Iran on onnistunut sekaantumaan Suomen sisäisiin asioihin
Alan Salehzaled: Päätin tarttua kynään, kun nyt on kolmas kerta, kun minut kutsutaan YLE:n keskusteluohjelmiin, mutta viime hetkellä joku vetää narusta ja kutsu perutaan. Sattumaa? Vai onko taustalla jokin agenda? Jos toimittajien valintoihin puututaan ylhäältä, toivoisin, että he itse tuovat sen esiin. Skenaario muistuttaa kovasti sitä, mitä tapahtui vuonna 2013 kun työskentelin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella. Silloin, heti kun tutkimukseni oltiin julkaistu, Iranin suurlähettiläs ja hänen delegaationsa sekaantuivat Suomen asioihin ja pystyivät sensuroimaan kirjoitukseni. Myöhemmin suomalaisille valehdeltiin, korkealtakin tasolta, että väitteet ovat perättömiä, mutta koska minulla oli kaikki todisteet taskussa, joutuivat virallisetkin tahot myöntämään, että Iranin pyynnöstä tutkimus tosiaan vedettiin pois netistä. Minulle esitettiin viralliset anteeksipyynnöt, mikä oli kiva, mutta entä anteeksipyynnöt Suomen kansalle siitä, että ulkovallat pystyvät näin helposti vaikuttamaan maan sisäisiin asioihin?
Itse uskon, että Suomessa vaikuttavat vahvasti korkealle soluttautuneet lobbaajat, jotka pyrkivät ajamaan vieraiden valtojen agendaa. He ovat pieni mutta vahva joukko. Mikäli halutaan, että Suomessa oikeusvaltio jatkaa olemassaoloonsa, on heidät saatava julki.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Ei tällaisia mielenkiintoisia juttuja kaivele kukaan valtamediassa :(
Ikävä kyllä ei.
Ap
Aloitus saattaisi olla hiukan mielenkiintoinen, jos joku lähde tai edes nimi olisi mainittu.
Ei tällaisia mielenkiintoisia juttuja kaivele kukaan valtamediassa :(