Miten lapsi pärjää, jos ainoa vanhempi kuolee?

Takia = kautta edellisessä viestissä -Ap

Mikä sairaus

Tämä on vain sarja, mutta House M.D.ssa Olivia Wilden hahmolla (Thirteen) oli ollu sairas äiti. Hän sanoi, että oli onnellinen, kun äiti vietiin vihdoin pois lopullisesti sairaalaan, koska oli ollut niin pitkään sairas ja oli inhottavaa, kun oli sairas vanhempi kotona... Mistä mäkään voin oikeastaan tietää, haluaako lapsi oikeasti mut tällaisena. Jos se alkaa vihaamaan minua. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta onko tosiaan lapsen hyvä kasvaa sairaan, vaillinaisen ja vähävaraisen vanhemman kanssa, nähdä tätä huonoa elämänlaatua ja toivottomuutta joka päivä ja olla osallinen siinä? Ymmärrän, että kukaan ei tunne lasta yhtä hyvin eikä rakasta samalla tavalla, mutta entä jos joku muu tarjoaisi paremman elämän ja paremman esimerkin siitä, että ihminen VOI olla onnellinen, ja rakastaisi ja huolehtisi?

Olen lukenut jonkun tutkimuksen, että se vanhemman kuolema lapsuudessa lisää itsemurhariskiä vain tytöillä, ja ettei se muutenkaan ole niin paha asia kuin on luultu. Jokainen on varmaan tavannut myös ihmisiä, joilla on vanhempi kuollut lapsena, ja jotka pärjäävät nyt hyvin. Ap

Olet oikeassa siinä, että lapsen ei ole hyvä kasvaa nähden huonoa elämänlaatua ja toivottumuutta - sairaan ja vähävaraisen ei ole pakko olla huonoa elämänlaatua ja toivottomuutta, mutta jos olet, niin ei se lapsen paras mahdollinen hyvä ole. Tästä huolimatta sekin on kuitenkin parempi, kuin vanhemman itsemurhan tai kuoleman aiheuttama trauma, joka vammauttaa lapsen varmasti ja melko pysyvästi pahemmin kuin pelkkä toivottomuus ja huono elämänlaatu.

Toinen asia on sitten se, että jos suola kerran ei ny ole ympärilläsi ihmisiä, jotka voisivat tarjota lapselle rakkautta ja toivoa kun elät, lapsesi todnnäköisesti päätyisi itsmurhasi jälkeen laitossijoitukseen. Laitoksssa lasten eteen yritetään tehdä kaikki mahdollinen,mutta kyllä niissä toivottomuutta ja huonoa elämänlaatua on varsin paljon, ja lasten saama rakkaus jää vähiin jopa työajan puitteissa. Että ei se ainakaan ole parempi ratkaisu lapsellesi.

Miksi lapsi joutuisi laitokseen? Miksi häntä ei voisi sijoittaa perheeseen? Ap

Oli kova trauma. Emme ole koskaan selvinneet siitä; jätti kaikkiin pahat arvet. Itse olin 15. Onnettomuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä onkin tukiperhe ja hyvähän se on lapselle, koska siellä pystyy sitten tekemään niitä juttuja mitä mun kanssa ei ja itse lepään sillä aikaa tai yritän siivota vähän enemmän tai jotain. Tai yritän olla vähän sosiaalinen ja hakeutua toisten aikuisten pariin. Sekin jotenkin vaan sattuu, kun elää itse nyt niin erilaista elämää. Lasta se tukiperhe auttaa, mutta ei mikään poista mun sairautta tai tuo elämänlaatua takaisin. Ja mulla on yksi tukihenkilö, hänellä on vähän erilainen ja helpompi sairaus, ja on lapseton, joten aika erilainen kuitenkin.

Kyllä mä oikeasti rakastan lasta ja haluaisin nähdä hänen kasvavan. Omassa tulevaisuudessa vaan ei ole mitään, mitä odotan paitsi poispääsyä kuoleman tai tietenkin mieluummin paranemisen takia. Aina sanotaan, että vanhemmallakin pitäisi olla se oma elämä. Mitä jos ei siihen pysty? Ap

Lapselle olisi kauheaa tietoisuus että edes hän ei ollut mielestäsi sen arvoinen, että olisit halunnut elää.

Tärkempää kuin vanhempi ei ole.

