Miehlläni on tatuointi, jossa lukee päivämäärä jolloin hänelle myönnettiin mc- kerhon täydet värit. (=täysivaltainen jäsenyys).
Samassa tatuoinnissa on luonnollisesti myös kerhon logo. Tämä kertoo siitä, minkä jokainen täysvärit kantava jäsen tietääkin: kunnioituksesta ja uskollisuudesta omaa kerhoa kohtaan. Liivejä pitää kantaa kunnialla ja ylpeydellä. Täysvärejä ei kaikille anneta ja värit myös velvoittaa.
Kerhon jäsenet ovat "veljiä", ja kuten veljekset muutenkin, myös heillä on keskenään kinoja ja käyvät välillä toistensa hermoille. Kerho ja moottoripyöräily kuitenkin yhdistää ja asiat ratkaistaan.
Enennkuin mammoilla alkaa näppikset savuta, että mies on joku onneton luuseri, niin perustietoa kultaisesta miehestäni senverra, että hänellä on korkeakoulutus, hyvä vakituinen työ samalla työnantajalla ollut jo parikymmentä vuotta, palkkaa tulee käteen just vajaa 5000 euroa. Meillä on parin pyörän lisäksi hyvä auto ja asunto.
Mies on ihana aviomies ja paras ystäväni, arvostettu ammattialallaan, luotettava ystävä kerhossa ja sen ulkopuolella.
Mc-klubin jäsenyys ei ole ollenkaan sitä mitä iltalehdet todellisten juttujen puutteessa yrittää kehrätä kasaan. Tiedoks vaan teille.
Toivottavasti kukaan ei vaivaannut napettelemaan tähän vastausta jostain persaukisista piilohomoista, kuten valitettavan usein kansan syvät rivit nimettömänä yrittää herjata.
Kalleimmat pyörät ja parhaassa kunnossa on järjestäytyneiden kerholaisten pyörät. Yhteistyö on hyödyllistä tässäkin harrastuksessa.
Oma mieheni on ollut saman työnantajan palveluksessa arvostettuna ammattilaisena alallaan jo vuosikymmeniä.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Kunnolla johdettu kerho toimii hyvin, kun jokaisella on oma tehtävänsä ja jokainen hoitaa juuri ne hommat , jotka on määrätty hoidettavaksi. Pelkästään kerholla väijyn pitäminen joka viikonloppu jonnekin aamuyöhön on duuni, joka on hoidettava ja paikalla on oltava vaikka miten väsyttäis ja muija huutais seuraavana päivänä.
Sitoutuminen on justiin sitä-
Hyvä pressa on senverran diktaattori, että jengi tottelee mitä se sanoo ja tarvittaessa senverran kova lyönti että isompikokoinenkin vastaan pullikoija tippuu ns, ekalla. Nähty on.
Ainakin se minun parhaiten tuntema klubi ei ole kiinnostunut sekaantumaan mihinkään kylätappeluihin tai mustalaisten välienselvittelyihin . Asia on kyllä niin, kuten eräs rikoskomisario sanoi,että jos sulla on ongelmia kerholaisten kanssa ja koet että ne sua jotenkin häiritsee, saatika uhkaa mitenkään, niin olet jo sekaantunut semmoisiin asioihin, joihin sun ei pitäisi naamaasi työntää ollenkaan. Kerhot viettää aikaa keskenään eikä tavan toppahousujen ongelmat koirankusetus lenkillä kiinnosta ketään.
MIstä tullaankin siihen, mikä minua aina näissä aiheen ketjuissa hämmästyttää: että miten joku av-mammalla voi mennä niin tunteisiin ja häiritä niin kovasti joku klubi? Eihän teillä pitäisi olla mitään tekemistä koko aiheen kanssa? Mistä siis sivukaupalla kommenttia? Mikä on taustalla? Ettei sitten kuitenkin vähän baikkerit kiinnostais ja munan puute kotosalla vakio tilanne?
Aah! Repesin tuolle viimeiselle lauseelle! Aika paha. Tästä varmaan ei "uskolliset" mammat tykkää. Naurattaa ääneen...
