Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Trumpin huikean laivasto-ohjelman toteuttajiksi on vaikea löytää riittävästi taitavia työntekijöitä

Vierailija
17.03.2017 |

Jo nykyisten tilausten vuoksi telakoilla on pulaa työntekijöistä. Hitsaajan vuosipalkka voi nousta 280 000 euroon.
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin esittämän laivaston massiivisen vahvistamisohjelman tiellä on isoja esteitä. Trump lupaa kasvattaa sotalaivastoa nykyisestä 274 aluksesta 350 alukseen. Tavoitetta koventaa se, että moni nyt käytössä olevista laivoista on korvattava uudella.

Trumpin tavoite on itse asiassa paljon suurempi kuin laivaston oma 310 aluksen tavoite.

Presidentin laivasto-ohjelman toteuttaminen voi vaatia hallitukselta lähes 700 miljardin dollarin rahoitusta, sen toteuttaminen kestäisi 30 vuotta ja työhön olisi palkattava kymmeniätuhansia ammattitaitoisia laivanrakentajia, kertovat asiantuntijat ja aihetta käsittelevät asiakirjat.

Trump ajaa valtavaa varusteluohjelmaa Yhdysvaltojen sotilasmahdin kasvattamiseksi vastatoimena sille, että sotavoimiaan kehittäneet Kiina ja Venäjä ovat käyneet yhä rohkeammiksi.

Yhdysvaltojen laivasto on luovuttanut puolustusministeri Jim Mattisille selvityksen siitä, miten maan teollisuus voisi rakentaa enemmän laivoja.

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan sotalaivaohjelman toteuttamista vaikeuttaa kaksi suurta haastetta. Ensiksikin työmarkkinoilla ei ole riittävästi ammattitaitoista työvoimaa – vaje ulottuu sähkömiehistä hitsaajiin. Telakat ja niiden alihankkijat joutuisivat kamppailemaan vuosia tuotannon lisäämisessä.

Suurin este Trumpin laivasto-ohjelman tiellä on kuitenkin kongressi, jonka pitäisi myöntää rahat laivojen rakentamiseen.

Yhdysvaltojen kaksi suurinta laivanrakentajaa, General Dynamics ja Huntington Ingalls Industries, aikovat palkata yhteensä 6 000 työntekijää tänä vuonna, jotta selviävät jo nyt saamistaan tilauksista. Sinänsä telakkayhtiöt sanovat olevansa innokkaita työskentelemään Trumpin kanssa tämän suuren laivasto-ohjelman toteuttamiseksi.

Reutersin tietojen mukaan pätevien työntekijöiden löytäminen jo tilattujen laivojen rakentamiseksi on haastavaa. Esimerkiksi hitsaajien kysyntä on niin kova, että vuosipalkka saattaa nousta 300 000 dollariin eli noin 280 000 euroon.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt mammat hitsareiksi ja äkkiä. Verotuskin on suomea keveampi.

Vierailija
2/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki velaksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä terroristit nyt vapisee, lisää paatteja

Vierailija
4/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

5 vuotta töissä hitsarina ja takaisin suomeen ostamaan omakoti talo auto jne..

Vierailija
5/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea löytää hitsareita, mutta maksajia varmaan löytyy helposti. Uutta Government Bondia maailmalle vaan, niin ei olla köyhiä eikä kipeitä.

Vierailija
6/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä terroristit nyt vapisee, lisää paatteja

Niin, laivoistahan ei voi laukaista risteilyohjuksia joilla osuu vaikka rakennuksen ikkunasta sisään vai mitensenytmeni?

Itse ole sijoittanut suuren summan jenkkien aseteollisuuteen ja hyvältä näyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt mammat hitsareiksi ja äkkiä. Verotuskin on suomea keveampi.

Siellä tarvitaan ammattitaitoisia hitsareita sun muita.

Kyllä mullakin hitsipuikko kädessä pysyy, vaan en osaa hitsata, enkä ainakaan ole taitava.

Jännä, että kun oikeasti osaava tekijää tarvitaan, niin ei löydy.

Suomikin on täynnä "hitsareita", jotka ei ole töissä koska ei muka ole töitä.

Koskaan ei kysytä itseltä, että minkätasoinen "hitsari" sattuu olemaan.

Vierailija
8/8 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä terroristit nyt vapisee, lisää paatteja

Niin, laivoistahan ei voi laukaista risteilyohjuksia joilla osuu vaikka rakennuksen ikkunasta sisään vai mitensenytmeni?

Itse ole sijoittanut suuren summan jenkkien aseteollisuuteen ja hyvältä näyttää.

Terrorismin vastaisessa sodassa ongelma aina toki on ollut että ei ole ollut tarpeeksi isoja pyssyjä. Trump kehittää megakanuunan ja terrorismi on ohi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan kuusi