Tuulimunaraskaus ja kaavinta
Nyt tuntuu pahalle. Yllätysraskaus ja iloinen vauvan odotus sai ikävän käänteen ultrassa viikoilla 8+jotain. Kaikki muu kohdussa vastasi kyllä viikkoja mutta sikiöä ei näkynyt.. piinaava odotus ja uusi ultra, samat surulliset uutiset kuitenkin sielläkin. Nopeasti sain ajan ja päädyttiin tekemään lääkkellinen keskeytys polilla valvotusti. Aloitettiin neljällä Cytotecilla kohdunsuulle, neljän tunnin välein 2 tablettia lisää. Kivut olivat äärimmäisen kovat, luulin omaavani korkean kipukynnyksen mutta olin jo varma että en selviä niistä kivuista. Iltaan mennessä kipujen lisäksi ei tapahtunut mitään, ei minkäänlaista vuotoa ja kovakouraisen lääkärin tutkimuksen jälkeen alettiin valmistella siirtoa leikkaus saliin ja imukaavintaan. Toimenpide tehtiin nukutuksessa ja täten kipuja ei ollut, ajattelin että ehkä näin oli helpompi. Yön pyörin ajatusten kanssa ja olin henkisesti todella hajalla.
Aamulla pääsin kotiin mutta päivän mittaan paineen tunne ja särky alkoi ihmetyttää ja ensineuvoon soitettua pyydettiin takaisin, vuotoa ei ollut minkään laista koko päivänä. Illalla siis palasin synnytysosastolle jossa ultrattiin ja lääkäri totesi näkevänsä jotain poikkeuksellista kohdussa ja sanoi haluavansa katsoa tarkemmin. Pelkkä sisätutkimus teki erittäin kipeää, puhumattakaan instrumentin laitosta kohdunsuun läpi! Sitten alkoi suunnaton kipu, minulle ei kerrottu mitä tehtiin ja aloin panikoida. Itkin ja tärisin, vastaukseksi sain tylyjä käskyjä olla liikkumatta. Noin 15min kuluttua lääkäri totesi lopetettuaan, että nyt on kohtu varmasti tyhjä, hän sai sieltä pois (varmaankin jotain raskausmateriaalia?). Järkyttyneenä nousin pöydältä verta valuen (siis todellakin valuen) vessaan ja pukemaan. Pukemaan palatessani sain kommentin että raskautta voi alkaa yrittää heti ensimmäisten kuukautisten jäkkeen, sekä pääsiäisen toivotukset.
Ehkä olin sitten vain yksi potilas liukuhihnalla ja ehkä olen jotenkin erityisen herkkä mutta koko toimenpide jäi tosiaankin vaivaamaan ja tuntuu että miten ihmeessä tästä voi päästä yli..