Lapsuuden vaikeat kokemukset, itsen kovettaminen nuorena, aidon hyvyyden ja rakkauden löytäminen, katumus, muutos ja nykytila

up, älkää vastatko pitkästi, tiedän että henkilökohtainen kysymys.

ap

up

Kuulostaa kauniilta, mutta en tajunnut.

En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kauniilta, mutta en tajunnut.

Niin, että jos oikeasti luotettavasta, hyvästä ja turvallisesta ihmissuhteesta ei ole kokemusta kuin vasta hiljattain, niin sitä miettii onko aiemmalle vaikealle ihmissuhteelle jotain tehtävissä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kauniilta, mutta en tajunnut.

Niin, että jos oikeasti luotettavasta, hyvästä ja turvallisesta ihmissuhteesta ei ole kokemusta kuin vasta hiljattain, niin sitä miettii onko aiemmalle vaikealle ihmissuhteelle jotain tehtävissä.

ap

Ja sitä kysyn, jos jollain on tällaisesta kokemusta.

ap

EI mennyttä saa tehtyä. Jotkut asiat ja ihmissuhteet ei korjaudu koskaan . Etäisyys auttaa

Noh, minä voin sanoa että "suoran mielipiteen sanominen" voi karkoittaa ilkimyksen ja voimaannuttaa itseä. Oppia ikä kaikki:)

up vielä

Ei kannata palata mihinkään sellaiseen menneeseen ihmissuhteeseen, jossa ei ole ollut mukana "aitoa hyvyyttä" tai mitä nyt sanoitkaan, jos sitä tarkotit.

Minä olen kovettanut itseni suhteessa toiseen vanhemmistani. En usko, että voisin koskaan puhua hänelle mitään kovin henkilökohtaista, esim. kertoa tunteistani.

Kerrot niin niukkasanaisesti, että tuosta on vaikea saada kiinni ja ymmärtää mistä oikein puhut. Saattaisi olla mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi, mutta jos et halua selventää, niin ei ole mitään pohdittavaa.

Jos noista sun vihjeistä mitään arvasin oikein, niin sanoisin, että mitä jos keskittyisit enemmän nykyiseen ja tulevaan ja vähemmän menneeseen. Vaikka toisaalta olen sitä mieltä, että menneetkin pitää käsitellä, tai muuten ne jäävät vainoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kovettanut itseni suhteessa toiseen vanhemmistani. En usko, että voisin koskaan puhua hänelle mitään kovin henkilökohtaista, esim. kertoa tunteistani.

Jos ap tarkoitti tämän tyyppistä, niin todella mielenkiintoinen aihe. Kannattaako noita välejä enää tavoitellakaan kovin lämpimäksi? Tuntuuko sellainen ajatuskin täysin luonnottomalta jo nykyään, että joskus voisi puhua vanhemman kanssa vaikkapa niistä tunteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kovettanut itseni suhteessa toiseen vanhemmistani. En usko, että voisin koskaan puhua hänelle mitään kovin henkilökohtaista, esim. kertoa tunteistani.

Jos ap tarkoitti tämän tyyppistä, niin todella mielenkiintoinen aihe. Kannattaako noita välejä enää tavoitellakaan kovin lämpimäksi? Tuntuuko sellainen ajatuskin täysin luonnottomalta jo nykyään, että joskus voisi puhua vanhemman kanssa vaikkapa niistä tunteista?

Lapsuudenkodissa tunteita sai ilmaista vain tämä toinen vanhemmistani, joka sitten tekikin sitä kaikkien muiden edestä. Ilmankos heille tuli ero ja minä pahaksi onnekseni jäin alle kouluikäisestä alkaen tunnemyrskyn ainoaksi vastaanottajaksi. Ei sellaista pysty korjaamaan normaaliksi lapsen ja vanhemman suhteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kovettanut itseni suhteessa toiseen vanhemmistani. En usko, että voisin koskaan puhua hänelle mitään kovin henkilökohtaista, esim. kertoa tunteistani.

Jos ap tarkoitti tämän tyyppistä, niin todella mielenkiintoinen aihe. Kannattaako noita välejä enää tavoitellakaan kovin lämpimäksi? Tuntuuko sellainen ajatuskin täysin luonnottomalta jo nykyään, että joskus voisi puhua vanhemman kanssa vaikkapa niistä tunteista?

Lapsuudenkodissa tunteita sai ilmaista vain tämä toinen vanhemmistani, joka sitten tekikin sitä kaikkien muiden edestä. Ilmankos heille tuli ero ja minä pahaksi onnekseni jäin alle kouluikäisestä alkaen tunnemyrskyn ainoaksi vastaanottajaksi. Ei sellaista pysty korjaamaan normaaliksi lapsen ja vanhemman suhteeksi.

Miten suhtaudut siihen, jos ihmiset sanovat sinulle, että pitäähän omien vanhempien kanssa pystyä puhumaan asioista. Tai muuten kehottavat turvautumaan vanhempiin. Mutta sinustako vanhemmat eivät taida tuntua sellaisilta ihmisiltä, joihin turvautuisit? Koetko peräti loukkaavana, jos joku ehdottaa luomaan lämpimämpiä välejä vanhempiisi?

Omalta kohdalta (ei avaaja) voin kertoa että menneitä ei saa tapahtumattomaksi ja haluaisin unohtaa menneet mutta ei onnistu. Sitten kun ei ole kykyjä esimerkiksi ihastumisen käsittelyyn niin voinee ilmeisesti aikalailla unohtaa mahdollisuudet läheiseen ihmissuhteeseen.

M29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kovettanut itseni suhteessa toiseen vanhemmistani. En usko, että voisin koskaan puhua hänelle mitään kovin henkilökohtaista, esim. kertoa tunteistani.

Jos ap tarkoitti tämän tyyppistä, niin todella mielenkiintoinen aihe. Kannattaako noita välejä enää tavoitellakaan kovin lämpimäksi? Tuntuuko sellainen ajatuskin täysin luonnottomalta jo nykyään, että joskus voisi puhua vanhemman kanssa vaikkapa niistä tunteista?

Kyllä, tämä juurikin on tilanne :D Koen huonoa omaatuntoa, jos en pitäisi yhteyttä vanhempaani, ja kyllä minä kai hänestä välitänkin. Välillä mietin, mahtavatko asiani kiinnostaa häntä. Hän kyllä sanoo että kiinnostaa. Mutta koen, että harvoin on minun tunteille tilaa, tai että hän ei haluaisi niitä vastaanottaa. Hänelle itselleen kyllä pitäisi olla vastaanottavainen. Jos joku muu toimisi minua kohtaan noin, voi olla etten jaksaisi pitää yhteyttä, mutta nyt kyseessä on vanhempani.

ap

Maailmanhistoriallisesti on yleensä kaikilla ollut niin rankkaa, että on ollut pakko kovettaa itsensä. Suomessakin lapsikuolemat, sodat, taudit, nälänhädät. Näin hyviä aikoja ei oikeastaan täällä ole eletty.

Tunnen mukavan sotaveteraanin, joka sanoi, että sodassa oli pakko vaan kovettaa itsensä. Hän on edelleen siinä henkisessä tilassa. Perusluonteeltaan hän silti on yleensä positiivinen ja ystävällinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kovettanut itseni suhteessa toiseen vanhemmistani. En usko, että voisin koskaan puhua hänelle mitään kovin henkilökohtaista, esim. kertoa tunteistani.

Jos ap tarkoitti tämän tyyppistä, niin todella mielenkiintoinen aihe. Kannattaako noita välejä enää tavoitellakaan kovin lämpimäksi? Tuntuuko sellainen ajatuskin täysin luonnottomalta jo nykyään, että joskus voisi puhua vanhemman kanssa vaikkapa niistä tunteista?

Lapsuudenkodissa tunteita sai ilmaista vain tämä toinen vanhemmistani, joka sitten tekikin sitä kaikkien muiden edestä. Ilmankos heille tuli ero ja minä pahaksi onnekseni jäin alle kouluikäisestä alkaen tunnemyrskyn ainoaksi vastaanottajaksi. Ei sellaista pysty korjaamaan normaaliksi lapsen ja vanhemman suhteeksi.

Miten suhtaudut siihen, jos ihmiset sanovat sinulle, että pitäähän omien vanhempien kanssa pystyä puhumaan asioista. Tai muuten kehottavat turvautumaan vanhempiin. Mutta sinustako vanhemmat eivät taida tuntua sellaisilta ihmisiltä, joihin turvautuisit? Koetko peräti loukkaavana, jos joku ehdottaa luomaan lämpimämpiä välejä vanhempiisi?

Jaa-a, enpä tiedä. Olen puhunut muutamalle läheiselle ystävälle vaikeasta suhteesta vanhempaani, mutta kukaan ei ole esittänyt että minun pitäisi yrittää sitä korjata.