Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten muuttaa yleisolemustaan, ääntään ja temperamenttiaan erilaiseksi?
30.04.2017 |
Mietin tässä, että mun on muututtava ja olen yrittänyt muuttaa fyysistä olemustani ja tyyliäni (olen siis ihastunut yhteen ihmiseen ja haluaisin, että hänkin pitäisi minusta). Aloinkin miettiä, että voisin yrittää muuttaa myös tavallaan yleisolemustanikin sekä ääntäni ja puhetapaani jotenkin "sähäkämmäksi" ja jotenkin extrovertimmäksi.
Olen joskus saanut palautetta (esim. minua muutenkin vihaavalta exältäni), että vaikutan liian hissukkamaiselta ja jopa flegmaattiselta, vaikka siis olisin ihan reippaalla ja virkeällä tuulella sekä oma itseni. Haluaisin myös muuttaa puhetapaani, sillä oma ääneni kuulostaa aivan hirveältä ainakin nauhoitettuna. Miten voisin muuttaa omaa olemustani ja ääntä/puhetapaa huomattavasti pirteämmäksi?
Kommentit (36)
Ja siis kaikkein eniten pelkään, että hän hylkää mut, jos tietää, miten paljon tykkään hänestä. Tai alkaa inhota ja karttaa minua... :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tämä ap on kai se psykiatriinsa ihastunut tyyppi.
Juuri tajusin, että teininä mulla oli vähän samantyyppinen juttu, kun olin ihastunut yhteen poptähteen (sinänsä teineille hyvin tyypillisellä tavalla). Vanhempani olivat juuri eronneet, ja se oli mulle todella ahdistava tilanne, varsinkin kun vanhempani alkoivat käyttäytyä todella epäkypsästi eronsa myötä. Pidin sitä idoliani sellaisena turvallisena, täydellisenä hahmona, joka "suojelee" mua kaikelta pahalta todellisessa elämässä. Mulla oli ajatuksissani jotain todella kaunista ja täydellistä, joka suojeli arkielämän pelottavilta tilanteilta. Koen nyt tämän ihastukseni hieman samalla tavalla... :/
Hei ap. Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa tunteistasi tälle terapeutille mahdollisimman pian - mutta jos saat näistä tunteista ja ajatuksista turvaa ja lohtua vaikeana aikana, niin ehkä sitten ihan vielä ei ole kertomisen aika. Mitä jos yrittäisit vähän aikaa keskittyä arkeen, työhön/opiskeluun/harrastuksiin, ystävyys- ja sukulaissuhteisiin ja itsestä huolehtimiseen? Laittaisit itsellesi kunnollisen kodin (en nyt muista, missä asut tällä hetkellä) ja muutenkin elämän puitteet kuntoon tuon karmean ihmissuhteen jäljiltä, antaisit hiukan pölyn laskeutua. Sitten kun tunnet itsesi hieman vahvemmaksi, on aika alkaa puhua terapeutille näistä tunteista ja alkaa käsitellä niitä. Voimia joka tapauksessa!
Vierailija kirjoitti:
Juuri tajusin, että teininä mulla oli vähän samantyyppinen juttu, kun olin ihastunut yhteen poptähteen (sinänsä teineille hyvin tyypillisellä tavalla). Vanhempani olivat juuri eronneet, ja se oli mulle todella ahdistava tilanne, varsinkin kun vanhempani alkoivat käyttäytyä todella epäkypsästi eronsa myötä. Pidin sitä idoliani sellaisena turvallisena, täydellisenä hahmona, joka "suojelee" mua kaikelta pahalta todellisessa elämässä. Mulla oli ajatuksissani jotain todella kaunista ja täydellistä, joka suojeli arkielämän pelottavilta tilanteilta. Koen nyt tämän ihastukseni hieman samalla tavalla... :/
Tajusin juuri yhden uudenkin seikan vielä: teininä olin ihastunut ihan pari luokkaa vanhempaan poikaan vielä silloin, kun vanhempani olivat naimisissa ja perheeni oli "vakaa". Siis periaatteessa sellaisesta olisi voinut tulla vaikka seurustelusuhdekin ja se ihastukseni kohde oli jotenkin "realistinen". Kun vanhempani erosivat, unohdin sen oman koulun pojan ja ihastuinkin 20 vuotta itseäni vanhempaan, naimisissa olevaan ja ulkomailla asuvaan poptähteen. Siis nyt mulla on taas vähän sama kuvio. Haen vissiin tältä kuviolta jotain turvaa ja pelkään satuttaa itseäni pahemmin.
