Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Onko teillä tarinoita tai kokemuksia läheisriippuvuudesta, joko omia tai lähipiirissä olevien?

Mä olen kyllä Googlen avulla etsinyt ja löytänyt tietoa, mutta olisin kiinnostunut siitä miten tällainen näkyy ihmisten tavallisessa elämässä ja mikä sen riippuvuuden on mahdollisesti saanut aikaan.

Luulen, että mulla on tämä ongelma. Oon käynyt muista syystä terapiassa aikoinani, mutta läheisriippuvuudesta ei ollut puhetta missään vaiheessa. Johtuu varmasti siitä, että kontrolloin hyvin tarkasti sitä, mitä siellä puhuin. Mikä tietenkin oli typerää, koska samat ongelmat pyörivät elämässäni koko ajan.

  • ylös 4
  • alas 0

Kommentit (10)

Vierailija

Minä olen ollut läheisriippuvainen. Se näkyi niin, että pelkäsin miehen menettämistä enemmän kuin ruttoa. Ja olin kontrollifriikki, halusin tietää mitä tapahtuu ja miten edetään. Olin myös miellyttäJä, en uskaltanut töissäkään olla eri mieltä, tai hyvä edes uskalsin sanoa omat ajatukseni. Ja olin kieltänyt tunteeni ja tarpeeni. Huolehdin vain, että muilla on hyvä olla, se oli tärkeämpää kuin oma hyväoloni. Nämä tulee päällimmäisenä mieleen.

Enää en ole. Se, että mies vaihtoi minut lennosta toiseen pitkässä avioliitossa, auttoi minut kohtamaan pelkoni läpikotaisin.

  • ylös 11
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Jos olet takertuva, pyrit tyydyttämään toisen tarpeita ennen kuin hän edes itse hoksaa niitä, janoat kehua toiminnastasi, huomaat lähipiirisi olevan täynnä erilaisia autettavia reppanoita, auttaminen on itsellesi tuhoisaa - ja raivostut, jos joku pyrkii itsenäistymään otteestasi, koska sinä haluat läheistesi olevan kuin pakkopaidassa kapalossa apusi varassa olet läheisriippuvainen.

T. Läheisriippuvaisen sisko

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos olet takertuva, pyrit tyydyttämään toisen tarpeita ennen kuin hän edes itse hoksaa niitä, janoat kehua toiminnastasi, huomaat lähipiirisi olevan täynnä erilaisia autettavia reppanoita, auttaminen on itsellesi tuhoisaa - ja raivostut, jos joku pyrkii itsenäistymään otteestasi, koska sinä haluat läheistesi olevan kuin pakkopaidassa kapalossa apusi varassa olet läheisriippuvainen.

T. Läheisriippuvaisen sisko

Tästä en niinkään tunnista itseäni, mutta tuosta ensimmäisestä vastauksesta kyllä - jotenkin. Ehkei sitten olekaan läheisriippuvainen, vaan jotain muuta, mutta kyllä se helpottaisi, että saisi jonkinlaisen diagnoosin. Pakkohan sellainen on olla, koska normaalia tämä ei ole.

Mä etsin koko ajan merkkejä siitä, että mieheni on jättämässä minut tai pettää. En enää tiedä ovatko ne kaikki merkit omassa päässäni vai ovatko ne oikeasti olemassa. Mun mielestä hän kohtelee minua huonosti, mutta silti en vaan lähde mihinkään. Samaan aikaan pelkään kuollakseni, että hän jättää minut. Senhän pitäisi olla helpotus, jos kokee jatkuvasti tulleensa kaltoinkohdelluksi. Mä vaan odotan koko ajan jotain suuria tekoja, joilla se osoittaisi rakastavansa yli kaiken. Niitä ei vaan tule tai sitten mikään ei riitä, tiedä häntä.

Tunnistan itseni myös siitä, etten uskalla esim. töissä tai ystävien kanssa sanoa omia mielipiteitäni, vaan lähinnä myötäillen muita ja olen sitä mieltä mitä muut haluavat.

Vierailija

No itsekkin pääsin juuri tietoisuuteen että minulla varmasti on myös tämä ongelma ja voin sanoa että en tiedä että helpottiko asian huomaaminen niinkään vai pahensiko vain asioita. Ennen miellytin kokoajan esimerkiksi miesystäviäni ja vanhempiani mutta nyt kun tajuan ettei minun kokoajan tarvitsisi niin jopa suututtaa ja turhauttaa kun huomaan että esim mieheni ei ole valmis tekemään yhtä paljon eteeni tai tarvitse minua yhtä paljon elämäänsä. Välillä toivon että olisin vain ollut tästä ongelmasta tietämätön. Terapiassa on käyty mutta ei se oikeen oloa ole helpottanut.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No itsekkin pääsin juuri tietoisuuteen että minulla varmasti on myös tämä ongelma ja voin sanoa että en tiedä että helpottiko asian huomaaminen niinkään vai pahensiko vain asioita. Ennen miellytin kokoajan esimerkiksi miesystäviäni ja vanhempiani mutta nyt kun tajuan ettei minun kokoajan tarvitsisi niin jopa suututtaa ja turhauttaa kun huomaan että esim mieheni ei ole valmis tekemään yhtä paljon eteeni tai tarvitse minua yhtä paljon elämäänsä. Välillä toivon että olisin vain ollut tästä ongelmasta tietämätön. Terapiassa on käyty mutta ei se oikeen oloa ole helpottanut.

Kyllä, ihan kuin minulla.

