistuttu toteuttamaankin? Vaikka ihan pieniäkin.
Aina ne lääkkeet tai terapia eivät auta, jos elämänraamit muuten eivät ole kunnossa. Hyvällä kaudella ne kannattaa saada hyviin puitteisiin, niin sitten huonot kaudet menevät kevyemmin ohi ja kohta niitä ei enää tulekaan.
Eli olet tutustunut häneen joskus teininä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ethän sinä ole kykenevä arvioimaan hänen lääkityksen tai osastohoidon tarpeitaan. Fakta on se,että kaikille lääkkeet eivät edes tehoa harhoihin ja kovalla lääkityksellä on niin paljon sivuvaikutuksia ettei ihme jos kaverisi ei halua annostusta nostaa. Se mitä sinun pitää tehdä,on luopua tuosta kontrolloinnin tarpeesta. Jos hänellä on elinikäinen sairaus,hän todennäköisesti on hoidon piirissä jo nyt, eikö totta? Anna lääkäreiden ja hoitajien tehdä työnsä ja hyväksy ystäväsi sellaisena kuin on. Harhoihin voit todeta että eivät ole totta ja vähän kyseenalaistaa ajatuksiaan(miksi se noin olisi?ymmärrätkö miten epätodennäköistä se olisi?nyt sinulla kuulostaa olevan harhoja). Hiljaa oleminen vain lietsoo harhoja,parasta on suora,kohtelias puhe.
Aivan oikein, jätä ap se lääkityksen ja hoidon tarpeen arvioiminen ystäväsi ja hänen hoitohenkilökuntansa väliseksi asiaksi, koska et voi mitenkään tietää kaikkea. Kaikille ei sovi suljetulla oleminen ollenkaan ja niiden antipsykoottisten lääkeiden sivuvaikutukset voivat todellakin olla aika helvetillisiä, etenkin suuremmilla annoksilla. Ymmärrän täysin, jos ystäväsi ei haluaisi nostaa annostusta enempää. Mutta se on tosiaankin hänen ja lääkärinsä välinen asia.
Ja puhun nyt siis henkilönä, jolla on itsellään paljon erilaisia pelkoja ja vainoharhoja. En ole läheskään noin huonossa kunnossa kuin kaverisi, mutta siis jotain alkavaa skitsofreniaa epäillään.
Niiden harhojen kyseenalaistaminen on ihan ok (vaikka tuskin se mitään auttaa, se mielenterveyden häiriö ei paljon logiikasta välitä), mutta kyseenalaista kohteliaasti ja ystävällisesti. Esim. 'ymmärrätkö kuinka epätodennäköistä se olisi?' ja 'sulla on harhoja' kuulostavat vähän töykeiltä, ihan kuin pitäisit kaveria tyhmänä lapsena. Voisit sen sijaan sanoa vaikka esim. tyyliin 'ei siellä mitään ole' tai 'en usko sen olevan todennäköistä'. Tai etenkin jos on aistiharhoja niin voit sanoa, että kuulostaapa vaikealta/pelottavalta/ärsyttävältä/tms. ja vähän kysellä jaksamisesta, koska harhojen kanssa eläminen on erittäin uuvuttavaa, etenkin jos ne ovat koko ajan läsnä. Itsekin olen vähän kuin jatkuvasti sellaisessa valmiustilassa ja on vaikea rentoutua kun tuntuu, että koko ajan joku tarkkailee mua.
Tuosta tyhjän nauramisestakin voi jotain ihan suoraan kysyä. Ja voit kysyä, miksei halua osastolle. Ja kysyisin ehkä niinä hetkinä kun pystyy keskustelemaan normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
No ethän sinä ole kykenevä arvioimaan hänen lääkityksen tai osastohoidon tarpeitaan. Fakta on se,että kaikille lääkkeet eivät edes tehoa harhoihin ja kovalla lääkityksellä on niin paljon sivuvaikutuksia ettei ihme jos kaverisi ei halua annostusta nostaa. Se mitä sinun pitää tehdä,on luopua tuosta kontrolloinnin tarpeesta. Jos hänellä on elinikäinen sairaus,hän todennäköisesti on hoidon piirissä jo nyt, eikö totta? Anna lääkäreiden ja hoitajien tehdä työnsä ja hyväksy ystäväsi sellaisena kuin on. Harhoihin voit todeta että eivät ole totta ja vähän kyseenalaistaa ajatuksiaan(miksi se noin olisi?ymmärrätkö miten epätodennäköistä se olisi?nyt sinulla kuulostaa olevan harhoja). Hiljaa oleminen vain lietsoo harhoja,parasta on suora,kohtelias puhe.
En väitäkään olevani kykenevä arvioimaan lääkityksen tai osastohoidon tarvetta. Lääkärit ovat kuitenkin toistuvasti hänelle ehdottaneet lääkityksen lisäämistä ja osastohoitoa. Hän on avohoidossa ja toistuvasti käy ambulanssilla päivystyksessä mm. itsetuhoisuuden vuoksi. Eivät kuitenkaan ole tehneet mitään, eivätkä ole laittaneet tahdosta riippumattomaan hoitoon, vaikka kriteerit kyllä täyttyvät.
Annan lääkäreiden ja hoitajien tehdä työnsä, mutta olen erittäin huolissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harhat ovat huolestuttavia, minäkin suosittelisin osastohoitojaksoa ja sen aikana lääkityksen säätämistä. Toisaalta monet pelkää osastohoitoon joutumista. Ja lääkkeillä on runsaasti sivuvaikutuksia. Harhojen aikana voisit johdatella hänen huomiotaan ja ajatuksiaan muihin asioihin. Jutelkaa harrastuksista, suunnitelkaa tulevaa kesää tms. Harhat lisääntyvät stressitilanteissa, toisaalta myös yksinäisyydessä.
Minun ystävälläni ongelmat eivät ole likikään noin pahoja. Mutta joka tapauksessa ystävänä on turhauttavaa yrittää puhua toiselle järkeä, miten hän voisi paremmin, jos saisi asianmukaista apua. Ei vaan mene jakeluun, vaikka asiaa millä tavalla esittäisi.
Luulen, että tämä keskusteleminen ja perusteleminen on hyvin pitkä tie, ja tuloksista ei silti ole varmuutta. Minä olen puhunut tuosta hoitoasiasta vuoden verran varsin päämäärätietoisesti, mutta lähtöruudussa ollaan edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harhat ovat huolestuttavia, minäkin suosittelisin osastohoitojaksoa ja sen aikana lääkityksen säätämistä. Toisaalta monet pelkää osastohoitoon joutumista. Ja lääkkeillä on runsaasti sivuvaikutuksia. Harhojen aikana voisit johdatella hänen huomiotaan ja ajatuksiaan muihin asioihin. Jutelkaa harrastuksista, suunnitelkaa tulevaa kesää tms. Harhat lisääntyvät stressitilanteissa, toisaalta myös yksinäisyydessä.
Pelkistä harhoista ei suljeta osastolle, moni psykoosisairas elää joka päivä harhojensa kanssa (jotain on useilla aikalailla jatkuvasti) ja käy avohoidossa, missä lääkitystäkin mietitään. Osastolle passitetaan vain hätätapauksissa, jos on vaaraksi itselleen tai muille tai ei vain enää pärjää harhojensa kanssa (on vaikka täysin katatoninen).
Tuo huomion vieminen muualle on kyllä hyvä idea.
Minulla sama tilanne, ystävyys vain on tuore.
Ystäväni käyttäytyy ensinnäkin ripustautuvasti, soittelee yli 10 kertaa päivässä. Sitten hän ei kykene olemaan aloillaan: hyppii ja liikehtii, irvistelee ja toistelee samoja lauseita.
Tämä on hankalaa ihmisten ilmoilla ja lasten edessä.
Lääkitys on käsittääkseni rankka, sisältäen kahta antipsykoottia ja tietysti se muotilääke, mielialalääke. Lääkkeet eivät tehoa, nukkuu 3-4 tuntia yössä, pelkää olemattomia kameroita ja vakoilua ym. klassisia skitsofreniaan liittyviä deluusioita.
Hän on tästä huolimatta aurinkoinen persoona, harrastaa aktiivisesti taidetta, minkä parissa tapasimmekin.
Hänen kanssaan ei ole tylsää. Saisi olla kyllä vähän tylsempää, minun makuuni...
Käytös huolettaa kahdesta syystä; hän valittaa usein ettei jaksa enää, eikä pysty nukkumaan.
Toinen syy on oma häpeä. Hävettää liikkua sellaisen ihmisen seurassa, joka puhelee mitä sattuu, eikä hallitse ilmeitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko te koskaan itse käyneet jollain osastolla, joka siis liittyy terveyteen?
Siis mä olen ollut marketin vaateosastolla esim
Teho-osasto kai on jonkun bändin nimi ja myöskin telkkariohjelma, sarja.
Sitten on joku nuoriso-osasto olemassa, esim musiikkiopistossa. Muissakin organisaatioissa asiat voidaan lokeroida osastoihin. Vaikka kirjastossa on osastoja. Musaosasto, lasten osasto jne.
Mä olen ollut kitarisaleikkauksessa. Se tehtiin nukutuksessa. Kai mentiin jonkun osaston kautta. Sit olin tutkimuksissa yhden sairaalan osastolla myös. En ollut yötä, kävin vaan antamassa verinäytteitä.
