Psychology Today: traumaattisesta lapsuudesta voi olla myös hyötyä

up

Yleisen elämänkokemukseni mukaan kyllä traumaattisen lapsuuden läpikäyneet ovat juuri helppoja uhreja esim. narsisteille tai väkivaltaan taipuvaisille puolisoille. Tätä tukee myös valtaosa tutkimuksesta. 

Kyllä traumat pikemminkin tekevät heikoksi ja haavoittuvaiseksi. Normaali uhkien tunnistuskyky liittyy pikemminkin turvalliseen ympäristöön, kuitenkin lapselle tarpeeksi itsenäisyyttä antaen. Eli ylisuojelu varmasti tuo ei-toivotun lopputuloksen. 

Mutta psykologia on tiede, jossa voi väittää ihan mitä vain ja saada jollain metodilla sen näyttämään oikealta. 

Tämä on totta. Itse olen samanlainen ja kokenut stressaavan lapsuuden. Näen ja kuulen lähes kaiken ympärillä tapahtuvan ja aistin ihmisten oikeat tarkoitusperät sanojen takana. Huomaan kun jollain on vaikeaa ja havaitsen muiden keskinäiset ristiriidat. Mietin vain, että missäköhän tällaista taitoa pystyisi hyödyntämään ilman että uupuu itse aivan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Yleisen elämänkokemukseni mukaan kyllä traumaattisen lapsuuden läpikäyneet ovat juuri helppoja uhreja esim. narsisteille tai väkivaltaan taipuvaisille puolisoille. Tätä tukee myös valtaosa tutkimuksesta. 

Kyllä traumat pikemminkin tekevät heikoksi ja haavoittuvaiseksi. Normaali uhkien tunnistuskyky liittyy pikemminkin turvalliseen ympäristöön, kuitenkin lapselle tarpeeksi itsenäisyyttä antaen. Eli ylisuojelu varmasti tuo ei-toivotun lopputuloksen. 

Mutta psykologia on tiede, jossa voi väittää ihan mitä vain ja saada jollain metodilla sen näyttämään oikealta. 

Juuri näin! Tosi asia ehkä, mutta onko se kuitenkin vahingollista?

T: vastaaja nro. 3

Huolella traumatisoituneen ihmisen elämä on kuin elokuva Päiväni murmelina, jossa mies elää saman päivän uudestaan ja uudestaan. Trauma on koteloituneena psyykessä ja erillään normaaleista oppimismekanismeista. Sitä ei pysty kokemuksella muuttamaan, koska se on lohkottu irti muusta tietoisuudesta ja ikään kuin oma saarensa jonne ei järkipuhe yllä. Sama kuin menisit töihin ja siitä eteenpäin  joka aamu heräisit ensimmäiseen työpäivään. Aina sama jännitys, pelko ja tsemppaus pelon voittamiseksi. Ilman traumaa seuraavana päivänä olisi helpompaa. Trauman kanssa sama alkaa seuraavana aamuna uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ihminen väsyy.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on totta. Itse olen samanlainen ja kokenut stressaavan lapsuuden. Näen ja kuulen lähes kaiken ympärillä tapahtuvan ja aistin ihmisten oikeat tarkoitusperät sanojen takana. Huomaan kun jollain on vaikeaa ja havaitsen muiden keskinäiset ristiriidat. Mietin vain, että missäköhän tällaista taitoa pystyisi hyödyntämään ilman että uupuu itse aivan täysin.

Rikostutkija voisi olla yksi. Samoin monet myymiseen ja rekrytointiin liittyvät tehtävät edellyttävät, että tunnistat paskapuheen.

