Mitä tehdä kun isäinnöitsijä on TAAS häirikön puolella?Pitääkö alkaa tukemaan postiluukusta yllärieitä sisään vai mitä???
Ylä kertaan on taas muuttanut vuokralle häirikkö edellisen tilalle.Koska olen jo valittanut edellisistä asukkaista osaan jo nämä käytänteet joten olen siis pitänyt kirjaa nyt kuukauden ajan kaikista äänistä jotka minua häiritsevät.Likka ei noudata MITÄÄN järjestys sääntöjä.Vaikka kello 3 yöllä voi kuulua asioiden kolinaa ja sitten veden laskua tai kello 1 voi puhua puhelimeen sellaisella ärsyttävällä äänen voimakkuudella että kuule että puhuu muttei yhtään ettämitä. ja kello 19 soittaa musiikkia vaikka pikkulapsia seinä naapurissaan eli ne luultavasti jo nukkuu!Ja sitten voi viikonlopput!Olen ennen ollut sitä mieltä ettei opiskelijoilta pidä leikata mutta pointti1 miten tolla on sitten varaa tulla joskus 3 aikaan sisään ja alkaa LAITTAMAAN RUOKAA, kuuluu kaapin ääni ja sitten kuuluu liesituuletin ja ehkä keittämisen ääniä ja sitä vituttaavinta eli veden laskua kun menee YÖLLÄ SUIHKJUUN.Olen siis laittanut tarkan listan isäinnöitsijälle ja katsonut ikkunasta millon poistuu ja tulee arkena ja osaan jo siis jo sen rytmin eli olen poistanut kaikki äänet jolla hänellä voisi olla allibi ja laitoin menemään.sähköpostiin ei vastattu niin soitin ja isännöitsijä vaan vittuilevalla äänellä melkein naureskellen sanoi että välittää tiedon naapurille.Olen myös laittanut 5 lappua reilu kuukauden aikana naapuriin posti laatikkoon eli tietää että häiriinnytään.Laitoin myös sne jälkeen kun näin sen haalariperseen ikkunasta opiskelija asuntojen hakusivun kun eihän tuo tänne edes kuulu ei veroja makseta siksi että se ei asu solussa!!!!
Kommentit (50)
En jaksanut lukea kun pisteiden jälkeen ei ollut välejä, eikä koko tekstissä tainnut olla pilkutusta.
Ap:lla ei ole omaa elämää eikä ap koskaan poistu kotoaan. Ap:lla on mielenterveydellisiä ongelmia.AP, sun kämppä otetaan haltuun yhtiökokouksen päätöksellä kolmeksi vuodeksi ja vuokrataan ulkopuoliselle koska sä tehtailet valituksia turhasta. Ala katella kämppää jostain korvesta, kohta on ilmoitus postissa.
Vierailija kirjoitti:
Totanoin, monissa kerrostaloissa hiljaisuus on välillä 23-07, ja se tarkoittaa että musiikkia voi hyvin kuunnella klo 19. Mites vuorottöläiset? Asfalttimies joka tulee klo 2 yöllä kotiin ei saisi käydä suihkussa ja laittaa ruokaa?
Pakko kyllä sanoa, että sinä se tässä painajainen olet. Sinun pitäisi lapsineen muuttaa jonnekin erämökkiin, jossa voitte vain nauttia toistenne äänistä.
Esninnäkin sinä et tiedä meidän järjestys sääntöjä meillä hiljaisuus alkaa 22.Toiseksi puhuin kunnioittamisesta enemmän on hävytöntä vaan pitää naapurin lapsia hereillä ja vissiin pitää jotain jumppa kun kuuluu liikkumisen ääniä samalla.ja KOLMAS eli tärkein se ei ole mikään asfaltti mies vaan opiskelija eikä sillä ole mitään syytä tohon niinkun työ olisi hyvä.sillä ei ole mitään syytä olla hakea känninättöään pizzeriassta ja mennä AAMULLA suihkuun niinkun normaali ihminen.Olen jo aikaisemmat häiriköt saanut muutettua ulos eli jos isäinnöitsijä taas puolella niin hoidan ton yksin sitten pois.
AP
Tällaisia lukiessa alkaa huolestuttamaan että mitä jos tämä ei olekaan provo ja joku on oikeasti noin mielipuoli.
Kyllähän se niin on, että ongelma on sinun päässäsi eikä naapurin käytöksessä. Mikään noista ei ole kielletty järjestyssäännöissä, yöllä saa tehdä ruokaa ja laskea vettä. Kohteliastahan se ei tietenkään ole, mutta ehkäpä opiskelija tekee vaikkapa harjoittelua ja on vuorotyössä, monilla on töistä tullessaan nälkä eikä nukkumaankaan osaa mennä ellei ole pesulla käynyt. Jos sinua asukkaasta riippumatta aina häiritsee naapurista kuuluvat äänet, niin olisiko mahdollisesti paras ratkaisu se, että SINÄ muutat pois?
hahahaha, älä nyt viitti. vaikka provohan tämä on.
Vai että "taas"? Pitäisköhän siellä päässä hälytyskellojen jo soida? Miten mahtaakaan olla aina näin?
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei ole omaa elämää eikä ap koskaan poistu kotoaan. Ap:lla on mielenterveydellisiä ongelmia.AP, sun kämppä otetaan haltuun yhtiökokouksen päätöksellä kolmeksi vuodeksi ja vuokrataan ulkopuoliselle koska sä tehtailet valituksia turhasta. Ala katella kämppää jostain korvesta, kohta on ilmoitus postissa.
Ja TAAS muut tietää paremmin.Ihan tiedoksi että on kaupungin vuokra asunto eli siksi törkeää että joku opiskelija vie sellaisen ja ei mun asuntoa siis viedä yhtiö kokouksessa.
