Deittimiehen WhatsApp-käytös, onko syytä huoleen?
Tapasin kivan miehen ja ollaan viestitelty päivittäin Whattsapissa. Paikalla ollessaankin mies vastailee minulle puolen minuutin tai välillä parin minuutin viiveellä. En ole tottunut tällaiseen ja kehittelen kauheaa draamaa päässäni asiasta. Vaikuttaa niin kuin hän chattailisi jonkun toisenkin kanssa samaan aikaan, tai jopa useamman kanssa.
Itse kirjoittelen aika pitkiäkin viestejä ja selostan asioita pitkästi, häneltä tulee lähinnä yhden rivin kommentteja. Livenä hän puhui aivan taukoamatta niin, että en ollut saada suunvuoroa ollenkaan, joten ei ole ainakaan sanallisen ilmaisun puutteesta kysymys.
Onko tähän muuta järkevää selitystä kuin se, että miehellä on kierroksessa muitakin daameja?
Minä voin miehenä kertoa, että se näpyttely on aika turhauttavaa eikä ollenkaan luonnollinen tapa keskustella, teen sen mieluummin kasvokkain jos on mahdollisuus. En usko että tuo tarkoittaa yhtään mitään, sinä vain olet tottunut enemmän tuohon näpyttelyyn ja kuulumisten vaihtamisiin sitä kautta. Miehet monesti hoitavat puhelimella vain välttämättömät, se ei ole mikään sosiaalisen elämän väline meille.