Mutta alkuperäiseen kysymykseen liittyen, haluaisin ottaa tämän myös kasvun paikkana ja hyvänä tapana motivoida itseäni muutokseen. Oon siis tosi rakastunut siihen ihmiseen, mutta välillä mussa herää sellainen täysjärkinen realistikin...siis että mun pitäisi vain kyetä unohtamaan hänet. Yritän jotenkin työstää tätä, vaikka se on ihan kamalan vaikeaa. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekopää. Jätä ihmiset rauhaan sulta.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa tunteistasi tälle terapeutille mahdollisimman pian - mutta jos saat näistä tunteista ja ajatuksista turvaa ja lohtua vaikeana aikana, niin ehkä sitten ihan vielä ei ole kertomisen aika. Mitä jos yrittäisit vähän aikaa keskittyä arkeen, työhön/opiskeluun/harrastuksiin, ystävyys- ja sukulaissuhteisiin ja itsestä huolehtimiseen? Laittaisit itsellesi kunnollisen kodin (en nyt muista, missä asut tällä hetkellä) ja muutenkin elämän puitteet kuntoon tuon karmean ihmissuhteen jäljiltä, antaisit hiukan pölyn laskeutua. Sitten kun tunnet itsesi hieman vahvemmaksi, on aika alkaa puhua terapeutille näistä tunteista ja alkaa käsitellä niitä. Voimia joka tapauksessa!
Peesi. Ja voisitko jotenkin ajatella niin että nautit näistä ihastuksesi hyvistä ja lohduttavista puolista samalla lailla kuin silloin nuorena? Ilman että kuvittelisit ihastuksesta koskaan syntyvän oikea parisuhde. Terapeuttisi on ammattilainen, hän tekee työtään eikä hylkää sinua siksi että sinulla on ihan tavallinen terapian sivuvaikutus. Luita terapeuttiisi ja pidä normaalit rajat. Ei mitään stalkkausta jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa tunteistasi tälle terapeutille mahdollisimman pian - mutta jos saat näistä tunteista ja ajatuksista turvaa ja lohtua vaikeana aikana, niin ehkä sitten ihan vielä ei ole kertomisen aika. Mitä jos yrittäisit vähän aikaa keskittyä arkeen, työhön/opiskeluun/harrastuksiin, ystävyys- ja sukulaissuhteisiin ja itsestä huolehtimiseen? Laittaisit itsellesi kunnollisen kodin (en nyt muista, missä asut tällä hetkellä) ja muutenkin elämän puitteet kuntoon tuon karmean ihmissuhteen jäljiltä, antaisit hiukan pölyn laskeutua. Sitten kun tunnet itsesi hieman vahvemmaksi, on aika alkaa puhua terapeutille näistä tunteista ja alkaa käsitellä niitä. Voimia joka tapauksessa!