Mä en vain tiedä ihan oikeasti, että eikö tuo mies tee mun eteen mitään vai eikö se vain tee tarpeeksi mun kriteereilläni. Koska itse koen tekeväni hirveästi toisen eteen, mutta toinen ei tee niitä asioita mulle. Varsinkaan oma-aloitteisesti. Enkä tiedä, että johtuuko tämä vain siitä, että olen jotenkin sairas ja kuvittelen vai onko asia oikeasti niin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet takertuva, pyrit tyydyttämään toisen tarpeita ennen kuin hän edes itse hoksaa niitä, janoat kehua toiminnastasi, huomaat lähipiirisi olevan täynnä erilaisia autettavia reppanoita, auttaminen on itsellesi tuhoisaa - ja raivostut, jos joku pyrkii itsenäistymään otteestasi, koska sinä haluat läheistesi olevan kuin pakkopaidassa kapalossa apusi varassa olet läheisriippuvainen.

T. Läheisriippuvaisen sisko

Tästä en niinkään tunnista itseäni, mutta tuosta ensimmäisestä vastauksesta kyllä - jotenkin. Ehkei sitten olekaan läheisriippuvainen, vaan jotain muuta, mutta kyllä se helpottaisi, että saisi jonkinlaisen diagnoosin. Pakkohan sellainen on olla, koska normaalia tämä ei ole.

Mä etsin koko ajan merkkejä siitä, että mieheni on jättämässä minut tai pettää. En enää tiedä ovatko ne kaikki merkit omassa päässäni vai ovatko ne oikeasti olemassa. Mun mielestä hän kohtelee minua huonosti, mutta silti en vaan lähde mihinkään. Samaan aikaan pelkään kuollakseni, että hän jättää minut. Senhän pitäisi olla helpotus, jos kokee jatkuvasti tulleensa kaltoinkohdelluksi. Mä vaan odotan koko ajan jotain suuria tekoja, joilla se osoittaisi rakastavansa yli kaiken. Niitä ei vaan tule tai sitten mikään ei riitä, tiedä häntä.

Tunnistan itseni myös siitä, etten uskalla esim. töissä tai ystävien kanssa sanoa omia mielipiteitäni, vaan lähinnä myötäillen muita ja olen sitä mieltä mitä muut haluavat.

Tuota minkalainen parisuhde sinulla on ollut? Joskushan kotiasiat voi heijastua myös työkuvioihin asti. Kerroit, että et ole ehkä tyytyväinen parisuhteeseen, sekin on merkki jostain ja ihan oikea tarve/ tunne, että kokee itsensä tärkeäksi. Entäpä onko miehesi kohdellut sinua huonosti? Sanooko mies asioita mistä voit päätellä ikäviä asioita? Välitätkö/Rakastatko miestä? Jos kyllä, jos et, niin miksi et? Jos on epäterve parisuhde, niin tunteetkin on yleensä ristiriitaiset. Itse ottaisin omaan kunppaniin etäisyyttä, ja alkaisisin selvitellä mistä on oikein kyse, koska viestistäsi tulee kuva, että tunteet eivät ole sinulla selkeät mitä tunnet ja tunteisiin liittyy muös pelkoa ja menetystä. Kysympä vielä, harrastatko? Tee mielekkäitä asioita, joista saat hyvän mielen itsellesi. Kysytään vielä lisää, onko sinulla stressiä? Surua ollut.... Pyri erittelemään omia tuntemuksiasi, kirjoita ne vaikka paperille.

Lehto

Tunnen yhden läheisriippuvaisen miehen, jota on koulukiusattu nuoruudessa. Tutustuin häneen, olen itse siis nainen ja hän ihastui minuun. Mistä huomaan hänen läheisriippuvuuden, tai ahdistuksen on hänen tapa ahdistua mitä pienemmistä asioista, kotiasioista, ei uskalla ilmaista suuttumusta, peittelee omia tuntemuksia, kuvittelee mielessään meidän välille tapajtuvia asioita, vaikka monesti ystävällisesti olen hänelle ilmaissut ja selkeästi, että en halua seurustelua, enkä hänestä ole kiinnostunut. Silti hän on minuun ihastunut, ja haluaa unohtaa mielestä pois mitä hänelle olen jo kertonut, omasta mielestäni torjuu tosiasioita. Ja vaikka hänellä olisi mahdollisuus kysyä minulta miten asiat ovat, olenko kiinnostunut, niin hän ei sitä tee, uppoutuu ennemmin oman pään sisään ja hakuaa kuvitella asiat toteutuvaksi meidän välillä. Mitäs muuta, syyllistää itseä mitä pienimmistä asioista, jopa siitä jos hänestä ei olla kiinnostuneita, jossain täytyy olla vika ja yleensä se on hänen ulkonäössä, ja hänessä täytyy olla siis vikaa, ällöttävää, kaikki tulkitaan vain oman maailman kautta. Olen ehdottanut hänelle terapiaa, keskusteluapua, mutta hän ei sitä tarvi. Nyttemmin olen kokenut hänen seuran raskaana, koska hä kohditaa omia kiukunpuuskia minuun, ja jos en reagoi niihin tai jos reagoin mutta omalla tavalla, niin sehän ei sovi hänelle. Tympääntynyt olen koko tyyppiin, siispä etäisyyttä nyt otan jo heti alussa, vie helposti mehut. Tässä oma esimerkki, mutta tsemppiä sinne! Asiat selviää aina, kun niitä alkaa ratkomaan!

Vierailija

Omaan korvaan kuulostaa, että liian pitkään samassa elämäntilanteessa, voi tehdä ajatuksista tuommosta pottumuussia.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla