Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Pakko avautua. Siis miespuolinen lapsuudenystävä, joka jäi pari vuotta sitten työttömäksi. Hänellä on masennusta ja pitäisi auttaa ja tukea, mutta minulta lähtee järki ihan just...

Miestä huolestutti tilanne ja hän halusi aktivoida ystäväänsä, kun tällä ei ollut mitään harrastuksia tai seuraa, eikä motivaatiota hakea uutta työpaikkaa. Siksipä hän kutsui kaverin kylään viikonloppuisin.
Aluksi hän tuli vastahakoisesti pariksi tunniksi. Sitten mielellään koko päiväksi. Vähän ajan päästä hän tuli kahtena päivänä viikonloppuisin, sitten kolmena, ja alkoi kysellä jo torstaina, että pääsisikö silloinkin viettämään iltaa. Nykyään on oven takana miltei joka päivä ja roikkuu aina yöhön asti, vaikka minä ja mieheni huomauttelemme hyvin selkeästi pitkin iltaa, että nyt pitää kyllä mennä nukkumaan, että ehtii töihin jne.

"Joo, minuakin ramaisee kunnolla, pitänee lähteä..." sohvalta kaveri pääsee ylös vasta tunnin päästä ja lorvii vielä olohuoneessa puolisen tuntia lisää, pukee kenkiänsä vartin jne, jää syömään vielä meidän keittiöstä välipalaa! Itse sanon välillä kovaan ja selkeään ääneen, että hei Erkki Esimerkki, sinun olisi aika lähteä kotiin. Kaveri ei ole kuulevinaan, vaan katsoo miestäni tyyliin "toi sun äiti nalkuttaa, eihän mun pidä vielä lähtee..." ja vaikka mieskin huomauttaisi, ei silti halua lähteä. Mies ei tietenkään ystävälleen viitsi huutaa ja heittää väkisin ulos. Eikä kehtaa sanoa, että tänään ei saa tulla kylään. Jos me lähdemme ulos, kaveri haluaa mukaan tai sitten haluaa JÄÄDÄ MEILLE YKSIN vahtimaan taloa.

Kaveri rikkoo tavaroita ja vetelee poskeensa työeväät ja jälkiruoat ja kehtaa valittaa, ettei ollut hyvää. Huomauttelee asunnon siisteydestäkin.

Ollaan tapeltu tästä miehen kanssa niinä harvoina hetkinä, kun ollaan kahdestaan kotona. Mies myöntää, että kaveri käyttäytyy huonosti ja "toivoo" siihen muutosta, mutta se häntä ei haittaa, että meillä asuu nyt ilmaiseksi kolmas ihminen. Masentunutta on kuulemma pakko auttaa. Tilanne kuulemma rauhoittuu, kun kaveri saa töitä. Vaan eipä ole vieläkään hakenut, eikä kovin masentuneeltakaan vaikuta. Iloisesti tulee valtaamaan sohvan ja telkkarin joka hiton päivä ilmoittamatta etukäteen muuta, kuin että olettehan muistaneet ostaa minulle sipsejä.

Tähänkö tämä suhde kaatuu? Totaalisen absurdi ja hirveä tilanne, en jaksa tätä yhtään enempää.

  • ylös 145
  • alas 5

Sivut

Kommentit (48)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pakko avautua. Siis miespuolinen lapsuudenystävä, joka jäi pari vuotta sitten työttömäksi. Hänellä on masennusta ja pitäisi auttaa ja tukea, mutta minulta lähtee järki ihan just...

Tähänkö tämä suhde kaatuu? Totaalisen absurdi ja hirveä tilanne, en jaksa tätä yhtään enempää.

Tulet saamaan sekä provohuuteluita että "nyt vaan se suu auki, aikuiset ihmiset"-käskyjä. Olen kuitenkin itse ollut samassa tilanteessa ja se on todella ahdistavaa. Kun jo töistä lähtiessä tietää, että siellä se taas on...Ja vaikka oikeasti on hyvä kaveri,  jolle tahtoo hyvää, tuota ei vaan jaksa.

