Apua, mieheni ei enää keskustele kanssani!

Ei ole normaalia. Yleensä tarkoittaa että hänellä on toinen.

Sen verran paljon tätä perhettä on ympärillä, että en tiedä missä välissä hän olisi voinut hankkia naisystävän.

Mutta minusta tämä tuntuu kyllä siltä, että hän ei ole enää tippaakaan kiinnostunut minusta. Muuta kuin vain tarpeiden täyttäjänä, ihmisenä en laisinkaan.

En tiedä, voisiko hän yhtään välinpitämättömämpi minua kohtaan olla.

Lapsille sentään puhuu normaalisti, jopa kokonaisia lauseita.

Ap

Pitää sua itsestäänselvänä.

No joo, varmaan pitää itsestäänselvänä. Mua todellisuudessa jokseenkin jurppii se, että teen tosi paljon hänenkin eteen ja hänen puolesta. Kuten hankin koko ison perheen ruuat ja monta muuta juttua. Ja tuntuu, ettei hän näe millään minuun liittyvällä mitään arvoa.

Mitähän voisin tehdä tuolle asialle, ettei enää pitäisi itsestäänselvyytenä.

Toisaalta musta tuntuu, että miehen tunteet mua kohtaan vaihtelee välinpitämättömän ja vihamielisen välillä.

Mun tekisi mieli kysyä häneltä suoraan, mutta ottaisi varmaan hyökkäävänä. Vaikea muutenkin keskustella ihmisen kanssa, joka selvästikään ei halua keskustella.

Ap

Mulla ihan samanlainen. Ei mitään saa irti vaikka miten sanon ja valitan asiasta. Vituttaa koko ajan olla suhteessa henkisesti yksin.

Tosin mun mies ei osaa puhua edes lapsille. Jakelee vaan käskyjä ja ihmettelee kun eivät usko.

En ole yli kolmen sanan lausetta varmaan kuullut kuukausiin. Ja olen siis sanonut sata kertaa , ja hermostunutkin kunnolla. Toista naista en usko . Kyllä huomaa ettei mies jaksa enää edes yrittää mitään. Joka asiasta pitää erikseen sanoa, roskien viennistä ja lasten ulkoilusta lähtien. Tulee itsellekin tyhmä olo.

Mutta se puhumattomuus on se pahin, en tiedä kauanko jaksan kun oman puolison seurassa on epämukava olla.

Kuulostaa siltä, että mies on mäntti joka ei osaa erota vaikka haluaisi. Tai korjata suhdetta vaikka haluaisi. Mäntti sitten vaan on ja odottaa että jotain tapahtuu.

Minusta tuntuu, että tällainen suhde on hänelle ihan ookoo. Silloin kun tutustuttiin ja alettiin seurustella, hän puhui että oli ajatellut itselleen pikkuvaimoa, josta ei edes tarvitsisi olla kiinnostunut. Minä olin hauska ja jännittävä, kiinnostava nainen, mitä hän ei ollut osannut odottaa.

Nyt tuntuu pahasti siltä, että minusta on kuitenkin tullut jonkinlainen pikkuvaimo. Ainakin siinä mielessä, että täytän vain tarpeet ja muuten olen miehelle kuin ilmaa.

Ap

Kamala mies.

Katsokaa miehen kanssa haluatko miljonääriä ja sitten koittakaa keksiä oikea vastaus, tai heikoin lenkkiä?

Vierailija kirjoitti:

Katsokaa miehen kanssa haluatko miljonääriä ja sitten koittakaa keksiä oikea vastaus, tai heikoin lenkkiä?

......haluatko miljonääriksi ;)

Voi ei meillä sama tilanne. Neljä vuotta se jaksoi jutella ja olla ihana. Päätettiin hankkia lapsi ja noin kuukausi sen jälkeen kun raskaustesti näytti positiivista loppui miehen puhuminen ja läheisyys. Meillä ei ole ollut yli kahteen vuoteen yhtään kunnollista keskustelua, eikä mies saa sanaa suustaan jos en tenttaa ja lypsä asioita.

