Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäiset kuinka kestätte ja pääsette eteenpäin?
29.03.2017 |
Kärsin nuorempana masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jäin yksin. Olen kehittynyt terapian avulla, mutta kärsin yhä suunnattomasti yksinäisyydestä. Olen kyllä yrittänyt tehdä jotain asian eteen, mutta mikään ei tunnu riittävän. Suuri osa päivistä menee yhä vaan tuskaisena kehää pyörien.
Olen hankkinut harrastuksia 4-5 päivälle viikossa, minkä lisäksi minulla on välillä työvuoroja. Olen lähes aina lähtenyt mukaan, jos joku harvoista tutuistani on kasannut porukkaa seuraksi johonkin tapahtumaan. Olen rohkaistunut ja lähtenyt parin tutun illanviettoihin ja peli-iltoihin, vieraisiin kaveriporukoihin. Mutta noitakin on järjestetty vain kerran parissa kuussa. Iso osa päivistä on täyttä ankeutta, paitsi kun onnistun joskus pakenemaan jonkun pelin tai sarjan pariin. Jossain vaiheessa taas herään pelimaailmoista entistä kiukkuisempana ja voi mennä useita viikkoja ihan ahdistuneena yksinäisyydestä.
Ihmisiin tutustuminen on kohdallani hidasta, eikä tunnu yhtään luontevalta kysellä ketään uusista tapaamistani ihmisistä kahdestaan jonnekin ulos. Varsinkaan kun en ole edes tavannut ketään jonka kanssa synkkaisi poikkeuksellisen hyvin. Porukoissa olen kyllä yleensä ihan viihtynyt. Ongelmana on se, että tämä jatkuva yksinäisyyden aiheuttama ankeus ja tuskaisuus saa minut välillä hyvin vihaiseksi ja surulliseksi ja lamaantuneeksi, mikä taas vaikeuttaa kaverisuhteiden muodostumista. Ja kyllä, en käy harrastuksissa pelkästään muiden ihmisten takia, vaan nautin kyllä ainakin osasta niistä. Mutta silti tämä yksinäisyyden aiheuttama paha olo on hyvin hallitsevaa elämässäni.
Pian olisi taas alkamassa yksi harrastuskurssi, mutta nyt on taas niin huono olo päällä, ettei tälläisenä oikein pysty kehenkään nautittavasti tutustumaan. Ja kehä vain jatkuu. Terapia on kehittänyt minua ihmisenä, mutta tämä konkreettinen yksinäisyys on aivan sietämätöntä. Joku vakituinen työ voisi auttaa päivien tuskaisuuteen jonkin verran, mutta valitettavasti en ole täysin työkykyinen.
Kommentit (16)
Oletko introvertti?Silloin voi olla hankala olla isoissa ihmisporukoissa ja varmaan tuo nuoruuden masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko on jättänyt jälkensä.Itse lähden aina liikkeelle,kun yksinäisyys tuntuu voimakkaalta.En jää neljän seinän sisälle.Hyvä olisi jos voisit soittaa jollekin myös kun tuntuu yksinäiseltä esim. vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko introvertti?Silloin voi olla hankala olla isoissa ihmisporukoissa ja varmaan tuo nuoruuden masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko on jättänyt jälkensä.Itse lähden aina liikkeelle,kun yksinäisyys tuntuu voimakkaalta.En jää neljän seinän sisälle.Hyvä olisi jos voisit soittaa jollekin myös kun tuntuu yksinäiseltä esim. vanhemmat.
En itseasiassa tiedä mikä olen. Toisaalta onhan tuo introvertti-ekstrovertti-jaottelu myös aika yksinkertaistava. Tuo liikkeelle lähteminen on kyllä hyvä neuvo, kotona lojuminen ei todellakaan auta asiaa. Vanhemmillekaan ei oikein huvita asioista syvemmin puhua, sillä välimme ovat vieläkin aika mutkikkaat.
Mulla taitaa nyt olla vuosien säätämisen jälkeen aika hyvä tilanne.
Sellaisia vanhoja oikeita kavereita on muutama, joiden kanssa tavataan porukalla pari kertaa vuodessa (tulevaisuudessa useammin). Suurinta osaa tutuista en tapaa tuolla tavalla juuri koskaan enkä oikein tiedä kummassa päässä on vika. Näiden tapaamisten väliaikoina saan sosiaalista toimintaa yhdestä harrastusryhmästä, joka kokoontuu pari kertaa kuussa. Tähän päälle sitten jumpat viikoittain, sielläkin käy samaa porukkaa vuodesta toiseen ja on tosiaan hyvä päästä kotoa liikkeelle edes tuonne.
Itseäni ahdistaa se, jos on liikaa harrastuksia tai liikaa sosiaalisia tilanteita. Töissä käyntiin kuluu se suurin energia. Toisaalta vanhojen huonojen kokemusten perusteella en luota ihmisiin kovin hyvin, tutustuminen on hankalaa enkä ole riittävän aktiivinen ystävyyssuhteiden ylläpitäjä.
Mutta nykyään tuntuu joka tapauksessa siltä, että pärjään yksinäisyyteni kanssa ja sopiva balanssi on löytynyt. Enää en haikaile toisenlaisen tilanteen perään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taitaa nyt olla vuosien säätämisen jälkeen aika hyvä tilanne.
Sellaisia vanhoja oikeita kavereita on muutama, joiden kanssa tavataan porukalla pari kertaa vuodessa (tulevaisuudessa useammin). Suurinta osaa tutuista en tapaa tuolla tavalla juuri koskaan enkä oikein tiedä kummassa päässä on vika. Näiden tapaamisten väliaikoina saan sosiaalista toimintaa yhdestä harrastusryhmästä, joka kokoontuu pari kertaa kuussa. Tähän päälle sitten jumpat viikoittain, sielläkin käy samaa porukkaa vuodesta toiseen ja on tosiaan hyvä päästä kotoa liikkeelle edes tuonne.