Kiitos tästä vastauksesta! :) Olet oikeassa. Ehkä mun pitää vain keskittyä muuhun ja sallia itselleni se, että hän on mulle sellainen rakas ihminen, jota voin ajatuksissani ja mielessäni rakastaa ja jonka ajatteleminen tuo minulle turvaa. Ja ettei mun edes tarvitse luopua siitä. Toki livenä olen kohtelias ja asiallinen, enkä kerro mitään toistaiseksi. Kaipa hänkin ymmärtää sen, että hän voi oikeasti olla jollekin ihmiselle todella tärkeä ja rakas, vaikka ei tunnekaan henkilökohtaisella tasolla. Ja yritän keskittyä vahvistamaan sitä muuta elämääni kuntoon. Tämä vastauksesi auttoi mua oikeasti tosi paljon ja antoi sellaista rauhan tunnetta ja varmuutta. Ehkä mä selviän tästä eteenpäin fiksusti ja järkevästi sittenkin. Kaikkea hyvää Sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa tunteistasi tälle terapeutille mahdollisimman pian - mutta jos saat näistä tunteista ja ajatuksista turvaa ja lohtua vaikeana aikana, niin ehkä sitten ihan vielä ei ole kertomisen aika. Mitä jos yrittäisit vähän aikaa keskittyä arkeen, työhön/opiskeluun/harrastuksiin, ystävyys- ja sukulaissuhteisiin ja itsestä huolehtimiseen? Laittaisit itsellesi kunnollisen kodin (en nyt muista, missä asut tällä hetkellä) ja muutenkin elämän puitteet kuntoon tuon karmean ihmissuhteen jäljiltä, antaisit hiukan pölyn laskeutua. Sitten kun tunnet itsesi hieman vahvemmaksi, on aika alkaa puhua terapeutille näistä tunteista ja alkaa käsitellä niitä. Voimia joka tapauksessa!
Peesi. Ja voisitko jotenkin ajatella niin että nautit näistä ihastuksesi hyvistä ja lohduttavista puolista samalla lailla kuin silloin nuorena? Ilman että kuvittelisit ihastuksesta koskaan syntyvän oikea parisuhde. Terapeuttisi on ammattilainen, hän tekee työtään eikä hylkää sinua siksi että sinulla on ihan tavallinen terapian sivuvaikutus. Luita terapeuttiisi ja pidä normaalit rajat. Ei mitään stalkkausta jne.
Joo, tietenkin normaalit rajat. Rakastan häntä ja haluan hänelle vain hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sähän jo kerran kerroit tunnustaneesi terapeutillesi tämän "suuren rakkautesi".
Ja että terapeutti oli suhtautunut asiaan kovin kylmästi ja asiallisesti. Et sitten ottanut tästä mitään onkeesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa tunteistasi tälle terapeutille mahdollisimman pian - mutta jos saat näistä tunteista ja ajatuksista turvaa ja lohtua vaikeana aikana, niin ehkä sitten ihan vielä ei ole kertomisen aika. Mitä jos yrittäisit vähän aikaa keskittyä arkeen, työhön/opiskeluun/harrastuksiin, ystävyys- ja sukulaissuhteisiin ja itsestä huolehtimiseen? Laittaisit itsellesi kunnollisen kodin (en nyt muista, missä asut tällä hetkellä) ja muutenkin elämän puitteet kuntoon tuon karmean ihmissuhteen jäljiltä, antaisit hiukan pölyn laskeutua. Sitten kun tunnet itsesi hieman vahvemmaksi, on aika alkaa puhua terapeutille näistä tunteista ja alkaa käsitellä niitä. Voimia joka tapauksessa!
Kiitos tästä vastauksesta! :) Olet oikeassa. Ehkä mun pitää vain keskittyä muuhun ja sallia itselleni se, että hän on mulle sellainen rakas ihminen, jota voin ajatuksissani ja mielessäni rakastaa ja jonka ajatteleminen tuo minulle turvaa. Ja ettei mun edes tarvitse luopua siitä. Toki livenä olen kohtelias ja asiallinen, enkä kerro mitään toistaiseksi. Kaipa hänkin ymmärtää sen, että hän voi oikeasti olla jollekin ihmiselle todella tärkeä ja rakas, vaikka ei tunnekaan henkilökohtaisella tasolla. Ja yritän keskittyä vahvistamaan sitä muuta elämääni kuntoon. Tämä vastauksesi auttoi mua oikeasti tosi paljon ja antoi sellaista rauhan tunnetta ja varmuutta. Ehkä mä selviän tästä eteenpäin fiksusti ja järkevästi sittenkin. Kaikkea hyvää Sinulle. <3
En ole tuo kirjoittaja, mutta hienoa, olet oikealla tiellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaahas, terapiahullu taas jauhaa samaa mantraa, viime syksynäkö tämän vänkäyksen aloitit vai oletko jo kauemmin avautunut asiasta, ei ihan tervettä.
Onko nainen työkaverisi?
Jos hän on hetero niin sinun on mentävä sukupuolenvaihtoleikkaukseen.
