Miksi opettate lapselle, että on ok syödä kaupan ruokia maksamatta ensin?
Luin tänään yhtä keskustelua, jossa todella hämmästyttävän moni äiti piti ihan normaalina ja hyväksyttävänä, että kitisevälle lapselle otetaan kaupan hyllyistä ruokaa, törkätään käteen hiljennystarkoituksessa ja maksetaan myöhemmin. Siis mitä?
Tätä perusteltiin, että "nälkä voi yllättää", "kaikkien kannalta mukavampaa", "kun lapsi kiukkuaa", "meidän neiti uhmis..." Ei hitto sentään mitä urpoa sakkia sitä lapsia kasvattaakin. Ei ihme, että kouluissa ja päiväkodeissa opet uupuvat kun näitä meidän neiti uhmiksia sitten yritetään opettaa yleisiä sääntöjä ja tapoja noudattamaan ja kotona on saatu tuollaiset opit.
Kuinka pihalla pitää olla lapsen rutiineista ja tarpeista, että se nälkä vielä uhmisikäisenkin kanssa pääsee yllättämään? Ei se yllätä kun kauppaan mennään vasta ruokailun jälkeen tai syödään välipala ennen kauppaan menoa. Nälkä voi kaupassa tulla jos ei ole aikoihin sitä ennen syönyt, mutta ei senkään pitäisi kenellekään vanhemmalle YLLÄTYS olla. Miksei sitten pakkaa yllätysten varalle vaikka kurkkutikkuja kassiin?
"Kun lapsi kiukkuaa...kaikkien kannalta mukavampi". Ja päätit sitten opettaa, että kiukkuamalla saa mukavia palkintoja? Lepytysherkkuja? Pillimehun, leipää, keksejä, tuubisoseita, banaanin...Ensi kerralla ihmettelet, että kuinkas se nyt taas näin huutaa.
Aikuiset ihmiset, teidän hommaanne on ennakoida lapsen tarpeita ja opettaa rajat ja tavat. Kaupasta ei oteta ruokaa maksamatta ensin. Kassalle voi mennä maksamaan, siitä syömään ja uusi yritys kauppaan sen jälkeen. Ethän mene huvipuistoonkaan laitteisiin maksamatta ensin, vain kun lapsi ei malttanut odottaa?
Tällä tavoin kasvatetaan juuri niitä lapsia, jotka eivät koskaan opi odottamaan mitään, kaikki mulle heti ja mitään epämukavuutta/tylsistymistä/mielihaluja ei tarvitse sietää tai odottaa hetkeäkään. Lapsi ei automaattisesti ole tyhmä, vaikka vanhempansa olisikin. Hän kyllä tajuaa mistä naruista vedellä kun on kerran opetettu siihen, että kaupasta sopii kahmia herkkuja maksamatta ja että raivoamalla saa vanhemman myöntymään.
Ne ruoat ovat kaupan omaisuutta ennen maksamista ja kyse ei ole niinkään siitä 20cnt pillimehusta, vaan periaatteesta. Ei tulisi mitään jos kaikki toimisivat näin. Isoin ongelma tässä kuitenkin tulevaisuutta ajatellen on se, että nykyvanhemmista niin moni ei saa näemmä mitään otetta lapseensa ja pysty ilman ruokapalkkiota/ruoalla hyssyttelyä selviämään edes kauppareissusta.
Kommentit (214)
Juuri näin. Ja yleensä ne tuubisose pakkaukset löytyy esim leluosastolta syötynä mutta kaskummaa ne on jääneet maksamatta.
Koskaan en ole moista opettanut enkä lapsilleni sallinut ja olen yhtä hämmästynyt kuin aloittajakin tästä asiasta.
Samaa mieltä. Lapsi kyllä oppii jo hyvin nuorena mikä käytös on sallittua ja mikä ei. Muistan kun itse alle kouluikäisenä näin karkkihyllyllä kiukuttelevan, suunnilleen ikäiseni lapsen, ja tunsin myötähäpeää. Ajattelin jo silloin että mulle ei tulis mieleenkään käyttäytyä noin.