Tähän kaikkeen kun lisätään vielä se, että mies lähtee omille asioille jopa useamman kerran päivässä saamatta kuitenkaan niitä hoidettua, niin onhan se päivän selvää, ettei perhe kiinnosta laisinkaan. Nytkin se lähti autolla ajamaan ja "nukkumaan pienet päikkärit". Just, kello on 21:30! Lapsi on juuri laitettu nukkumaan ja olis mahdollista viettää aikaa kahden, niin silloin tulee tarve päästä vaikka autopesulaan, joka yllättäen onkin kiinni, mutta se selviää vasta kun on ollut reissussa kaksi tuntia. Meillä on varmaan kuusi autopesulaa 5 km säteellä kotoa, mutta silti sen yhden suljetun pesulan selvittämiseen menee tunteja.

Mä olen sanonut monta kertaa, ettei tälläisessä parisuhteessa ole hevonvitun järkeä ja haluan hakea rakkauden ja läheisyyden perheen ulkopuolelta, jos ei sitä muuten saa. Mä en ole halunnut sitoutua mieheen, jonka kanssa ei voi jutella tai vaihtaa ajatuksia. Mies pitää koko elämänsä multa salassa, en tunne sitä enää lainkaan. Mies vaihtoi työpaikkaakin, enkä tiedä siitä yhtään mitään. En tiedä mitä se tekee siellä, onko viihtynyt, millasia työkavereita ja kuinka monta jne. Uuden harrastuksensa alkeiskurssistakaan ei saanut kerrottua mitään vaikka kyselin siitä, koska olin aidosti kiinnostunut ja olisin halunnut tietää, mutta ei. Kaksi vuotta on harrastanut, eikä ole koskaan kertonut yhden ainoaa asiaa liittyen lajiin. Mä olen ehdottanut parisuhdeterapiaa, eroa, erilleen muuttoa, suhteen muuttamista kämppiksiksi ja seurustelukumppanit luvan kanssa muualta, lääkärissä käyntiä mahdollisen masennuksen vuoksi...pyytänyt miestä miettimään omia ratkaisuehdotuksia, palautetta, ajatuksia, mietteitä...ei mitään vastakaikua. Vituttaa ihan suunnattomasti.

Ja loppuhuomautuksena, lapsi siis saatettiin alulle miehen aloitteesta. Toki sitä itsekkin halusin, mutta mies sen ensin ääneen sanoi. Mä en hankkiutunut mieheltä salaa raskaaksi tai painostanut ym.

Tekipä hyvää avautua. Kyllä mä tiedän, ettei tässä ole kun yksi vaihtoehto miten edetä kun ei toista kiinnista, mutta on niin haastavaa lähteä ja järjestää asioita kuntoon. Ei ole mitään järkeä tuhlata elämää tälläiseenkään.

Meillä sama tilanne. Lisäksi seksi on loppunut (mies ei enää halua). Lisäksi ei tee vapaa-aikanaan muuta kuin näprää kännykkää / nukkuu.

Voit kuvitella että hermot alkaa olla kireellä tällä perheenäidillä. Ja ai niin, asumismuodoksi mies on halunnut omakotitalon, mutta tuo sen touhu (ts siis kaiken touhun puuttuminen!) ei tee tästä mitenkään helppoa.

Olen yrittänyt puhua, odottaa, olla aloitteellinen, ymmärtää, piristää ja paasata. Mikään ei auta.

S**tana.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei meillä sama tilanne. Neljä vuotta se jaksoi jutella ja olla ihana. Päätettiin hankkia lapsi ja noin kuukausi sen jälkeen kun raskaustesti näytti positiivista loppui miehen puhuminen ja läheisyys. Meillä ei ole ollut yli kahteen vuoteen yhtään kunnollista keskustelua, eikä mies saa sanaa suustaan jos en tenttaa ja lypsä asioita.

Tähän kaikkeen kun lisätään vielä se, että mies lähtee omille asioille jopa useamman kerran päivässä saamatta kuitenkaan niitä hoidettua, niin onhan se päivän selvää, ettei perhe kiinnosta laisinkaan. Nytkin se lähti autolla ajamaan ja "nukkumaan pienet päikkärit". Just, kello on 21:30! Lapsi on juuri laitettu nukkumaan ja olis mahdollista viettää aikaa kahden, niin silloin tulee tarve päästä vaikka autopesulaan, joka yllättäen onkin kiinni, mutta se selviää vasta kun on ollut reissussa kaksi tuntia. Meillä on varmaan kuusi autopesulaa 5 km säteellä kotoa, mutta silti sen yhden suljetun pesulan selvittämiseen menee tunteja.

