Suhteesta puuttuu ilo, mitä tehdä?

Ollaan kumpikin 28-vuotiaita, parisuhdetta takana 6 vuotta. Ongelmia on ollut jo pitkään ja tuntuu, ettei mikään muutu. Katsoin äsken eilisen Iholla-jakson, jossa lumilautailijanainen ja miehensä nauroivat ja selvästi viihtyivät yhdessä. Alkoi itkettää, miksei meillä ole tuollaista. En muista, koska oltaisiin naurettu yhdessä.

Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia eikä hirveästi puuhata yhdessä mitään. Miehen mielestä jutunaiheideni on oltava hänen mittapuillaan kiinnostavia eikä mistä tahansa arjen sattumuksesta voi höpöttää. On aivan absurdi ajatus, että oltaisiin vaan ja juteltaisiin mitä mieleen tulee, miestä tällainen ahdistaa. Olen yrittänyt vedota siihen, että kavereitakin nähdessä pitää joustaa ja kuunnella niitä juttuja, joista ystävä haluaa puhua, vaikkei se itseä hirveästi kiinnostaisi. Muut ihmiset eivät mielestäni ole viihdyttämistä varten, vaan pitäisi osata kuunnella molemmin puolin, antaa puhua vapaasti ja olla läsnä. Meidän suhteessamme tämä ei toteudu.

Mies myös luulee, että tekee minulle palveluksen, kun osoittaa virheeni ja "kannustaa" parantamaan itseäni. Jos puhe kääntyy politiikkaan, hän olettaa oman mielipiteensä oikeaksi ja vaatii minulta valtavat määrät perusteluja ajatusteni tueksi, jotka kuitenkin lyttää. Koska pitäähän minun oppia, miten ajatellaan järkevästi. Neuvominen koskee kaikkia elämänalueita: ruuanlaittoa, seksiä, keskustelunaiheita, käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa. Monesti hermostun neuvomisesta, mutta miehen mielestä tämä on minun parhaakseni. Kun kysyn, miksei hän puhu yhtä ikävästi muille ihmisille, vastaus on, että hän asettaa puolisolleen korkeammat standardit.

Miehen käsitys seksistä on mielestäni aika vahvasti peräisin pornosta. Läheisyyttä ja hellyyttä ei ole, ellei se johda seksiin. Yritän miellyttää miestä sängyssä, jolloin läheisyydestä katoaa kaikki luontevuus. Koen suorituspaineita, en nauti. Mies on myös katkera siitä, että olen kerännyt painoa suhteen aikana ja hänen mukaansa tämä on johtanut siihen, ettei esimerkiksi television katselu lähekkäin kiinnosta. Syön, koska olen onneton - mikä noidankehä.

Tässä tärkeimmät pointit, toki muitakin olisi. Mies ei esimerkiksi ikinä aseta suhdettamme ja yhdessäoloa ykkössijalle ja tunnen oloni yksinäiseksi ja turhaksi. Itse mietin usein, kuinka voisin ilahduttaa miestäni jollain pienellä arkisella jutulla. Hän on työn vuoksi paljon poissa kotoa, joten siivoan ennen hänen tuloaan, hankin lempiruokaa ja koitan laittaa itseni nätiksi. Ja lopulta tunnen itseni vain typeräksi, miksi näen vaivaa tuollaisen ihmisen ja tällaisen suhteen eteen. Ensimmäiset vuodet olivat melko mukavia, nyt vain lannistaa.

Mielipiteitä, mitä minun kannattaisi tehdä? Näkemykseni parisuhteista on kovin pessimistinen joten pelkään, etteivät asiat vaihtamalla parane. Onko olemassa aidosti onnellisia pitkiä parisuhteita, vai muuttuuko yhdessäolo väistämättä ilottomaksi?