Aineenvaihdunta meni rikki?
Lopetin tupakoinnin joulukuussa ja lisäsin heti liikuntaa. Liikunta on reipasta ja monipuolista. Välillä on lepopäiviä ja välillä kunnon tehopäiviä. Vähän myöhemmin, olin kuukauden päästä siitä kun lopetin, jätin myös sokerin pois. Ja sitä meni ennen sitä aika reilusti.
Mutta, olen lihonut 5 kuukaudessa 23 kiloa!! Oikeasti en ymmärrä. Liikun enemmän, syön terveellisemmin. Eilen hölkkäsin 11 km, ilman ainuttakaan hikipisaraa. Hikoilu loppui siihen kun tupakointikin. Jos syön suolaista, se tuntuu kehossa useita päiviä. Maha ei toimi juurikaan, ehkä kerran viikkoon.
Alan olla aika loppu, paha olla, vaikea liikkua eikä vaatteet enää mahdu päälle. Mitä mä teen?
Kommentit (21)
Normaali tavallisen ihmisen harjoittama liikunta ei juurikaan laihduta. Laihduttaessa liikunnan osuus on noin 6 prosenttia ja loput tulee ruokavaliosta.
Syötkö kuitenkin enemmän kuin aikaisemmin? Ei sillä ole väliä, tuleeko saamasi ylimääräinen energia sokerista vai jostain superterveellisestä ruoka-aineesta.
Monesti liikunnan aloittamisella antaa tavallaan itselleen luvan syödä vähän ylimääräistä ja tietysti tupakoinnin lopettaminenkin aiheuttaa halua työntää jotain suuhunsa useammin.
Syö jotain kuitupistoista, esim paista sämpylöitä, jotka ovat enimmäkseen kauranleseitä, niin vatsasi rupeaa toimimaan. Älä napostele paljoa hedelmiä vaan mieluiten kasviksia ja marjoja jos on.
Pienennä annoskokoja, niin kyllä paino rupeaa siitä laskemaan. Monesti vielä helpommin lähtee tuollaiset nopeasti tulleet kilot, kun ei anna niiden tehdä pesää.
Ei ole mitään muita oireita. Suvussa on kyllä vajaatoimintaa vähän kaikilla, miehillä myös. Mutta tosiaan, ei ole oikein muita oireita.
Vierailija kirjoitti:
Normaali tavallisen ihmisen harjoittama liikunta ei juurikaan laihduta. Laihduttaessa liikunnan osuus on noin 6 prosenttia ja loput tulee ruokavaliosta.
Syötkö kuitenkin enemmän kuin aikaisemmin? Ei sillä ole väliä, tuleeko saamasi ylimääräinen energia sokerista vai jostain superterveellisestä ruoka-aineesta.
Monesti liikunnan aloittamisella antaa tavallaan itselleen luvan syödä vähän ylimääräistä ja tietysti tupakoinnin lopettaminenkin aiheuttaa halua työntää jotain suuhunsa useammin.
Syö jotain kuitupistoista, esim paista sämpylöitä, jotka ovat enimmäkseen kauranleseitä, niin vatsasi rupeaa toimimaan. Älä napostele paljoa hedelmiä vaan mieluiten kasviksia ja marjoja jos on.
Pienennä annoskokoja, niin kyllä paino rupeaa siitä laskemaan. Monesti vielä helpommin lähtee tuollaiset nopeasti tulleet kilot, kun ei anna niiden tehdä pesää.
Nämä on todella hyviä neuvoja. Osaan kyllä laihduttaa ja yleensä laihdunkin helposti. Minulla liikunta tekee paljon, syön paljon terveellisemmin ja monipuolisemmin silloin. Kuten myös kohtuullisemmin ja säännöllisemmin.
Syön nyt vähemmän kuin normaalipainossa "ylläpito" vaiheessa. Paljon kasviksia, proteenia, hillareita liikkumisen mukaan. En napostele, en herkuttele.
Olen viimeiset 10 vuotta perehtynyt terveelliseen syömiseen, kohtuuden rajoissa ja se on syvällä takaraivossa. Kuituja otan lisäraviteista koska niitä en saa ruoasta tarpeeksi. En syö viljatuotteita reuman takia.
