Kannabishuumeen haittapuolien nykyinen vähättely
Tullut huomattua että nykyään moni, myös media, ylistää kannabishuumetta jonain ihmeaineena. Huonot puolet jätetään surutta kertomatta.
Itse tunnen nuoruuden kaveripiireistä n. 10 kannabishuumausaineen käyttäjää ja yhdelläkään niistä ei hääppösesti elämässä mene. Puolet siirtyivät porttiteorian mukaisesti vahvempiin aineisiin ja vain kahdella on peruskoulutodistuksen lisäksi muuta tutkintoa.
Kannabis huumeainetta fanittaville keskenkasvuisille muistutuksena:
Runsaan käytön riskit, pitkäaikaishaitat: Nuorena aloitettu säännöllinen käyttö haittaa henkistä kehitystä ja aikuistumisprosessia [3].
Kannabiksen pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa kognitiivisten kykyjen rappeutumista, jonka oireita ovat mm. ongelmanratkaisu- ja keskittymiskyvyn heikkeneminen, muistiongelmat, välinpitämättömyys, ärsyyntyminen ja vuorovaikutustaitojen heikentyminen [3]. Kannabiksen käyttö pienentää aivoja, tuhoaa muistirakenteita ja selviytyminen kielellistä oppimista mittaavista testeistä on heikompaa [14].
Tutkimusten mukaan kannabis lisää akuuttia psykoosin riskiä sekä voi aiheuttaa pitkäaikaisempia seurauksia, kuten skitsofreniaa. Riski lisääntyy etenkin nuorena aloittaneilla käyttäjillä ja riskit suurenevat käytön lisääntyessä. Kannabiksen käyttö lisää riskiä myös masentuneisuuteen, ahdistuneisuuteen ja mielialahäiriöitä. [1] [17]
Kannabiksen polttaminen vaurioittaa hengitysteitä. Suun, kurkunpään ja nielun syöpäriski lisääntyy kannabista polttavilla. Hengityksen pidättäminen ja kannabissavun syvään vetäminen lisäävät hiukkasten ja tervan kulkeutumista ja kertymistä hengityselimiin. Käyttäjillä esiintyy limakalvon tulehduksia, kroonisia keuhkoputken tulehduksia, yskää ja keuhkolaajentumia. Nuorilla kannabiskäyttäjillä on tavattu suun alueilla kasvaimia, mitä ei heidän ikäluokassaan normaalisti esiinny. [3] [15] [17]
Kannabiksen käyttö nostaa pulssia ja verenpainetta, joka altistaa sydän- ja verisuonihäiriöille sekä aivoinfarktille, erityisesti iäkkäämmillä käyttäjillä [3] [17]
Kannabiksen käyttö todennäköisesti vaikuttaa negatiivisesti miesten ja naisten hedelmällisyyskykyyn ja seksuaaliseen halukkuuteen, etenkin miehillä [3] [17]
Kannabis heikentää oppimiskykyä ja voi heikentää nuorten koulumenestystä sekä aikuisten pärjäämistä työtehtävissä, jotka vaativat älyllistä suorituskykyä [3]. Kannabiksen käyttö saattaa pahentaa jo todettuja sairauksia (sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, hengitysteiden sairaudet, masennus, skitsofrenia, päihderiippuvuus).
1