Olenko liian tiukka lapsille?

Ikinä ei voi olla liian tiukka

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei voi olla liian tiukka

Kyllä muuten voi. Enkä nyt ota kantaa tuohon ap:n tilanteeseen.

Olisko ainakin osaksi tylsistymistä, huomionhakua ja rajojen kokeilua? Kun huomaa, että teillä pinna kiristyy, tekee tahallaan testatakseen reaktiota?

Meillä 2,5 vee, joka tekee vastaavaa sisällä aina joskus, nykyään enemmän kuin aiemmin. Ollut aina tosi kiltti ja rauhallinen periaatteessa, mut hänelläkin on hetkensä ja ne liittyy ainakin meillä noihin yllä lueteltuihin... Isommaksi kasvamista odotellessa, hrr... :-D

Onko hänellä ikäisiään kavereita kotona? Mitä teette päivisin yleensä? Auttaisiko joku "rauhoittavan" tekemisen lisääminen: piirtely, maalaus, metsäretket...?

Mistä ihmiset on keksineet että 5-v tarvitsee rangaistukseksi esim pikkukakkosen kiellon?

Tai lelujen heittämisen roskiin?

Kyllä pitäisi ennakoida tilanteet. Miettiä mikä ne laukaisee ja välttää se. Esim ulkoilla tai tehdä jotain kivaa Ennenkuin alkaa tulla häiriökäytöstä

Kaikki turha huuto ja huono ilmapiiri pois

2 puhuu totta. Oon miettinyt onko/oliko meilläkin liian kova kuri. Esim. mies aina kielsi koko ajan lasta tunkemasta pikkuautoja sohvan alle (meillä tosi iso divaani, jota ei viitsi huvikseen siirrellä koko ajan). Kotona kaikui ei, ei, ei, älä työnnä niitä sinne! Niin että se alkoi stressata jo muakin ja ensisijassahan se vain innosti poikaa lisää. Sovittiin, että tunkekoot sinne alle, sitten voivotellaan kovasti, kun kaipaa niitä, että onpa ne pitkällä eikä ylletä sinne... Seuraavalla imurointikerralla koitetaan muistaa kaivaa ne sieltä...

Lapsi on myös aika herkkä ja motorisesti aika epävarma. Tarkkana saa olla, ettei "tapa" uskallusta harjoitella hyppimistä ja kiipeilyä. Ennemminkin on pitänyt yrittää kannustaa siihen. En tiedä, onko kyse motoriikasta ja luonteesta vain, vai ollaanko onnistuttu itse luomaan se epävarmuus käskemällä joskus ihan pienenä alas jostain tms.

3

Tuo voi olla sellainen noidankehäkin yllä mainittujen lisäksi. Enkä siis tahdo syyllistää sinua mitenkään!! Olet hyvä äiti ja näin vain joskus käy. Lapsen käytös uuvuttaa vanhemman, lapsi peilaa aikuisen huonoa tuulta ja käyttäytyy vielä "kurittomammin". Äiti viettää koko ajan aikaa lasten kanssa ja pinna venyy, venyy ja venyy. Ei ihan vielä katkea, mutta lähellä on. Kaiken a ja o olisi, että saisit itsellesi huiliaikaa. Ihan vaikka viikonloppu jossain vain itseksesi ja myöhemmin jotain säännöllistä pienempää omaa aikaa, mistä tykkäätkään: uintia, saunaa, kävelyä, konserttia...? Saisit vähän puhallella syvään itseksesi ja stressitasoasi laskettua. Sitten jaksat olla kotonakin oikeasti iloisempi ja esikoinenkin ehkä siitä hieman rauhoittuu, kun saatte tunnelmaa relattua. Koittakaa pitää myös aidosti kivaa yhdessä perheenä. Ennakointi on myös tärkeää niinkuin edellä sanottiin, vaikka koko aikaa ei tarvitsekaan aina olla menossa. Jatkuva liika touhottaminenkin voi stressata lapsia. Käykää sopivasti ulkona ja menoissa niin, että olette kaikki tyytyväisiä.

Millaista sinun oma arkesi on? Onko sinulla ollut omia hetkiä? Onko ketään käytettävissä lapsenvahtina?

Jos ajaa pikkuautoilla telkkaria pitkin niin miten siihen ei auta, että ottaa pikkuautot pois.

Kysyt oletko liian ankara, mutta et kerro ollenkaan mitä sääntöjä teillä on. Onko lapsella tarpeeksi luvallista tekemistä, ja leikitäänkö hänen kanssaan tarpeeksi ihan kahdestaan? Kuulostaa uhmalta ja huomiohakuisuudelta.

Lapsi varmaan alkaa ymmärtää, että on jo aika iso ja haluaisi kuitenkin olla teidän vauvana vielä kun sisaruskin on niin pieni.

Lue vanhempainnetistä viisivuotiaan kehityksestä. Itse tunnet lapsesi parhaiten mutta sieltä voisi kuitenkin löytyä jotain uusia näkökantoja.

Tuossa iässä säännöt alkavat olemaan tärkeitä, siis paljon pelaamista ja sääntöjen totteleminenkin voisi helpottua.

Muista, että lapsi kehittyy kokoajan, kun tämän hetken kestät niin huomenna voi olla jo eri meininki :) voimia sulle, ja jos menee ihan mahdottomaksi niin neuvolaan yhteyttä.

Lisäesimerkki. Syötiin äsken. Siivosin keittiön, annoin lapselle paidan ja housut ja pyysin pukemaan ne sillä välin kun käyn vessassa, jotta voimme lähteä ulos.

No mitä tekee hän. Tulen vessasta niin tämä on kaivanut roskiksesta raejuuston palasia, ja heittelee niitä ympäri kämppää koiralle. Pyydän lopettamaan ja käsken mennä pukemaan jos haluaa lähteä ulos. Tuolla se nyt hyppii sohvalla ja heittelee niitä vaatteitaan lamppuun.

Siis ihan holtitonta menoa välillä. Ja kun on jo 5-vuotias kyseessä, niin minusta pitäisi jo jotain osata tehdä ilman että äiti on vieressä vahtimassa ja pitämässä kädestä kiinni!

Ap

Kuulostaa aika rasvililtä. Ehkä neurologiset tutkimukset seuraavaksi?

Lisää kuria. Muutaman vuoden päästä alkaa koulu ja hankaluudet, ellei käytös muutu. Luota itseesi ja tuntemuksiisi. Täällä lastasi ei tunneta

Sääntöjä ja kieltoja pitää olla muuten tulee vapaa kasvatuksen lapsi ja se ei ole hyvä yhteiskunnalle!

Itsekin olin samantapainen alle 6-vuotiaana mutta vanhemmat sulki aina makuuhuoneeseen tunneiksi ja kappas sehän auttoi! Lopetin kuulumma huonon käytöksen ja traumoja ei ole jäänyt.

ETene positiivisen kautta, ei negatiivisen.

Saako lapsi tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa? Kerhoja ja harrastuksia?

Sikon lapsella samaa ongelmaa kotona. Muualla ei. Eli syy käytökseen löytyy kotoa. Voi olla pienempi sisarus joka saa isomman mielestä "liikaa" huomiota (tämä siis vain lapsen oma mielipide, ei välttämättä totta. Tai sitten kaipa enemmä väsyttävämpää liikuntaa ulkona. Veikkaan että helpottaa ihan itsekseen kun pienempi on 3-4 vuotias. Itse tein omani kanssa sitä, että jos sana ei alkanut kuulua, niin sitä tehostettiin fyysisesti. Esim kun kiskoi koiraa karvoista, niin ensin kielto, ja selitys miksi ei. Toisella kertaa tiukka ei. kolmannella kerralla menin lapsen luokse, otin koiraa kiskovasta kädestä kiinni, ja puristin sen verran, ettei lapsi saanut kättä omastani irti. Sitten itkun kautta lopetettiin. Lapsen rauhoituttua selitin jälleen tilanteen, että aina ja ikuisesti tulen lopettamaan koiran satuttamisen, että sitä ei kiskota karvoista koskaan milloinkaan,  sillä koiraan sattuu, ja tämä pitää tuon ikäisen nyt ymmärtää jo, ja että seuraavalla kerralla käy ihan samalla tavalla. Välillä lapsi kokeili rajojaan uudestaan, mutta aika harvoin.

En ole koskaan nähnyt järkeä pelkän eieieieieien hokemisessa.

Fyysinen väkivalta on huostaanottoperuste...

Fyysinen väkivalta on eri asia kuin fyysinen palaute. Harmi ettei tyhmyys ole huostaanottoperuste.

Positiivinen palaute ja ennakointi. Täytyy siis puuttua vahingoittamaan toimintaan ja pysäyttää se, mutta luo joku palkkiojärjestelmä (meillä ainakin 4-vuotias ymmärtää jo ihan hyvin). Sen tulisi olla selkeä ja lyhytjänteinen aluksi. Kerää vaikka rasteja onnistuneista pukemisista ja ruokailutilanteista alkuun, kymmenestä rastista pari tarraa tms. Mutta siis siten, että nuo tilanteet ja vaatimukset on helppo määritellä, ei mitään "kun olet tämän päivän kiltisti", koska se ei kerro lapselle mitään.