Itseäni ahdistaa se, jos on liikaa harrastuksia tai liikaa sosiaalisia tilanteita. Töissä käyntiin kuluu se suurin energia. Toisaalta vanhojen huonojen kokemusten perusteella en luota ihmisiin kovin hyvin, tutustuminen on hankalaa enkä ole riittävän aktiivinen ystävyyssuhteiden ylläpitäjä.
Mutta nykyään tuntuu joka tapauksessa siltä, että pärjään yksinäisyyteni kanssa ja sopiva balanssi on löytynyt. Enää en haikaile toisenlaisen tilanteen perään.
Kiva että olet löytänyt tasapainon mihin olet tyytyväinen. Mulle ei vain tuollainen 2x kuukaudessa kaverien näkeminen riittäisi alkuunkaan. Ehkä sitten jos viihtyisin todella hyvin työkaverien kanssa ja olisin parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, onpa onni että olen ääri-introvertti ja erakkoluonne. Eipä ole moisia ongelmia. Ainoa ihmissuhde vanha äiti jota tapaan niin harvoin kun kehtaan, ei harrastuksia, ei menoja, ja olen onnellinen ihminen.
Sinullahan menee hyvin. Sulla on sentäs kavereita joita nähdä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh, onpa onni että olen ääri-introvertti ja erakkoluonne. Eipä ole moisia ongelmia. Ainoa ihmissuhde vanha äiti jota tapaan niin harvoin kun kehtaan, ei harrastuksia, ei menoja, ja olen onnellinen ihminen.
Minulla samankaltaisia kokemuksia. Minulle oli suunnaton helpotus kun paljon päänvaivaa tuottanut sukulaisperhe laittoi välit poikki kanssani. He kuvittelevat varmaankin minun menettäneen paljon mutta todellisuudessa minulla on nyt entistä enemmän omaa aikaa paneutua minua itseäni kiinnostaviin asioihin. Luen ja katson mielenkiintoisia dokkareita ja filmejä sekä musisointi omaksi ilokseni.
Aiemmin hyvä flow-tila meni viime aikoina harakoille turhan puhelimessa roikkumisen vuoksi. Minulle vuodatettiin asioita, joille en voi mitään. Neuvookin kysyttiin. Sitten kun kerroin perheen tilanteesta saamani vaikutelman ja omat neuvoni kiperän tilanteen ratkaisuun niin koko keskenään riidoissa ollut sukulaisperhe otti minut vihollisekseen. Hyvä puoli on se, että he ovat nyt hyvissä väleissä keskenään eli ongelmat taisivat ratketa aika yllättävällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Huh, onpa onni että olen ääri-introvertti ja erakkoluonne. Eipä ole moisia ongelmia. Ainoa ihmissuhde vanha äiti jota tapaan niin harvoin kun kehtaan, ei harrastuksia, ei menoja, ja olen onnellinen ihminen.
Kylläpä ihmiset ovatkin erilaisia.
Mutta mistä saat mielihyvän elämääsi, jos ei edes harrastuksia? Jos vastaus on jotain kotona harrastettavia hommia, niin eikö sinulla tule ikinä "ähky" siihen samaan juttuun, mitä hommailet aina vaan yksiksesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankkiuduin hulluksi. Nyt höpisen yksistäni ja kivaa on.
En enää kestäkään. Kestin vuosia, kun ajattelin sen olevan vain väliaikainen tilanne. Nyt en enää usko, että mikään muuttuu. Tässä iässä olen jotenkin vaikea solmia kunnon ystävyyssuhteita. Kaikilla on jo omat kaveripiirinsä. Tai ei kaikilla, mutta monella ja sitten me yksinäiset emme oikein löydä toisiamme. Ainakaan luontevasti. Nyt sitten mietin, että mitä seuraavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskityn töihini. Perjantaisin päihteilen yksin kotona ja herään joskus lauantai-iltana. Sitten skarppaan ja sunnuntaina rupean taas keskittymään alkavaan työviikkoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskityn töihini. Perjantaisin päihteilen yksin kotona ja herään joskus lauantai-iltana. Sitten skarppaan ja sunnuntaina rupean taas keskittymään alkavaan työviikkoon
Ei kuulosta kivalta tuollainen työelämäänkään pakeneminen, vaikka kaiketi työssä sentään kokee itsensä merkityksellisemmäksi.
Minäkin olen yksinäinen. Minulla on koira josta on paljon seuraa :) netissä juttelen muiden saman rodun omistajien kanssa ja olen menossa koiratapaamiseenkin jossa siis koirat keskenään leikkivät.
Toivon että tutustuisin siellä ihmisiin joita tavata enemmänkin.
Minulla yksinäisyys johtuu siitä etten oikein tule juttuun kenenkään kanssa. Olen aika tylsä tavallaan... jotkut ihmiset ovat niin eri aaltopituuksilla että olen mieluummin yksin kuin seurassa joka ärsyttää. Olen kyllä kivoja ihmisiä tavannut joiden kanssa tulen juttuun. Heitä näen hyvin harvoin.
kaupassa ja töissä saan mukavasti kontaktia muihin ihmisiin. Voin mennä jopa parille lähipubiin juttelemaan kantiksien kanssa. Olen kohta 30-vuotias. Minulla yksinäisyyden tunne on lieventynyt vanhetessa. Teini-ikäisenä se oli sietämätöntä kun oli yksin ja ujo.
Tsemppiä :) et ole yksin.
Alue: Aihe vapaa
Minulla täysin sama tilanne. En oikein kestäkään enkä pärjää kovin hyvin.