Joo, esim Lidlistä löytyy milloin mistäkin hyllyltä tai lattialta puoliksi syötyjä muffinseja ja muita paistopisteen tuotteita, joita kakara on joko hakenut itse tai vanhempi on antanut että penikka pysyy tyytyväisenä. Kun herkusta syö vain puolet, sitä ei tarvitse maksaa, nakkaa vain lattialle. Koska sen mussukan ei tarvitse oppia käytöstapoja ja kärsivällisyyttä, kaikki on saatava heti. Ja säännöt ei koske lapsiperheitä.
Tätä todella ihmettelen... Ihmettelin jo lapsena kun muut lapset söi jätskiä tai joi pillimehua ja istui siinä ostoskärryssä ja pelkkä paperi laitettii hihnalle. Minulle opetettiin että syödään vasta kun on maksettu. Mielestäni muutenkin kivempi syödä kotona kuin kaupassa.
Kerrankin järkevä kommentti! Minä en itse koskaan saanut mitään kaupasta syödä ennenkuin se oli maksettu, ja yleensä vasta kotona sittenkin. Saman olen opettanut lapsillenikin. Opettanut olen myös ettei kiukkuamalla saa mitään. Jos kiukkuaa niin sitten ei todellakaan saa mitään. Lapset nyt teinejä ja mitään käytös ongelmia ei ole.
Koska lapseni on ihminen. Ei mikään kone joka toimii aina tismalleen oikein. Eikä elämämme ole muutenkaan oppikirjasta opittua suoritusta, jossa kaikki menee niin kuin sen aamulla suunnittelin.
Luin varmaan samaa ketjua jos meinaat facebookissa tänään ollutta ;-)
Olin myös aivan pöyristynyt kun luin kesustelua. Niin moni puolusti tätä toimintaa ja keksi noin miljoona eri syytä miksi kulloinkin on lupa joustaa lapsukaisten ja lapsiperheiden kohdalla. Mikä ihmisiä vaivaa kun mistään ei lasten kanssa selvitä enää ilman jotain lahjontaa tai periksi antamista? Koska näiden lasten tulisi oppia ettei elämässä kaikki asiat aina mene kuten he haluavat ja miksi edes varta vasten opetetaan ja esitellään tällainen toimintatapa? Ei meillä koskaan lapset ole ruokaa kinuneet kaupassa kun ei heille ole näytetty ja esitelty sellaista esimerkkiä. Lapsi kyllä ymmärtää ettei ruokaa voi ottaa maksamatta (eli varastaa) kun vanhempi sen vaivautuu opettamaan. Jos ei vanhempi ymmärrä niin ei toki lapsikaan.
Jenkeissä on monissa kaupoissa tarjolla lapsille ilmaisia hedelmiä, joista voi valita ilmaiseksi yhden lapselle mutusteltavaksi. Miksei suomessa ole tällaista? Minusta se olisi hyvä, katkaisee lapsen kiukuttelun ja samalla lapsi oppii syömään hedelmiä välipaloina. En missään nimessä kannata kuitenkaan maksamattomien kaupan tuotteiden syömistä ennen kuin ne on maksettu.
Vierailija kirjoitti:
Kerrankin järkevä kommentti! Minä en itse koskaan saanut mitään kaupasta syödä ennenkuin se oli maksettu, ja yleensä vasta kotona sittenkin. Saman olen opettanut lapsillenikin. Opettanut olen myös ettei kiukkuamalla saa mitään. Jos kiukkuaa niin sitten ei todellakaan saa mitään. Lapset nyt teinejä ja mitään käytös ongelmia ei ole.
Meillä sama! Käytöstavat opetettu jo pienenä. Ei tulisi mieleenkään, että meidän teinit esim haistattelis omille vanhemmilleen.
En ymmärrä myöskään. Tosin useamman kerran olen hämmästellyt kassajonossa myös aikuisia ihmisiä, jotka jo syövät jätskiä/juovat limua jota ei ole vielä maksettu! Aiheuttaa joka kerta hämmennyksen ja myötähäpeän, en vain voi käsittää miksi ei voi odottaa paria minuuttia että ensin maksaisi...