Ikävä kyllä asiaan ei auta muu kuin se, että mies sanoo kaverille suoraan, että me halutaan elää enemmän parisuhde-elämää kaksistaan. Mikään, mikään muu kuin suora puhe ei tohon auta. Vihjailut tms. menee hanhen selästä ja alkaa ahdistaa ja ottaa päästä vain aina enemmän.

  • ylös 110
  • alas 1
Vierailija

Ei se auta kun sinun aukaista se suu jos mies ei siihen kykene. Ja jos kaveri yrittää alkaa jotain miehelle sanomaan niin sanottu ultraan että sinä olet perheen täysivaltainen jäsen ja tämä on myös sinun koti joten jos sinä et kaveria sinne halua niin kaverin ei auta kun lähteä. Lisäksi voit alkaa aina pyytämään sisäänpääsymaksua kun tulee ruuasta jne ja jos tulee kitinää ja mies jotain sanoo niin kysy että mitäs jos sinä veisit sen kaverin tuonne makkarinkin puolelle ja raotat jalkoja. Miehellä ei pitäisi olla mitään sitä vastaan kun kerta kaveria pitää auttaa ja parisuhde sen ystävän kanssa jakaa.

Tuo kaveri ei tule teiltä koskaan lähtemään tai hakemaan töitä kun teille pääsee hyvien patojen ja ilmaisen täysihoidon ääreen. Mikäs siinä on kiva istua kaverin kanssa kun hänen vaimoonsa passaa ja tekee ruokaa ja saa ilmaiseksi kaiken. Miehesi ei selkeästi tahdo mitään asialle tehdä joten sinun täytyy.

  • ylös 80
  • alas 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kyllä tosiaan sinun ap täytyy nyt olla se ilkeä akka. Menet ovelle ja sanot, että meille ei nyt voi tulla. Kutsutaan sitten kun sopii. Ja ovi kiinni. Ja miehellesi sanot, että voi terapoida kaveriaan pihalla tai viedä työkkäriin, mutta sisälle ei ole kaverilla asiaa. Kamala älämälö tulee vähäksi aikaa, mutta se on kestettävä hyvän asian puolesta.

  • ylös 113
  • alas 1
Vierailija

Olen sama, joka kirjoitti täällä siitä, että kaverit pummaavat rahaa. Tämä on ihan sama tilanne, tai no, onhan tää paljon pahempi. En tiedä, miten kukaan ihminen voi oikeasti ajatella olevansa tervetullut käytännössä asumaan toisten luokse. Jotain tässä varmaan on siitä iänikuisesti miesten keskinäisestä solidaarisuudesta, ja ajatus tietysti sun miehellä, että tämä on nyt vain näin tälleen väliaikaista.

Mutta olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, tämä ei varmaan ole paras tapa kaveria auttaa. Hän vaan passivoituu enemmän, kun oikeastaan - kuka meistä ei mieluummin menisi valmiiseen pöytään kivaan seuraan, kuin töihin?

Ongelma kumminkin on eniten sun ja miehen välillä, tajuan hyvin, ettet halua uhkailla tyyliin "minä tai tuo", mutta onko tässä kauheasti vaihtoehtojakaan?

  • ylös 55
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei se auta kun sinun aukaista se suu jos mies ei siihen kykene. Ja jos kaveri yrittää alkaa jotain miehelle sanomaan niin sanottu ultraan että sinä olet perheen täysivaltainen jäsen ja tämä on myös sinun koti joten jos sinä et kaveria sinne halua niin kaverin ei auta kun lähteä. Lisäksi voit alkaa aina pyytämään sisäänpääsymaksua kun tulee ruuasta jne ja jos tulee kitinää ja mies jotain sanoo niin kysy että mitäs jos sinä veisit sen kaverin tuonne makkarinkin puolelle ja raotat jalkoja. Miehellä ei pitäisi olla mitään sitä vastaan kun kerta kaveria pitää auttaa ja parisuhde sen ystävän kanssa jakaa.

