Onko tämä nyt enää normaalia?? Oksennustaudista, huolestuttaa.
Kirjoitin jo viikonloppuna tänne 2-vuotiaastamme, jolla on ankara vatsatauti. Alkoi oksentelemaan aikaisin perjantaiaamuna, ja siitä lähtien on oksentanut ja ripuloinut kaiken ulos. Ei ole syönyt käytännöllisesti katsoen yhtään mitään torstain jälkeen, puolikkaan suolakeksin taisi syödä viikonloppuna ja oksensi sen ulos, eilen illalla söi muutaman Cheerios-renkaan. On juonut kyllä mehua ihan kohtalaisesti, mutta tänään ei edes suostu oikein juomaan mitään. Aamulla joi 50 ml maitoa, sen jälkeen ei mitään. Oksensi kaiken juomansa mehun illalla ulos, sen jälkeen ei ole oksentanut. On ollut heti perjantaista lähtien tosi heikko, ei jaksanut edes seistä, nyt ei jaksa edes istua, makaa vain ja torkkuu. Lauantaina kävimme lääkärissä, jossa otettiin verikoe (vähän valkosolut ja neutrofiilit nousseet, joten otettiin ulostekoe, sen tuloksista emme ole kuulleet mitään vielä), muuten lääkäri ei oikein sanonut yhtään mitään.
Tilanne ei ole tosiaan parantunut lainkaan perjantaista, joten menemme nyt iltapäivällä parin tunnin päästä lääkärille uudestaan, tosin eri lääkärille. Onko näin raju vatsatauti enää normaalia?? Ovatko teidän lapsenne olleet näin kipeitä monta päivää?
Kommentit (8)
Meillä tytöllä reilu vuosi sitten saman kaltaista oksentelua, lisäksi päänsärkyä. Tyttö oli tosi tiedottomassa tilassa ja kun päästiin lääkäriin niin sairaalaan tiputukseen 2 päiväksi. Oli raju vatsatauti ja migreeni kohtaus samassa. Lisäksi löytyi veriarvoista heittoa, jota tutkitaan vielä tänä päivänäkin.( Trombosyytit olivat yli 1700) Eli veri on tosi paksua.
Vaikka saisit lapsen juomaankin, niin silti voi tarvita nesteytystä lääkärissä/sairaalassa. Ainakin rota-virus aiheuttaa niin äkäisen ripulin, ettei kannata odotella montaa päivää. Mars heti lääkäriin!!!
ehdottomasti lääkäriin jos lapsi ei jaksa enää juodakaan, eikä ole moneen päivään juonut. Jos lapsi on veltto, teillä on jo kiire. Soita vaikka etukäteen vielä lääkäriin ja menkää käymään.
muutaman päivän kaikki. Lääkäri sanoi että noin isolle (silloin ehkä 1½-vuotias) voi jo vaikka antaa sipsejä jotta suolasta tulee jano. Myös mehujäitä suositteli ja sanoi että ne voidaan laskea mukaan juomisiin. Lasta pitää juottaa JOKA VÄLISSÄ, ihan koko ajan yrität saada juomaan, älä odota että lapsi ilmoittaa että hänellä on jano. Kun yritettiin KOKO AJAN juottaa niin huomasimme että kyllähän saatiinkin jonkin verran nestettä menemään alas, sekoita osmosalia vaikka mehuun niin ei maistu niin pahalle. Ja jos olet todella huolissasi lapsestasi (esim. kuivumisesta) niin ilmaise asia todella painokkaasti lääkärille että TÄMÄ EI OLE ENÄÄ NORMAALIA! Ei se lääkäri sitä välttämättä itse huomaa, voi olla että lapsi jo tarvitsee sairaalahoitoa. Jos lapsi saa esim tipalla nestettä niin kyllä se olo sen jälkeen varmaan lähtee kohenemaan.
Ja todella, sano sille lääkärille että LAPSI EI ENÄÄ PYSY PYSTYSSÄ eikä edes istu!!
ehdottomasti lääkäriin jos lapsi ei jaksa enää juodakaan, eikä ole moneen päivään syönyt. Jos lapsi on veltto, teillä on jo kiire. Soita vaikka etukäteen vielä lääkäriin ja menkää käymään.
Meidän perheessämme 5-vuotias poika aloitti rajun oksentamisen viiko sitten su, heti nousi kuume ja seuraavana päivänä myös ripuli. Oksentelu ja karmea vesiripuli jatkuivat viisi päivää, sitten vain päivä ripulia. Nyt viikonlopun poika oli jo terve. Mikään ei pysynyt sisällä viiteen päivään eikä kyllä suostunut koko aikana syömään muruakaan,. Joi pakotettuna ja niin siitä selvittiin. Vauvamme 7kk aloitti oksentelun, ripulin ja kuumeen ti-iltana ja on ainakin vielä vatsa kuralla. Eilisestä on kuitenkin suostunut jo vähän syömään. Onneksi tissi on kelvannut koko ajan, joten ilman sairaalakeikkaa taidetaan selviytyä. Meillä ainakin uskon olevan rotaviruksen, sehän kestää joskus yli viikonkin. Aika paljon tuntuu nyt olevan sitä liikkeellä.
Siis rotaviruksen aiheuttama vatsatauti on ihan yleisin ja tavallisin. Mutta kuinka voimakkaana se tulee riippunee monista eri seikoista.
Juota paljon nestettä. Syöminen ei ole niin tärkeää, pääasia on että juo. Oletko kokeillut osmosalia?