Mä tiedän että syön oikein. Tarpeeksi vähän laihtuakseni, tarpeeksi paljon etten pilaa aineenvaihduntaa ja jaksamistani. Liikun reippaasti, noin 4-10 tuntia viikossa. Liikunta on monipuolista. Painotreenejä, hölkkää, lenkkeilyä, pyöräilyä, uimista, sählyä, pilatesta. On korkeamman sykkeen kuten myös rasvanpolttosykkeen treenejä. Nukun hyvin, pidän huolen että palaudu liikunnasta, ei ole stressiä. Virkeystaso on hyvä, noussut jopa. Reuma väsyttää mutta sekin helpottunut.
En vain käsitä miksi paino nousee. Ja miksen enää hikoile. Tuntuu että kaikki jää kroppaan mitä suuhuni laitan.
Vierailija kirjoitti:
No sulla on ummetusta.
23 kilon kakka?!?
Kilpirauhasvaivoilta vaikuttaa. Nikotiini ei enää buustaa kilpparia.
Voithan käydä lääkärissä, jos hyvinkin jotain kilpirauhasessa on, mutta tiedän joitakin lihavia henkilöitä joilla on lääkitys vajaatoimintaan, mutta eivät silti ole yhtään "ilmaiseksi" laihtuneet. Kyllähän tuo ap:n painon nousu on aika runsasta, keskimäärin vissiin lihoaa tupakoinnin lopettamisen jälkeen jotain 3 kiloa.
Ja tosiaan vatsa pitää saada toimimaan, apteekissa on jotain hyviä valmisteita, jotka kyllä auttavat.
Olitko kenties laihduttanut paljon ennen joulua tai viime vuonna? Varsinkin jos käyttää jotain pikadieettejä, niin painon nousu voi olla aika huikeaa, yleensä yhtä nopeaa kuin se laihduttaminen.

En ole laihduttanut pariin vuoteen. 10 vuotta sitten laihdutin 30 kiloa ja pääsin normaalipainoon ja siinä se on pysynyt. Jos paino nousi niin pienillä kevennyksillä sain sen palautettua.
Kyllä mä ilkeän sanoa että laihduin helposti, varsinkin kun liikun.
Pitää ehkä sinne lääkäriin suunnata. Paisun viikko viikkolta isommaksi enkä todellakaan ymmärrä miksi. Tässähän järkkyy jo kohta mieleterveys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sulla on ummetusta.
23 kilon kakka?!?
Aivan perus.
Miten voit väittää että syöt oikein, kun samalla sanot, että et saa ruoasta kuituja. Et siis syö ollenkaan kasviksia, juureksia tai papuja, mutta väität syöväsi terveellisesti. Melko ristiriitaista. Et VOI syödä oikein, jos siitä seuraa viikon ummetus!

Syön päivässä vähintään puoli kiloa kasviksia. Yleensä enemmänkin. Käytän kuituvalmisteita säännöllisesti takaamaan kuitujen saannin. Marjoja voisin syödä enemmänkin, ne vain alkaa olla niin vähissä pakastimessa. Marjoja menee ehkä 100-150 g päivässä. Sekä yksi hedelmä päivässä. Saan ruoasta liian vähän kuituja vaikkakin kasviksista niitä tulee hyvin.
Vettä juon 1,5-2 litraa päivässä. Enempää ei mene helpolla, tulee vesiähky.
Kuten sanoin, tiedän paljonkin siitä miten pitää syödä ja mikä vaikuttaa mihinkin. Olisin kyllä tämän ongelman jo ratkaissut jos se olisi näinkin itsestään selvästä asiasta kiinni.

Kannattaa suunnistaa sinne lääkäriin suoraan kulkematta lähtöruudun kautta eikä hajottaa päätään sillä että mitä tuo voisi olla. Toivotaan ettei mitään vakavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voit väittää että syöt oikein, kun samalla sanot, että et saa ruoasta kuituja. Et siis syö ollenkaan kasviksia, juureksia tai papuja, mutta väität syöväsi terveellisesti. Melko ristiriitaista. Et VOI syödä oikein, jos siitä seuraa viikon ummetus!
