Tunteeni ovat kuolleet
Itkin kun tajusin sen. En enää pidä poikaystävää suloisena ja nähdessämme pitkästä aikaa, en tuntenut mitään. Olin aiemmin munahaukka, mutta nyt myös haluni ovat totaalisen kuolleet. Poikaystävä yrittää kaikkensa roikkua minussa, mutta minä en usko että tästä on enää paluuta, vaikka kuinka haluaisin uskoa onnelliseen loppuun. Tämä kaikki johtuu siitä, että poikaystävä on alkanut kohtelemaan minua todella huonosti. Olen sellainen nainen, joka ärähtää välittömästi jos mies yrittää hyppiä nenille, eli en todellakaan itkeskele tyynyyni iltaisin, vaan pidän puoleni jämäkästi. Mutta siitä seuraakin katkeruus. Ja viha. "Miten sillä kusipäällä on pokkaa puhua noin?" Nykyään hän yrittää saada minut tuntemaan itseni rumaksi ja epähaluttavaksi miesten silmissä, etten lähtisi lätkimään. Alussa kun olin vaikka peilailemassa, poikaystävä tuli halailemaan minua takaapäin ja sanoi, että miten voit olla noin kaunis. En muuta ulkonäköäni eri ihmiseksi meikeillä, joten ei johdu siitä. Nykyään hän nälvii, että olin kyllä nuorempana kaunis, mutta... Niin ja hän on vain nähnyt kuvia minusta nuorempana, koska emme tienneet toisistamme mitään vuosia sitten.
Kysymys kuuluu: onko tästä enää paluuta entiseen? Voinko enää koskaan rakastua poikaystävään ja nähdä hänet suloisena ja ihanana?
Kommentit (29)
Minusta sinä vaikutat rehelliseltä pohtiessasi suhteesi tilannetta. Minusta on kurjaa, että kumppanisi lyttää sinua. Se on mielestäni aina huono merkki, oli kyseessä mikä tahansa ihmissuhde. Tulee tunne, että miehelläsi on toiveita sinua kohtaan mutta on valinnut keinokseen henkisen väkivallan käytön. Osaako hän puhua tunteistaan, esimerkiksi pelottaako häntä, että sinä lähdet? Niin, ja minusta ei ole yhtään ihmeellistä, että halut toista kohtaan kuolevat jos toinen haukkuu, arvostelee ja lyttää. Voimia pohdintaan ja päätöksentekoon!
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan miesten huomio on minulle tärkeää ja saan huomiota paljon enemmän muilta kuin omalta. Munahaukka-termi tarkoitti tässä yhteydessä sitä, että olin aiemmin poikaystävän kyrvän perään. Nykyään ei haluta tippaakaan.
Tämä on ihan oikein sinulle, että poikaystäväsi jo inhoaa sinua, sillä kyllä mieskin kaipaa tulla arvostetuksi ennemmin ihmisenä, kuin palvalijana kyrvällään sulle, joka et edes saa.
Nainen kuvittelee tekevänsä miehelleen palveluksen olemalla "munahaukka", vaikka se itseasiassa kertoo naisen omasta itserakkaudesta, kun luulee miehen nyt niin mielellään antavan naiselle kyrpäänsä. Ei mies sinua halua palvella, jos mies olisikin pilluhaukka, niin silloin asetelma olisi terveempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan miesten huomio on minulle tärkeää ja saan huomiota paljon enemmän muilta kuin omalta. Munahaukka-termi tarkoitti tässä yhteydessä sitä, että olin aiemmin poikaystävän kyrvän perään. Nykyään ei haluta tippaakaan.
Tämä on ihan oikein sinulle, että poikaystäväsi jo inhoaa sinua, sillä kyllä mieskin kaipaa tulla arvostetuksi ennemmin ihmisenä, kuin palvalijana kyrvällään sulle, joka et edes saa.
Hah. On tämä sitten hauska palsta. Poikaystävälle haluttomuuteni on ongelma ja hän on monesti valittanut kuinka minä olen muuttunut. Mutta jatkakaa vain :)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ei voi ymmärtää miksi ihmeessä te naiset kerta toisensa jälkeen otatte noita idiootteja puolisoiksenne.
Hah. Ihan kuin maailma olis täynnä täydellisiä miehiä tai sellaisia joista ei alun jälkeen paljastuisi jotain ikävää. Tervetuloa oikeaan maailmaan, jossa ihmiset on epätäydellisiä, kuin myös ihmissuhteet. Tuollaiset kommentit kuin "mistä te tommosia miehiä löydätte" ei tuo keskusteluun muutenkaan mitään lisäarvoa tai oivallusta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä vaikutat rehelliseltä pohtiessasi suhteesi tilannetta. Minusta on kurjaa, että kumppanisi lyttää sinua. Se on mielestäni aina huono merkki, oli kyseessä mikä tahansa ihmissuhde. Tulee tunne, että miehelläsi on toiveita sinua kohtaan mutta on valinnut keinokseen henkisen väkivallan käytön. Osaako hän puhua tunteistaan, esimerkiksi pelottaako häntä, että sinä lähdet? Niin, ja minusta ei ole yhtään ihmeellistä, että halut toista kohtaan kuolevat jos toinen haukkuu, arvostelee ja lyttää. Voimia pohdintaan ja päätöksentekoon!
Kiitos vaihteeksi mukavasta kommentista. Voin selittää hieman pidemmän kaavan kautta: eli hieman takkuisen alun jälkeen minä sain ahaa-elämyksen ja ihastuin poikaystävään. Aluksi en oikein saanut mitään tunteita, mutta sieltä ne pikku hiljaa tulivat kun *Mikko jaksoi vain pysyä kilttinä ja vaatimattomana ja kehua minua ihastuksissaan. Hyvin pian suhteen alkamisen jälkeen huomasin, että *Mikko haluaa edetä aivan kamalaa vauhtia suhteessa. Minua alkoi ahdistamaan. Juuri kun luulin, että kaikki on hyvin. Jouduin sanomaan tiukasti *Mikolle, että en halua kuulla hänen hulluista suunnitelmistaan suhteen alussa, vaan elää päivä kerrallaan. Tästä tuli todellinen kolhu suhteelle ja minusta tuli ärtyisä ja vetäydyin kuoreeni. Suututti, että hyvä alku piti pilata typerillä hätiköinneillä.
Aloin muuttumaan pikku hiljaa, poikaystävä huomasi sen eikä luonnollisesti pitänyt asiasta. Tuli riitoja. *Mikko oli tekevinään selväksi, että ei jaksa enää ja on parempi erota. Vasta myöhemmin tajusin, että *M yritti vain pelotella minut käyttäytymään tietyllä tavalla. Alkuun pelkäsinkin eroa. Lopulta olin jo niin muuttunut, että huomasin sen itsekin. Tässä vaiheessa aloin saamaan tarpeekseni koko suhteesta ja sanoin siitä *Mikolle. Tämä on uskoakseni säikäyttänyt hänet, koska olen todellakin tosissani ja se näkyy kauas. Nyt *M sitten yrittää kaikkensa, etten lähtisi, vaikka olen jo puoliksi poissa.
Tosiaan haluni ovat täysin kuolleet enkä halua harrastaa seksiä ilman kiihottumista. Otin tässä yhtenä iltana suihin *Mikolta, mutta se ei tuntunut miltään. Onneksi oli nopeasti ohi koko homma. En muista milloin olimme viimeksi yhdynnässä.
En tiedä miten tästä muka voisi enää nousta, saada takaisin ne hellät tunteet. Nähdä *Mikon suloisena kultana eikä suoraan sanottuna rumana ja inhottavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä vaikutat rehelliseltä pohtiessasi suhteesi tilannetta. Minusta on kurjaa, että kumppanisi lyttää sinua. Se on mielestäni aina huono merkki, oli kyseessä mikä tahansa ihmissuhde. Tulee tunne, että miehelläsi on toiveita sinua kohtaan mutta on valinnut keinokseen henkisen väkivallan käytön. Osaako hän puhua tunteistaan, esimerkiksi pelottaako häntä, että sinä lähdet? Niin, ja minusta ei ole yhtään ihmeellistä, että halut toista kohtaan kuolevat jos toinen haukkuu, arvostelee ja lyttää. Voimia pohdintaan ja päätöksentekoon!
Kiitos vaihteeksi mukavasta kommentista. Voin selittää hieman pidemmän kaavan kautta: eli hieman takkuisen alun jälkeen minä sain ahaa-elämyksen ja ihastuin poikaystävään. Aluksi en oikein saanut mitään tunteita, mutta sieltä ne pikku hiljaa tulivat kun *Mikko jaksoi vain pysyä kilttinä ja vaatimattomana ja kehua minua ihastuksissaan. Hyvin pian suhteen alkamisen jälkeen huomasin, että *Mikko haluaa edetä aivan kamalaa vauhtia suhteessa. Minua alkoi ahdistamaan. Juuri kun luulin, että kaikki on hyvin. Jouduin sanomaan tiukasti *Mikolle, että en halua kuulla hänen hulluista suunnitelmistaan suhteen alussa, vaan elää päivä kerrallaan. Tästä tuli todellinen kolhu suhteelle ja minusta tuli ärtyisä ja vetäydyin kuoreeni. Suututti, että hyvä alku piti pilata typerillä hätiköinneillä.
Aloin muuttumaan pikku hiljaa, poikaystävä huomasi sen eikä luonnollisesti pitänyt asiasta. Tuli riitoja. *Mikko oli tekevinään selväksi, että ei jaksa enää ja on parempi erota. Vasta myöhemmin tajusin, että *M yritti vain pelotella minut käyttäytymään tietyllä tavalla. Alkuun pelkäsinkin eroa. Lopulta olin jo niin muuttunut, että huomasin sen itsekin. Tässä vaiheessa aloin saamaan tarpeekseni koko suhteesta ja sanoin siitä *Mikolle. Tämä on uskoakseni säikäyttänyt hänet, koska olen todellakin tosissani ja se näkyy kauas. Nyt *M sitten yrittää kaikkensa, etten lähtisi, vaikka olen jo puoliksi poissa.
Mitä sä annat suhteelle? Kokoajan sitä millainen miehen kuuluu olla, entä millaisen panoksen sä annat teidän suhteelle?
Toivottavasti teillä ei ole lapsia, jotkut jää roikkumaan tuollaiseen vaan kun on lapsia tullut hommattua.
"nyt teitä on kaksi itseään puolustavaa ihmistä saman katon alla."
Mistä keksit että elämme saman katon alla?