Synnytysosastolla olin kerran synnyttämässä. Se oli kivaa!
Onko meillä terveyteen liittyvillä osastoilla semmoinen kodinomainen tunnelma, niin kuin vaikka päiväkodissa, että siellä olis kiva olla? En itse tiedä. Että kannattaako sitä suositella? Onko siellä kivaa? Vai onko kivempi olla vain kotona? Tai sukulaisilla? tms.
Viesti 12/13: ystäväsi kuulostaa lapselta
Tulee mieleen lapsi, joka on menossa ekoja kertoja päiväkotiin ja irvistelee kavereille. Mulla on semmoinen lasten kirja kuin Sanna menee päiväkotiin, ja semmoiselta tuo kuulostaa. Lapset on usein sellaisia. Paljon energiaa ja opetellaan vielä asioita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei haittaa, jos mulle joku lapsi soittelee ja monta kertaa päivässä soittelisi
Voikun tietäisin, missä ootte, tapaisin teidät ja voisin antaa numeron, että soittakaa tälle äidille vaan
Kameroita ja vakoilua nyt voi kyllä pelätä ihan yhteiskunnallisten tilanteiden takia. Että se voi olla maailman tilanne ja tapahtumat, jotka tuommoisia ajatuksia aiheuttavat.
Meillä siis maailman poliitikotkin tätä pelkää ja semmoista on yhteiskunnassa tehtykin. Mielestäni se ei kyllä ole reilua. Hyvässä yhteiskunnassa ei tarvitse ketään vakoilla.
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama tilanne, ystävyys vain on tuore.
Ystäväni käyttäytyy ensinnäkin ripustautuvasti, soittelee yli 10 kertaa päivässä. Sitten hän ei kykene olemaan aloillaan: hyppii ja liikehtii, irvistelee ja toistelee samoja lauseita.
Tämä on hankalaa ihmisten ilmoilla ja lasten edessä.
Lääkitys on käsittääkseni rankka, sisältäen kahta antipsykoottia ja tietysti se muotilääke, mielialalääke. Lääkkeet eivät tehoa, nukkuu 3-4 tuntia yössä, pelkää olemattomia kameroita ja vakoilua ym. klassisia skitsofreniaan liittyviä deluusioita.
Hän on tästä huolimatta aurinkoinen persoona, harrastaa aktiivisesti taidetta, minkä parissa tapasimmekin.
Hänen kanssaan ei ole tylsää. Saisi olla kyllä vähän tylsempää, minun makuuni...
Käytös huolettaa kahdesta syystä; hän valittaa usein ettei jaksa enää, eikä pysty nukkumaan.
Toinen syy on oma häpeä. Hävettää liikkua sellaisen ihmisen seurassa, joka puhelee mitä sattuu, eikä hallitse ilmeitään.
Jos ystävyys on tuore, häpeät liikkua yhdessä, ystävä soittelee liikaa ja aiheuttaa muuta haittaa, jne. niin ehkä olisi teidän molempien etu, jos katkaisisit välit tai ainakin ottaisit etäisyyttä. Muuten sitä vaan täytyy kestää. Tai koittaa puhua tuosta käytöksestä ja miettiä, että voiko joillekin noille tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suora ja reilu puhe ei tuota tulosta, et oikein voi tehdä mitään. Jos tiedät hänen diagnoosinsa (jokin skitsofrenia?), ota selvää siitä mahdollisimman paljon. Ehkä sitä kautta ymmärrät häntä paremmin. Taudin kulkuun saattaa liittyä voinnin laskuja ja nousuja Toisaalta tieto voi lisätä tuskaakin jos tulevaisuuden näkymät eivät ole sellaisia kuin ystävällesi toivot.
Etäisyys voi olla paikallaan. Se ei tarkoita, että hylkäisit hänet tai ettet voisi nähdä häntä. Tapaa häntä vain harvemmin ja lyhyempiä hetkiä kerrallaan. Hyväksy hänet ongelmien kanssa, vaikka se tuntuisikin kipeältä ja siltä, että olet menettänyt hänet. Jos hän hakee apua ja paranee, mahtavaa. Jos hän ei suostu avun piiriin eikä pakkohoito tule kysymykseen, annat hänelle ajatuksissasi ikään kuin luvan elää sellaista elämää, jonka hän itse valitsee. Se, miten lähellä tai kaukana haluat siinä tapauksessa pysytellä, riippuu omasta jaksamisesta ja halustasi.
