Jättäjän erotuska on hirveää

Sitä ennen aina ajatteli että jättäjällä on helpompaa, kun hän saa tehdä päätöksen erosta ja jätetyn on vain hyväksyttävä se. Itse kaksi kertaa jätettynä on se ollut riipivän kamalaa ja olen aina ajatellut että oi, olisinpa jättäjä ja voisin elää helppoa elämää eron jälkeen kavereiden kanssa. Vaan eipä mennyt ihan niin..

Miehet ei uskalla jättää, ellei ole aivan pakko. Minun ja mieheni suhteessa miehen ei ollut pakko minua jättää. Minä olin niin kiinni hänessä, sairaalloisen kiinni, että annoin hänen kohdella minua miten sattuu ja annoin kaiken anteeksi, kunhan saan olla hänen kanssaan. Hän oli alusta asti epäluotettava ja luotto ei ikinä kasvanut normaaliksi. Sen vain tuntee jos ei voi luottaa. Hän poisteli viestejä, vahti puhelinta, valehteli arkipäiväisissäkin asioissa jne.

Sitten selvisi että hän oli tinderissä ja oli pussaillut jotain naista baarissa ja kaikkeahan en edes tiedä. Vaikka kuinka rakastan niin en yksinkertaisesti voi olla hänen kanssaan. Hän on pyydellyt että voidaanko jatkaa, mutta en vaan voi. Sisällä on iso ahdistuspallo kun mietin että pitäisi olla ihmisen kanssa kehen ei luota ja kuka kohtelee noin, vaikka kuinka rakastaa. Pettämisestä voi päästä yli, mutta hänessä on alusta asti ollu se jokin "outo" viba joka kertoo että pysy kaukana. Nykyään hän on kyllä itsekin sanonut että ero lienee paras sillä hän haluaa vielä elää nuoruuttaan.

Vaikka itse jätin, niin olo on kamala. Tiedän että jos vain laittaisin hänelle viestin ja rukoilisin palaamaan yhteen, niin ainakin varmaan saisin takaisin sen, että jutellaan ja nähdään ja ehkä yritetään. Mutta vain hänen ehdoillaan niinkuin aina. Sillon kun hänelle sopii, kun ei ole juhlia ja menoja kavereiden kanssa. En voi sellaiseen suostua enää. Mutta siinä se onkin vaikein olla, kun tietää että voisi saada takaisin toisen edes jollain tasolla mutta ei voi, koska tietää että se on väärin itseä kohtaan.

Menetän niin paljon. Sen miehen, johon rakastuin ja ne ihanat ihmiset joihin tutustuin hänen kautta. Meidän yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja reissut. Yhteisen kesän. Olen nyt yksin illat, kun mies viettää aikaa kaveriporukan kanssa johon minä en tietenkää enää kuulu. Minulla ei oikeastaan ole mitään, sillä rakensin elämäni hänen varaan. Tyhmää, tiedän. Siltikin, haluan vain sanoa että jättäjä voi kokea paljon suurempaa tuskaa ja ahdistusta. Koska jättäjän on pakko joskus jättää vaikka rakastaa. Jätetyn on vain hyväksyttävä.

Tai sitten se on niin, että miehet, sekä jätetyt ja jättäjät, eivät sure eroa yksin kotona itkien ja lamaantuneena. Vaan jatkavat elämäänsä asap kavereiden ympäröimänä, hauskaa pitämällä, viinaa juomalla ja naisia iskemällä. Sattuu kyllä niin paljon, kun toinen vain porskuttaa eteenpäin.