tekis mieli vaan leikata hiukset pois ja antaa oman värin kasvaa
Pitäisköhän? Vähän ammattitaidoton kampaaja vaalensi hiuksiani epäonnistunein tuloksin ja nää on tosi pahasti katkeilleet joka puolelta ja katkeavat kokoajan, tuosta vaalennuksesta siis jo nyt puolisen vuotta eikä loppua näy.. Oon ihan tosissaan nyt alkanut harkita hiusten leikkaamista pois, ihan parisenttiseksi siitä mihin juurikasvuni on yltänyt. Kaamee poikatukka olisi, mutta kyllähän se siitä kasvaisi. On mulla ennenkin ollut lyhyet hiukset, muttei mitään tuollaista luokkaa kuitenkaan. Tuntuis kuitenkin parempana ajatuksen tasolla kuin se että nytkin mun mustat housut on ihan täynnä vaaleita koppuroita tippuneita hiuksia.
Onko joku muu aloittanut hiusten kasvatuksen melkeimpä alusta?
Kommentit (8)
No en ihan noin lyhyeksi joutunut leikkaamaan, kun kasvatin oman värin takaisin, mutta lyhyeksi kuitenkin. Mulla oli muuten siis lyhyt tukka, mutta edestä säästettiin hieman pituutta, jotta kasvoja kehystämässä säilyi hiuksia. Mulla oli aina ollut vähintäänkin polkkatukka, joten koin tämän ratkaisun itselleni hieman mukavammaksi...
Minusta kannattaa leikata! Voithan pyytää kampaajaa värjäämään latvaosat lähelle omaa hiusväriäsi ja sitten hän leikkaa sellaisen lyhyen mallin, josta itsekin tykkäät, mutta jossa mahdollisimman paljon katkeilleesta värjätystä latvasta saadaan kuitenkin pois. Sitten loput leikkelet vähitellen tasoitellen, kunhan uutta tervettä hiusta kasvaa tilalle.
Eikö puolessa vuodessa kasva 6 cm? Leikkaa vaan. Pientä vaihtelua.
Vierailija kirjoitti:
Tee jos siltä tuntuu. Mut mikset vois värjätä suunnilleen samalla värillä kuin oma hiusvärisi on ja sit antaa kasvaa pois? Ite annoin joskus värin vaan kasvaa pois, kyllähän siinä meni aikaa varmaan vuos että oma väri tuli kokonaan takas, pitkät hiukset kun on
Jos hänen hiuksensa jo katkeilevat, niin tuskinpa näyttävät kovin hyviltä enää...
Vierailija kirjoitti:
Tee jos siltä tuntuu. Mut mikset vois värjätä suunnilleen samalla värillä kuin oma hiusvärisi on ja sit antaa kasvaa pois? Ite annoin joskus värin vaan kasvaa pois, kyllähän siinä meni aikaa varmaan vuos että oma väri tuli kokonaan takas, pitkät hiukset kun on
Oonkin värjännyt, mutta väri haalistuu kamalakuntoisesta tukasta nopsaa pois ja vaalennettu hius vaan katkeaa kokoajan lisää.
Vierailija kirjoitti:
Minkä pituiset hiukset on nyt?
Osa olkapäille, osa korville, osa takaraivolle.. Että semmonen harakanpesä melkeen!
ap