Mä olen sanonut monta kertaa, ettei tälläisessä parisuhteessa ole hevonvitun järkeä ja haluan hakea rakkauden ja läheisyyden perheen ulkopuolelta, jos ei sitä muuten saa. Mä en ole halunnut sitoutua mieheen, jonka kanssa ei voi jutella tai vaihtaa ajatuksia. Mies pitää koko elämänsä multa salassa, en tunne sitä enää lainkaan. Mies vaihtoi työpaikkaakin, enkä tiedä siitä yhtään mitään. En tiedä mitä se tekee siellä, onko viihtynyt, millasia työkavereita ja kuinka monta jne. Uuden harrastuksensa alkeiskurssistakaan ei saanut kerrottua mitään vaikka kyselin siitä, koska olin aidosti kiinnostunut ja olisin halunnut tietää, mutta ei. Kaksi vuotta on harrastanut, eikä ole koskaan kertonut yhden ainoaa asiaa liittyen lajiin. Mä olen ehdottanut parisuhdeterapiaa, eroa, erilleen muuttoa, suhteen muuttamista kämppiksiksi ja seurustelukumppanit luvan kanssa muualta, lääkärissä käyntiä mahdollisen masennuksen vuoksi...pyytänyt miestä miettimään omia ratkaisuehdotuksia, palautetta, ajatuksia, mietteitä...ei mitään vastakaikua. Vituttaa ihan suunnattomasti.

Ja loppuhuomautuksena, lapsi siis saatettiin alulle miehen aloitteesta. Toki sitä itsekkin halusin, mutta mies sen ensin ääneen sanoi. Mä en hankkiutunut mieheltä salaa raskaaksi tai painostanut ym.

Tekipä hyvää avautua. Kyllä mä tiedän, ettei tässä ole kun yksi vaihtoehto miten edetä kun ei toista kiinnista, mutta on niin haastavaa lähteä ja järjestää asioita kuntoon. Ei ole mitään järkeä tuhlata elämää tälläiseenkään.

Tuo tiedon panttaaminen tuntuu mustakin pahalta. Kerron itse missä mennään, mikä nyt kuuluu hyviin tapoihin kertoa. Mies saattaa pidä mut täysin pimennossa asioista, jotka mulle kuuluisi. Esim kun mutsinsa leikkasi lapsen hiukset ilman lupaa, niin aika paskamaista joutua itse huomaamaan asia. Ja kehtasi vielä syyllistää minut, että ei viitsinyt kertoa kun suuttuisin.

Mun mies harrastaa oikeastaan vähän kaikessa hyökkäyspuolustusta. Jos vaikka pyydän apua, niin vastaus voi olla syytös. Kun kysyn, meinaako hän oikeasti noin, tulee kolme uutta syytöstä lisää. Jos minä suutun tai edes sanon vastaan, olen riidanaloittaja.

Alkaa tuntua siltä, että mitä kiltimpi ja huomioonottavaisempi olen, mitä ns. heikommalla, sitä huonompi mun asema on.

En tiedä, miten suhde on voinut mennä tähän pisteeseen. Tajuaakohan tuo itse vihaavansa minua vai oliko tämä normaalia hänen omassa lapsuudenkodissa?

Onko teillä muilla nää vastaavat puolisot eronneiden ja paljon tapelleiden vanhempien lapsia?

Olen oikeasti näistä syistä ihan pihalla, mutta tätä olen alkanut epäillä syyksi. Kodin mallia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voi ei meillä sama tilanne. Neljä vuotta se jaksoi jutella ja olla ihana. Päätettiin hankkia lapsi ja noin kuukausi sen jälkeen kun raskaustesti näytti positiivista loppui miehen puhuminen ja läheisyys. Meillä ei ole ollut yli kahteen vuoteen yhtään kunnollista keskustelua, eikä mies saa sanaa suustaan jos en tenttaa ja lypsä asioita.