Jos hän on bi tai lesbo niin kerro ihastumisesi
Jos vastaus on kielteinen hyväksy se.
Ole iloinen, että pystyt tuntemaan jotain.
Kirjoita vaikka päiväkirjaan tunteitasi läpi jotta pääset yli.
Eli älä ahdista ihastustasi vaan kirjoita tunne pois.
Kappas, aikaa kuluu ja se on ohi.
Tulee päivä kolloin huomaat, että siitä suhteesta ei oikeasti olisi tullut mitään.
Nainen oli sinulle vain haavakuva jostakin jota kaipaat.
Laita vaikka paperille ne asiat mitkä hänessä viehättävät.
Usein hullussa ihastumisessa on taustalle se, että toisessa on jotain sellaista minkä on itseltä kieltänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sähän jo kerran kerroit tunnustaneesi terapeutillesi tämän "suuren rakkautesi".
Ja että terapeutti oli suhtautunut asiaan kovin kylmästi ja asiallisesti. Et sitten ottanut tästä mitään onkeesi?
En ole tunnustanut sille ihastukselleni tunteitani, kun siis en vain pysty ja uskalla. Mutta en halua mennä tässä noihin yksityiskohtiin. Pelkään, että hän loukkaa minua todella pahasti, joten en uskalla tunnustaa. En tiedä, millainen mun edes pitäisi olla, että uskaltaisin tunnustaa. En mä tiedä lainkaan, millaisista ihmisistä hän pitää todellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen työkaverisi?
Jos hän on hetero niin sinun on mentävä sukupuolenvaihtoleikkaukseen.Jos hän on bi tai lesbo niin kerro ihastumisesi
Jos vastaus on kielteinen hyväksy se.
Ole iloinen, että pystyt tuntemaan jotain.
Kirjoita vaikka päiväkirjaan tunteitasi läpi jotta pääset yli.
Eli älä ahdista ihastustasi vaan kirjoita tunne pois.
Kappas, aikaa kuluu ja se on ohi.
Tulee päivä kolloin huomaat, että siitä suhteesta ei oikeasti olisi tullut mitään.
Nainen oli sinulle vain haavakuva jostakin jota kaipaat.
Laita vaikka paperille ne asiat mitkä hänessä viehättävät.
Usein hullussa ihastumisessa on taustalle se, että toisessa on jotain sellaista minkä on itseltä kieltänyt.
Erittäin hyviä pointteja. Kiitos näistä.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä. Elin todella nöyryyttävässä ja alistavassa suhteessa, jossa mies määräili kaiken mahdollisen ja pahimmillaan nöyryytti tosi julmasti sekä kohteli mua kuin roskaa (ja jatkaa sitä edelleenkin aina silloin, kun näen hänet pikaisestikin).
Mitenköhän mä muotoilisin nuo tuntemukseni (siis ihastumiseni häneen), jos siis kerron hänelle niistä? Mua nolottaa ja pelottaa tosi paljon kertoa niistä hänelle, sillä mulla on voimakkaita fiiliksiä häntä kohtaan, enkä haluaisi jotenkin repiä itseäni psyykkisesti verille kertoessani niitä. Mä pelkään sitä, miten mä itse jaksan ja miten mä reagoin, jos kerron ne hänelle.
Nuo tuntemukset antavat mulle jotenkin "turvaa" joltain (en tiedä, miltä). Mulle tulee jotenkin onnellinen fiilis, kun illalla menen nukkumaan, kääriydyn peittoon ja ajattelen, että hän olisi siinä vieressäni ja nukahdan. Ja kun herään, ajattelen häntä, jolloin mulle tulee onnellinen ja hyvä olo.
Muisto ihastuksestani mun ajatuksissani jotenkin suojelee mua kaikelta pahalta...siis tajuan itsekin, että se kuulostaa oudolta, mutta tulee sellainen olo, että mulla on rakkautta ja hyvää ja se suojelee niiltä pahuuksilta, joita olen joutunut kokemaan ja joita exäni yrittää muhun suunnata. Ne exän jutut eivät enää satuta, kun rakastankin ihan toista ihmistä.