Tää on varmaan se sama jeppe joka suhisi pihakoivulle ja potkaisi lumiukolta pään irti :D
Mitä mun vanhat silmäni näkevätkään? Noloa lukee useammas vastauksessa kerhosta!? Nyt pitäisi vaan syvällisesti selvittää, että miten mammat käsittää nolon asian? Se ei voi mitenkään täsmätä erittäin komeisiin ja kalliisiin moottoripyöriin? Eikä nololla ole mitenkään pienintäkään tekemistä ison, hyvin organisoidun ja jämäkällä otteella johdettuun mc-kerhoon. Ei millään.
Tässä on nyt mammoilla jotenkin tuo sanasto nyt mennyt kuumudessa varmaan sekaisin. Sen siitä saa, kun asuu lähiössä pikkukolmiossa eikä saa viilennystä kämppään. Ukko lähti aamutuimaan töihin jollain nissan avensissyllä. Taikka jos on säkä käynyt ja saanut jonkun opistoinsinööriin jallitettua naimisiin, niin voi olla kian minimallisella "maasturilla" ajellen työpäivää tekemään. Mamma kotona aavella ja päätä kiristää vanne suurimman osan aikaa.
Nololta ei myöskään tuntunut laisinkaan, kun kerho ajoi letkassa kaupungin läpi ja pikkuautoilijoiden töppäily oli ihan turvallisuussyistä blokattu siksi aikaa risteyksistä. Olin näkeväni ohi ajettaessa miehes silmässä semmoisen katkeran kimmellyksen ihan vitutuksesta kun itellä ei ole ikinä mahdollisuutta ajaa ja omistaa samanlaista kulkupeliä. kerholle ei pääse kuin tuulikaappiin kääntymään, prospectit ohjaa ulos ilman, että lipilaarikengät juuri koskee lattiaa..
Kadun varressa sä olit jämehttynyt siitä moottorin äänestä,joka ilmeisesti väristytteli sunkin vähemmällä käytöllä olleita paikkoja. Tuuli kävi sieltä päin ja haistettiin kyllä että sulla pökät kastui kun letka rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä ajeli ohi.
Kerhon jäsenet käyttäytyy rauhallisesti ja hoitavat asiansa kuten kuuluukin. Omissa porukoissa liikutaan, ketään ei juuri edes kiinnosta lähteä mihinkään kylien baareihin. Ei siellä kuitenkaan saa olla rauhassa, vaikka olis vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä. Aina tulee jonku kotikylän painimestari vuodelta 1998 kysymään että "saako kysyä yhden kysymyksen?" Jos sanoo että ei kiitos, tai jos sanoo että sähän kysyit jo lähe menemään, niin johan alkaa valitus ja vittuilu kun ei meitä kiinnosta sen vanhat sotamuistot kun se oli kova tappelija koiviston aikaan.
Liivejä tosiaankin kannetaan ylpeydellä, eihän sellaisia muuten olisi hankittukaan. Täällähän rouvat esittää itteensä parempaa ihan urakalla, virtuaalisesti siis. Ikinä ei kukaan milloinkaan sano puolta sanaa taikka edes uskalla silmiin kattoa jos kadulla nähdään.
Tsissus sentäs. En nyt ehdi enempää tähän teille Todellisista Asioista selittämään, täytyy tosiaan jättää ihan herran huomaan teidän "tietopohja" näissä asioissa. Muutama fiksukin vastaus oli ketjuun eksynyt, kiitos siitä ja jatkakaa te.
Vähän ohiksena, mutta ai jessus;
Yksi puolituttu fb-kaveri on ruvennut työstämään tietään ylös (vai pitäsikö sanoa alas)päin juurikin näissä kerhoissa, jotka ei missään nimessä ole rikollisia, mutta silti ihan sattumalta vaan lehdissä tasaseen ovat rikosjuttujen yhteydessä mainittuna.
Ai kauhee sitä myötähäpeää herättävää uhoa ja lesoomista, josta fb täyttyy. Joka vkl jatkuvaa kuvavirtaa keskivartalolihavista keski-ikäisistä miehistä poseeramassa ties minkä kanuunapallero-logon edessä samalla asenteella kuin sillon teini-iässä muinoin kun pojat löysi eastsiden ja gangstarapin, kaikilla aivan uskomattoman koomisia poseja, etenkin nää uhkaavat sormien asennot tuovat lähinnä mieleen pahan nivelreuman.
