Erja Häkkinen pikavisiitillä Suomessa – Hugo-pojalla, 17, edessään jännittävä vuosi: Lähtee työharjoitteluun Milanoon
Erja Häkkinen, 55, vietti pienen pääsiäisloman Napapiirin pohjoispuolella.
– Meitä on kahdeksan naista, neljä suomalaista ja neljä ulkomaalaista, ja tämä on kolmas yhteinen matkamme. Päätimme tulla tällä kertaa Suomeen, koska Johanna Oraksella oli taidenäyttelyn avajaiset. Ne olivat matkamme tärkein kohokohta ja syy, miksi päätimme lähteä tällä kertaa Lappiin. Särestöniemen museossa on Johannan näyttely: Sivellin joka soi Suomelle, liittyen Suomen juhlavuoteen Suomi100, Erja kertoo Ilta-Sanomille.
Matka oli mahdollinen, koska Erjan ja hänen ex-miehensä Mika Häkkisen lapset ovat jo isoja. Hugo täyttää 17 ja Aina 12 vuotta.
– Heille kuuluu hyvää. Varsinkin Hugolla on jännä vuosi. Hän on lukion toisella ja edessä on kuukauden mittainen tenttikausi. Hän käy Cambridgen alaista koulua ja siellä on sen mukaiset harjoituskirjoitukset. Hugo tekee todella paljon töitä niiden eteen.
Hugo on jo suunnitellut, mitä aikoo tehdä lukion jälkeen.
– Jossain vaiheessa hän haaveili Englantiin lähtemisestä. Jopa Suomi oli yksi vaihtoehto. Graafisen suunnittelijan hommat ovat hänellä tähtäimessä. Hugo lähteekin nyt Milanoon työharjoitteluun yhteen graafisen alan firmaan.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Erja näytti kuvissa oikein kauniilta, olen aikaisemmin ajatellut että on aika pökkelön näköinen (vähän kirveellä veistetyt kasvot ja ylimielisen näköinen) mutta nyt kyllä oli hyvän näköinen. Ehkä kuuluu siihen naisjoukkoon joka näyttää paremmalta vanhempana.
Erja on hyvin laitettu, puettu ja meikattu, mutta ei kaunis. Voi olla, että näyttää jopa paremmalta kuin nuorena. Mutta kutsua häntä oikein kauniiksi? Ei edes ikäisiensä mittapuulla.
Vierailija kirjoitti:
Hugo ei pääse julkiselle sektorille, koska ei ole suorittanut pakkoruotsia.
Taidat olla opiskelija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hugo ei pääse julkiselle sektorille, koska ei ole suorittanut pakkoruotsia.
Taidat olla opiskelija.
Pitää paikkansa, väitöskirjani on esitarkastuksessa. Töissä olen valtiolla. Pakkoruotsin suoritin osana maisterintutkintoani, joka oli edellytyksenä virkaani. Sitä en tiedä, miten minun asiani liittyvät Häkkisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MeemuLi kirjoitti:
Hugo on perinyt äitinsä suunnitelmallisuuden ja älyn, hyvä niin. Erja on mahtava nainen ja vain paranee iän myötä. Erja ei ole missään vaiheessa mollannut ainakaan julkisesti Mikaa eikä Marketaa. Hyvä Erja !
Kertoo paljon naisista, että tuota pidetään saavutuksena ja merkittävänä juttuna, ettei joku nainen mollaa entistä miestään. Miehet sortuvat tuollaiseen noloiluun tuskin koskaan. Eipä ole montaa julkkismiehen paljastuskirjaa tai retardia tilitystä miestenlehdissä heidän entisistä naisistaan.
Ei vaan miehet syyllistyvät intimien videoiden julkaisemiseen eksistä ja muista. Paris Hilton, Jennifer Lawrence, Paige, Kylie Jenner, Pamela Andersson jne.
Hulk Hogan
Vierailija kirjoitti:
Hugo ei pääse julkiselle sektorille, koska ei ole suorittanut pakkoruotsia.
Hain valtion virkaan jossa ei ollut muita vaatimuksia kuin hyvä suomen kielen taito.
Ei vaan miehet syyllistyvät intimien videoiden julkaisemiseen eksistä ja muista. Paris Hilton, Jennifer Lawrence, Paige, Kylie Jenner, Pamela Andersson jne.