Leirikoulu maksaa 245 euroa
Tämä on siis peruskoulun kuudennen luokan leirikoulu, kyllä kylmäsi sydäntä kun poika toi lapun kotiin. Luokka on kerännyt rahaa ja onkin vielä epäselvää paljonko jää vanhemmille maksettavaa. Mutta varmasti aika paljon. Ahistaa mistä siihenkin rahat repii...
Kommentit (15)
Kaiken opetuksen tulee olla ilmaista. Kohta ei taideta koulun ulkopuolella käydä, kun ei kunnilla ole rahaa ja maksun periminen on kielletty.
Niin suomen väkiluku lähtisi nousuun ja vanhemmat saisivat edes lauantai-aamun levätä rauhassa.
Onhan se hirveää rahastamista jos rahaa ei saada muulla keinoin kerättyä kuin menemällä suoraan vanhempien kukkarolle.
ja oli sen arvoista. Kurjaa, jos leirikoulut lopetetaan yhdenvertaisuuteen vedoten.
Ja kuka ne rahat sitten keräisi? Opettajalle kaikki rahankeruu on täysin ylimääräistä työtä. Se ei ole opetussuunnitelmaan kuuluvaa ohjelmaa eikä opettaja saa keräyshommista minkäänlaista palkkaa. Vanhempien täytyisi itse organisoida rahankeruu. Edistyksellisimmissä kouluissa näin tehdäänkin. Leirikoulu ei ole opettajan huvimatka, vaan totista, vastuullista työtä, jonka järjestämisen täytyisi AINA olla vanhemmista lähtöisin.
Mieluummin matkustetaan oman perheen kesken! Tuolla saa jo viikon etelänmatkan.
Omista ajoista muistan, että lapset kustansi opettajien ja valvojien matkat joita oli n. 10 kpl+ yksi vaihto-oppilas. 50 oppilasta oli matkassa.
Joidenkin kommenteista kuulta läpi sellainen luulo, että koulu rahastaa ja opettajat jotenkin mielellään lähtee näihin leirikouluihin. Mä luulen, että opettajat on tosi tyytyväisiä, jos leirikoulut lopetettais. Harva haluaa olla poissa perheensä luota yötä päivää ja lisäksi pitää olla jakamattomassa vastuussa laumasta vieraita lapsia. Jotain jos käy, niin vastuu on opettajan.
Päiväraha on ihan naurettavan pieni. Kukaan ei siis lähde leirikouluun niiden takia. Opet lähtee sinne ihan hyvästä tahdosta.
Ap kuulostaa siltä, ettet ole kovin paljon ollut vanhempainilloissa ym. kun tuollainen asia tulee sinulle yllätyksenä tai sitten lapsesi on tosi kummallisessa koulussa.
t. vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja
kaikki opetus on jatkossa koulun alueella. Ei tarvitse huolehtia leirikouluista eikä luokkaretkistä eikä tarvitse kuunnella, kun oppilaat vinkuvat tutustumaan milloin minnekin. Kelpaa minulle, vaikka onkin sinänsä sääli. Retket lisäävät työtaakkaa, mutta piristävät oppilaiden arkea.
aineenopettaja
Siinä on ihan tolkuton vastuu, kun lähtee oppilaiden kanssa vaikka ihan lyhyellekin retkelle. Vaikka on kuinka tarkkana, niin aina on pelko puserossa, että joku keksii jotain pöhköä tai muuten vain ajatuksissaan eksyy porukasta. Koskaan ei onneksi ole minulle tuollaista sattunut, mutta lasten kanssa kaikki on mahdollista :).
Leirikoulu ei myöskään ole mitenkään houkutteleva reissu. Kun on itsellä pieniä lapsia, ei ole mukavaa olla viikkoa poissa kotoa. Vastuussa olo kellon ympäri on myös aikamoista. Päivärahat ovat tosiaan aivan minimaaliset ja muutamalta tunnilta saa suunnittelurahan (riippuu kai koulustakin).
Toisaalta leirikoulu on todella upea kokemus lapsille ja aivan loistava luokkahenkeä kohottava juttu. Sitä muistellaan pitkään. Niiden positiivisten asioiden takia olenkin lähtenyt leirikouluun jo kolme kertaa, enkä ole katunut. En kuitenkaan pane pahakseni, jos enää en pääsisi/joutuisi lähtemään :).
Minäkin vähän ihmettelen sitä, että ap:lle tuli niin yllätyksenä tuo summa, koska ainakin meillä ja tuntemissani kouluissa, suunnitellaan leirikoulut tiiviisti vanhempien kanssa. Minä olen saattanut ehdottaa jotain paikkaa ja vanhemmat ovat sitten yhdessä hyväksyneet sen ja päättäneet, miten rahan keräävät. Toiset ovat olleet mukana myyjäisissä ja toiset ovat maksaneet koko jutun omasta pussista. Tuo on kyllä harmillista, jos noin yllätyksenä tulee.
Meillä on kaikkien kolmen lapsen leirikoulut olleet tiedossa jo muutaman vuoden etukäteen ja noin summa tiedossa hyvissä ajoin eli säästää on ehtinyt pitkän aikaa.
Harmillistahan tuollainen on, kun yllätyksenä tulee, mutta ehkä osaat mahdollisten tulevien lasten kanssa varautua hyvissä ajoin etukäteen.
Onko poikasi luokka lähdössä nyt keväällä vai syksyllä? Useinhan leirikoulut ovat syksyllä eli varmaankin on vielä aikaa säästää.
Luokka voi kerätä rahaa pidemmän ajan. Oman lapseni luokalla varoja kerättiin jo kolmannesta luokasta lähtien. Rahat saatiin erilaisista tempauksista, kirpparimyynneistä, discoista jne.
Leirikouluun ei ole pakko osallistua. Koululle voi jäädä opiskelemaan.
se maksaa 60 euroa per lapsi, ja summa pienenee jos järjestämme jonkun discon tms. Onhan teillä ollut tiedossa kokonaiskustannukset silloin kun olette päättäneet lähdetäänkö vai ei. Koko summahan se täytyy varautua maksamaan, jos ei saa rahaa muuten kerättyä.
Koulussa pitäisi olla joka päivä normaali koulupäivä ja tehkööt ihmiset vapaa-ajallaan mitä tykkäävät ja varojensa mukaan.
Ei kaikilla ole varaa eikä kiinostusta mihinkään ylimääräiseen koulutyön puitteissa.