Tähän kaikkeen kun lisätään vielä se, että mies lähtee omille asioille jopa useamman kerran päivässä saamatta kuitenkaan niitä hoidettua, niin onhan se päivän selvää, ettei perhe kiinnosta laisinkaan. Nytkin se lähti autolla ajamaan ja "nukkumaan pienet päikkärit". Just, kello on 21:30! Lapsi on juuri laitettu nukkumaan ja olis mahdollista viettää aikaa kahden, niin silloin tulee tarve päästä vaikka autopesulaan, joka yllättäen onkin kiinni, mutta se selviää vasta kun on ollut reissussa kaksi tuntia. Meillä on varmaan kuusi autopesulaa 5 km säteellä kotoa, mutta silti sen yhden suljetun pesulan selvittämiseen menee tunteja.

Mä olen sanonut monta kertaa, ettei tälläisessä parisuhteessa ole hevonvitun järkeä ja haluan hakea rakkauden ja läheisyyden perheen ulkopuolelta, jos ei sitä muuten saa. Mä en ole halunnut sitoutua mieheen, jonka kanssa ei voi jutella tai vaihtaa ajatuksia. Mies pitää koko elämänsä multa salassa, en tunne sitä enää lainkaan. Mies vaihtoi työpaikkaakin, enkä tiedä siitä yhtään mitään. En tiedä mitä se tekee siellä, onko viihtynyt, millasia työkavereita ja kuinka monta jne. Uuden harrastuksensa alkeiskurssistakaan ei saanut kerrottua mitään vaikka kyselin siitä, koska olin aidosti kiinnostunut ja olisin halunnut tietää, mutta ei. Kaksi vuotta on harrastanut, eikä ole koskaan kertonut yhden ainoaa asiaa liittyen lajiin. Mä olen ehdottanut parisuhdeterapiaa, eroa, erilleen muuttoa, suhteen muuttamista kämppiksiksi ja seurustelukumppanit luvan kanssa muualta, lääkärissä käyntiä mahdollisen masennuksen vuoksi...pyytänyt miestä miettimään omia ratkaisuehdotuksia, palautetta, ajatuksia, mietteitä...ei mitään vastakaikua. Vituttaa ihan suunnattomasti.

Ja loppuhuomautuksena, lapsi siis saatettiin alulle miehen aloitteesta. Toki sitä itsekkin halusin, mutta mies sen ensin ääneen sanoi. Mä en hankkiutunut mieheltä salaa raskaaksi tai painostanut ym.

Tekipä hyvää avautua. Kyllä mä tiedän, ettei tässä ole kun yksi vaihtoehto miten edetä kun ei toista kiinnista, mutta on niin haastavaa lähteä ja järjestää asioita kuntoon. Ei ole mitään järkeä tuhlata elämää tälläiseenkään.

Hui, kamalaa. Kuullostaa todella kurjalta ja pelottavalta, että kaikki voi mennä hyvin noinkin monta vuotta ja sitten käy tuolla lailla. Miehellä varmaan toinen, jos paljon käy "asioilla", mutta ei saa niitä hoidettua, eikä harrastuksistakaan tai töistä suostu mitään kertomaan. Sinuna eroaisin välittömästi. Eihän tuo ole mikään parisuhde.

Mies ei kerro sen takia menemisiään koska jos kertoo, niin vaimolle se on lähtölaukaus jonkun vaatimiseen. Sama kuin jos rottakokeessa ruokinta-automaatti vetelisi joka kerta rottaa turpaan. Rotta oppii aika äkkiä että tästä ei kannata syödä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei meillä sama tilanne. Neljä vuotta se jaksoi jutella ja olla ihana. Päätettiin hankkia lapsi ja noin kuukausi sen jälkeen kun raskaustesti näytti positiivista loppui miehen puhuminen ja läheisyys. Meillä ei ole ollut yli kahteen vuoteen yhtään kunnollista keskustelua, eikä mies saa sanaa suustaan jos en tenttaa ja lypsä asioita.

Tähän kaikkeen kun lisätään vielä se, että mies lähtee omille asioille jopa useamman kerran päivässä saamatta kuitenkaan niitä hoidettua, niin onhan se päivän selvää, ettei perhe kiinnosta laisinkaan. Nytkin se lähti autolla ajamaan ja "nukkumaan pienet päikkärit". Just, kello on 21:30! Lapsi on juuri laitettu nukkumaan ja olis mahdollista viettää aikaa kahden, niin silloin tulee tarve päästä vaikka autopesulaan, joka yllättäen onkin kiinni, mutta se selviää vasta kun on ollut reissussa kaksi tuntia. Meillä on varmaan kuusi autopesulaa 5 km säteellä kotoa, mutta silti sen yhden suljetun pesulan selvittämiseen menee tunteja.

