AV:n ja kaiken maailman erikoisuudentavoittelijat

Yksi palstan vakioaloituksista on joko kehuskelevaan tai muka-kauhistelevaan sävyyn tehty avautuminen siitä, miten erikoinen tyyppi se täällä kirjoittaakin.

Erilaisuuden syynä voi olla se, että juo kaljaa ja on ”siro ja naisellinen” blondi. Toista ääripäätä ovat sitten nämä ”en tule toimeen toisten naisten kanssa” -erikoistujat ja ”erakkoluonteet”, jotka yleensä ovat tukevasti naimisissa, useamman lapsen äiti ja työelämässä.

Mua vaan ihmetyttää, että onko tämä jotakin pelkoa siitä, että ei kuulukaan laumaan vai sitten pyrkimys epätoivoisesti poiketa siitä ns. normista, mikä se sitten onkaan?

Ja näyttäisi olevan vahvasti naisten tauti.

Jo evoluutio ja kulttuurinen paine pitävät kyllä huolta siitä, että liian ”oudot” karsiutuvat pikkuhiljaa pois. Ehkä nykymaailmassa on toisaalta sallitumpaa yrittää olla erilainen, mutta yleensä nämä huomiohakuiset ”kummajaiset” ovat lähinnä noloja.

On koko yhteiskunnan etu, jos kaikki ovat suurin piirtein samanlaisia, eikö? Näin jokaiselle ei tarvitse tehdä ”omaa” yhteiskuntaa tai sen osaa, suurin piirtein kaikki pystyvät toimimaan samankaltaisessa kulttuurissa ja yhteisöissä.

Tuntuu vaan älyttömän kummalliselta, että itsestä pitää väkisellä vääntää se outo marginaalihiippari, vaikka tosiasiassa olisikin mitä tavallisin lähiömamma.

Itse en ole tähän ikään (45) tavannut yhtään ihmistä, joka olisi todella massasta poikkeava tai poikkeuksellinen.