Olen kaupassa töissä, mutta minun elämäni ei kummemmin mene raiteiltaan jos joku syö suklaapatukan tai avaa vichypullon ennen maksamista. Tähän asti ainakin ihmiset ovat kyllä olleet huomaavaisia ja välttävät sotkemasta käärepaperia jotta omat kädet eivät mene kassalla sotkuun.
Ärsyttävimpiä ovat mielestäni ihmiset, jotka omaan elämäänsä keskittymisen sijaan huokailevat äänekkäästi ja pudistelevat vihaisena päätään kassajonossa ihmiselle, joka nappaa pussista sen karjalanpiirakan omaa vuoroa odotellessa. Eiköhän taas keskitytä olennaisempiin asioihin!
Suurin osa suuomalaisista haluaa kieltää kaupassa syömisen, niin kuin kaiken muunkin. Fakta on, että kiellot toimivat vain lampaille. Fiksu ja kyseenalaistava kansalainen tekee kuitenkin niin kuin on optimaalisinta tehdä.
Vai pitäisikö tätäkin valvoa suuri joukko byrokraatteja, että liikkuuko kassalla leuat ja asiakas maksaa?
Koska kauppiaat on paskoja ja ahneita kapitalisteja.
Olen ihmetellyt ihan samaa. Kiva kassalla sitten ottaa hinta siitä lähmitystä jäätelöpaperista tai syödystä banaanista ja se lähmä leviää myös ostoskärryihin, kassahihnalle... Yäk.
Mulle kerran n.4-5vuotiaana annettiin karkkiaski kaupassa että kantaisin itse sen kassalle ja söin karkit ennen kassaa kun en tajunnut että niin ei saa tehdä. Vanhemmat selittivät sitten samantien että ne pitää maksaa ennen syömistä ja perille meni. Ei lapset ole tyhmiä.
Meidän lähi-Prismassa on hedelmäosastolla korissa banaaneita, joita saa ottaa lapselle välipalaksi. Myös muualla olen vastaavaa nähnyt.
Mutta joo, ei todellakaan syödä kaupassa mitään ennen maksamista. Meillä on varalta mukana maissinaksuja ja pussisoseita jos nälkä sattuu yllättämään siitäkin huolimatta ettei kauppaan lähdetä syömättä.
Vierailija kirjoitti:
Jenkeissä on monissa kaupoissa tarjolla lapsille ilmaisia hedelmiä, joista voi valita ilmaiseksi yhden lapselle mutusteltavaksi. Miksei suomessa ole tällaista? Minusta se olisi hyvä, katkaisee lapsen kiukuttelun ja samalla lapsi oppii syömään hedelmiä välipaloina. En missään nimessä kannata kuitenkaan maksamattomien kaupan tuotteiden syömistä ennen kuin ne on maksettu.
Et ole tosissasi? Katkaisee lapsen kiukuttelun? Miksi se pitäisi katkaista kaupan toimesta ilmaisella ruoalla? Tai ylipäätään opettaa, että kiukuttelemalla saa ruokaa tai jotain muuta lepyttelykivaa, tavaraa tms.? Lapsen täytyy oppia, että on paikkoja, joissa kuuluu käyttäytyä asiallisesti ja kiukuttelematta, vaikka hetken olisikin tylsää tai ei saisi olla huomion keskipisteenä. Eihän se kerrasta tietenkään suju, mutta harjoittelemalla kyllä. On silkkaa laiskuutta, sekä vastuun, epämukavan ja työlään tilanteen välttelyä vanhemmalta jos kiukkutilanteessa kuittaa homman herkkujen avulla. Ei se lapsi opi hillitsemään käytöstään, odottamista ja tylsyyden tai epämukavuuden sietoa jos ei koskaan joudu näitä tilanteita oikeasti kohtaamaan. Vanhempi tekee kauhean karhunpalveluksen lapselle oikomalla kasvatuksessa omia hermoja säästelläkseen ja raivaamalla pienetkin pettymykset lapsen arjesta.
Mitali on jo postissa.