Tiedän, että moni kehottaa katkaisemaan kokonaan välit, mutta itse en näe sitä ainoana ratkaisuta tai välttämättä edes parhaana. Niin kauan kuin tuntuu, että saat jotakin ystävyyssuhteelta eikä se mene sinun haukkumiseksi tai solvaamiseksi, voit mielestäni pysyä etäisempänä ystävänä. Toisaalta ei välien katkaiseminenkaan tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä. Kannattaa etsiä läheisille suunnattua tietoa ja vertaistukea diagnoosin mukaan.
En todellakaan ole välejä katkaisemassa. Hän ei ole minulle mitään pahaa tehnyt, on vain raskasta katsoa sivusta hänen touhujaan. Olen myös sitä mieltä, että lääkitys ei ole riittävä (lääkärit ovat samaa mieltä), mutta hän ei suostu siihen, että annostusta nostettaisiin. Vainoharhat ovat myös sellainen asia, joihin on vaikea suhtautua. Ei oikein tiedä mitä niihin voisi sanoa. Kun tiedän, että ne eivät ole totta, mutta miten sen voisi sanoa hänelle?
En nyt tiedä päteekö ystävän ja läheisen kanssa sama sääntö, mutta itse olen saanut työssäni sellaisen säännön, että harhaisen ihmisen näkyjä ei koskaan saisi korjata tälle eikä sanoa, että näkee omiaan. Mieluummin on kokonaan huomioimatta sellaiset tai jos henkilö vaikka esittää jonkun kysymyksen näkyihinsä liittyen niin niitä pitäisi vaan myötäillä.
Tyhjän nauraminen on harhaanjohtava ilmaisu ja pelot voi liittyä myös vaikkapa epävarmuuteen. Jokainen meistä on joskus vainoharhainen, varsinkin jos siihen on joku antanut aihetta. Mut ystävälläs on diagnoosi, eli kaikki pienetkin poikkeavuudet menee sen alle vai meneekö?
Vierailija kirjoitti:
Kameroita ja vakoilua nyt voi kyllä pelätä ihan yhteiskunnallisten tilanteiden takia. Että se voi olla maailman tilanne ja tapahtumat, jotka tuommoisia ajatuksia aiheuttavat.
Meillä siis maailman poliitikotkin tätä pelkää ja semmoista on yhteiskunnassa tehtykin. Mielestäni se ei kyllä ole reilua. Hyvässä yhteiskunnassa ei tarvitse ketään vakoilla.
Normaali epäilys jonkin NSA:n tai hakkereiden tarkkailusta ja sen takia vaikka läppärin kameran peittäminen on vähän eri asia kuin skitsofreenikon harhat tarkkailluksi tulemisesta. Voi olla vaikka pelko, että vessan peilin sisällä on putkimiesten asentama kamera tai että asunnon seinissä on mikroskooppisia kameroita/kuuntelulaitteita. Ja skitsofreenikon pelot hakkereista tai hallituksen tarkkailusta ovat myös laajempia/vaikeampia kuin normi-ihmisen, jos sellaisia on.
Jos suora ja reilu puhe ei tuota tulosta, et oikein voi tehdä mitään. Jos tiedät hänen diagnoosinsa (jokin skitsofrenia?), ota selvää siitä mahdollisimman paljon. Ehkä sitä kautta ymmärrät häntä paremmin. Taudin kulkuun saattaa liittyä voinnin laskuja ja nousuja Toisaalta tieto voi lisätä tuskaakin jos tulevaisuuden näkymät eivät ole sellaisia kuin ystävällesi toivot.
Etäisyys voi olla paikallaan. Se ei tarkoita, että hylkäisit hänet tai ettet voisi nähdä häntä. Tapaa häntä vain harvemmin ja lyhyempiä hetkiä kerrallaan. Hyväksy hänet ongelmien kanssa, vaikka se tuntuisikin kipeältä ja siltä, että olet menettänyt hänet. Jos hän hakee apua ja paranee, mahtavaa. Jos hän ei suostu avun piiriin eikä pakkohoito tule kysymykseen, annat hänelle ajatuksissasi ikään kuin luvan elää sellaista elämää, jonka hän itse valitsee. Se, miten lähellä tai kaukana haluat siinä tapauksessa pysytellä, riippuu omasta jaksamisesta ja halustasi.
Tiedän, että moni kehottaa katkaisemaan kokonaan välit, mutta itse en näe sitä ainoana ratkaisuta tai välttämättä edes parhaana. Niin kauan kuin tuntuu, että saat jotakin ystävyyssuhteelta eikä se mene sinun haukkumiseksi tai solvaamiseksi, voit mielestäni pysyä etäisempänä ystävänä. Toisaalta ei välien katkaiseminenkaan tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä. Kannattaa etsiä läheisille suunnattua tietoa ja vertaistukea diagnoosin mukaan.