Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pelkäsin että mies pettää

Vierailija
12.03.2017 |

Nyt noin kuukauden ajan mies oli salamyhkäinen, piilotteli puhelintaan, laitteli viestejä ja selkeästi katsoi että minä en vahingossakaan näe niitä. Meillä on luottamus aina ollut vakaalla pohjalla enkä ole koskaan ennen epäillyt uskollisuutta. Meidän arki on mukavaa, sujuu pääosin hyvässä sovussa ja kummallekin on riittävästi tilaa mutta kuitenkin sopivasti läheisyyttä ja yhteisiä juttuja. Siksi olin niin järkyttynyt koska kaiken piti olla hyvin eikä mies ollut koskaan ennen käyttäytynyt noin. En tutkinut puhelinta mutta joskus teki mieli. Olin ja olen stressaantunut töistä nyt jo jonkin aikaa eikä aikaa ole ollut yhtään mihinkään ylimääräiseen. Pelkäsin että pitkät päivät ja minun väsymys on saanut meitä erilleen. Edellinen suhteeni päättyi miehen pettämiseen ja väkisin tuli mieleen että taasko tässä käy näin. Kysyin muutaman kerran, huumoriin verhoten, että mitä noin salaista siellä puhelimessa oikein on mutta mies aina vastasi että ei mitään, työjuttuja vaan.

Perjantaina selvisi syy miehen salamyhkäisyyteen. Viikonloppu oli vihdoin molemmilla vapaa ja tarkoitus oli vain viettää aikaa kotona. Mies yllätti ja oli varannut meille mökin viikonlopuksi paljuineen ja saunoineen. Samana iltana menimme kihloihin. Lauantaina lukuisat viestitkin selittyivät: minun syntymäpäiviä juhlittiin läheisten ystävien kera jotka tulivat myös mökille. Viikonloppu oli aivan ihanan rentouttava ja nyt kotiin palatessa salamyhkäisyys on loppunut. Viikonlopun puhelimenkäyttö oli taas aivan normaalia.

Ajattelin vaan tulla tänne naurahtamaan omalle paranoidisuudelle ja tuomaan vähän toisenlaista kokemusta ikuisiin "se pettää varmasti" -keskusteluihin. Tiedän että saan tähänkin kommentteja siitä, että kyllä se silti pettää. Joka tapauksessa, olen onnellinen. :)

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla