Voiko 14-vuotiaan jättää yksin kotiin vanhempien viikon lomamatkan ajaksi?
Näin nyt kuitenkin olemme tekemässä, varasimme juuri miehen kanssa lomamatkan Kreetalle kesäkuuksi. Lapsi ei enää halua vanhempien kanssa lomalle lähteä. Suunnittelee lähtevänsä kavereita tapaamaan toispaikkakunnalle sen viikon aikana, mutta pärjäisi varmaan kotonakin.
Kommentit (99)
No ei nyt ihan vielä. Te ootte vastuussa lapsesta, ajatelkaa jos jotain sattuu.
Lapsi mukaan tietenkin.
Eipä taida olla kovin rakas lapsi teille.
Hän voisi viihtyä paremmin,
kun saisi ystävän mukaan matkalle.
Eikös kaikki mammat aina keuhkoa, että niin monta yötä voi olla pois kun on ikävuosia. Eli 14-vuotias saa olla 14 yötä poissa 🤔
Eikö 14-vuotias pitäisi ottaa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
en jättäisi, vie mummolaan tai mummi teille. Jotain rotia.
Jotain rotia? Ööh, monethan asuvat yksin/itsenäisesti peruskoulun jälkeen, keskiasteen opintontojen ajan.
Mikä tuossa on ongelma?
Tietysti tuo riippuu teinistä, jos on syytä olettaa, että bilettää ja hölmöilee, sitten jotain järjestelyjä. Mutta suurin osa neljätoistavuotiaista varmaan ihan ok.
Ei voi jättää. Vaikka teini olisikin reipas, voi joku väärä tyyppi saada vihiä siitä, että hän on kotona yksin. Teini tietty sanoo ettei halua teidän mukaan reissuun, mutta ei välttämättä ole enää samaa mieltä siinä vaiheessa, kun pakkaatte matkalaukkuja. Hän on edelleen sitä paitsi lapsi, vaikka luulee muuta...
Mä olen myös lähdössä kesällä miehen kanssa kahdestaan viikon reissuun kesällä, mutta 14-vuotias menee pikkusisaruksen kanssa siksi aikaa mummolaan.
Tottakai voi! Rahaa ei tarvitse jättää ja jääkaapin ja pakastimenkin voit sulattaa ja pestä ennen lähtöänne. Teiniltä vielä puhelin pois, samoin muut mahdolliset tietokoneet, avaimet myös pois ja vedet + sähköt pistätte poikki luonnollisesti. Pärjätkööt ja miettikööt sitten mitä menetti kun ei halunnut lähteä!
Ei todellakaan voi jättää. Joku aikuinen on oltava, joka teinistä on vastuussa sen ajan.
Normaalisti ihmiset joko pakottavat tuon ikäisen mukaan, jättävät itsekin menemättä tai laittavat sukulaisen hoiviin siksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi mukaan tietenkin.
Eipä taida olla kovin rakas lapsi teille.
Hän voisi viihtyä paremmin,
kun saisi ystävän mukaan matkalle.
Ehdotettu on, että ottaisi kaverin mukaan. Ottaisimme siinä tapauksessa 2 mh huoneiston. Mutta ei halua.
ap
En jättäis, liian nuori olemaan viikon yksikseen.
Ei mulla muuta kun että koulusta tehdään lastensuojeluilmoitus jos siellä paljastuu, että 14v on viikon yksin kotona.
Ne ainoat isovanhemmat asuu 2h + kk huoneistossa, ovat jo aika iäkkäitä ja sairaita. Ei ne voi teinistä huolehtia, eikä teini siellä viihtyisikään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla muuta kun että koulusta tehdään lastensuojeluilmoitus jos siellä paljastuu, että 14v on viikon yksin kotona.
Koulua ei ole kesäkuussa.
Meidän 14-vee meni kaverilleen viikoksi kun ei halunnut reissuun. Vanhempien kanssa tietysti sovittiin tästä.
Vierailija kirjoitti:
Näin nyt kuitenkin olemme tekemässä, varasimme juuri miehen kanssa lomamatkan Kreetalle kesäkuuksi. Lapsi ei enää halua vanhempien kanssa lomalle lähteä. Suunnittelee lähtevänsä kavereita tapaamaan toispaikkakunnalle sen viikon aikana, mutta pärjäisi varmaan kotonakin.
Kuule äippä, alaikäinen ei päätä lähteekö se mukaan vai ei vaan se lähtee mukaan kun vanhemmat niin päättävät. Tuon ikäistä ei jätetä yksin viikoksi. Toivottavasti joku sua fiksumpi tajuaa tehdä lasun lapsen heitteillejätöstä.
14-vuotias lähtee mukaan tai sitten ei kukaan lähde. Näin meillä on linjattu. Meidän poika tykkää matkustamisesta niin paljon, että lähtee kyllä aina mukaan, vaikka olisi marissut ennen matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin nyt kuitenkin olemme tekemässä, varasimme juuri miehen kanssa lomamatkan Kreetalle kesäkuuksi. Lapsi ei enää halua vanhempien kanssa lomalle lähteä. Suunnittelee lähtevänsä kavereita tapaamaan toispaikkakunnalle sen viikon aikana, mutta pärjäisi varmaan kotonakin.
Kuule äippä, alaikäinen ei päätä lähteekö se mukaan vai ei vaan se lähtee mukaan kun vanhemmat niin päättävät. Tuon ikäistä ei jätetä yksin viikoksi. Toivottavasti joku sua fiksumpi tajuaa tehdä lasun lapsen heitteillejätöstä.
Juuri näin. Tosin tiedän tapauksia, että kyllä niitä lapsia vaan jätetään yksin, tuossakin iässä. Ja lukuvuoden aikanakin.
Meillä on 15-vuotias tyttö. Ei tulisi mieleenikään jättää häntä viikoksi yksin vanhaan puutaloomme.
Mutta ihmettelen, miksi lapsenne ei halua matkustaa. Meidän on aina mankumassa matkoja. Ei vaan ole varaa matkustaa vuosittain.
en jättäisi, vie mummolaan tai mummi teille. Jotain rotia.