AP
J
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia lukiessa alkaa huolestuttamaan että mitä jos tämä ei olekaan provo ja joku on oikeasti noin mielipuoli.
Mietin juuri samaa kun luin tuon aloittajan toisen viestin! Yleensä en voi sietää sitä kun joku tulee naapuriketjuihin käskemään "turhasta" valittajien muuttaa korpeen, mutta kerrankin täytyy olla sitä mieltä, että aloittajan paikka ei todellakaan ole kerrostalossa.
Mitenkähän saisi lajiteltua kaikki AP:n kaltaiset ihmiset samaan kerrostaloon asumaan. Siellä sitten hipihiljaisuudessa kyttäisivät toisiaan pienimmästäkin risahduksesta, kunnes kaikkien pää poksahtaa siihen paineeseen, kun ei voi syyttää ketään yhtään mistään.
Sinulta menee uskottavuus, jos valitat sellaisista asioista joita hänellä on oikeus tehdä. Hänen raha-asiansa tai elämäntapansa eivät ole sinun asiasi millään tavalla. Taloyhtiön hiljaisuuden ulkopuolella musiikinsoitto on täysin sallittua, vaikka se olisikin jonkun muun lepoaikaa. Öinen suihkussakäynti ja ruuanlaitto ovat harmaata aluetta, mutta toki jokaisella on aikatauluistaan huolimatta oikeus puhtauteen ja ravintoon. Hiljaisuuden aikana on kuitenkin pyrittävä hoitamaan nämä mahdollisimman hiljaa, ja jos on mahdollista siirtää näitä aamuun, niin se on toivottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei ole omaa elämää eikä ap koskaan poistu kotoaan. Ap:lla on mielenterveydellisiä ongelmia.AP, sun kämppä otetaan haltuun yhtiökokouksen päätöksellä kolmeksi vuodeksi ja vuokrataan ulkopuoliselle koska sä tehtailet valituksia turhasta. Ala katella kämppää jostain korvesta, kohta on ilmoitus postissa.
Ja TAAS muut tietää paremmin.Ihan tiedoksi että on kaupungin vuokra asunto eli siksi törkeää että joku opiskelija vie sellaisen ja ei mun asuntoa siis viedä yhtiö kokouksessa.
AP
J
Sä olet vielä pahemmin sairas päästäsi kuin edes kuvittelin. Opiskelijallakin on oikeus kaupungin vuokra-asuntoon, sossurotta. Oletko itse suorittanut mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta? Ei siltä vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vai että "taas"? Pitäisköhän siellä päässä hälytyskellojen jo soida? Miten mahtaakaan olla aina näin?
No sitä ennen oli räksy rakkinen joka ulkoilutti koiraan TALO YHTIÖN PIHALLA vaikka järjestys säännöt kieltää selkeästi ja joskus ne koirat hakkuivat ja kuului niiden ääniä jun juoksivat sisällä. Ja sitä ennen oli joku bilettäjä ja ilmeisesti nisti jolla oli jatkuvasti vieraita viikon loppuisin ja musiikki loppui aina 22 jälkeen yleensä vartin liian pitkään soitti.Eli en minä kunnon vuokralaisena muuta ja anna periksi tolle vuokralais materiaalille.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia lukiessa alkaa huolestuttamaan että mitä jos tämä ei olekaan provo ja joku on oikeasti noin mielipuoli.
Mietin juuri samaa kun luin tuon aloittajan toisen viestin! Yleensä en voi sietää sitä kun joku tulee naapuriketjuihin käskemään "turhasta" valittajien muuttaa korpeen, mutta kerrankin täytyy olla sitä mieltä, että aloittajan paikka ei todellakaan ole kerrostalossa.
Olen itse isännöitsijä ja nämä ap:n kaltaiset ovat ihan totta. Soitetaan isännöitsijälle kun naapuri käy suihkussa ja vetää vessaa hiljaisuuden aikana. Tietävät huolestuttavan tarkasti naapureiden menemiset ja tulemiset ja vieraat jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei ole omaa elämää eikä ap koskaan poistu kotoaan. Ap:lla on mielenterveydellisiä ongelmia.AP, sun kämppä otetaan haltuun yhtiökokouksen päätöksellä kolmeksi vuodeksi ja vuokrataan ulkopuoliselle koska sä tehtailet valituksia turhasta. Ala katella kämppää jostain korvesta, kohta on ilmoitus postissa.
Ja TAAS muut tietää paremmin.Ihan tiedoksi että on kaupungin vuokra asunto eli siksi törkeää että joku opiskelija vie sellaisen ja ei mun asuntoa siis viedä yhtiö kokouksessa.
AP
JSä olet vielä pahemmin sairas päästäsi kuin edes kuvittelin. Opiskelijallakin on oikeus kaupungin vuokra-asuntoon, sossurotta. Oletko itse suorittanut mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta? Ei siltä vaikuta.
Vittu kun taas tiedetään toisten elämät .Tiedoksesi että tulin raskaaksi ammatti koulussa eli olen käynyt koulutuksessa ylä asteen jälkeen se vaan jäi kesken kun oli koliikki vauva ja luki häiriön takia vaikeaa ja muita ongelmia jotka ei sulle kuulu.Mutta ei ole nyt mussa ongelma vaan siinä että yläpuolella kertaan laitetaan aina häirikkö ja isäinnöitsijä ei usko vaan on niiden puolella varmaan antaa sille tai jotain et hiljentää.Opiskelijat kuuluu opiskelija asuntoihin ja suomen kaupumkien vuokra asunnot kunnon kansalaisille eli Suomalaisille perheille ja työssä kävijöille.