Tuo kaveri ei tule teiltä koskaan lähtemään tai hakemaan töitä kun teille pääsee hyvien patojen ja ilmaisen täysihoidon ääreen. Mikäs siinä on kiva istua kaverin kanssa kun hänen vaimoonsa passaa ja tekee ruokaa ja saa ilmaiseksi kaiken. Miehesi ei selkeästi tahdo mitään asialle tehdä joten sinun täytyy.

Ehdottomasti alat kyllä vaatimaan maksua tai jos teillä ei ole lapsia niin lukot tms keittiön oviin niin ettei turjake ainakaan sinne pääse vetämään ruokaa. Te ette ole ilmainen 5 tähden hotelli ja yhden extra aikuisen ruokkiminen tulee kalliiksi.

  • ylös 47
  • alas 0
Vierailija

Eniten itseäni ollessani tuossa tilanteessa otti, lapsellista kyllä, päähän juuri se, että tämä kaverimies laittoi meidät just noihin rooleihin: paha nalkuttava akka ja ihana kiva kaveri. Sanoin miehelle, että jommalle kummalle nyt pitää olla munaa puhua suoraan: joko mulle, jos asia on niin, että tosiaan ihan jees, että tää kaveri siinä pyörii koko ajan (jolloin voin tehdä omia johtopäätöksiä) tai sitten sille kaverille, ellei ole jees.

Mutta miehiä ei tunnu oikeasti jotenkin tuollainen notkuminen juuri vaivaavan. Ihan kuin ne taantuisi tosiaan takas jonnekin teini-ikään solahtamalla tuosta vaan. Ja jos vielä oot sä, joka ne kaapit täyttää, niin siinähän se sitten on.

Ja onhan se mullekin eri asia, notkuuko meillä joku mun naiskavereista vai mieskaverit. Siis ihan käytännön asioissa, suihkussa käymiset ja päälle pukemiset, jne. Enhän mä likkakavereiden edessä koe kiusaantuvani, kun juoksen kylppäristä makkariin pyyhe päällä. Tai röhnötän sohvalla pelkässä paitulissa ja pikkareissa. Ja epäilen, että mieheltä löytyis kummastikin sanottavaa, jos sen tarttisi kuunnella naisbondaamista illasta toiseen ja kanava tietysti olisi telkkarissa koko ajan ihmissuhteella!

  • ylös 84
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan sinun ap täytyy nyt olla se ilkeä akka. Menet ovelle ja sanot, että meille ei nyt voi tulla. Kutsutaan sitten kun sopii. Ja ovi kiinni. Ja miehellesi sanot, että voi terapoida kaveriaan pihalla tai viedä työkkäriin, mutta sisälle ei ole kaverilla asiaa. Kamala älämälö tulee vähäksi aikaa, mutta se on kestettävä hyvän asian puolesta.

Joskus kaveri pyrkii sisään ennen kuin mies on edes tullut töistä. Olen ilmoittanut, että tänään ei sovi ja sulkenut oven. Kaveri jää odottamaan ulos ja mies sitten päästää hänet sisälle tullessaan. Pari kertaa olen käynyt hätistelemässä kaveria, kun mies on ollut suihkussa tai puhelimessa. Mies käy aina myöhemmin päästämässä kaverinsa sisälle! En viitsisi jäädä eteiseen tönimään miestä väkivalloinkaan pois ovenkahvalta. Aina sama juttu: "onhan se pakko päästää kylään, kun tuli tänne asti."

Välillä saan kyllä rauhallisen illan, kun kaveri lähettää viestin ja kysyy, että ollaanko kotona (pääseekö ovesta) ja vaadin miehen vastaavan, että ei olla. Siltikin tuo tyyppi jää kyselemään, että mihin aikaan sitä sitten pääsisi.

  • ylös 57
  • alas 1
Vierailija

Se on ihan OK että suhde kaatuu tuohon. Miehesi valitsi teistä kahdesta kaverinsa.