Mä olen sanonut monta kertaa, ettei tälläisessä parisuhteessa ole hevonvitun järkeä ja haluan hakea rakkauden ja läheisyyden perheen ulkopuolelta, jos ei sitä muuten saa. Mä en ole halunnut sitoutua mieheen, jonka kanssa ei voi jutella tai vaihtaa ajatuksia. Mies pitää koko elämänsä multa salassa, en tunne sitä enää lainkaan. Mies vaihtoi työpaikkaakin, enkä tiedä siitä yhtään mitään. En tiedä mitä se tekee siellä, onko viihtynyt, millasia työkavereita ja kuinka monta jne. Uuden harrastuksensa alkeiskurssistakaan ei saanut kerrottua mitään vaikka kyselin siitä, koska olin aidosti kiinnostunut ja olisin halunnut tietää, mutta ei. Kaksi vuotta on harrastanut, eikä ole koskaan kertonut yhden ainoaa asiaa liittyen lajiin. Mä olen ehdottanut parisuhdeterapiaa, eroa, erilleen muuttoa, suhteen muuttamista kämppiksiksi ja seurustelukumppanit luvan kanssa muualta, lääkärissä käyntiä mahdollisen masennuksen vuoksi...pyytänyt miestä miettimään omia ratkaisuehdotuksia, palautetta, ajatuksia, mietteitä...ei mitään vastakaikua. Vituttaa ihan suunnattomasti.

Ja loppuhuomautuksena, lapsi siis saatettiin alulle miehen aloitteesta. Toki sitä itsekkin halusin, mutta mies sen ensin ääneen sanoi. Mä en hankkiutunut mieheltä salaa raskaaksi tai painostanut ym.

Tekipä hyvää avautua. Kyllä mä tiedän, ettei tässä ole kun yksi vaihtoehto miten edetä kun ei toista kiinnista, mutta on niin haastavaa lähteä ja järjestää asioita kuntoon. Ei ole mitään järkeä tuhlata elämää tälläiseenkään.

Hui, kamalaa. Kuullostaa todella kurjalta ja pelottavalta, että kaikki voi mennä hyvin noinkin monta vuotta ja sitten käy tuolla lailla. Miehellä varmaan toinen, jos paljon käy "asioilla", mutta ei saa niitä hoidettua, eikä harrastuksistakaan tai töistä suostu mitään kertomaan. Sinuna eroaisin välittömästi. Eihän tuo ole mikään parisuhde.

Olen eroa miettinyt useastikkin, mutta on niin vaikea lähteä. Ajattelen kaiken johtuvan jostain masennuksesta tai siitä, että lapsen saanti alkoikin pelottaa ja siksi vetäytyi kuoreensa. Siksi olen monin keinoin yrittänyt sitä lääkärin tai muun ammattilaisen juttusille. Haluaisin sen ihanan mieheni takaisin. En ole suostunut ajattelemaan, että sillä olis joku toinen. Nyt kun tilanne on ollut ihan perseestä niin pitkään, niin se toinen nainen oliskin vaan helpotus ja helppo ulospääsy tilanteesta. Kaikkein eniten haluaisin tilanteen korjaantuvan, mutta en saa miestä osallistumaan millään tavalla ja omat konstit tilanteen ratkaisemiseen on väärät / puutteelliset ja kaikki ideat on jo kokeiltu.

Hyviä asioita tilanteessa on se, ettei riidellä tai huudeta tai tapella koskaan. Hoidetaan kaikki asiat sovussa. En kiellä miestä lähtemästä reissuilleen, saatan korkeintaan sanoa, että tuo auto viideksi, tarvitsen sitä tai käy kaupassa tullessas, laitan ostoslistan viestillä kohta.

Alkaa olla viime hetket saada homma normalisoitua, koska en halua tarjota lapselle tälläistä perheen ja parisuhteen mallia.

Kaikkea pahentaa vielä se, että olen pitänyt täydellisen perheen ja suhteen kulissia yllä melko huolella. Lohduttaa ajatella, että tuskin olen ainoa.