Syön päivässä vähintään puoli kiloa kasviksia. Yleensä enemmänkin. Käytän kuituvalmisteita säännöllisesti takaamaan kuitujen saannin. Marjoja voisin syödä enemmänkin, ne vain alkaa olla niin vähissä pakastimessa. Marjoja menee ehkä 100-150 g päivässä. Sekä yksi hedelmä päivässä. Saan ruoasta liian vähän kuituja vaikkakin kasviksista niitä tulee hyvin.
Vettä juon 1,5-2 litraa päivässä. Enempää ei mene helpolla, tulee vesiähky.
Kuten sanoin, tiedän paljonkin siitä miten pitää syödä ja mikä vaikuttaa mihinkin. Olisin kyllä tämän ongelman jo ratkaissut jos se olisi näinkin itsestään selvästä asiasta kiinni.
Ja mitähän kasviksia ne puoli kiloa ovat? Yhä: jos sinä kakkaat kerran viikossa, niin sinä et syö terveellisesti. Johan hemmetti tuo painon kertyminen ja ummetus sen kertovat! Jokin sinulla on ruokavaliossa pahasti pielessä. Laita tänne vaikka tyypillisen päivän syömiset, niin niitä voi kommentoida paremmin.
En ymmärrä tätä ainaista juttua: ihmisellä on selvästi ongelmia jotka johtuvat (ainakin osaksi) siitä mitä hän syö, mutta tyyppi vankasti selittää kuinka "syömiset on kunnossa". Jos ne olisi kunnossa, sulla ei olisi tuollaisia ongelmia!! Jos missään ei ole parantamisen varaa, niin mitä sä tällä avauksellasi oikein haet - pelkkää empatiaa? Haluatko selkään taputtelua vai ongelmasi ratkaistua, sen voit päättää vain sinä itse.
Jos vatsa ei toimi, suosittelen elivon entsyymikapseleita ennen ateriaa. Kilppariongelmia täälläkin, mutta tuo auttoi vatsaan ja hyvänä pysynyt lyhyen kuurin jälkeen.
Tutkituta kilpirauhasarvot.
Vaihdevuodet? Hikoilu loppui ainakin minulla, tai ainakin hikoilen toisin kuin nuorempana...Aineenvaihdunta on laiskistunut. Normaalipainosta minulle on kertynyt ylimääräistä viisi kiloa - enkä millään meinaa saada VIITTÄ KILOA pois. (No. Syön nykyään sokeria enemmän kuin muutama vuosi sitten. Se selittänee...muutoin ruokavalio on pysynyt samana.
Noin suuri painonnousu melko lyhyessä ajassa on hyvä tarkistuttaa lääkärillä, kai. (Ei mitään pelottelua, mutta joskus kasvaimet, yms. voivat KAI aiheuttaa painonnousua...Tai sitten ei. )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voit väittää että syöt oikein, kun samalla sanot, että et saa ruoasta kuituja. Et siis syö ollenkaan kasviksia, juureksia tai papuja, mutta väität syöväsi terveellisesti. Melko ristiriitaista. Et VOI syödä oikein, jos siitä seuraa viikon ummetus!
Syön päivässä vähintään puoli kiloa kasviksia. Yleensä enemmänkin. Käytän kuituvalmisteita säännöllisesti takaamaan kuitujen saannin. Marjoja voisin syödä enemmänkin, ne vain alkaa olla niin vähissä pakastimessa. Marjoja menee ehkä 100-150 g päivässä. Sekä yksi hedelmä päivässä. Saan ruoasta liian vähän kuituja vaikkakin kasviksista niitä tulee hyvin.
Vettä juon 1,5-2 litraa päivässä. Enempää ei mene helpolla, tulee vesiähky.
Kuten sanoin, tiedän paljonkin siitä miten pitää syödä ja mikä vaikuttaa mihinkin. Olisin kyllä tämän ongelman jo ratkaissut jos se olisi näinkin itsestään selvästä asiasta kiinni.