Mä oon työni puolesta nähnyt monenmoista. Kyllä myös näitä lapsia, joilla ei vanhempia ole.Kaikilla yhteistä on ollut se, että he surevat hyvin voimakkaasti. Jokaisessa näkyy joku jälki ja he miettivät sitä.

Lapsi ei ymmärrä, että minkätakia sä haluat kuolla tai tollasia äiti ei saa seksiä yms. Juttuja. Lapsi kelaa et sä hylkäsit sen ja he eivät riittäneet. Ei lapsi osaa ajatella, että tarjotaan parempaa kun tapetaan itsemme, se miettii et miks sä et halunnut viettää loppuja päiviä sen kanssa.

Joten jos sö itses haluat tappaa ni sä teet sen itses takia, et sen lapsen parhaaksi.

Jos et ole provo, niin nyt pää pois pyllystä, apua arkeen ja hoitoa masennukseen, tai pilaat taatusti lapsesi elämän. T. Se kroonisesti sairaan lapsena kasvanut.

Missä asut? Jos asut helsingissä niin voisin tulla ihan ilmatteeksi joskus auttamaan. Tehdä vaikka niitä juttuja lapsen kanssa joihin et itse pysty. Ymmärrän toki jos ajatus ventovieraasta av-mammasta oman lapsen kanssa ahdistaa, mutta joku tukihenkilö olisi hyväksi.

Älä kuitenkaan ikinä lähde oman käden kautta. Se vaikuttaa lapsen koko loppuelämään, ei sellaisesta ikinä toivu kokonaan. Voimia

Olet lapselle tärkein ihminen maailmassa. Toivon, ettet hylkää omaa lastasi.

Olen lapseton, mutta sain viitisen vuotta sitten tiedot kahdesta vakavasta sairaudesta. Hoitojen avulla selvisin ja voin jo paljon paremmin. Sisarukseni lapset hätääntyivät tilanteestani ja varmistivat monta kertaa vanhemmiltaan, etten ole kuolemassa. Olin pahoillani heille aiheuttamastani surusta ja huolesta, mutta onneksi olen edelleen täällä.

Toivotan sinulle parempaa vointia.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon työni puolesta nähnyt monenmoista. Kyllä myös näitä lapsia, joilla ei vanhempia ole.Kaikilla yhteistä on ollut se, että he surevat hyvin voimakkaasti. Jokaisessa näkyy joku jälki ja he miettivät sitä.

Lapsi ei ymmärrä, että minkätakia sä haluat kuolla tai tollasia äiti ei saa seksiä yms. Juttuja. Lapsi kelaa et sä hylkäsit sen ja he eivät riittäneet. Ei lapsi osaa ajatella, että tarjotaan parempaa kun tapetaan itsemme, se miettii et miks sä et halunnut viettää loppuja päiviä sen kanssa.

Joten jos sö itses haluat tappaa ni sä teet sen itses takia, et sen lapsen parhaaksi.

Jos olet esimerkiksi sosiaalityöntekijä, niin varmaanhan kohtaat niitä joilla ei ole vanhempia JA joilla menee huonosti, etkä niitä, joilla menee hyvin siitä huolimatta. Tiedän, että menetys aiheuttaa paljon surua ja tuskaa. On myös niitä, jotka menettävät koko perheensä ja elävät onnellisen elämän silti, siis joillain ihmisillä on hyvä resilienssi. Joku täällä palstalla kerran sanoi, että äiti oli kuollut hänen ollessaan viisi, eikä ollut jotenkin kovasti ihmetellyt asiaa. Mun lapsi kyllä kärsisi mun kuolemasta ja on jo isompi. En tietenkään oikeasti saisi kuolla pois lapseltani. Mistä voi n olla varma, miten hän sen kestäisi. Joka päivä kun herään niin toivon ettei tää olisi mun elämä ja aina se on. Ajattelen että yritetään nyt vielä toistaiseksi, vaikka en halua. Ap

En provoile vaan oikeasti mietin tätä umpikujaa. Hirveän petetty olo,kun aina käsketään uskomaan unelmiinsa ja työskentelemään niiden eteen - yritin ja sain silti huonon elämän.