Ja toinen se, että ainakin itsen huomaan etten välillä muista kertoa lapselle mitä on tulossa. Mullakin menisi hermot, jos joku vaan heittäisi mulle vaatteet yhtäkkiä ja toteaisi, että "pue reippaasti". Meillä on kuvakalenteri lapselle, vaikka onkin ihan normaalisti kehittynyt tyttö. 😊 Ja paljon puhutaan, että tänään äiti vie sut hoitoon ja isi hakee, sitten tullaan kotiin ja syödään ja ruuan jälkeen lähdetään tanssiin ja sitten tullaan kotiin iltapalalle. Usein kerron, että ehtiikö jossain välissä leikkimään tai askartelemaan tai katsomaan pikkukakkosta.

Tsemppiä!

Kiitos vastauksista. Ainahan sitä voi yrittää vielä enemmän. Paljon oli tuttuja keinoja ja juttuja mutta varmasti voisin parantaa vielä. Jos jaksan enää 😧

Mutta siis joo, olen aika yksin lasten kanssa. Negatiivista kehää on jo varmasti. Mies on paljon töissä koska ollaan taloudellisesti tiukilla. Minulla on omaa aikaa yleensä 2-4h/ viikossa. Itse en ole onnistunut saamaan töitä. Isompi käy 3h/ päivässä ulkoilupäiväkodissa, eli siis joka arkipäivä saa tuon 3h vähintään ulkoilua, liikuntaa ja kavereita. Pyrin käymään vielä myös päiväunien ja pikku kakkosen välissä jossain, vaihtelevasti se on ulkoilua, kyläilyä, mennään johonkin kauempaan puistoon tms. En sitten tiedä onko liian vähän.

Voi olla että ei saa mielestään tarpeeksi huomiota. Olen kyllä välillä yrittänyt ottaa reissujakin, esim menty leffaan ihan kahden. Pienempi on nyt tietysti pahimmassa uhmaiässä kun on sen 2 v, joten välillä tuntuu että ne pyllyilee vuorotellen. Mutta pienemmän nyt voi vielä napata syliin ja tilanteet menee ohi yhtä nopeaa kuin ne tulee. Isomman kanssa saattaa joutua vääntämään koko päivän samoista asioista.

Aapee

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Ainahan sitä voi yrittää vielä enemmän. Paljon oli tuttuja keinoja ja juttuja mutta varmasti voisin parantaa vielä. Jos jaksan enää 😧

Mutta siis joo, olen aika yksin lasten kanssa. Negatiivista kehää on jo varmasti. Mies on paljon töissä koska ollaan taloudellisesti tiukilla. Minulla on omaa aikaa yleensä 2-4h/ viikossa. Itse en ole onnistunut saamaan töitä. Isompi käy 3h/ päivässä ulkoilupäiväkodissa, eli siis joka arkipäivä saa tuon 3h vähintään ulkoilua, liikuntaa ja kavereita. Pyrin käymään vielä myös päiväunien ja pikku kakkosen välissä jossain, vaihtelevasti se on ulkoilua, kyläilyä, mennään johonkin kauempaan puistoon tms. En sitten tiedä onko liian vähän.

Voi olla että ei saa mielestään tarpeeksi huomiota. Olen kyllä välillä yrittänyt ottaa reissujakin, esim menty leffaan ihan kahden. Pienempi on nyt tietysti pahimmassa uhmaiässä kun on sen 2 v, joten välillä tuntuu että ne pyllyilee vuorotellen. Mutta pienemmän nyt voi vielä napata syliin ja tilanteet menee ohi yhtä nopeaa kuin ne tulee. Isomman kanssa saattaa joutua vääntämään koko päivän samoista asioista.

Aapee

No ei kuulosta helpolta teidän arki. Voisiko sitä jotenkin vielä helpottaa? Voisit ottaa esim. neuvolaan yhteyttä. Saisiko jotain apua, ainakin Tampereella saa perhetyön tukea vaikkei olisi lastensuojelun asiakaskaan. Tosin jonot ovat pitkät. Tai olisiko teillä joku, joka voisi tulla kerran viikossa lasten kanssa, jotta sinä voisit tehdä jotain yksin? On totta, että helposti lähtee kiertämään kehää; pettyy lapsiin ja eniten itseensä ja sitten on taas kaikki vähän pielessä. Tai voisiko isompi olla jo ihan päiväkodissa pidempään, miten teidän kunnassa on mahdollista? Tosin sitten hän tarvitsee sinun läheisyyttäsi illalla enemmän.

Kokeile pieniä askelia. Joku ihan pieni palkintosysteemi aluksi. Viisivuotiaalle voi markkinoida sen jo sillä, että "kun sä olet niin iso, niin mä ajattelin, että sä osaisit tehdä mun kanssa tällaisen jutun". Ja sitten eka vaikka just ne pukemiset ja vaikka kolme päivää, sitten pieni palkinto. Se voi jo kääntää vähän kurssia. Jos se on ihan perseestä, niin sitten se on.