  • ylös 100
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eniten itseäni ollessani tuossa tilanteessa otti, lapsellista kyllä, päähän juuri se, että tämä kaverimies laittoi meidät just noihin rooleihin: paha nalkuttava akka ja ihana kiva kaveri. Sanoin miehelle, että jommalle kummalle nyt pitää olla munaa puhua suoraan: joko mulle, jos asia on niin, että tosiaan ihan jees, että tää kaveri siinä pyörii koko ajan (jolloin voin tehdä omia johtopäätöksiä) tai sitten sille kaverille, ellei ole jees.

Mutta miehiä ei tunnu oikeasti jotenkin tuollainen notkuminen juuri vaivaavan. Ihan kuin ne taantuisi tosiaan takas jonnekin teini-ikään solahtamalla tuosta vaan. Ja jos vielä oot sä, joka ne kaapit täyttää, niin siinähän se sitten on.

Ja onhan se mullekin eri asia, notkuuko meillä joku mun naiskavereista vai mieskaverit. Siis ihan käytännön asioissa, suihkussa käymiset ja päälle pukemiset, jne. Enhän mä likkakavereiden edessä koe kiusaantuvani, kun juoksen kylppäristä makkariin pyyhe päällä. Tai röhnötän sohvalla pelkässä paitulissa ja pikkareissa. Ja epäilen, että mieheltä löytyis kummastikin sanottavaa, jos sen tarttisi kuunnella naisbondaamista illasta toiseen ja kanava tietysti olisi telkkarissa koko ajan ihmissuhteella!

Tuo vois muuten myös toimia että jos kantti riittää alat kävelemään alasti suihkusta makkariin ja kävelet kaverin ollessa kylässä ympäri läpinäkyvässä tai pienessä topissa ja alkkareissa. Voi olla että miehesi tykkää kyttyrää ja jos jotain sanoo toteat että haluat olla omassa kotonasi rennosti.

Lisäksi jos sinä olet se joka kaapit täyttää ja ruuat tekee niin lopetat sen tai sitten sovit miehen kanssa että jääkaappi jaetaan puoliksi ja sinä ostat omat ja mies omat ruuat ja kaverinsa saa verottaa sieltä miehen ruuista.

  • ylös 80
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei se auta kun sinun aukaista se suu jos mies ei siihen kykene. Ja jos kaveri yrittää alkaa jotain miehelle sanomaan niin sanottu ultraan että sinä olet perheen täysivaltainen jäsen ja tämä on myös sinun koti joten jos sinä et kaveria sinne halua niin kaverin ei auta kun lähteä. Lisäksi voit alkaa aina pyytämään sisäänpääsymaksua kun tulee ruuasta jne ja jos tulee kitinää ja mies jotain sanoo niin kysy että mitäs jos sinä veisit sen kaverin tuonne makkarinkin puolelle ja raotat jalkoja. Miehellä ei pitäisi olla mitään sitä vastaan kun kerta kaveria pitää auttaa ja parisuhde sen ystävän kanssa jakaa.

Tuo kaveri ei tule teiltä koskaan lähtemään tai hakemaan töitä kun teille pääsee hyvien patojen ja ilmaisen täysihoidon ääreen. Mikäs siinä on kiva istua kaverin kanssa kun hänen vaimoonsa passaa ja tekee ruokaa ja saa ilmaiseksi kaiken. Miehesi ei selkeästi tahdo mitään asialle tehdä joten sinun täytyy.

Voisin teoriassa avata suuni ja alkaa huutaa tuolle kaverille, mutta hän on aikaisemmin suhtautunut kieltoihini niin väheksyvästi, että häntä tuskin reagoisi haluamallani tavalla. Siis tuo, että kun sanon, että ei pääse kylään, niin hän jää ovelle odottamaan miestä, ja tuo, että hän kohauttaa olkia huomautuksille, että nyt on aika poistua.

Se tästä vasta nöyryyttävää tekisi, jos alkaisin huutaa kaverille ja hän hakisi tukea miehestäni, ja sitten joutuisin riitelemään mieheni kanssa talonvaltaajan nenän alla ja pahimmassa tapauksessa vielä "häviäisin" sen tappelun edes väliaikaisesti.

