Minkälaisen ihmisen ei kannata hankkia lapsia? Mitkä luonteenpiirteet eivät sovi vanhemmalle?
Tietty alkoholistit, pedofiilit, väkivaltaiset jne. mutta ei mainita itsestäänselvyyksiä tässä.
Kommentit (44)
Äkkipikaiset, lyhyt pinnaiset. Tällaisten ei kannata jo oman päänuppinsa takia hankkia lapsia ja sääli myös niitä lapsia, jotka joutuvat kestämään nämä ominaisuudet omaavia vanhempiaan.
Ihmisen, jolla on sellainen perinnöllinen sairaus tai haitta, jonka periytymistä jälkipolville ei missään tapauksessa halua, ei kannata hankkia biologista lasta. Myös jos tietää kantavansa vakavaa kehityshäiriötä aiheuttavaa geeniä, olisi syytä harkita muuta kuin biologista tapaa hankkia lapsi.
Kärsimättömän, helposti stressaantuvan tai ahdistukseen taipuvaisen, paljon omaa aikaa tarvitsevan, itsekeskeisen, ei-hoivaavan, mukavuudenhaluisen.
Pieni- ja keskituloisten, alle 50k € vuodessa tienaavien.
Nuorena 120k mk tienanneena ja nyt "uran huipulla" 37k€ tienaavana nuo 20 vuotta ovat vahvistaneet päätöksen oikeellisuuden.
Tarvitsee paljon omaa tilaa ja aikaa
Ei kestä meteliä
Nauttii rauhasta ja hiljaisuudesta
Vihaa kotitöitä
Ei ole hoivaajatyyppiä
Jaksaa huolehtia vain itsestään (ja siinäkin on puutteita)
Ei ole kiinnostunut lasten koulunkäynnistä, läksyistä ja harrastuksista
=Minä!
Minun. Olen kärsimätön ja spontaani. Tarvitsen paljon omaa aikaa, tilaa ja vapautta. En halua lapsia.
Epävakaa luonne, lyhytpinnaisuus ja itsekeskeisyys ainakin ovat huonoja ominaisuuksia vanhemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Kärsimättömän, helposti stressaantuvan tai ahdistukseen taipuvaisen, paljon omaa aikaa tarvitsevan, itsekeskeisen, ei-hoivaavan, mukavuudenhaluisen.
Siinäpä tuli meikäläisen luonne kuvattua aika hyvin. :D

Samoin mun :D onneksi ei ole suunnitelmissa lasten hankkiminen.
Vierailija kirjoitti:
Kärsimättömän, helposti stressaantuvan tai ahdistukseen taipuvaisen, paljon omaa aikaa tarvitsevan, itsekeskeisen, ei-hoivaavan, mukavuudenhaluisen.
Kuvailit siskoni. Hän kyllä on lapseton, MUTTA noiden lisäksi sattuu olemaan myös niin perusteellinen ja omistautuva luonteeltaan, että jos kuitenkin lapsen tekisi, niin jotenkin hoitaisi homman kotiin kunnialla.
Komppaan, että riippuu pitkälti rahasta. Jos on huonoluonteisempikin ihminen, niin rahalla saa korjattua puutteita ja helpotettua arkea. Köyhänä pärjää vain uhrautuva, mukautuva vanhempi.
Selllaisen, joka ei uskalla/halua sanoa lapselle "ei", jotta tämä ei tule surulliseksi. Näitä näkee nykyään älyttömän paljon. Vanhemmat eivät halua laittaa rajoja lapselle, jotta kaikilla olisi kivaa. No tämä kostautuu sitten jossain vaiheessa (kuten se iPhonea vinkuvan teinin kohdalla).
Jos sinulla on vaikea äiti, niin kannattaa harkita lapsettomuutta: http://www.is.fi/perhe/art-2000005149225.html
No jaa, mä olen aika ei-hoivaava ja muutenkin sopimaton vanhemmaksi ketjun mukaan. Silti mulla on mielestäni myös hyviä ominaisuuksia kasvattajana. Olen analyyttinen ja hyvä ratkaisemaan ongelmia. Vanhemmuus ei tavallaan tule mulle vaistomaisesti, mutta pystyn tietoisesti paikkaamaan asiaa, koska mulla on sentään hyvät välineet siihen.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsee paljon omaa tilaa ja aikaa
Ei kestä meteliä
Nauttii rauhasta ja hiljaisuudesta
Vihaa kotitöitä
Ei ole hoivaajatyyppiä
Jaksaa huolehtia vain itsestään (ja siinäkin on puutteita)
Ei ole kiinnostunut lasten koulunkäynnistä, läksyistä ja harrastuksista=Minä!
Minuunkin sopii, sillä erolla, että olen kyllä hoivaajatyyppiä, mutta tätä puolta toteutan töissä :)
Vierailija kirjoitti:
Komppaan, että riippuu pitkälti rahasta. Jos on huonoluonteisempikin ihminen, niin rahalla saa korjattua puutteita ja helpotettua arkea. Köyhänä pärjää vain uhrautuva, mukautuva vanhempi.
Millä tavoin köyhän vanhemman pitää uhrautua? Itse rikkaiden mutta epävakaiden,mt-ongelmaisten lapsena olen vähän eri mieltä. Koen antavan paremmat eväät elämään, vaikka olen pienituloinen opiskelija. Heidän psyykettäni ja olen läsnäoleva,johdonmukainen ja rauhallinen vanhempi joka osaa olla aikuinen eikä sysää lapselle aikuisen vastuuta(toisinkuin omat vanhempani).
Vierailija kirjoitti:
Kärsimättömän, helposti stressaantuvan tai ahdistukseen taipuvaisen, paljon omaa aikaa tarvitsevan, itsekeskeisen, ei-hoivaavan, mukavuudenhaluisen.
Tässä lueteltu melkein kaikki syyt, miksi itse en lapsia hanki :) Hoivaava tosin olen.
Minä olen kaikkea noita ja kolme lasta on. Peruisin jos voisin tai antaisin adoptioon. Mt ongelmainen erakko kaikesta stressaava, vainoharhainen, huonoitsetuntoinen, yksinäinen, masentunut äiti ei ole hyväksi kenellekään.
Kiltin
Äkkipikaisen
Huonoitsetuntoisen
Itsekkään