Olen raskaana ja tuntuu kun ystäväni välttelisi tapaamasta

Niin ja tämä ei ole mun eka raskaus joten ystävä tietää kyllä etten ole muuttumassa pelkäksi sinappikoneestaan jauhavaksi mammaksi. Eli siitäkään ei pitäisi olla kyse.

Ap

Onko ystävä lapseton? Voisiko olla itse toivonut raskaaksi tulemista ja kokee vaikeana nähdä läheisen, joka on raskaana?

Vierailija kirjoitti:

Onko ystävä lapseton? Voisiko olla itse toivonut raskaaksi tulemista ja kokee vaikeana nähdä läheisen, joka on raskaana?

Tämä olisi muuten järkeen käyvä selitys mutta tämä ystävä on jo parikymppisestä asti ollut sitä mieltä ettei halua koskaan lapsia eikä pidä lapsista. Minun lapseen suhtautunut kuitenkin aina kivasti mutta yleensä kyllä nähdään kahdestaan. Ystävä ei ole parisuhteessa ja on myös antanut ymmärtää ettei kaipaa kumppania. Eli elämäntilanteemme ovat erilaiset ja olleetkin näin pidemmän aikaa mutta ei se minusta ole ennenkään ystävyyttä estänyt. Tuntuu pahalta tuo etäisyyden otto kun en tiedä syytä :(

Ap

On kateellinen sinulle? On sittenkin alkanut kolmekymppisenä haaveilla perheestä ja lapsista?

Vierailija kirjoitti:

On kateellinen sinulle? On sittenkin alkanut kolmekymppisenä haaveilla perheestä ja lapsista?

Niin kaikki on tietty mahdollista mutta on kyllä ollut aina tosi kriittinen lapsia ja lapsiperheitä kohtaan. Mietin että onko tämä se syy? Ettei hyväksy mun valintaa hankkia lapsia ja kuormittaa maapalloa liialla väestönkasvulla. Tätä mieltä ainakin joskus ollut lapsenteosta. Lisäksi on todella urakeskeinen joten hänelle lapsi on vain huono sijoitus ja erityisesti näin jos naisen työura vasta alkuvaiheessa. On myös kovin sanoin arvostellut perheitä joissa useampi lapsi, ovat hänestä sossupummeja joita hän verorahoillaan elättää.

Tarkemmin ajatellen tässä saattaakin olla syy :( tuntuu vaan pahalta ettei hyväksy erilaisia valintoja elämässä jos siis siitä olisi kyse. Ollaan kyllä ennen puhuttu kaikesta avoimesti joten luulen että olisi kertonut jos olisikin mieli muuttunut kumppanin ja lapsen suhteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ystävä lapseton? Voisiko olla itse toivonut raskaaksi tulemista ja kokee vaikeana nähdä läheisen, joka on raskaana?

Tämä olisi muuten järkeen käyvä selitys mutta tämä ystävä on jo parikymppisestä asti ollut sitä mieltä ettei halua koskaan lapsia eikä pidä lapsista. Minun lapseen suhtautunut kuitenkin aina kivasti mutta yleensä kyllä nähdään kahdestaan. Ystävä ei ole parisuhteessa ja on myös antanut ymmärtää ettei kaipaa kumppania. Eli elämäntilanteemme ovat erilaiset ja olleetkin näin pidemmän aikaa mutta ei se minusta ole ennenkään ystävyyttä estänyt. Tuntuu pahalta tuo etäisyyden otto kun en tiedä syytä :(

Ap

Voin valottaa tätä, koska olen samassa tilanteessa kuin ystäväsi ja samaa ikäluokkaa. Tuntuu äärimmäisen vaikealta myöntää, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi monella tavoin kun ei oo miestä eikä lasta/lapsia. En itsekään joka päivä kaipaa parisuhdetta, mutta toisaalta tuntuu pahalta kun miettii että löydänkö ikinä ketään. Samalla mahdollinen äitiys lipuu kauemmaksi, ehkä mahdottomaksikin asiaksi.

Ei oikein ole tämän järkevämpää selitystä sille miksi itse haluan ottaa etäisyyttä ystävääni. Ensimmäisenkin lapsen myötä kuilu välillämme kasvoi ja nyt toisen myötä en oikein tiedä miten edes voimme tavata ilman lapsia. Erityisen lapsirakas en ole ja aina kun heidän kanssaan olen parikin tuntia, olen aivan puhki. Mieluummin siis tapaan ilman lapsia.

"On myös kovin sanoin arvostellut perheitä joissa useampi lapsi, ovat hänestä sossupummeja joita hän verorahoillaan elättää."

Sellaiset provot tänään.

Neuvoisin että annat ystävälle tilaa. Hän ottaa itse yhteyttä sitten kun haluaa ja kaipaa sinua. Toivottavasti silloin muistat että sinä olet hänen ystävänsä, ei sun lapset. On ihan ok jos hän haluaa tavata vain sua, eikä lapsijutut kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ystävä lapseton? Voisiko olla itse toivonut raskaaksi tulemista ja kokee vaikeana nähdä läheisen, joka on raskaana?

Tämä olisi muuten järkeen käyvä selitys mutta tämä ystävä on jo parikymppisestä asti ollut sitä mieltä ettei halua koskaan lapsia eikä pidä lapsista. Minun lapseen suhtautunut kuitenkin aina kivasti mutta yleensä kyllä nähdään kahdestaan. Ystävä ei ole parisuhteessa ja on myös antanut ymmärtää ettei kaipaa kumppania. Eli elämäntilanteemme ovat erilaiset ja olleetkin näin pidemmän aikaa mutta ei se minusta ole ennenkään ystävyyttä estänyt. Tuntuu pahalta tuo etäisyyden otto kun en tiedä syytä :(

Ap

Voin valottaa tätä, koska olen samassa tilanteessa kuin ystäväsi ja samaa ikäluokkaa. Tuntuu äärimmäisen vaikealta myöntää, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi monella tavoin kun ei oo miestä eikä lasta/lapsia. En itsekään joka päivä kaipaa parisuhdetta, mutta toisaalta tuntuu pahalta kun miettii että löydänkö ikinä ketään. Samalla mahdollinen äitiys lipuu kauemmaksi, ehkä mahdottomaksikin asiaksi.

Ei oikein ole tämän järkevämpää selitystä sille miksi itse haluan ottaa etäisyyttä ystävääni. Ensimmäisenkin lapsen myötä kuilu välillämme kasvoi ja nyt toisen myötä en oikein tiedä miten edes voimme tavata ilman lapsia. Erityisen lapsirakas en ole ja aina kun heidän kanssaan olen parikin tuntia, olen aivan puhki. Mieluummin siis tapaan ilman lapsia.

Ikävää että tunnet noin :( ymmärrän kyllä tavallaan. Toisaalta myös itsekin tunnen välillä olevani ulkopuolinen kun tällä ystävällä on mielenkiintoinen työ ja matkustaa paljon. Itse olen sillä välin kotona vaihtelemassa vaippoja. Vaikka en siis edes kaipaa sinänsä vapautta ja aikaa ilman lapsia mutta ehkä tässä on kuitenkin se yhteistä että toisen elämä tuntuu niin erilaiselta. Sinun kohdallasi ymmärrän että tuntuu pahalta jos parisuhde ja äitiys on haaveissa. Tällä minun ystävällä ei näin kuitenkaan ole ilmeisesti

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ystävä lapseton? Voisiko olla itse toivonut raskaaksi tulemista ja kokee vaikeana nähdä läheisen, joka on raskaana?

Tämä olisi muuten järkeen käyvä selitys mutta tämä ystävä on jo parikymppisestä asti ollut sitä mieltä ettei halua koskaan lapsia eikä pidä lapsista. Minun lapseen suhtautunut kuitenkin aina kivasti mutta yleensä kyllä nähdään kahdestaan. Ystävä ei ole parisuhteessa ja on myös antanut ymmärtää ettei kaipaa kumppania. Eli elämäntilanteemme ovat erilaiset ja olleetkin näin pidemmän aikaa mutta ei se minusta ole ennenkään ystävyyttä estänyt. Tuntuu pahalta tuo etäisyyden otto kun en tiedä syytä :(

Ap

Voin valottaa tätä, koska olen samassa tilanteessa kuin ystäväsi ja samaa ikäluokkaa. Tuntuu äärimmäisen vaikealta myöntää, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi monella tavoin kun ei oo miestä eikä lasta/lapsia. En itsekään joka päivä kaipaa parisuhdetta, mutta toisaalta tuntuu pahalta kun miettii että löydänkö ikinä ketään. Samalla mahdollinen äitiys lipuu kauemmaksi, ehkä mahdottomaksikin asiaksi.

Ei oikein ole tämän järkevämpää selitystä sille miksi itse haluan ottaa etäisyyttä ystävääni. Ensimmäisenkin lapsen myötä kuilu välillämme kasvoi ja nyt toisen myötä en oikein tiedä miten edes voimme tavata ilman lapsia. Erityisen lapsirakas en ole ja aina kun heidän kanssaan olen parikin tuntia, olen aivan puhki. Mieluummin siis tapaan ilman lapsia.

Ikävää että tunnet noin :( ymmärrän kyllä tavallaan. Toisaalta myös itsekin tunnen välillä olevani ulkopuolinen kun tällä ystävällä on mielenkiintoinen työ ja matkustaa paljon. Itse olen sillä välin kotona vaihtelemassa vaippoja. Vaikka en siis edes kaipaa sinänsä vapautta ja aikaa ilman lapsia mutta ehkä tässä on kuitenkin se yhteistä että toisen elämä tuntuu niin erilaiselta. Sinun kohdallasi ymmärrän että tuntuu pahalta jos parisuhde ja äitiys on haaveissa. Tällä minun ystävällä ei näin kuitenkaan ole ilmeisesti

Ap

Voi olla että sun ystävä ei halua puhua siitä, että sisimmässään kuitenkin haluais parisuhteen. Tunnistan tän täysin, koska en itsekään puhu siitä juurikaan. Annan ymmärtää että oon ihan tyytyväinen näin. Tää mun äitiystävä alkoi kerran pohtia et mistä me sulle oikein löydettäis mies ja melkein nieleskelin kyyneleitä, et tähänkö on tultu - mulle pitää väkisin löytää joku.

Ootko sanonut sun ystävälle tosta, että välillä ihailet hänenkin elämäänsä? Musta ainakin tuntuis hyvältä kuulla se :)

Vierailija kirjoitti:

Neuvoisin että annat ystävälle tilaa. Hän ottaa itse yhteyttä sitten kun haluaa ja kaipaa sinua. Toivottavasti silloin muistat että sinä olet hänen ystävänsä, ei sun lapset. On ihan ok jos hän haluaa tavata vain sua, eikä lapsijutut kiinnosta.

Näin ajattelin toimia. Ollaan tähänkin asti yleensä nähty kahden joten en usko että tilanne tästä muuttuisi. Tietty lapset on osa mun elämää joten jos kutsun ystävän meille niin kyllä lasten olemassaolo täällä näkyy. Tuntuu myös oudolta jos lapset täysin sivuutetaan eikä niistä voi puhua ollenkaan jos ystävää ei satu kiinnostamaan lapset. En siis tarkoita että aikoisin puhua vain lapsista mutta kyllä esim vauvan synnyttyä merkittävä osa kuulumisiani liittyyy jotenkin siihen. Nyt olen jotenkin varonut koko lapsiaihetta ja kertonut kuulumisiksi lähinnä työjuttuja ja asuntomme remppaan liittyviä juttuja. Mutta haluaisin kyllä vauvan synnyttyäkin että ystävyytemme jatkuisi kuten ennen. Minullekin tärkeää lapsivapaata ollut silloin kun ollaan tavattu tähän asti

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ystävä lapseton? Voisiko olla itse toivonut raskaaksi tulemista ja kokee vaikeana nähdä läheisen, joka on raskaana?