Tuota tyyppiä arvostetaan miehen kaveripiirissä ja minua pelottaa, että hän yrittäisi huudot saatuaan tulehduttaa välejäni miehen kavereihin, joista muista kuitenkin pidän ihan oikeasti. Siksi haluaisin, että nimenomaan mies pistää lopun tilanteelle, mutta hän ei tahdo ymmärtää.

Tuo ruokapuoli ei sinänsä ole ongelma, kun mies kuitenkin ostaa tilalle kaikki kaverin syömät eväät ja rikkinäiset kaukosäätimet sun muun. Se tietysti harmittaa, että aamulla pitää tehdä tai ostaa uudet eväät niiden syötyjen tilalle.

  • ylös 47
  • alas 2
Vierailija

Ala kutsumaan omia kavereitasi kylään joka ilta. Pyydä naiset talkosiin! Kun sohva on vallattu kynsilakoilla ja jalkaraspeilla ja tyttelimusalla, saa nähdä, miten paljon kaveri viihtyy.

Muttta vakavasti: kyllä ongelma on miehesi. Hän pelkää siis kaveripiirin tuomiota, mutta kyllähän se suora puhe sinnekin menee. Hän voi kysyä, kenen muun luona tämä arvostettu kaveri voisi vierailla edes kolmena päivänä viikossa, jotta saadaan vähän miehekkään reilusti taakkaa jaettua.

En minäkään lähtisi loisen edessä riitelemään, mutta sanoisin miehelle, että tilanne on nyt sellainen, että mennään vaikka kahvilaan, jos kotonamme emme saa rauhassa edes riidellä, ja tilanne selvitetään nyt.

  • ylös 92
  • alas 3
Vierailija

Ongelmana tässä ei ole miehen kaveri, vaan sinun ja miehesi välinen parisuhde. Miehesi ei kunnioita sinua. Ratkaisu löytyy siitä, että keskustelet miehesi kanssa.

  • ylös 90

Ei sulla oikeastaan ole vaihtoehtoja kun 1. joko sietää kunnes miehesi kyllästyy. 2. Laittaa rajat silläkin uhalla että tuo tyyppi käy hankalaksi. 3. Yrittää aikaisemmin mainittuja puolialaston jne temppuja joka saisi miehen potkaisemaan kaverin ulos kun ei tahdo tämän näkevän sua. 4. Sovit miehesi kanssa että alkavatämä nähdä tämän kaverin luona tai 5. Erota.

Itse vain yksinkertaisesti laittaisin miehen valitsemaan parisuhteen ja tuon kaverin välillä jos ei hyvällä tekisi muutoksia. Sanoisin että yksi päivä viikossa kyläilyä on ok ja toinen päivä voivat nähdä jossain muualla mutta muuten pitäisi pystyä olemaan rauhassa kotona ja viettämään parisuhdeaikaa. Ette kuitenkaan ole enää teinejä jolloin toisen nurkissa pyöriminen oli ok.

Missä välissä muuten miehesi näkee noita muita kavereita jos tämä yksi vie jokaisen liikenevän hetken?

  • ylös 49
  • alas 1
Vierailija

Sanotte yksinkertaisesti kaverille, että sinä kyllästyit ja laitoit porttikiellon teille. Sitten mies käy kaverin luona minkä käy. Ei kai ne arki-illatkaan niin pitkiä ole, että joku ehtii tuntikausia istumaan. Käske miehen keksiä itselleen ja kaverilleen joku uusi harrastus myöskin.

  • ylös 34
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Se on ihan OK että suhde kaatuu tuohon. Miehesi valitsi teistä kahdesta kaverinsa.

Näin olen ajatellut, mutta mies on kuitenkin ollut minulle muuten loistava ja tämän työttömän kaverin tunkeutuminen kylään on 7 vuoden seurustelun (4v yhteiseloa) ajalta meidän ensimmäinen ns. oikea parisuhdeongelma.

Vierailija kirjoitti:
Tuo vois muuten myös toimia että jos kantti riittää alat kävelemään alasti suihkusta makkariin ja kävelet kaverin ollessa kylässä ympäri läpinäkyvässä tai pienessä topissa ja alkkareissa. Voi olla että miehesi tykkää kyttyrää ja jos jotain sanoo toteat että haluat olla omassa kotonasi rennosti.

Tuo ei ole käynyt mielessäkään, mutta nyt kyllä harkitsen kokeilua. Kyseinen kaveri on välillä lähennellyt minua ja kun olen kertonut miehelleni, SEN hän on jostain syystä ottanut hyvin vakavasti ja ryhtynyt toimiin pikaisesti. Kylässäkin huomauttaa heti, ettei tarvitse istua noin leveästi, jos kaveri istuu liian lähellä minua.

Aika paljon pokkaa tuo tulisi vaatimaan... Enkä haluaisi loukata miestä, mutta kun hän ei millään usko vaikka miten tästä tilanteesta puhuisi. Toisaalta voisin varottaa etukäteen, että jos kaveri tunkee kylään, niin flirttailen hänen kanssaan jotenkin, mutta jos pelkkä varoitus ei riitä ja joudun tekemään tuon oikeasti, saattaa mies loukkaantua enemmän kuin jos flirttailisin ns. viattomasti ja puolivahingossa. Ja toisaalta-toisaalta en tietenkään halua manipuloida miestä lähentelemällä tämän kaveria.

Tuollainen "kevyt" kotipukeutuminen olisi tietysti hyvä tapa juuri siksi, ettei se vaadi minulta mitään aktiivisia toimia tai perusteluja, eihän minun tarvitse jaksaa olla kotonani 24/7 laittautuneena ja pukeutuneena.

  • ylös 54

Flirttailua en suosittele koska se voi joskus myöhemmin purra omaan nilkkaan kun se antaa ainakin minusta huonon kuvan miehellesi kun hänen nenänsä alla moista teet mutta tuo passiivis aggressiivinen puolialastomuus on ihan ok. Kuitenkin sinulla on täysi oikeus kulkea kotonasi sellaisessa vaatetuksessa kun haluat ja miehellesi voit syyksi sanoa että et jaksa enää olla kotona edustuskunnossa yhden kaverin takia.

  • ylös 64
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ala kutsumaan omia kavereitasi kylään joka ilta. Pyydä naiset talkosiin! Kun sohva on vallattu kynsilakoilla ja jalkaraspeilla ja tyttelimusalla, saa nähdä, miten paljon kaveri viihtyy.

Muttta vakavasti: kyllä ongelma on miehesi. Hän pelkää siis kaveripiirin tuomiota, mutta kyllähän se suora puhe sinnekin menee. Hän voi kysyä, kenen muun luona tämä arvostettu kaveri voisi vierailla edes kolmena päivänä viikossa, jotta saadaan vähän miehekkään reilusti taakkaa jaettua.

En minäkään lähtisi loisen edessä riitelemään, mutta sanoisin miehelle, että tilanne on nyt sellainen, että mennään vaikka kahvilaan, jos kotonamme emme saa rauhassa edes riidellä, ja tilanne selvitetään nyt.

Mieheni ei taida pelätä kaveripiirin tuomiota, sillä hän on aina ollut suorapuheinen muiden käytöksestä jne. Minä kyllä pelkään, sillä olen nähnyt erään toisen tyttöystävän pudonneen nalkuttavan ämmän rooliin, ja sitä en missään nimessä halua. Jos mieheni heittää kaverin pihalle, hän varmaan oppii paikkansa ja jos ei, niin mies osaa kyllä perustella toimensa muille. Jos minä joudun väkisin heittämään kaverin pihalle ja hän avautuu siitä, minun kohdallani eivät mitkään selittelyt pelasta tuomiolta.