Vierailija kirjoitti:

Huolella traumatisoituneen ihmisen elämä on kuin elokuva Päiväni murmelina, jossa mies elää saman päivän uudestaan ja uudestaan. Trauma on koteloituneena psyykessä ja erillään normaaleista oppimismekanismeista. Sitä ei pysty kokemuksella muuttamaan, koska se on lohkottu irti muusta tietoisuudesta ja ikään kuin oma saarensa jonne ei järkipuhe yllä. Sama kuin menisit töihin ja siitä eteenpäin  joka aamu heräisit ensimmäiseen työpäivään. Aina sama jännitys, pelko ja tsemppaus pelon voittamiseksi. Ilman traumaa seuraavana päivänä olisi helpompaa. Trauman kanssa sama alkaa seuraavana aamuna uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ihminen väsyy.

Osuva vertaus. Exäni, joka tappoi itsensä, rakasti tuota elokuvaa.

Kun saadaan paljon kansaa ylilaudoin ja muin viranomaistoimin traumatisoitua niin sitten saa lääketehtaat käyttää enemmän lääkkeitä ja huumeetkin uppoavat viattomaan kansaan kipuilussa. Vanha keino ja psykologit ja lääkärit juoksussa mukana koska militaarihan se hommaa vetää.

Psychologytoday on roskajulkaisu.

Kyllä siinä tapauksessa jos pääsee jossain kohtaa toipumaan niistä traumoistaan. Se myös vahvistaa kun voi sanoa itselleen että "selvisin". Mutta kääntöpuolella on sitten se että jos ei pystykään pääsemään niiden ylitse. Silloin kyseessä on asia joka heikentää elämänlaatua ja johtaa kenties ennen aikaiseen kuolemaan.

Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Ei voi sanoa että traumat tekevät heikommaksi tai vahvemmaksi. Kyse on kokonaisuudesta. Traumoista VOI olla myös hyötyä. Miksi joku voi tätä hyödyntää ja joku ei, en tiedä. Itse koen vahvistuneeni traumoista ja vaikeuksista,mutta ei se minun paremmuudestani johdu. Ehkä minulla on tarpeeksi mielenterveyttä tukevia ja suojaavia tekijöitä,joilla olen voinut prosessoida vaikeudet vahvuudeksi. Toki silti kärsin edelleen joskus traumojen vaikutuksesta(paniikkikohtaukset),mutta en koe että ne tekisivät minua heikommaksi.

Sieltäkö ehtymätön luovuuteni ja vilkas mielikuvitukseni kumpuaa...

Joku puhui tuossa ylempänä, että ovat helppoja uhreja narsisteille, ja olen kyllä sitäkin. Ainakin ollut. Olen kuitenkin opetellut tunnistamaan ja välttämään narsistisia suhteita ja pitämään rajoista paremmin kiinni.

Sen olen huomannut, että jos rajoistaan ei pidä kiinni niin luovuus kärsii.

Ainainen pelon tunne syö ihmistä.  Loogisesti lapsi ajattelee että vääryys loppuu joskus ja saa apua.  Käytännössä ei ollut mahdollisuutta vain lähteä, vasta kun todella riippui itsestä, pääsi omilleen asumaan.

Myös koulussa opettajat kiusasivat omilla asioillaan, väärä syntyperä ja ulkonäkö leimasivat.

Miten estetään pysyviä vaurioita, näin että vaikeasta tilanteesta pääsee pois, vaikka johonkin turvataloon.  Ei vain 60-luvulla ollut ulospääsyä.

Huono kohtelu on myös taloudellinen haittatekijä.

Jätä omat asiat kotiin - on todella typerä neuvo.

Traumaattinen lapsuus ei ole mikään yksiselitteinen sama asia, joka tuottaisi samoja käyttäytymismalleja. 

Trauma voi syntyä pikkuveljen pahoinpitelystä kuoliaaksi kodin ulkopuolella, äidin syöpätaistelusta, isosiskon itsemurhasta jne. 

Jos trauma on syntynyt jatkuvasta alkoholisoituneen isän iskujen pelosta, varmaan siinä aistit herkistyvät. Jokaisen tölkin sihahduksen kuulee ja iskuja osaa väistää. 

Eli joidenkin kohdalla voi pitääkin paikkansa. Onko tämä herkkyys sitten tosiasiassa etu? Tuskin ainakaan kaikille, trauman huonot puolet varmasti kompensoivat tehokkaasti mahdolliset hyödyt. 

Vierailija kirjoitti:

Kun saadaan paljon kansaa ylilaudoin ja muin viranomaistoimin traumatisoitua niin sitten saa lääketehtaat käyttää enemmän lääkkeitä ja huumeetkin uppoavat viattomaan kansaan kipuilussa. Vanha keino ja psykologit ja lääkärit juoksussa mukana koska militaarihan se hommaa vetää.

Tuo viestisi saattaa kuulostaa ihmisten korviin jonkin salaliittoteoreetikko-hörhön omilta jorinoilta, mutta et sinä täysin hakoteilla asian suhteen ole, vaikka asian karrikoidusti esititkin.

Minut määrättiin viime Joulukuussa tahdosta riippumattomaan pakkohoitoon, jolle ei ollut yhtäkään validia perustetta. En ole uhka itselleni tai ympäristölleni, mutta jouduin silti osastolle. Kyseisestä osastojaksosta ei ollut kerta kaikkiaan mitään hyötyä, se oli puhtaasti ajanhukkaa. Huoliani ei kuunneltu tarpeeksi, lääkärit olivat kyllä todella innokkaana tyrkyttämässä erinäisiä lääkkeitä, joilla tunnetustikin on lukuisia haittavaikutuksia.

Suurin osa hoitajista oli todella töykeitä, ja täysin piittaamattomia osastolla olleita potilaita kohtaan. Huonekaverini eräänä iltana tunsi olonsa erittäin ahdistuneeksi, jopa siinä määrin että hän oli päättänyt viillellä itseään. Miten hoitajat reagoivat hänen hätäänsä, kun hän ilmoitti halustaan satuttaa itseään ennen kuin toteutti aikeensa? Eivät mitenkään. En edes liioittele, on todella epäinhimillistä ja kuvottavaa, kuinka mielenterveyspotilaita kohdellaan.

Ei psykiatria tarjoa minkäänlaista apua potilaille, vaan erinäiset psykiatriset diagnoosit ainoastaan luovat ikävän, sosiaalisen stigman uhrin ylle, ja näitä diagnooseja käytetään viranomaisten toimesta vallankäytön välineenä, niiden perusteella ihmisen vapauksia voidaan mielivaltaisesti, ja perusteettomasti rajoittaa. Jos ei tätä asiaa ymmärrä eikä hahmota, niin on aika pihalla maailmanmenosta.

Itselleni valkeni psykiatrian pimeä puoli lopullisesti muutama vuosi sitten, tämä on ihan helvetin järkyttävää. Olen alkanut pelkäämään psykiatrisia lääkäreitä, ja jopa terveyskeskuslääkäreitä. Luulen että nämä mielenterveyspuolen hoidot, ja lääkkeet ovat yhdessä traumatisoineet minua entisestään, eivät suinkaan auttaneet minua millään tavalla. Minä tiedän etten ole asiani kanssa yksin!

Viime vuoden Helmikuussa Turun Kupittaan psykiatrisen osaston potilaiden vuosia kestäneiden pahoinpitelyjen tultua julki, alettiin asiasta vihdoin puhua edes hieman jo yleisellä tasolla. Tällaiset esimerkit lisäävät tietoutta tästä asiasta, ei näitä juttuja voi enää lakaista maton alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun saadaan paljon kansaa ylilaudoin ja muin viranomaistoimin traumatisoitua niin sitten saa lääketehtaat käyttää enemmän lääkkeitä ja huumeetkin uppoavat viattomaan kansaan kipuilussa. Vanha keino ja psykologit ja lääkärit juoksussa mukana koska militaarihan se hommaa vetää.

Tuo viestisi saattaa kuulostaa ihmisten korviin jonkin salaliittoteoreetikko-hörhön omilta jorinoilta, mutta et sinä täysin hakoteilla asian suhteen ole, vaikka asian karrikoidusti esititkin.

Minut määrättiin viime Joulukuussa tahdosta riippumattomaan pakkohoitoon, jolle ei ollut yhtäkään validia perustetta. En ole uhka itselleni tai ympäristölleni, mutta jouduin silti osastolle. Kyseisestä osastojaksosta ei ollut kerta kaikkiaan mitään hyötyä, se oli puhtaasti ajanhukkaa. Huoliani ei kuunneltu tarpeeksi, lääkärit olivat kyllä todella innokkaana tyrkyttämässä erinäisiä lääkkeitä, joilla tunnetustikin on lukuisia haittavaikutuksia.

Suurin osa hoitajista oli todella töykeitä, ja täysin piittaamattomia osastolla olleita potilaita kohtaan. Huonekaverini eräänä iltana tunsi olonsa erittäin ahdistuneeksi, jopa siinä määrin että hän oli päättänyt viillellä itseään. Miten hoitajat reagoivat hänen hätäänsä, kun hän ilmoitti halustaan satuttaa itseään ennen kuin toteutti aikeensa? Eivät mitenkään. En edes liioittele, on todella epäinhimillistä ja kuvottavaa, kuinka mielenterveyspotilaita kohdellaan.

Ei psykiatria tarjoa minkäänlaista apua potilaille, vaan erinäiset psykiatriset diagnoosit ainoastaan luovat ikävän, sosiaalisen stigman uhrin ylle, ja näitä diagnooseja käytetään viranomaisten toimesta vallankäytön välineenä, niiden perusteella ihmisen vapauksia voidaan mielivaltaisesti, ja perusteettomasti rajoittaa. Jos ei tätä asiaa ymmärrä eikä hahmota, niin on aika pihalla maailmanmenosta.

Itselleni valkeni psykiatrian pimeä puoli lopullisesti muutama vuosi sitten, tämä on ihan helvetin järkyttävää. Olen alkanut pelkäämään psykiatrisia lääkäreitä, ja jopa terveyskeskuslääkäreitä. Luulen että nämä mielenterveyspuolen hoidot, ja lääkkeet ovat yhdessä traumatisoineet minua entisestään, eivät suinkaan auttaneet minua millään tavalla. Minä tiedän etten ole asiani kanssa yksin!

Viime vuoden Helmikuussa Turun Kupittaan psykiatrisen osaston potilaiden vuosia kestäneiden pahoinpitelyjen tultua julki, alettiin asiasta vihdoin puhua edes hieman jo yleisellä tasolla. Tällaiset esimerkit lisäävät tietoutta tästä asiasta, ei näitä juttuja voi enää lakaista maton alle.

Olen tietoinen tuontyyppisistä kyydityksistä ja Turunkaan repijäukot eivät ole ainoita suinkaan vaan ne jotka jäivät vaan kiinni. Ei ns psykiatria nykymuodossaan teekään muuta kuin traumatisoi yhä yhä syvemmin. Surullista mutta totta.

Mitenkän ihmeessä ne kuvittelevat ihmisen mieltä pystyvänsä väkivalloin hoitamaan. On siitä kyllä järki kaukana tuosta touhusta. Lohduttudu sillä että et ole ainoa hivitettu ja psykiatrian traumatisoiva. Olet hieno ihminen kun jaksat tuoda näitä asioita esille.

Oikeastaan sinun pitäisi päästä kokonaiseen tv ohjelmaan tuomaan asiasi esille meille kaikille. Nyt jos täällä on toimittajia niin etsikää psykiatrian uhreja , ja tehkää rehellinen ohjelma mitä täällä oikein tapahtuu.