Onko 16 ap? Eikö kukaan tiedä sinun tilanteestasi? No joo, eipä tietenkään, en itsekään kertonut parisuhdeongelmistani ennen eroa. Kun kulissit eivät ole pystyssä, sitä tilannetta ei enää jaksakaan.

Mutta haluatko tuollaista? Toisaalta olet myös mahdollistaja.

Olen tosi pahoillani. Oletettavasti miehellä on joko rakastajatar tai sitten jonkun aineen puutos (dopamiini, testosteroni, serotoniini, rauta tms.). Onko miehen suolisto kunnossa?

Itsekkään en enää paljon puhu vaimon kanssa. Keskusteluhan tarkoittaa sitä että minun pitäisi myötäillä hänen milipiteitään, vaikka ne olisivat kuinka typeriä. Koko ajan hän on jostain tyytymätön, valittaa jostain tai haluaisi jotain joka ei nyt vaan ole oikein mahdollista. Sama seksissä, se on aina tehty vaimon ehdoilla minua mitenkään huomioimatta, eipä pahemmin enää nappaa. Olisin lähtenyt ellei minulla olisi koiraa, josta joutuisin luopumaan erossa, koska en voi pitää sitä työni vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei meillä sama tilanne. Neljä vuotta se jaksoi jutella ja olla ihana. Päätettiin hankkia lapsi ja noin kuukausi sen jälkeen kun raskaustesti näytti positiivista loppui miehen puhuminen ja läheisyys. Meillä ei ole ollut yli kahteen vuoteen yhtään kunnollista keskustelua, eikä mies saa sanaa suustaan jos en tenttaa ja lypsä asioita.

Tähän kaikkeen kun lisätään vielä se, että mies lähtee omille asioille jopa useamman kerran päivässä saamatta kuitenkaan niitä hoidettua, niin onhan se päivän selvää, ettei perhe kiinnosta laisinkaan. Nytkin se lähti autolla ajamaan ja "nukkumaan pienet päikkärit". Just, kello on 21:30! Lapsi on juuri laitettu nukkumaan ja olis mahdollista viettää aikaa kahden, niin silloin tulee tarve päästä vaikka autopesulaan, joka yllättäen onkin kiinni, mutta se selviää vasta kun on ollut reissussa kaksi tuntia. Meillä on varmaan kuusi autopesulaa 5 km säteellä kotoa, mutta silti sen yhden suljetun pesulan selvittämiseen menee tunteja.

Mä olen sanonut monta kertaa, ettei tälläisessä parisuhteessa ole hevonvitun järkeä ja haluan hakea rakkauden ja läheisyyden perheen ulkopuolelta, jos ei sitä muuten saa. Mä en ole halunnut sitoutua mieheen, jonka kanssa ei voi jutella tai vaihtaa ajatuksia. Mies pitää koko elämänsä multa salassa, en tunne sitä enää lainkaan. Mies vaihtoi työpaikkaakin, enkä tiedä siitä yhtään mitään. En tiedä mitä se tekee siellä, onko viihtynyt, millasia työkavereita ja kuinka monta jne. Uuden harrastuksensa alkeiskurssistakaan ei saanut kerrottua mitään vaikka kyselin siitä, koska olin aidosti kiinnostunut ja olisin halunnut tietää, mutta ei. Kaksi vuotta on harrastanut, eikä ole koskaan kertonut yhden ainoaa asiaa liittyen lajiin. Mä olen ehdottanut parisuhdeterapiaa, eroa, erilleen muuttoa, suhteen muuttamista kämppiksiksi ja seurustelukumppanit luvan kanssa muualta, lääkärissä käyntiä mahdollisen masennuksen vuoksi...pyytänyt miestä miettimään omia ratkaisuehdotuksia, palautetta, ajatuksia, mietteitä...ei mitään vastakaikua. Vituttaa ihan suunnattomasti.

Ja loppuhuomautuksena, lapsi siis saatettiin alulle miehen aloitteesta. Toki sitä itsekkin halusin, mutta mies sen ensin ääneen sanoi. Mä en hankkiutunut mieheltä salaa raskaaksi tai painostanut ym.

Tekipä hyvää avautua. Kyllä mä tiedän, ettei tässä ole kun yksi vaihtoehto miten edetä kun ei toista kiinnista, mutta on niin haastavaa lähteä ja järjestää asioita kuntoon. Ei ole mitään järkeä tuhlata elämää tälläiseenkään.

Hui, kamalaa. Kuullostaa todella kurjalta ja pelottavalta, että kaikki voi mennä hyvin noinkin monta vuotta ja sitten käy tuolla lailla. Miehellä varmaan toinen, jos paljon käy "asioilla", mutta ei saa niitä hoidettua, eikä harrastuksistakaan tai töistä suostu mitään kertomaan. Sinuna eroaisin välittömästi. Eihän tuo ole mikään parisuhde.

Olen eroa miettinyt useastikkin, mutta on niin vaikea lähteä. Ajattelen kaiken johtuvan jostain masennuksesta tai siitä, että lapsen saanti alkoikin pelottaa ja siksi vetäytyi kuoreensa. Siksi olen monin keinoin yrittänyt sitä lääkärin tai muun ammattilaisen juttusille. Haluaisin sen ihanan mieheni takaisin. En ole suostunut ajattelemaan, että sillä olis joku toinen. Nyt kun tilanne on ollut ihan perseestä niin pitkään, niin se toinen nainen oliskin vaan helpotus ja helppo ulospääsy tilanteesta. Kaikkein eniten haluaisin tilanteen korjaantuvan, mutta en saa miestä osallistumaan millään tavalla ja omat konstit tilanteen ratkaisemiseen on väärät / puutteelliset ja kaikki ideat on jo kokeiltu.

Hyviä asioita tilanteessa on se, ettei riidellä tai huudeta tai tapella koskaan. Hoidetaan kaikki asiat sovussa. En kiellä miestä lähtemästä reissuilleen, saatan korkeintaan sanoa, että tuo auto viideksi, tarvitsen sitä tai käy kaupassa tullessas, laitan ostoslistan viestillä kohta.

Alkaa olla viime hetket saada homma normalisoitua, koska en halua tarjota lapselle tälläistä perheen ja parisuhteen mallia.

Kaikkea pahentaa vielä se, että olen pitänyt täydellisen perheen ja suhteen kulissia yllä melko huolella. Lohduttaa ajatella, että tuskin olen ainoa.

Miehellä salasuhde, ja vieläpä täysin ilmeinen. Tutki sen puhelimet, viestit ym. Ymmärrän ettet halua uskoa, mutta totta se nyt kuitenkin on.

Meillä ihan samanlainen tilanne. Mies ei ota kontaktia. Ei tule lähelle. Ei halua seksiä. Ei halua yhteistä tekemistä. 

Ottaa minut mukaan yhteisiin harrastuksiin, joihin menisi muutenkin, mutta siinä se. 

Tätä edelsi aika, jolloin sulkeutui työhön, yritti rakentaa työsuhteesta rakkaussuhteen (salassa). 

Omien sanojensa mukaan mies ei ole menossa minnekään. Ei hän kyllä ole tulossa tai tässä ja nyt läsnä rakentamassa ihmissuhdetta. Ei se oikein riitä ettei ole juuri nyt menossa minnekään, mutta odottelee jos jotain parempaa tulisi vastaan.

Ikinä ei ole asettanut minua tai perhettä työnsä edelle. Aina tulee ensin hän ja hänen työnsä. Sen jälkeen hänen harrastuksensa (jotta hän jaksaisi raskasta työtään) ja sitten viimeisenä, jos aikaa ja viitsimistä jää, minä tai perhe.

Mies ei ole ilkeä. Osallistuu siivoamiseen jne. silloin (harvoin) kun on paikalla. On lähinnä välinpitämätön, passiivinen. Ei osoita välittämistä niin kuin ennen. Minä en varmaan enää kiinnosta häntä eroottisesti tai muutenkaan. Itsestäänselvyys joka on ihan kiva muttei sen enempää. 

Itse rakastan miestä yhä. En koe olevani rakastettu, arvokas, kaunis tai hyväksytty sellaisena kuin olen. 

Jos joku muu kirjoittaisi näin, sanoisin että lähde hyvä nainen. Miksi se on itselle niin vaikeaa? Miksi sitä kuitenkin yrittää ajatella että jospa se siitä muuttuisi ennalleen ja että ehkä se kuitenkin rakastaa.. ehkä elämä vaan on tällaista ja enempää ei ole lupa odottaa..