Tässä on se ongelma, että nuo muut kaverit asuvat eri kaupungeissa, tämä loisiva kaveri asuu selkeästi lähimpänä meitä. Ja mies on ollut hänelle läheisin kaikista, varsinkin nykyään tämän kyläilyrumban seurauksena.

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se auta kun sinun aukaista se suu jos mies ei siihen kykene. Ja jos kaveri yrittää alkaa jotain miehelle sanomaan niin sanottu ultraan että sinä olet perheen täysivaltainen jäsen ja tämä on myös sinun koti joten jos sinä et kaveria sinne halua niin kaverin ei auta kun lähteä. Lisäksi voit alkaa aina pyytämään sisäänpääsymaksua kun tulee ruuasta jne ja jos tulee kitinää ja mies jotain sanoo niin kysy että mitäs jos sinä veisit sen kaverin tuonne makkarinkin puolelle ja raotat jalkoja. Miehellä ei pitäisi olla mitään sitä vastaan kun kerta kaveria pitää auttaa ja parisuhde sen ystävän kanssa jakaa.

Tuo kaveri ei tule teiltä koskaan lähtemään tai hakemaan töitä kun teille pääsee hyvien patojen ja ilmaisen täysihoidon ääreen. Mikäs siinä on kiva istua kaverin kanssa kun hänen vaimoonsa passaa ja tekee ruokaa ja saa ilmaiseksi kaiken. Miehesi ei selkeästi tahdo mitään asialle tehdä joten sinun täytyy.

Voisin teoriassa avata suuni ja alkaa huutaa tuolle kaverille, mutta hän on aikaisemmin suhtautunut kieltoihini niin väheksyvästi, että häntä tuskin reagoisi haluamallani tavalla. Siis tuo, että kun sanon, että ei pääse kylään, niin hän jää ovelle odottamaan miestä, ja tuo, että hän kohauttaa olkia huomautuksille, että nyt on aika poistua.

Se tästä vasta nöyryyttävää tekisi, jos alkaisin huutaa kaverille ja hän hakisi tukea miehestäni, ja sitten joutuisin riitelemään mieheni kanssa talonvaltaajan nenän alla ja pahimmassa tapauksessa vielä "häviäisin" sen tappelun edes väliaikaisesti.

Tuota tyyppiä arvostetaan miehen kaveripiirissä ja minua pelottaa, että hän yrittäisi huudot saatuaan tulehduttaa välejäni miehen kavereihin, joista muista kuitenkin pidän ihan oikeasti. Siksi haluaisin, että nimenomaan mies pistää lopun tilanteelle, mutta hän ei tahdo ymmärtää.

Tuo ruokapuoli ei sinänsä ole ongelma, kun mies kuitenkin ostaa tilalle kaikki kaverin syömät eväät ja rikkinäiset kaukosäätimet sun muun. Se tietysti harmittaa, että aamulla pitää tehdä tai ostaa uudet eväät niiden syötyjen tilalle.

Ei sulla oikeastaan ole vaihtoehtoja kun 1. joko sietää kunnes miehesi kyllästyy. 2. Laittaa rajat silläkin uhalla että tuo tyyppi käy hankalaksi. 3. Yrittää aikaisemmin mainittuja puolialaston jne temppuja joka saisi miehen potkaisemaan kaverin ulos kun ei tahdo tämän näkevän sua. 4. Sovit miehesi kanssa että alkavatämä nähdä tämän kaverin luona tai 5. Erota.

Itse vain yksinkertaisesti laittaisin miehen valitsemaan parisuhteen ja tuon kaverin välillä jos ei hyvällä tekisi muutoksia. Sanoisin että yksi päivä viikossa kyläilyä on ok ja toinen päivä voivat nähdä jossain muualla mutta muuten pitäisi pystyä olemaan rauhassa kotona ja viettämään parisuhdeaikaa. Ette kuitenkaan ole enää teinejä jolloin toisen nurkissa pyöriminen oli ok.

Missä välissä muuten miehesi näkee noita muita kavereita jos tämä yksi vie jokaisen liikenevän hetken?