Meillä lapsi tuli meidän sänkyyn joka yö. Se oli mulle ihan selviö, ei hän suostu yöllä herättyään enää jäämään yöllä omaan sänkyynsä. Minä ja mies nukuttiin vähän huonosti, mutta odoteltiin, että tämä "vaihe" menee ohi. No, anoppi toi joulun jälkeen joulukalenterin, josta lupasi lapselle jokaisen kokonaan omassa sängyssä nukutun yön jälkeen suklaan. 24 yötä lapsi nukkui putkeen kokonaan omassa sängyssään.... Sitten harvennettiin palkkioväliä ja lopulta se jäi kokonaan pois. Ei tämä aina näin helposti mene, mutta olin itse ihan häkeltynyt tuon toimivuudesta.

Mä en lähtisi vääntämään lapsen kanssa tai pyytämään kymmeniä kertoja. Enkä katselisi vierestä kun "heittelee vaatteita lamppuun". Kotona täytyy olla jotkut selkeät säännöt, esim että tavaroita ei heitellä. Vastapainona pitää tietysti olla rento ja vapaa ilmapiiri. Itse asiassa jämäkät säännöt mahdollistavat sen. Ja kyllä lapsi välittää seurauksista, esim poistaminen tilanteesta, vaikka räkättäisikin. Toistoa vaan. Kuulostaa siltä että kielletty toiminta saa jatkua aika pitkään ja usein, mikä saa lapsen venyyttämään rajojaan. Oma ohjeeni on toimia heti ja napakasti ENNEN kuin itseä edes hermostuttaa. Minä yleensä pyydän kerran tosi ystävällisesti, sitten muistutan tiukasti ja jos ei mitään tapahdu, menen itse katsomaan että tapahtuu. Jos lapsi ei pue, puen itse. Jos lapsi ei tule autolle, kannan hänet jne. Teen nämä asiat SIKSI että kun ne muutamaan otteeseen tekee, lapsi alkaa huomata että vanhempi tarkoittaa mitä sanoo ja KAIKKIEN arki muuttuu mukavammaksi, myös lapsen. Hän voi nauttia lapsuudestaan eikä kuluttaa aikaansa testaamalla kuinka pitkälle äiti jaksaa naputtaa ja venyä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en lähtisi vääntämään lapsen kanssa tai pyytämään kymmeniä kertoja. Enkä katselisi vierestä kun "heittelee vaatteita lamppuun". Kotona täytyy olla jotkut selkeät säännöt, esim että tavaroita ei heitellä. Vastapainona pitää tietysti olla rento ja vapaa ilmapiiri. Itse asiassa jämäkät säännöt mahdollistavat sen. Ja kyllä lapsi välittää seurauksista, esim poistaminen tilanteesta, vaikka räkättäisikin. Toistoa vaan. Kuulostaa siltä että kielletty toiminta saa jatkua aika pitkään ja usein, mikä saa lapsen venyyttämään rajojaan. Oma ohjeeni on toimia heti ja napakasti ENNEN kuin itseä edes hermostuttaa. Minä yleensä pyydän kerran tosi ystävällisesti, sitten muistutan tiukasti ja jos ei mitään tapahdu, menen itse katsomaan että tapahtuu. Jos lapsi ei pue, puen itse. Jos lapsi ei tule autolle, kannan hänet jne. Teen nämä asiat SIKSI että kun ne muutamaan otteeseen tekee, lapsi alkaa huomata että vanhempi tarkoittaa mitä sanoo ja KAIKKIEN arki muuttuu mukavammaksi, myös lapsen. Hän voi nauttia lapsuudestaan eikä kuluttaa aikaansa testaamalla kuinka pitkälle äiti jaksaa naputtaa ja venyä.

Siis olen toiminut aina noin! Sitä juuri koitan sanoa, että missä mättää kun ei enää toimi? Että olenko liian vaativa, onko lapsessa jotain vikaa vai mikä. Siis olen nyt viimisen reilu puolivuotta saanut pukea tota lasta joka armias päivä, kantaa sen kotoa autoon, kantaa kaupasta autoon, kantaa puistosta kotiin ym (on aloittanut myös kaupassa niskuroinnin mitä ei koskaan ennen tehnyt!), saan kantaa sitä takaisin ruokapöytään kun lähtee kesken ruokailun yms.

Kyllähän noi asiat jaksaa tehdä kun tulosta tulee, mutta tiedätkö millaista niitä on tehdä kuukausia, päivästä toiseen, kun tulosta ei tule? Tosi väsyttävää ja turhauttavaa ja jossain kohtaa tulee se piste kun ei enää jaksa. Ja toteaa että ihan sama, hypi sitten sohvalla ja halkase pääs, ja menee itse vessaan itkemään.