Tämä olisi muuten järkeen käyvä selitys mutta tämä ystävä on jo parikymppisestä asti ollut sitä mieltä ettei halua koskaan lapsia eikä pidä lapsista. Minun lapseen suhtautunut kuitenkin aina kivasti mutta yleensä kyllä nähdään kahdestaan. Ystävä ei ole parisuhteessa ja on myös antanut ymmärtää ettei kaipaa kumppania. Eli elämäntilanteemme ovat erilaiset ja olleetkin näin pidemmän aikaa mutta ei se minusta ole ennenkään ystävyyttä estänyt. Tuntuu pahalta tuo etäisyyden otto kun en tiedä syytä :(

Ap

Voin valottaa tätä, koska olen samassa tilanteessa kuin ystäväsi ja samaa ikäluokkaa. Tuntuu äärimmäisen vaikealta myöntää, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi monella tavoin kun ei oo miestä eikä lasta/lapsia. En itsekään joka päivä kaipaa parisuhdetta, mutta toisaalta tuntuu pahalta kun miettii että löydänkö ikinä ketään. Samalla mahdollinen äitiys lipuu kauemmaksi, ehkä mahdottomaksikin asiaksi.

Ei oikein ole tämän järkevämpää selitystä sille miksi itse haluan ottaa etäisyyttä ystävääni. Ensimmäisenkin lapsen myötä kuilu välillämme kasvoi ja nyt toisen myötä en oikein tiedä miten edes voimme tavata ilman lapsia. Erityisen lapsirakas en ole ja aina kun heidän kanssaan olen parikin tuntia, olen aivan puhki. Mieluummin siis tapaan ilman lapsia.

Ikävää että tunnet noin :( ymmärrän kyllä tavallaan. Toisaalta myös itsekin tunnen välillä olevani ulkopuolinen kun tällä ystävällä on mielenkiintoinen työ ja matkustaa paljon. Itse olen sillä välin kotona vaihtelemassa vaippoja. Vaikka en siis edes kaipaa sinänsä vapautta ja aikaa ilman lapsia mutta ehkä tässä on kuitenkin se yhteistä että toisen elämä tuntuu niin erilaiselta. Sinun kohdallasi ymmärrän että tuntuu pahalta jos parisuhde ja äitiys on haaveissa. Tällä minun ystävällä ei näin kuitenkaan ole ilmeisesti

Ap

Voi olla että sun ystävä ei halua puhua siitä, että sisimmässään kuitenkin haluais parisuhteen. Tunnistan tän täysin, koska en itsekään puhu siitä juurikaan. Annan ymmärtää että oon ihan tyytyväinen näin. Tää mun äitiystävä alkoi kerran pohtia et mistä me sulle oikein löydettäis mies ja melkein nieleskelin kyyneleitä, et tähänkö on tultu - mulle pitää väkisin löytää joku.

Ootko sanonut sun ystävälle tosta, että välillä ihailet hänenkin elämäänsä? Musta ainakin tuntuis hyvältä kuulla se :)

Kyllä olen joskus sanonut :)

Mitään miesjuttuja en kuitenkaan ole tyrkyttänyt koskaan :D

Ap

Itseä harmittaa lapsettomana, etten voi rauhassa jutella mistään ystäväni kanssa, kun aina lapsi huutaa päälle. Ystäväni ei ikinä sano lapselleen, että odota hetki meillä on juttu kesken. Näen ettei hän keskity muhun eikä ole läsnä, eikä muistaisi enää kohta mitä kerroin. Se on tosi turhauttavaa, enkä usko että ystäväni ymmärtäisi jos sanoisin etten tämän takia ole innokas tapaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ystävä lapseton? Voisiko olla itse toivonut raskaaksi tulemista ja kokee vaikeana nähdä läheisen, joka on raskaana?

Tämä olisi muuten järkeen käyvä selitys mutta tämä ystävä on jo parikymppisestä asti ollut sitä mieltä ettei halua koskaan lapsia eikä pidä lapsista. Minun lapseen suhtautunut kuitenkin aina kivasti mutta yleensä kyllä nähdään kahdestaan. Ystävä ei ole parisuhteessa ja on myös antanut ymmärtää ettei kaipaa kumppania. Eli elämäntilanteemme ovat erilaiset ja olleetkin näin pidemmän aikaa mutta ei se minusta ole ennenkään ystävyyttä estänyt. Tuntuu pahalta tuo etäisyyden otto kun en tiedä syytä :(

Ap

Voin valottaa tätä, koska olen samassa tilanteessa kuin ystäväsi ja samaa ikäluokkaa. Tuntuu äärimmäisen vaikealta myöntää, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi monella tavoin kun ei oo miestä eikä lasta/lapsia. En itsekään joka päivä kaipaa parisuhdetta, mutta toisaalta tuntuu pahalta kun miettii että löydänkö ikinä ketään. Samalla mahdollinen äitiys lipuu kauemmaksi, ehkä mahdottomaksikin asiaksi.

Ei oikein ole tämän järkevämpää selitystä sille miksi itse haluan ottaa etäisyyttä ystävääni. Ensimmäisenkin lapsen myötä kuilu välillämme kasvoi ja nyt toisen myötä en oikein tiedä miten edes voimme tavata ilman lapsia. Erityisen lapsirakas en ole ja aina kun heidän kanssaan olen parikin tuntia, olen aivan puhki. Mieluummin siis tapaan ilman lapsia.

Ikävää että tunnet noin :( ymmärrän kyllä tavallaan. Toisaalta myös itsekin tunnen välillä olevani ulkopuolinen kun tällä ystävällä on mielenkiintoinen työ ja matkustaa paljon. Itse olen sillä välin kotona vaihtelemassa vaippoja. Vaikka en siis edes kaipaa sinänsä vapautta ja aikaa ilman lapsia mutta ehkä tässä on kuitenkin se yhteistä että toisen elämä tuntuu niin erilaiselta. Sinun kohdallasi ymmärrän että tuntuu pahalta jos parisuhde ja äitiys on haaveissa. Tällä minun ystävällä ei näin kuitenkaan ole ilmeisesti

Ap

Voi olla että sun ystävä ei halua puhua siitä, että sisimmässään kuitenkin haluais parisuhteen. Tunnistan tän täysin, koska en itsekään puhu siitä juurikaan. Annan ymmärtää että oon ihan tyytyväinen näin. Tää mun äitiystävä alkoi kerran pohtia et mistä me sulle oikein löydettäis mies ja melkein nieleskelin kyyneleitä, et tähänkö on tultu - mulle pitää väkisin löytää joku.

Ootko sanonut sun ystävälle tosta, että välillä ihailet hänenkin elämäänsä? Musta ainakin tuntuis hyvältä kuulla se :)

Kyllä olen joskus sanonut :)

Mitään miesjuttuja en kuitenkaan ole tyrkyttänyt koskaan :D

Ap

No hyvä, kuulostat mukavalta ja empaattiselta ystävältä :) Ehkä syy ei oo ollenkaan sinussa, niin ainakin kertomasi perusteella luulisin.

Ehkä se pelkää saavansa tartunnan.