21-vuotiaalla veljelläni ei vaikuta olevan aikomustakaan muutta omilleen!
Meillä on ikäeroa vuoden verran. Lähdin itse lapsuudenkodistamme 18-vuotiaana. Muutin ulkomaille työskentelemään ja asumaan. Nyt olen palaamassa Suomeen ja ehdotin yhteisen kämpän vuokraamista. Oletin siis hänen haluavan vanhempiemme nurkista pois. Vastaukseksi sain ettei kotoa muutossa ole mitään järkeä koska kotona kerryttää omaisuutta (hän käy töissä). No ei kai jos tykkää äitini antamasta täyshuollosta!!! Veljeni ei osallistu mihinkään kuluihin eikä kotitöihin. Olen tällä hetkellä sanaton... Jonnekin piti purkaa tämä turhautuneisuus. Kyseessä on kuitenkin aikuinen ihminen jonka oletin haluavan itsenäistyä mutta toisinpa kävi.
Kommentit (35)
No kyllähön ap ansaitsee paremmin itsenäistyneenä ja rohkempana tunnustusta ainkin minusta.
Vähän jäi vielä epäselväksi miksi ap ei voi asua yksin? Mihin hän tarvitsee kämppistä?
Apua!
Siis onko todella näin yleistä, että tyttäret ajetaan pois kotoa töihin,
niin etteivät he saa opiskella rauhassa -
kun taas poikia palvellaan ja autetaan säästämään omaan autoon ja asuntoon?
Järkyttävän sovinistinen yhteiskunta. Naisten elämästä on pohja pois heti alkumetreillä,
eikä heillä ole mahdollisuutta niin suuren omaisuuden kartuttamiseen kuin lellityillä pojilla.
Miksei tällaisesta järjestelystä puhuta enemmän julkisesti?
Vierailija kirjoitti:
Apua!
Siis onko todella näin yleistä, että tyttäret ajetaan pois kotoa töihin,
niin etteivät he saa opiskella rauhassa -
kun taas poikia palvellaan ja autetaan säästämään omaan autoon ja asuntoon?
Järkyttävän sovinistinen yhteiskunta. Naisten elämästä on pohja pois heti alkumetreillä,
eikä heillä ole mahdollisuutta niin suuren omaisuuden kartuttamiseen kuin lellityillä pojilla.Miksei tällaisesta järjestelystä puhuta enemmän julkisesti?
On. Esimerkiksi:
Jos tytär haluaa bussikortin vapaa-ajan matkoihin, se kielletään tuhlailuna. Mutta jos poika haluaa mopokortin ja mopon, tottakai ne hankitaan. Pitäähän pojan päästä kavereiden kanssa liikenteeseen!
Vierailija kirjoitti:
Apua!
Siis onko todella näin yleistä, että tyttäret ajetaan pois kotoa töihin,
niin etteivät he saa opiskella rauhassa -
kun taas poikia palvellaan ja autetaan säästämään omaan autoon ja asuntoon?
Järkyttävän sovinistinen yhteiskunta. Naisten elämästä on pohja pois heti alkumetreillä,
eikä heillä ole mahdollisuutta niin suuren omaisuuden kartuttamiseen kuin lellityillä pojilla.Miksei tällaisesta järjestelystä puhuta enemmän julkisesti?
Eiköhän syy lapsen poismuuttoon ole sukupuolesta riippumatta se, että lapsi itse haluaa muuttaa pois. Naiset muuttava pois ennemmin monestakin syystä. Esimerkiksi miehillä on armeija toisen asteen koulutuksen jälkeen, naiset aikuistuvat nopeammin, joten haluava muuttaa omilleen, naisille oma asunto on muutenkin tärkeämpi asia kuin miehille, koska mies tarvitsee vain paikan jossa olla, mutta nainen haluaa päästä sisustamaan, naiset aloittavat aktiivisen seksielämän miehiä nopeammin, joten kaipaavat senkin myötä omaa rauhaa jne.
Eikö tuo nyt kuitenkin ole veljesi ja vanhempiesi välinen asia? Jos veljeltäsi ei haluta rahaa tai kotitöitä, niin ei kai se sinun ongelmasi ole?
Meilläkin poika 24w asuu vielä kotona. Nykyään nuorten on niin vaikea saada kunnollista vuokra-asuntoa (varsinkin poikien). Meillä sovittu että muuttaa pois sitten kun haluaa muuttaa seurustelukumppaninsa kanssa yhteen tai alkaa mamman holhoaminen tympäisemään. :)
Meidän poika ajettiin 21-vuotiaana pois kotoa kavereiden toimesta. Oli aiemmin ihan tyytyväinen järjestelyyn, mutta korkeakoulun aloitettuaan alkoi kuulua luokkatovereilta naljailua ja suoranaista kiusaamista siitä että asui vielä kotona... Muutti sitten painostuksen takia omaan asuntoon ja nyt on talous todella tiukilla... Ruokaan ei ole varaa ja onneton joutui ottamaan osa-aikaisen työpaikan koulun ohelle että selviää... Onneksi ei sentään lainaa joutunut ottamaan. Joudun viemään pojalle viikottain ruoka-kassin jotta selviää.
Muuta ap sinäkin vanhemmillesi. Sano että on tiukkaa.
Oispa kyllä tosi näppärää. Veljesi maksaisi puolet vuokrastasi, mutta tarvittaessa voisit helposti häätää hänet vanhempien luokse välillä, toisin kuin jonkun vieraan kämppiksen.
Ja kun on muutenkin tottunut koko ikänsä toiseen ja tuntee...
Puhu äidillesi, jospa hän auttaa.
Eipä varmaan veljesi tilanteesi näin mutta monet kotona asuvat voivat olla paljon itsenäisempiä, kuin "itsenäisesti asuvat." Kotona asuvat voivat käydä töissä, ostaa omat ruokansa, pestä pyykkinsä, siivota ja säästää rahaa tulevaan, kun asuminen on ilmaista.
Kun sitten taas monet kotoa pois muuttaneet voivat saada viikottain vanhemmilta ruokakassin ja voi olla, että kotona käydään monta kertaa viikossa syömässä tai saadaa ruokarahaa, jotta saadaan valmisruokaa. Eletään siis vanhempien rahoilla ja tuilla. Voi olla, että ei siivotakkaan, vaan vanhemmat käyvät esim. kerran parissa kuukaudessa tekemässä kunnon siivouksen. En tiedä kuinka itsenäistä elämistä tämä sitten on.
Meidän 23-vuotias poika asuu vielä kotona, hän on ainoa lapsista joka halusi jäädä tänne kotipaikkakunnalle. On työpaikka, tällä hetkellä määräaikainen mutta vakituistakin on lupailtu. Pojalla on käytössään pari huonetta ja niiden yhteydessä vessa ja oma uloskäynti, eli saa omaa rauhaa niin kuin me vanhemmatkin. Saa nähdä, ehkä tarjotaankin taloa pojalle kunhan hän saa säästettyä rahaa omaan kotiin, ja muutetaan itse pienempään.
Ok. Muista kuitenkin että juuri heikkoa itsetuntoa pönkitetään materialla.