Koiran hankinta, miten kannattaa edetä?
Olemme ottamassa ensimmäistä koiraa perheeseemme. Rotu on valittu ja kasvattajalistoja sekä kotisivuja on käyty läpi. Löysin itselle neljä mieleistä kasvattajaa, joilla on joko pian luovutusikään tuleva pentue tai sitten tulossa pentuja lähiaikoina. Olin yhteydessä kaikkiin ja pentuja saisi mennä katsomaan kahteen paikkaan minne ovat syntyneet ja muihin pentujen ollessa 4-viikkoisia. Nyt tuli mieleen, että onko epäkorrektia käydä monessa paikassa katsomassa pentuja, emmehän voi joka kennelistä pentua ottaa? Miten näissä on tapana toimia?
Kommentit (33)
Minusta kannattaa käydä eri paikoissa katsomassa pentuja. Kyllähän ihmiset peruu myös alustavia pentuvarauksia jne. joten eihän tuossa mitään. Tuskin ostaisit autoakaan ensimmäisestä liikkeestä kilpailuttamatta muutamaa muutakin liikettä.
Jotkut kasvattajat vaativat tietää kuinka monesta paikasta on kysellyt pentua. Joillain on siis ihan kotisivuillaan tästä tieto, että toivovat pennun kyselijöiden kertovan, jos ovat katselleet pentuja muualtakin.
Aivan aluksi hankitte omakotitalon, jolla on riittävän suuri tontti ja jonka läheisyydessä ei ole muuta asutusta. Sen jälkeen voitte harkita koiraa.
On ok jos helposti ostettava rotu
Vaikeasti saatavassa kasvattaja haluaa, että haluat juuri häneltä pennun.
Ilmeisesti kyseessä on melko yleinen ja helposti saatava rotu, jos kaikki kasvattajat ovat vastanneet viestiisi :) Minusta voit hyvin käydä katsomassa vaikka kaikkia pentuja, ja ihan avoimesti puhua kasvattajille että olet katsonut muitakin ja haluat ensisijaisesti pennun sellaisesta pentueesta, joka tuntuu teille sopivammalta. Jos joku kasvattaja sellaisesta ottaa herneen nenään niin se on hänen ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Aivan aluksi hankitte omakotitalon, jolla on riittävän suuri tontti ja jonka läheisyydessä ei ole muuta asutusta. Sen jälkeen voitte harkita koiraa.
Mikä helkutin tuomari sä oot olevinas?
Mikä rotu muuten on helposti saatava?
Kyllä mä olen saanut vastauksia kasvattajilta melkein jokaiseen sähköpostitiedusteluun koskien hyvin suosittua koirarotua. Mun mielestä ei anna kovin hyvää kuvaa kasvattajasta, jos ei vastaa ollenkaan.
Helposti saatavia on kenneliiton pentuvälityksessä useampi pentue per rotu.
Yritäppä ostaa welsh corgi pembroke. Ei onnistu.
Suositteluja rotuja, mutta ei kuitenkaan mahdottomia saada ovat mielestäni: kultainennoutaja, labradorinnoutaja, shetlanninlammaskoira, novascotiannoutaja, chihu.
Vaikeasti saatava on ainakin bordercollie!
Ensinnäkin, onnea uudesta tulevasta perheenjäsenestä!
Toisekseen, kyllä pentuja saa mennä katsomaan useampaankin paikkaan. Tärkeintähän olisi löytää teille sopivin koira energialtaan ja luonteeltaan.
Haluatteko hyvin aktiivisen, keskitason vai matalaenergiaisen koiran? Yleensä pentuja tarkkailemalla näkee kyllä kuka on joukon päällepäsmäri, usein se tulee myös ensimmäisenä uusien ihmisten kimppuun. Keskitason koira lähestyy ihmistä rauhallisemmin, matalaenergiainen saattaa jopa makoilla paikallaan vaikka muut vielä leikkivät.
Kannattaa myös viedä kiinnostava pentu eri huoneeseen kuin emo ja sisarukset ja katsoa miten se reagoi. Entä jos taputatte yhtäkkiä käsiä? Pelätä ei saisi. Samoin hyvä testi on laittaa pentu vaikkapa pienen tuolin päälle ja jättää siihen hetkeksi - yrittääkö heti hypätä pois (rohkea), hengaileeko siinä tyytyväisenä (letkeä keskitaso) vai pelkääkö? Innostuuko leluista, ruoasta vai molemmista? Lähteekö seuraamaan jälkeä, jos vetää jotain maata pitkin? Miten reagoi jos käännätte selälleen, katsotte korviin, suuhun jne?
Voi olla että ensimmäisestä pentueesta ei edes löytyisi sitä napakymppipentua, joten "valikoiman" katsastaminen on sallittua. Onnea matkaan! :)
Vierailija kirjoitti:
Suositteluja rotuja, mutta ei kuitenkaan mahdottomia saada ovat mielestäni: kultainennoutaja, labradorinnoutaja, shetlanninlammaskoira, novascotiannoutaja, chihu.
Vaikeasti saatava on ainakin bordercollie!
No todellakin, bordercolliet tuntuu menevän ihan tiskin alta tutuille jne. Tietysti ihan hyvä, kun on kuitenkin niin paljon aktiviteettia vaativa rotu eikä sopeudu niin hyvin seurakoiraksi kuin moni muu rotu.
Haluatteko tyttö- vai poikakoiran. Se pitäisi päättää ensin. Tyttökoiralla on juoksut ja pitää varoa niinä aikoina poikakoiria että ei tule vahinkoja ja pitää sidettä sisätiloissa. Muuten tytöt ovat usein luonteeltaan lempeämpiä. Jos rodulla on useita värityksiä katselkaa mikä olisi mieluisin väri. Aikuisena värit ovat kuitenkin erilaiset kuin pentuna, usein syvemmät. Valitkaa ensin tosiaan se rotu ja kumpi sukupuoli niin sittä se lähtee. Mutta täytyy muistaa että pennut ovat suloisia ja helposti menee lankaan ja varaa ensimmäisestä paikasta vaikka sen jäämäpennun mutta yrittäkää olla harkitsevaisia.
Sana kiertää kasvattajien keskuudessa, joten olkaa rehellisiä, tai teille ei kukaan uskalla luvata pentua.
Niin no, en tiedä onko ostajalla sinänsä velvollisuutta tehdä tiliä kasvattajille, että mistä kaikkialta on pentua kysellyt. Minusta ihan normaalia ja fiksuakin, että kyselee useammalta kasvattajalta ja käy katsomassa pentuja monessa paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Haluatteko tyttö- vai poikakoiran. Se pitäisi päättää ensin. Tyttökoiralla on juoksut ja pitää varoa niinä aikoina poikakoiria että ei tule vahinkoja ja pitää sidettä sisätiloissa. Muuten tytöt ovat usein luonteeltaan lempeämpiä. Jos rodulla on useita värityksiä katselkaa mikä olisi mieluisin väri. Aikuisena värit ovat kuitenkin erilaiset kuin pentuna, usein syvemmät. Valitkaa ensin tosiaan se rotu ja kumpi sukupuoli niin sittä se lähtee. Mutta täytyy muistaa että pennut ovat suloisia ja helposti menee lankaan ja varaa ensimmäisestä paikasta vaikka sen jäämäpennun mutta yrittäkää olla harkitsevaisia.
Tyttö tai poika - kumpikin tulisi ehdottomasti kastroida heti kun mahdollista!
Toivottavasti teillä on koirankasvatusperiaatteet keskusteltu ja sovittu, ettei tarvitse myöhemmin tulla itkemään, kun mies taluttaa ja leikittää koiraa väärin ja tottelee väärää henkilöä.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti teillä on koirankasvatusperiaatteet keskusteltu ja sovittu, ettei tarvitse myöhemmin tulla itkemään, kun mies taluttaa ja leikittää koiraa väärin ja tottelee väärää henkilöä.
Se on ikävää kun mies tottelee väärää henkilöä :*(.

Todellakin :D.
Ei, kyllä mun mielestä voi käydä kattomassa kaikkia pikkurekkuja.