Mies väänsi yöllä käteni sijoiltaan kun vahingossa unissani osuin häntä kylkeen
Hänellä oli pitkä päivä takana ja hän oli todella väsynyt, mutta silti tuntuu hirveältä. En yhtään tiedostanut, että olin kääntynyt hänen puolelleen sänkyä ja osuin kädellä häntä kylkeen. Mies otti kädestäni kiinni, väänsi sen selkäni taakse ja huusi että mitä jos mäkin alan repiä sun kättä keskellä yötä, että onko yhtä kivaa.
Jouduin lähtemään taksilla päivystykseen enkä tiedä uskallanko mennä kotiin. Kissat sieltä olisi ainakin pakko hakea. Kaikki Porvoon huutelijat saavat nyt painua vittuun, en jaksa.
Kommentit (80)
AP ihan ensimmäiseksi puolustelee ukkoansa, kun pupsikuukeli oli niin väsynyt, niin pitää ymmärtää, että silloin keittää vähän yli. Hae nyt hölmö edes ne eläimet pois sieltä.
Itse en osaa myöskään nukkua jos kyynärpääni ei ole miehen kylkiluiden välissä.
Nukkumatti -mulkero se väänsi, se vartioi nukkujien unta.
Näitä oikeasti tapahtuu, varmasti enemmän tosielämässä kuin Porvoossa.
Ei se yleensä kättä sijoiltaan vääntele, anna anteeksi.
väänsin kostoksi sen pippelin solmuun
Ap
Ap, sinut on pahoinpidelty. Mene sukulaisiin tai turvakotiin ja tee rikosilmoitus. Kissat hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
AP ihan ensimmäiseksi puolustelee ukkoansa, kun pupsikuukeli oli niin väsynyt, niin pitää ymmärtää, että silloin keittää vähän yli. Hae nyt hölmö edes ne eläimet pois sieltä.
Et kertonut, monesko kerta tämä oli. Pahinta tässä tarinassa on juuri tuo, että sinä puolustelet ja selittelet hänen käytöstään. Eri asia, jos olisi unissaan huitaissut sinulle mustan silmän.
Pyysikö edes anteeksi? Vai oliko se ihan sinun oma vikasi, mitäs tönit?
Kyllä näitä sattuu oikeasti muuallakin kuin Porvoossa. Onnea teille, jotka ette voi edes uskoa.
Ihana mies! Yöllä on kiva herätä johonkin odottamattomaan tapahtumaan, kuten tällaiseen väkivaltaan tai vaikka lapsena siihen, kun isä ajaa äitiä takaa ja uhkaa tappaa!
Vierailija kirjoitti:
väänsin kostoksi sen pippelin solmuun
Ap
Näin ikkäästi.
Ja uppoaa taas kuin vanhaan ihmiseen.. Heh heh heh!
No jos tuo on totta niin mene hakemaan kissat ja tavarasi esim isäsi kanssa äläkä ikinä enää ole missään tekemisissä miehen kanssa.
Ja harrastaako myös väkijoukoissa eksyttämistä?
Hyi, mulle tuli fyysisesti paha olo aloituksesta... seurustetkohan exäni kanssa? Hän teki täysin samaa; kosti asioita väkivaltaisesti ja syytti vahinkoja tahallisiksi. Esimerkiksi kerran istuessamme vierekkäin, minulta lipesi puhelin pöydältä otettaessa kädestä suoraan miehen varpaille. Kerkesin sanoa vain "oi anteeks" ja kumartua nostamaan sitä, kun mies mottasi kaikilla voimillaan minua nyrkillä käsivarteen ja huusi "vittuako heittelet mua puhelimella?!". Rupesin pelästyksestä itkemään ja yritin selittää sen olleen vahinko, niin mies silmät vihaa kiiluen huusi minun tähdänneen sen hänen varpaisiinsa. Hyi että. Aloittaja, juokse ja kovaa! Vaikka miten uhkailisi tai kiristäisi, juokse!!
Äläkä mussuta itsellesi että oli eka kerta.
Ekan kerran jälkeen tulee toka ja jne....
Vain jos alistut siihen siis.
Mietippä nyt rehellisesti sitä miehesi käytöstä yleisestikin.
ruusunpuna lasit pois silmiltä.
Mies valitsi sen että vääntää sinua, hän valitsi myös huutaa sinulle. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa, että rakastaako hän sinua vai ei. Sillä on tekemistä sen kanssa että turvautuuko hän väkivaltaan ja onko valmis käyttämään väkivaltaa sinua kohtaan. (Mikäli käyttää väkivaltaa naiseensa, on huomattavasti pienempi kynnys käyttää sitä myös mahdollisiin lapsiin)
Sinä voit toki provosoida vaikka kuinka, mutta et saa miehesi kättä nousemaan jos hän itse ei valitse sitä nostaa. Sinä nukuit, joten et ole häntä tietoisesti tai tarkoituksella vahingoittanut.
Tee itsellesi palvelus ja lähde suhteesta. Olet sen arvoinen, ettei sinun tarvitse kokea pahoinpitelyä.
Ja antoi sinun yksin lähteä apua hakemaan? Ei katunut? Ei ole ottanut yhteyttä ha kysynyt miten menee?
Kumppanin ei saa koskaan antaa lyödä kahta kertaa.
"raskas päivä" on huono selitys. Jätä se, anna elää raskasta elämäänsä ja nukkua rauhassa raskautensa pois ihan yksinään. Et voi tuollaisen miehen kanssa elää hyvää elämää, oikeasti!!!!!
Mitä sanoit siellä lääkärissä? Kerroitko, että mies väänsi?