Vaiettu tabu: saako puolison vanhempien eroa hävetä?

Kyllä mä ymmärrän, että ap:ta hävettää. Minun isäni oli kaksi kertaa naimisissa ja olen kyllä aina kertonut, että ensimmäinen vaimo kuoli, ettei joku erehdyksessä luulisi isän eronneen. Siis tavallaan isäni kunniaa olen puolustanut, ettei hänestä ajateltaisi sellaista pahaa, mitä hän ei ole tehnyt. 

Mutta sitä en ymmärrä, miksi ihmeessä ap avautuu tuollaisista asioista työpaikallaan.

Kuulutko sattumalta johonkin äärimmäisen tiukkaoppiseen lahkoon, AP? Mitään muuta syytä en tuollaisen asian häpeämiseen keksi...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän, että ap:ta hävettää. Minun isäni oli kaksi kertaa naimisissa ja olen kyllä aina kertonut, että ensimmäinen vaimo kuoli, ettei joku erehdyksessä luulisi isän eronneen. Siis tavallaan isäni kunniaa olen puolustanut, ettei hänestä ajateltaisi sellaista pahaa, mitä hän ei ole tehnyt. 

Mutta sitä en ymmärrä, miksi ihmeessä ap avautuu tuollaisista asioista työpaikallaan.

Isän kunnia on siis sinun mielestäsi yhtä kuin se, että hänen avioliittonsa ei ole päätynyt eroon? 

Kerropa vielä, että kuka ajattelee eronneesta ihmisestä pahaa?

tuntemattomia ihmisiä ei todennäköises kiinnosta, vaikka laosiesi isovanhemmat olisivat eronneita. muutenkin eronneita on niin paljon, ettei tuollainen aiheuta ihmetystä, kuin korkeintaan jollain uskonnollisella alueella.

Life is what you make it kirjoitti:

Huomaan nyt kolmekymppisenä 2 lapsen vanhempana häpeäväni kertoa puolisoni vanhempien eronneen. Ei ole ehjää mummolaa toisella puolella sukua, vaan mummo ja vaari sekä nykyiset puolisot. Onko oikein, etten halua kertoa esimerkiksi töissä tästä asiasta? Onko muilla samoja ajatuksia?

Hassua, miten nykyään käytetään tabu -sanaa tietämättä lainkaan mitä se oikeasti tarkoittaa. :)

Asiaan: ihminen saa harrastuksekseen hävetä ihan mitä jaksaa, viitsii ja haluaa. Todellinen häpeä ei kysy lupaa. Edes Vauvalta. 

En osaa kuvitella mikä taho kieltäisi tai tuomitsisi appivanhempien eron aiheuttaman häpeän miniältä tai vävyltä. Vai onko täällä joku häpeävirasto, josta voi hakea lupaa, vähän niinkuin passia?

Appivanhempien tai muiden läheisten eron häpeäminen on kyllä vähän outoa. Mikä on "ehjä mummola"? Mummola, jossa mummi ja ukki ovat onnettomia yhdessä? Siellä olisi sitten varmasti kiva kyläillä. 

Tämä on varmaan joku versio siitä, että isovanhempien odotetaan uhraavan koko elämänsä ja omaisuutensa jälkikasvulleen: heidän pitää olla aina käytettävissä, hoitoautomaatteja, heidän on osallistuttava jälkikasvun julkisivun ylläpitämiseen eikä heillä saa olla mitään omaa elämää. 

Ymmärrän että häpeät. Minä toisaalta häpeän rankasti omaa avioeroani. Miehen kuolema olisi ollut kunniallisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että häpeät. Minä toisaalta häpeän rankasti omaa avioeroani. Miehen kuolema olisi ollut kunniallisempaa.

Komppaan tätä, vaikken tiedä koko kuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä häpeämistä erossa muka on? Häpeäisit ennemmin tuollaisia ajatuksiasi.

Just noin. Miksi hävetä? Pitäs olla hyvillään että erosivat vasta nyt, kun ei ole pieniä lapsia. Paljon enemmän hallaa tulee kun eroaa siin vaiheessa, kun lapset kasvavat ja kehittyvät. Pahin vaihe erota on jos lapset ovat n 5v ( hieman alle kouluikä) ja toinen paha vaihe murrosiässä. Appivanhemmat elävät omaa elämäänsä, sinä omaasi.

Toivon että oma lapseni saa kunnon perheestä aviopuolison vaikka aviomieheni pakotti minut avioeroon ja ollaan eroperhe. Häpeä jatkuu lapsella läpi elämän.

No nyt on iso särö Strömsössä!

Veljeni perheen lapsilla on mummi ja ukki, mummo ja vaari ja isoäiti ja isoisä. Ei ongelmia. Ei ihmettelyä. Vain nykyaikaa.