Jos lapsi häpeää äitiään

Ehkä kannattaa katsoa peiliin ja pohtia syytä.

Monet lapset häpeävät jossain iässä, eikä se välttämättä kerro yhtään mistään. Kuuluu monella ihan vaan henkiseen irtautumiseen vanhemmista, jota lapsen pitää kasvaessaan tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Monet lapset häpeävät jossain iässä, eikä se välttämättä kerro yhtään mistään. Kuuluu monella ihan vaan henkiseen irtautumiseen vanhemmista, jota lapsen pitää kasvaessaan tehdä.

Kiitos tämä oli lohduttavaa kuulla.

Jos?

Kun.

Syyksi riittää ihan vaan se, että vanhemmat on noloja. Siis ne on harjoittaneen seksiä saadakseen lapsen! Ja kun lapsi tämän tajuaa niin eihän siinä muuta voi kuin hävetä.

Kun lapsi häpeää vanhempiaan, niin vanhemman homma on jatkaa sitä mitä tekee ja pysyä nolona. Tehdä kaikki ne nolot jutut, joilla pilataan lapsen koko elämä ja tulevaisuus. Kyllä ne parikymppisinä tajuaa, että se häpäiseminen oli huolenpitoa.

Minkä ikäinen lapsi? Riippuu vähän kehitysvaiheestakin.

Tietyn ikäisten mielestä omat vanhemmat ovat aina noloja.

Oma teinityttäreni häpesi/häpeää minua siksi, että käyttäydyn vanhanaikaisesti ja hössötän liikaa. Elämässäni ei paljoa tapahdu, olen ollut vuosikausia kotona milloin työttömänä, milloin kotiäitinä. En liiku kodin ulkopuolella missään paitsi kaupoissa, en harrasta tai tapaa ihmisiä. Varmaan sen vuoksi teen sitten ison numeron, kun tyttären kavereita on kylässä. Passaan ruualla, laitan pöydän maalaismaisen (alkujaan olen maalta) koreaksi liioitellen. Puhun typeriä, kun en tiedä, miten muiden nuorten kanssa jutellaan. Paitsi siis oman lapseni. Istun pöydässä ja rupattelen innokkaasti kerrankin, kun on ihmisiä meillä kylässä. Ne vaivautuneet, hämmentyneet nuorten ilmeet.

On oikeasti kamalaa, miten työttömyys ja pitkät vuodet kotona äitinä ovat tehneet minusta ihmisraunion. En osaa käyttäytyä tasaisesti ja luonnollisesti. Joko olen yli-innokas tai täysin vetäytyjä. Olen myös sosiaalinen  jännittäjä, joka kuitenkin haluaa olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Oma aviomies ei huomioi minua mitenkään, ollaan muodollisessa avioliitossa.

Ei siis ihme että älykäs tyttäreni häpeää minua. Eikä muuten ole tuonut kavereitaan meille - minun vuokseni, koska olen outo ja vanhanaikainen.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen lapsi? Riippuu vähän kehitysvaiheestakin.

8v.

Minä häpesin ala-asteen lopussa aivan hullun paljon äitiä. Jos piti autossa istua ja ajettiin keskustan läpi niin kyllä valahdin alemmas penkissäni. En tiedä syytä häpeälle, oli kai vaan niin noloa liikkua äitin kanssa?

Äiti oli ihan normaali nainen, ei mitenkään hullu tai pukeutunut hullusti. Aikuisena olen paljonkin liikkunut hänen kanssaan. Vaihe kesti vuoden pari.

Jos 8-vuotias häpeää, niin se on epätavallista. Eli äidissä on oikeasti jotain outoa. 

Sen sijaan murkut pääsääntöisesti häpeävät vanhempiaan ja sitä ei pidä ottaa itseensä. Teki niin tai näin, niin aina väärinpäin... 

Nyt viimeinen on jo 18-vuotias ja kaikki kunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos 8-vuotias häpeää, niin se on epätavallista. Eli äidissä on oikeasti jotain outoa. 

Sen sijaan murkut pääsääntöisesti häpeävät vanhempiaan ja sitä ei pidä ottaa itseensä. Teki niin tai näin, niin aina väärinpäin... 

Nyt viimeinen on jo 18-vuotias ja kaikki kunnossa. 

No jos oletetaan että äidissä on jotain outoa mille ei äiti voi mitään niin mitä sitten pitäisi tehdä? muuttaa pois kotoa ja jättää isän kanssa mitä ei häpeä?

Katso itse peiliin

Katso itse peiliin

Olisi pikemmin outoa, jos lapsi ei missään vaiheessa häpeäisi vanhempiaan :D Se vain kuuluu, että vanhempia täytyy joskus vähän hävetä. Se on sitä irtautumista

Käsittääkseni kaikki kasiluokkalaiset häpeää vanhempiaan...

Miten lapsella kavereitten kanssa menee? Millainen olet äitinäi? Teettekö juttuja yhdessä? Miten tulette toimeen? Voihan olla, että kaverit ovat nostaneet äidissä esiin jotain persoonallisempia piirteitä tai eleitä tms. Ehkä lapsi tunnistaa itsessään samoja piirteitä kuin äidissään ja ne on nyt ikävästi leimattu "hävettäviksi" kavereitten toimesta.

Minulla kesti monta vuotta tajuta että aikuinen lapseni häpeää minua. Ja ilmeisesti vihaa.

En ole juoppo, narkkarit, en puutu hänen elämäänsä, en ole moittinut mistään, koska ei ole ollut pienintäkään tarvetta tms.

Muutaman kuukauden olen nyt katsonut peiliin ja todennut etten tästä muuksi muutu.

Paras ratkaisu on ettemme enää tapaa. Tuntuu pahalta, tosi pahalta.

Koska jossain vaiheessa kuolen niin nyt jo mietin miten vihainen hän tulee olemaan kun hän joutuu järjestämään hautajaiset ja myymään taloni. Ja kaikki tavarat. Voisipa muuttua aamu-usvaksi ja haihtua ilmakehään kun se hetki koittaa.