Keskustelukin on varsin korkealentoista.
Ja sitten kun sillä on kavereissa näitä samoja sankareita, ja hänen kommenttiensa takia ne tulee mun uutisvirtaankin... Myötähäpeää ne aiheuttaa, mutta ovat kyllä ihan parasta viihdettä myös.
En henk.koht tunne muita noissa piireissä pyöriviä, mutta jos se älyn taso on sitä mitä näkeen hengareiden ja kaiken maailman Naccien somejutut antaa ymmärtää, niin voi jessus.
Minulla kerhotoiminta loppui kun jouduin 7 vuotiaana kouluun. Kouluputki olikin keskimääräistä pidempi ja sen jälkeen jouduin tehtäviin joissa alaisten määrä kasvoi tasaisesti. Kyllä aikuisen miehen on kasvettava, otettava oma elämänsä jossain omaan hallintaan ja lopetettava poikakerhotoiminta ja muiden pillin mukaan juokseminen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mun vanhat silmäni näkevätkään? Noloa lukee useammas vastauksessa kerhosta!? Nyt pitäisi vaan syvällisesti selvittää, että miten mammat käsittää nolon asian? Se ei voi mitenkään täsmätä erittäin komeisiin ja kalliisiin moottoripyöriin? Eikä nololla ole mitenkään pienintäkään tekemistä ison, hyvin organisoidun ja jämäkällä otteella johdettuun mc-kerhoon. Ei millään.
Tässä on nyt mammoilla jotenkin tuo sanasto nyt mennyt kuumudessa varmaan sekaisin. Sen siitä saa, kun asuu lähiössä pikkukolmiossa eikä saa viilennystä kämppään. Ukko lähti aamutuimaan töihin jollain nissan avensissyllä. Taikka jos on säkä käynyt ja saanut jonkun opistoinsinööriin jallitettua naimisiin, niin voi olla kian minimallisella "maasturilla" ajellen työpäivää tekemään. Mamma kotona aavella ja päätä kiristää vanne suurimman osan aikaa.
Nololta ei myöskään tuntunut laisinkaan, kun kerho ajoi letkassa kaupungin läpi ja pikkuautoilijoiden töppäily oli ihan turvallisuussyistä blokattu siksi aikaa risteyksistä. Olin näkeväni ohi ajettaessa miehes silmässä semmoisen katkeran kimmellyksen ihan vitutuksesta kun itellä ei ole ikinä mahdollisuutta ajaa ja omistaa samanlaista kulkupeliä. kerholle ei pääse kuin tuulikaappiin kääntymään, prospectit ohjaa ulos ilman, että lipilaarikengät juuri koskee lattiaa..
Kadun varressa sä olit jämehttynyt siitä moottorin äänestä,joka ilmeisesti väristytteli sunkin vähemmällä käytöllä olleita paikkoja. Tuuli kävi sieltä päin ja haistettiin kyllä että sulla pökät kastui kun letka rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä ajeli ohi.
Kerhon jäsenet käyttäytyy rauhallisesti ja hoitavat asiansa kuten kuuluukin. Omissa porukoissa liikutaan, ketään ei juuri edes kiinnosta lähteä mihinkään kylien baareihin. Ei siellä kuitenkaan saa olla rauhassa, vaikka olis vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä. Aina tulee jonku kotikylän painimestari vuodelta 1998 kysymään että "saako kysyä yhden kysymyksen?" Jos sanoo että ei kiitos, tai jos sanoo että sähän kysyit jo lähe menemään, niin johan alkaa valitus ja vittuilu kun ei meitä kiinnosta sen vanhat sotamuistot kun se oli kova tappelija koiviston aikaan.
Liivejä tosiaankin kannetaan ylpeydellä, eihän sellaisia muuten olisi hankittukaan. Täällähän rouvat esittää itteensä parempaa ihan urakalla, virtuaalisesti siis. Ikinä ei kukaan milloinkaan sano puolta sanaa taikka edes uskalla silmiin kattoa jos kadulla nähdään.
Tsissus sentäs. En nyt ehdi enempää tähän teille Todellisista Asioista selittämään, täytyy tosiaan jättää ihan herran huomaan teidän "tietopohja" näissä asioissa. Muutama fiksukin vastaus oli ketjuun eksynyt, kiitos siitä ja jatkakaa te.
On aika noloa aikuisena kuulua kerhoon ja tanssia aivottomana toisen pillin mukaan. Prätkät on hienoja, ei siinä. Mielelläni itekin sellaisella ajelisin. Siis jos olisin kiinnostunut. Mutta kun ei kiinnosta. Vielä vähemmän kiinnostaa ne läskit kaljamahat, jotka niillä prätkillä ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuuluu siis järjestäytyneeseen rikollisryhmään, onnittelut.
Aijaa, mistäs tämmöisen onnittelunaiheen repäisit? Missä kohtaa viestissä puhuttiin yhtään mitään mistään rikollisryhmistä? Ei niin missään. Totesin vaan , että ko. klubi on Biker Meetissä värinsä hyväksyttänyt ja saa liiveillä olemassaoloaan ilmaista. Et varmaan edes tiennyt että semmoisia kokouksia bikerit pitää, jossa neuvotellaan kerhoista, niiden tunnusväreistä ja toiminnasta. Ihan yhtä tiukkoja neuvotteluja ne on kuin muutkin neuvottelut.
Onnittelut otan vastaan sikäli, että minulla on upea mies, jolla on hyvä ja kiinnostava harrastus., jossa kuuluu upseeristoon.
Tuntuu muitakin kiinnostavan, kun kerholle on uusia jäseniä pyrkimässä koko ajan. Monella vaan ei kestä pää eikä hermot muutenkaan aloittaa prosuna ja yrittää käyttäytyä niin luotettavasti ja asiallisesti kerholle lojaalina kaikissa tilantissa, että joskus saa täydet värit.
Ainoastaan rikollisilla moottoripyöräkerhoilla on nämä värit ja upseeristot.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mun vanhat silmäni näkevätkään? Noloa lukee useammas vastauksessa kerhosta!? Nyt pitäisi vaan syvällisesti selvittää, että miten mammat käsittää nolon asian? Se ei voi mitenkään täsmätä erittäin komeisiin ja kalliisiin moottoripyöriin? Eikä nololla ole mitenkään pienintäkään tekemistä ison, hyvin organisoidun ja jämäkällä otteella johdettuun mc-kerhoon. Ei millään.
Tässä on nyt mammoilla jotenkin tuo sanasto nyt mennyt kuumudessa varmaan sekaisin. Sen siitä saa, kun asuu lähiössä pikkukolmiossa eikä saa viilennystä kämppään. Ukko lähti aamutuimaan töihin jollain nissan avensissyllä. Taikka jos on säkä käynyt ja saanut jonkun opistoinsinööriin jallitettua naimisiin, niin voi olla kian minimallisella "maasturilla" ajellen työpäivää tekemään. Mamma kotona aavella ja päätä kiristää vanne suurimman osan aikaa.
Nololta ei myöskään tuntunut laisinkaan, kun kerho ajoi letkassa kaupungin läpi ja pikkuautoilijoiden töppäily oli ihan turvallisuussyistä blokattu siksi aikaa risteyksistä. Olin näkeväni ohi ajettaessa miehes silmässä semmoisen katkeran kimmellyksen ihan vitutuksesta kun itellä ei ole ikinä mahdollisuutta ajaa ja omistaa samanlaista kulkupeliä. kerholle ei pääse kuin tuulikaappiin kääntymään, prospectit ohjaa ulos ilman, että lipilaarikengät juuri koskee lattiaa..
Kadun varressa sä olit jämehttynyt siitä moottorin äänestä,joka ilmeisesti väristytteli sunkin vähemmällä käytöllä olleita paikkoja. Tuuli kävi sieltä päin ja haistettiin kyllä että sulla pökät kastui kun letka rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä ajeli ohi.
Kerhon jäsenet käyttäytyy rauhallisesti ja hoitavat asiansa kuten kuuluukin. Omissa porukoissa liikutaan, ketään ei juuri edes kiinnosta lähteä mihinkään kylien baareihin. Ei siellä kuitenkaan saa olla rauhassa, vaikka olis vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä. Aina tulee jonku kotikylän painimestari vuodelta 1998 kysymään että "saako kysyä yhden kysymyksen?" Jos sanoo että ei kiitos, tai jos sanoo että sähän kysyit jo lähe menemään, niin johan alkaa valitus ja vittuilu kun ei meitä kiinnosta sen vanhat sotamuistot kun se oli kova tappelija koiviston aikaan.