Noiden muiden kavereiden kanssa tavataan kerran-pari kuussa, ja tämä kaveri on tietysti mukana niissäkin pippaloissa.

Olen kamppaillut lähinnä 1. ja 2. vaihtoehdon välillä, nyt 3 harkinnassa myös.

Nelosta olen ehdottanut ohimennen, mutta en haluaisi sitäkään, että sitten en näe miestä ja joutuisin olemaan yksin kotona. Enemmän kuitenkin välitän miehestäni kuin omasta ajastani yksin asunnossa; sitä kertyy kuitenkin tarpeeksi työvuorojen takia.

Vitoseen asti en haluaisi mennä.

  • ylös 16
  • alas 0
Vierailija

Meillä oli joskus hieman samankaltainen tilanne. Miehen kaveri asui meillä "väliaikaisesti" kunnes löytäisi oman kämpän.

Todellisuudessa tämä kaveri ei edes etsinyt asuntoa ja loisi kotonamme työttömänä monta kuukautta. Eihän kukaan typerys muuta omaan kämppään kun voi asua toisten nurkissa ilmaiseksi.

Minäkään en saanut miestä häätämään kaveriaan, joten aloin häpeilemättä kulkemaan pienissä ja paljastavissa vaatteissa ja tästähän mieheni ei pitänyt lainkaan. Kesti alle viikko ja loinen oli häipynyt kodistamme.

  • ylös 79
  • alas 0
Vierailija

Ilmeisesti yleisempikin ongelma. 

Meillä on majaillut miehen retkukaveri jo vuoden päivät. Kuuluu ikään kuin perheeseen. Maksaa kai jotain ja tuo ja laittaa safkaakin välillä. Mies on vaitonainen rahaliikenteestä. Olemme ns. hyvin toimeentulevia, ettei yksi suu ruokittavana ole niin ongelma. Enemmän jatkuva "vieraan" ihmisen läsnäolo. Vieras lainausmerkeissä, koska ei kai häntä enää vieraana voi pitää. 

Lapset tykkää kun kaljapäissään äityy leikkisälle tuulelle ja jaksaa rehata niiden kanssa pihaleikeissä. Koirammekin on hulluna häneen :) Mutta mulla vähän on pinna kiristynyt. En suunnitellut avioliittoa kahden kanssa. 

Sain nyt pontimen aloituksesta ottaa sarvista härkää ja puhua tästä mieheni kanssa vakavasti. 

  • ylös 69
  • alas 0
Vierailija

no jos ei ole pokkaa suoraan sanoa kaverile että nyt kyläilyt loppuu, niin pitää olla vähän kiero. Elikkä, sovitte miehesi kanssa että sinä hoidat tän homman, ja jos se ei sovi miehelle, mies alkaa pakkaamaan tavaroita, tai sinä alat, ja viette ne sen kaverin kotiin jonne miehesi muuttaa. 

Jos mies suostuu ettei kaveri tule enää kylään, niin toimit näin. Laitat tekstarin kaverille: "maija (sinä) on nyt väsynyt ja tarvitsee hiljaisuutta kotona, joten emme voi nyt ottaa ketään vieraita kotiimme ainakaan kunnes hänen uupumus on parempi. Joten, me palataan asiaan jos joskus tilanne on toinen. Sinähän Mikko voit kutsua omaan kotiisi Jooseppia(miestäsi)joskus,  mutta tänne ei voi nyt tulla tällä hetkellä ketään. Hyvää jatkoa!"

Eikä mitään muuta. No täähän tulee tietysti ovenne taakse. Te ETTE AVAA OVEA. Laitatte äänet pois ja valot pois, tai lapun ovelle, että "ei vieraita". näin on tehtävä. Kukaan ei avaa ovea hänelle.

Hän tietty alkaa soitella ja laittaa viestiä. ette vastaa. Tai vastaatte lyhyellä viestillä. "me nukutaan nyt, ei vieraita". Kyllähän se yrittää, mutta näin on toimittava niin kauan kun vaan asia menee jakeluun.

  • ylös 16
  • alas 7

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla