Onko sinulla ollut tänään hyvä päivä? Mikä sai mielesi iloiseksi? Hehkuta tähän.
Itse olen iloinen koska kuukautiset vihdoin alkoivat oltuaan melkein viikon myöhässä. Ehdin jo säikähtää että en kai oo raskaana. Huh, onneksi en.
Sitten työssä sain myös kiitosta työpanoksestani, siitä jäi hyvä mieli. ☺
Kommentit (14)
Olen tänään voittanut muutaman väittelyn. Ei muuta ihmeempää.
Kuuntelin Spotifysta isot kasat -70-luvun musiikkia. Demis Roussos ja Boney M saavat aina hyvälle tuulelle :D
Löysin muutaman hyvän biisin, kävin äidin luona kylässä ja hän oli laittanut ruokaa, rento päivä töissä, 9h yöunien takia energinen olo koko päivän. Tää päivä oli tosi jees. Tosin onneks melkein kaikki päivät on, omalla tavallaan. Arjen pienet ilot <3.
huominen salkkari ai nii j asanna lundström. biiseinenen.
Sain kirjoitettua ja julkaistua uuden blogitekstin ja tulin siitä iloiseksi :)
Olin myös pitkästä aikaa sähköpostitse yhteydessä erään kaverini kanssa.
Hirmu moni asia: lapsi, mies, psykologikäynti, uudet lenkkarit, ajatus kevään tulemisesta ja ilmojen lämpenemisestä, työkaverin ystävällisyys, aamutee työpaikalla, se, etten jaksanut lähteä lenkille vaan olin illan rauhassa kotona ja katsoin tv:tä ja touhusin lapseni kanssa, se, että saan nyt olla hetken yksin ennenkuin menen nukkumaan eikä aamulla tarvitse nousta kuin vasta klo 8 (viimeistään)..... voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään :-)
Menkkulit alkoivat ja oli yli 5 vkoa viime kerrassa. Tänään on tullut vain pikku täplä tähän mennessä, mutta ei haittaa. :D Sitten tein koulujuttuja. :3 Ja kävin lenkillä. :)
Käytiin synnytyssairaalassa ylimääräisessä ultrassa sikiön yläkäyrien takia. Diabeteshoitaja kehui sokeriarvoja ja uskoi loppuajan menevän hyvin, kun ei mene ruokailu överiksi. Vielä joudun vähän enemmän nipistämään ja olemaan tarkempi syömisistäni. Olen kuitenkin kehittynyt niin paljon reilun puolen vuoden aikana, että pieni parannus lisää ei harmita. Olen myös onnellinen, että mies tuli mukaan vaikka vastustikin ensin. Ja hänkin oli tyytyväinen, ei uskonut, että olisi saanut niin paljon hyödyllistä tietoa myös itselleen.
2v taaperon kanssa oli kiva käydä muskarissa, oikein näytti kuinka hän nautti. Lapsi on myös edistynyt, meni omasta halusta nukkumaan ilman kitinöitä. Hän myös ihanasti halasi ja lohdutti kun olin surullinen eräästä asiasta.
Mies toi ruusuja kauppareissulta ilman mitään syytä.
Vierailija kirjoitti:
Menkkulit alkoivat ja oli yli 5 vkoa viime kerrassa. Tänään on tullut vain pikku täplä tähän mennessä, mutta ei haittaa. :D Sitten tein koulujuttuja. :3 Ja kävin lenkillä. :)
Suosittelen tekemään testin. Pieni veritäplä ei kerro vielä mitään.
Ystävän kanssa kahvilassa ja juttua riitti 3h. Jäi mukava fiilis. Illalla hyvää ruokaa ja oleilua.
Vuokrasin kauniin asunnon sopuhintaan
Uusi Diorin puuteri, jonka ostin puoleen hintaan. Otin viimein käyttöön aamulla.
monen vuoden jälkeen olen työllistynyt. kaikki järjestyy