Liivejä tosiaankin kannetaan ylpeydellä, eihän sellaisia muuten olisi hankittukaan. Täällähän rouvat esittää itteensä parempaa ihan urakalla, virtuaalisesti siis. Ikinä ei kukaan milloinkaan sano puolta sanaa taikka edes uskalla silmiin kattoa jos kadulla nähdään.
Tsissus sentäs. En nyt ehdi enempää tähän teille Todellisista Asioista selittämään, täytyy tosiaan jättää ihan herran huomaan teidän "tietopohja" näissä asioissa. Muutama fiksukin vastaus oli ketjuun eksynyt, kiitos siitä ja jatkakaa te.
Tää kommentti samoin kuin aloitus on ollut täällä ennenkin
Aitoa veljeyttä: isoveli käskee ja pikkuveli tottelee tai saa turpaan.
Vierailija kirjoitti:
Hih oma miehenikin kuuluu prätkäjengiin, erona vai se, että he ei tee mitään rikollista, eivät ole kallellaan MIHINKÄÄN suuntaan eivätkä aiokkaan vaikka Enkelit tms aina vähän väliä kerhon ovelle koputtelevatkin. Aikovat todellakin pysyä VAIN prätkäkerhona.
Heillä on siis talli jossa prätkät huolletaan, korjataan ja säilytetään. Tallissa on myös sosiaalitilat eli bilispöytä sekä keittiö.
On ollut paljon helpompaa ja halvempaa kun kerho on rekisteröity yhdistys, saivat tilat helpommin...Ja kyllä, he käyvät meeteissä ja myös ihan ulkomailla. Monesti koko perje mukana joko sivuvaunulla tai sitten autolla (huoltokamat tms)
Ainoa harmi on se, että juurikin noiden kusipäisten kerhojen takia liivit päällä ei pääse baariin koska poket kuvittelee jokaisen liiviä kantavan kuuluvan rikolliseen porukkaan.
Jopa Gospel Riderseillakin on ongelmia, ja he on sentään uskovaisia...
Enkelit ovat monissa maissa kyllä soluttautuneet kirkon organisaatioihinkin. Suomesta en tiedä.
Miksi ihmeessä nää mc-kerholaiset on kaikki nykyään läskejä ja kaljuja? Ei yhtään jumalaista kapealanteista pitkätukkaa...
.uvun alussailija]Miksi ihmeessä nää mc-kerholaiset on kaikki nykyään läskejä ja kaljuja? Ei yhtään jumalaista kapealanteista pitkätukkaa...[/quote]
Joo 90-luvun alussa oli vielä kapealanteista pitkätukkaa hyvännäköistä biker-jengiä. Nyt ne on joko keskivartalol ihavia kaljuja tai +60 vuotiaita a la mc-prostata.
Paitsi eihän tässä itsekkään ole enää 90-luvun mitoissa, mutta ajattelen tyttäriäni.
Vierailija kirjoitti:
Läheskään kaikki moottoripyöräkerhot eivät ole rikollisuutta nähneetkään.
Mutta lähtökohtaisesti ne, joihin anoa lla anotaan jäseneksi, ja jonka värejäkin kunnioitetaan, ja jonka logosta teetetään tatuointi, ovat rikollisjengejä. Ne kerhot, joissa käydään huoltaamassa ajokkeja ja ollaan lähinnä kiinnostuttu siitä ajelemisesta, ovat niitä tavallisten perheenisien ja -äitien kerhoja.

Anteeksi mutta: perheenÄITIEN kerhoja? Siis sellaisia Mc kerhoja joilla omat tunnukset ja sen värit? Ei niihin pääse naiset jäseneksi. Koskaan.
Vain itsetunnottomat lampaantissit kuuluvat prätkähiiriin. Mies ei ole mies jos hän ei kestä maailmaa ilman höpölöpö"veljiä" jotka eivät muuta tee kuin kyttäävät toisiaan kuin pahaiset äm. Mmät, ja joilla ei ole mitään hajua siitä mitä lojaalisuus tarkoittaa. Hyh.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mun vanhat silmäni näkevätkään? Noloa lukee useammas vastauksessa kerhosta!? Nyt pitäisi vaan syvällisesti selvittää, että miten mammat käsittää nolon asian? Se ei voi mitenkään täsmätä erittäin komeisiin ja kalliisiin moottoripyöriin? Eikä nololla ole mitenkään pienintäkään tekemistä ison, hyvin organisoidun ja jämäkällä otteella johdettuun mc-kerhoon. Ei millään.
Tässä on nyt mammoilla jotenkin tuo sanasto nyt mennyt kuumudessa varmaan sekaisin. Sen siitä saa, kun asuu lähiössä pikkukolmiossa eikä saa viilennystä kämppään. Ukko lähti aamutuimaan töihin jollain nissan avensissyllä. Taikka jos on säkä käynyt ja saanut jonkun opistoinsinööriin jallitettua naimisiin, niin voi olla kian minimallisella "maasturilla" ajellen työpäivää tekemään. Mamma kotona aavella ja päätä kiristää vanne suurimman osan aikaa.
Nololta ei myöskään tuntunut laisinkaan, kun kerho ajoi letkassa kaupungin läpi ja pikkuautoilijoiden töppäily oli ihan turvallisuussyistä blokattu siksi aikaa risteyksistä. Olin näkeväni ohi ajettaessa miehes silmässä semmoisen katkeran kimmellyksen ihan vitutuksesta kun itellä ei ole ikinä mahdollisuutta ajaa ja omistaa samanlaista kulkupeliä. kerholle ei pääse kuin tuulikaappiin kääntymään, prospectit ohjaa ulos ilman, että lipilaarikengät juuri koskee lattiaa..
Kadun varressa sä olit jämehttynyt siitä moottorin äänestä,joka ilmeisesti väristytteli sunkin vähemmällä käytöllä olleita paikkoja. Tuuli kävi sieltä päin ja haistettiin kyllä että sulla pökät kastui kun letka rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä ajeli ohi.
Kerhon jäsenet käyttäytyy rauhallisesti ja hoitavat asiansa kuten kuuluukin. Omissa porukoissa liikutaan, ketään ei juuri edes kiinnosta lähteä mihinkään kylien baareihin. Ei siellä kuitenkaan saa olla rauhassa, vaikka olis vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä. Aina tulee jonku kotikylän painimestari vuodelta 1998 kysymään että "saako kysyä yhden kysymyksen?" Jos sanoo että ei kiitos, tai jos sanoo että sähän kysyit jo lähe menemään, niin johan alkaa valitus ja vittuilu kun ei meitä kiinnosta sen vanhat sotamuistot kun se oli kova tappelija koiviston aikaan.
Liivejä tosiaankin kannetaan ylpeydellä, eihän sellaisia muuten olisi hankittukaan. Täällähän rouvat esittää itteensä parempaa ihan urakalla, virtuaalisesti siis. Ikinä ei kukaan milloinkaan sano puolta sanaa taikka edes uskalla silmiin kattoa jos kadulla nähdään.
Tsissus sentäs. En nyt ehdi enempää tähän teille Todellisista Asioista selittämään, täytyy tosiaan jättää ihan herran huomaan teidän "tietopohja" näissä asioissa. Muutama fiksukin vastaus oli ketjuun eksynyt, kiitos siitä ja jatkakaa te.
Onko tämä jostain sun larppiunelmista suoraan kopioitu, kun muistan joskus lukeneeni tuon ihan saman pöksyjen kostumisjutun täältä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä nää mc-kerholaiset on kaikki nykyään läskejä ja kaljuja? Ei yhtään jumalaista kapealanteista pitkätukkaa...
Mä kattelin tätä ketjua, että miks tästä puhutaan, miks tässä on kiinnostavaa. Mutta nyt löyty asiallinen kommentti.
No niinhän SÄ luulet ja oletat...
Se että ei tee mitään rikollista ei tarkoita että olisi jotenkin epäaito tai lammas :-D
Kapinoida kun voi muullakin tapaa kuin rikoksia tekemällä.....