Ja mitähän kasviksia ne puoli kiloa ovat? Yhä: jos sinä kakkaat kerran viikossa, niin sinä et syö terveellisesti. Johan hemmetti tuo painon kertyminen ja ummetus sen kertovat! Jokin sinulla on ruokavaliossa pahasti pielessä. Laita tänne vaikka tyypillisen päivän syömiset, niin niitä voi kommentoida paremmin.
En ymmärrä tätä ainaista juttua: ihmisellä on selvästi ongelmia jotka johtuvat (ainakin osaksi) siitä mitä hän syö, mutta tyyppi vankasti selittää kuinka "syömiset on kunnossa". Jos ne olisi kunnossa, sulla ei olisi tuollaisia ongelmia!! Jos missään ei ole parantamisen varaa, niin mitä sä tällä avauksellasi oikein haet - pelkkää empatiaa? Haluatko selkään taputtelua vai ongelmasi ratkaistua, sen voit päättää vain sinä itse.
Voi luoja sentään. En ala sinulle täällä vänkäämään tästä tämän enempää. Kuten sanoin, olen viimeisen 5 kuukauden aikana lihonut 23 kiloa vaikka söin jo sitä ennen terveellisesti mutta samoihin aikoihin kun lopetin tupakoinnin, jätin myös sokerin pois kokonaan. Syön kasviksia(kin) monipuolisesti, eikö se tieto riitä? Eilen söin esim. selleriä, kukkakaalia, parsaa, kesäkurpitsaa, punasipulia, porkkanaa, jäävuorisalaattia ja kurkkua. Tänään taas jotain muuta.
Mikään syömiseni ei selitä sitä miksi kroppaani tuntuu ottavan kaiken mitä syön antamatta mitään pois. Maha ei toimi eikä myöskään pissata, en enää hikoile. Nuo on ainoat oireet ja sanoohan sen järkikin että nyt on aineenvaihdunta jumissa. Toimimaton vatsa saadaan toimimaan vaikka lääkkeillä, mutta miten käynnistät esim hikoilun?

Älä toki vänkää, sinähän tässä kärsit, en minä ;). Kyllä sinulla varmaan jotain muutakin häikkää on, mutta YLEENSÄ suurin osa ummetuksen syystä on ruokavaliossa. Aiemmin tupakointi on buustannut suolen toimintaa ja kompensoinut huonoa ruokaa, nyt se ei enää sitä tee.
Esim. kasviksistasi: sipulia ja jäävuorisalaattia tuskin syöt määrällisesti niin paljoa, että niillä kuidun saannin kannalta olisi hyötyä. Kurkku, selleri ja kesäkurpitsa on enimmäkseen vettä, porkkana tärkkelystä. Ainoa yhtään enemmän kuitupitoinen (ja helpohkosti enemmän syötävä) tuossa on parsa ja kukkakaali - jos niitä tuli vain muutama lusikallinen, niin ei se kuidun määrä vielä päätä huimaa. Monipuolisuus on toki hyvästä, mutta ei se välttämättä kuidun saantia takaa, jos syöt pääasiassa vettä tai tärkkelystä.
Lisää ruokavalioosi päivittäin vähintään parisataa grammaa papuja (esim. härkä- tai kidney), ja parisataa grammaa kaalia (valko-, kukka-, parsa). Näistä alat jo saadakin kuituja. Ja sen LISÄKSI ehdottomasti lääkäriin, sillä tuo ettei edes pissata (?!?!) kertoo siitä, että elimistösi kerryttää myös nestettä. Pahin virhe mitä voit tehdä, on alkaa mättää jotain "aineenvaihdunnanbuustaus huuhaa lisäravinteita", kun selvästi ongelma on sekä perusruokavaliossa ETTÄ jossain elimellisessä vaivassa.
Itse olisin mennyt jo lääkäriin. Ummetus voi johtua myös esim. korvienvälistä. Esim. minä voin käydä vain kotona. Jos olen viikon muualla, en sitten käy viikkoon.
Tupakointi peittää kilpirauhasen vajaatoiminnan. Testit?