Kiitos avun tarjouksesta, en asu pk-seudulla. Olen pyytänyt kotipalvelua arkeen avuksi, mutta en ole vielä saanut. Ehkä ensi kuussa. En koe että tarvitsen apua masennukseen, kun tähän tilanteeseen auttaisi todellisuuden muuttuminen, ja niin kauan kuin se ei muutu, olen väkisinkin onneton. Ap

Tarvitset tukiperheen. Nyt huomenna luuri käteen ja pyydät apua.minun naapurissa asuu perhe jotka toimivat tukiperheenä yhdelle lapselle. Tekevät kerran kuussa vaikka mitä kivaa tämän lapsen kanssa. Taisivat kerran ottaa etelän lomallekkin tukilapsen mukaan!

Kuulutko yksinhuoltajaliittoon? Soitappa sinne, kerro tilanne ja sano olevasi väsynyt tilanteeseesi. Tietävät varmasti neuvoa sinua miten nopeutat avun saatia. Varmasti saat apua!

Provo taas kirjoittelee, mitähän tämä kirjoittaja ei ole vielä kokenut. Mieluummin aitoja avauksia!

Olisiko mahdollista saada niiltä apuja nyt eläessäni, jousta puhut, että hoitaisivat lasta kuoltuasi?

Olisiko heidän nyt mahdollista hoitaa lasta tai viedä harrastuksiin tm.?

Älä tee itsellesi mitään. Olet hyvä ja rakas lapsellesi sellaisena kuin olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon työni puolesta nähnyt monenmoista. Kyllä myös näitä lapsia, joilla ei vanhempia ole.Kaikilla yhteistä on ollut se, että he surevat hyvin voimakkaasti. Jokaisessa näkyy joku jälki ja he miettivät sitä.

Lapsi ei ymmärrä, että minkätakia sä haluat kuolla tai tollasia äiti ei saa seksiä yms. Juttuja. Lapsi kelaa et sä hylkäsit sen ja he eivät riittäneet. Ei lapsi osaa ajatella, että tarjotaan parempaa kun tapetaan itsemme, se miettii et miks sä et halunnut viettää loppuja päiviä sen kanssa.

Joten jos sö itses haluat tappaa ni sä teet sen itses takia, et sen lapsen parhaaksi.

Jos olet esimerkiksi sosiaalityöntekijä, niin varmaanhan kohtaat niitä joilla ei ole vanhempia JA joilla menee huonosti, etkä niitä, joilla menee hyvin siitä huolimatta. Tiedän, että menetys aiheuttaa paljon surua ja tuskaa. On myös niitä, jotka menettävät koko perheensä ja elävät onnellisen elämän silti, siis joillain ihmisillä on hyvä resilienssi. Joku täällä palstalla kerran sanoi, että äiti oli kuollut hänen ollessaan viisi, eikä ollut jotenkin kovasti ihmetellyt asiaa. Mun lapsi kyllä kärsisi mun kuolemasta ja on jo isompi. En tietenkään oikeasti saisi kuolla pois lapseltani. Mistä voi n olla varma, miten hän sen kestäisi. Joka päivä kun herään niin toivon ettei tää olisi mun elämä ja aina se on. Ajattelen että yritetään nyt vielä toistaiseksi, vaikka en halua. Ap

Kyllä mä niitäkin näen joilla menee hyvin, mutta silti he voivat sitä surra. On täysin eri asia kuolla esim. Onnettomuudessa kuin tappaa itsensä. Se on sen lapsen kannalta ihan eri, lapset syyttää itseään jopa onnettomuuksista joissa on sattunut jotain. Luepa kehityspsykologiaa, kyllä sille lapselle tulee hylkäämiskokemus. Keho muistaa vaikket sä muista.

Nyt hengittelet, teet loppuelämästäs hyvän sulle ja lapselle. Ottaisin myös yhteyttä johonki jos kuolemasi on varma, että voitte alkaa miettimään lapsen tulevaisuutta. Mahdollista sijaisperhettä, johon lapsi voisi jo tutustua jne.

Mikä sairaus aloittajalla on?

Lapsi tai teini selviää kyllä, jos vanhempi kuolee sairauteen, onnettomuudessa tms, mutta luonnollisesti.

Vanhemman itsemurha jättää kuitenkin niin paljon kysymyksiä ja syyllisyyden tunnetta. Enkö riittänyt? Miksei ainut vanhempanikaan rakastanut minua?

Kyllä, olet velvollinen olemaan lapsesi vierellä vaikka olisit itse sairas. Olet päättänyt antaa uudelle elämälle mahdollisuuden, et voi riistää omaasi.