Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Paniikkihäiriötä sairastavat tai sairastavien läheiset!! Hoxhox!!
09.05.2017 |
Tyttärelläni 14v todettiin koulukiusaamisen johdosta aiheutunut paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Kuinka voin auttaa häntä parhaiten kohtauksen tullessa päälle? Olen kysynyt häneltä itseltäänkin mutta vastaus on ettei hän tiedä. Mikä sinua auttaa?
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtauksen tullessa kannattaa keskittyä rauhalliseen hengittämiseen ja yrittää siirtää ajatukset pois itse kohtauksesta, ei oo kyllä helppoa. Terapiasta ja lääkityksestä on ollut itselleni apua.
Itselläni paniikkihäiriö on helpottanut vasta myöhemmin kun siihen on oppinut suhtautumaan ja ymmärtämään sitä. Koska kohtaukset ovat niin omakohtaisia: joillain fyysisiä, toisilla enemmän henkisiä, tai luonteeltaan pidempiä ahdistuneisuusjaksoja, ei oikeastaan voi muuta kun löytää yksilökohtainen apu. Joillekin toimii hengityskuviot, hiljaisuus, musiikki. Tärkeintä varsinkin noin "alkuvaiheessa" on, ettei paniikkihäiriön anneta muuttaa käytöstä (et tee jotakin, koska aiheuttaa ahdistusta etc.) Tämä johtaa kierteeseen jossa ahdistusta saa vain jos uskoo sitä saavansa. Eli yrittäkää keskustella asiasta, löytää kikat jotka toimivat ja yrittäkää olla "demonisoimatta" paniikkia: voi olla että sen kanssa joutuu elämään pitkään, mutta se ei tarkoita että sen pitäisi antaa hallita elämää
Täällä on paljon hyvää tietoa paniikkihäiriön omahoidosta : https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Lukekaa tyttären kanssa yhdessä ja keskustelkaa, paniikista tulee "arkipäiväisempi" eikä niin pelottava ilmiö. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veden juonti pullosta huikka kerrallaan (tasaa hengitystä, estää suunkuivumisen)
Laskeminen (laskutehtävät esim. vähennyslaskut rajaavat ajatukset tehokkaasti)
Raitis ilma (kohtauksen aikana tuntuu kuin happi loppuisi)
Tilanteita joissa kohtaus tulee ei saa vältellä, paniikkiohtaus on vain aivojen keksimä valhe siitä, että tilanne olisi vaarallinen.
Riippuu paljolti myös siitä, millainen kohtaus on. Esimerkiksi itselläni ei tule hyperventilaatiota, ja itselläni ehdoton ei on yrittää kääntää ajatukset muualle - oman kokemuksen kautta olen itselleni kokenut parhaimmaksi tavaksi käänteispsykologian. Minulla kohtauksia tulee siis yleensä julkisissa kulkuneuvoissa ja tiloissa/paikoissa, jossa on paljon ihmisiä ja esim. vaikea/hidas pääsy vessaan (kyllä, oireilen vatsallani). Parasta on siis ns. "kutsua kohtaus mukaan", oikein yllyttää sitä ajattelemalla että ok, mulla on paha olo, mitä sitten? Kädet tärisee, tekee mieli puristaa ne nyrkkiin -> avaan tärisevät kädet, katson niitä, totean vaikka ääneen (kaverille) että tärinällä tai ilman, ne on mun kädet ja ne toimii. Jalat tuntuu menevän veltoiksi, mietin (ja taas puhun) että kyllä ne silti kantaa. Pyörryttää, ajattelen että se on vain tunne.
Itselläni siis tällainen, käänteinen ajattelutapa toimii, olen kuvitellut paniikkikohtauksen ns. konkreettiseksi möröksi pääni sisällä ja "haastan" sitä toimimalla juuri toisin, kuin se "käskee". Tavallaan näytän, että MINÄ määrään, MINÄ olen vahvempi, MINUN kroppani.
Kuulostaa ehkä psykoottiselta, mutta näin olen selvinnyt ja taskuun turvaksi otettu Opamox jää 99,9% kerroista taskuun eikä tule otetuksi.
Toki sitten joissain oikein tärkeissä jutuissa ennakoin, ja otan Propralia (ei vaikuta keskushermostoon, mutta tasottaa sympaattisen hermoston toimintaa, mm. sydämensykettä ja vatsaoireita) ennakkoon, jolloin yleensä kohtausta ei tule.
En todellakaan väitä, että kaikilla toimisi tämä, mutta itselläni tämä on ollut paras tapa. Jäämällä kotiin/antamalla pelolle vallan olen vain pahentanut tilannetta. Toki oikeanlainen terapiakontakti tukena on auttanut pitkällä tähtäimellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu paljolti myös siitä, millainen kohtaus on. Esimerkiksi itselläni ei tule hyperventilaatiota, ja itselläni ehdoton ei on yrittää kääntää ajatukset muualle - oman kokemuksen kautta olen itselleni kokenut parhaimmaksi tavaksi käänteispsykologian. Minulla kohtauksia tulee siis yleensä julkisissa kulkuneuvoissa ja tiloissa/paikoissa, jossa on paljon ihmisiä ja esim. vaikea/hidas pääsy vessaan (kyllä, oireilen vatsallani). Parasta on siis ns. "kutsua kohtaus mukaan", oikein yllyttää sitä ajattelemalla että ok, mulla on paha olo, mitä sitten? Kädet tärisee, tekee mieli puristaa ne nyrkkiin -> avaan tärisevät kädet, katson niitä, totean vaikka ääneen (kaverille) että tärinällä tai ilman, ne on mun kädet ja ne toimii. Jalat tuntuu menevän veltoiksi, mietin (ja taas puhun) että kyllä ne silti kantaa. Pyörryttää, ajattelen että se on vain tunne.
Itselläni siis tällainen, käänteinen ajattelutapa toimii, olen kuvitellut paniikkikohtauksen ns. konkreettiseksi möröksi pääni sisällä ja "haastan" sitä toimimalla juuri toisin, kuin se "käskee". Tavallaan näytän, että MINÄ määrään, MINÄ olen vahvempi, MINUN kroppani.
Kuulostaa ehkä psykoottiselta, mutta näin olen selvinnyt ja taskuun turvaksi otettu Opamox jää 99,9% kerroista taskuun eikä tule otetuksi.
Toki sitten joissain oikein tärkeissä jutuissa ennakoin, ja otan Propralia (ei vaikuta keskushermostoon, mutta tasottaa sympaattisen hermoston toimintaa, mm. sydämensykettä ja vatsaoireita) ennakkoon, jolloin yleensä kohtausta ei tule.
En todellakaan väitä, että kaikilla toimisi tämä, mutta itselläni tämä on ollut paras tapa. Jäämällä kotiin/antamalla pelolle vallan olen vain pahentanut tilannetta. Toki oikeanlainen terapiakontakti tukena on auttanut pitkällä tähtäimellä.
Itse käytin tätä sinun systeemiä vain kotona, jossa ei olisi ollut haittaa vaikka taju lähtisi, oikein istuin alas ja harjoittelin aiheuttamaan kohtauksen itselleni, analysoin miltä tuntuu.
Sydän hakkaa, hengitys kiihtyy, kädet tärisee, jokainen oire kerrallaan. Kun oppi aiheuttamaan oireet oppi myös myöhemmin keskeyttämään kohtauksen eikä oireet olleet niin pelottavia.
T. Nro9
Alue: Aihe vapaa
Up