Kysymys sinulle, jonka isä oli etäisä

Isän tyttö olin ja teininä, varhaisaikuisuudessa kaikki elämänfilosofiat keskusteltiin isän kanssa. Äiti jäi henkisesti etäisemmäksi. Ja joo - isän luona "käytiin kylässä", silloinkin kun siellä alle 10v yövyin vkl. Siinä teininä kävin kerran viikossa tunnin-pari kerrallaan, sopi ruokailuksi koulun ja harrastuksen väliin.

Joo, isä oli ja on etäinen. Näin pari kertaa kuussa. Isä ei tuntunut isältä, hän oli henkilö, jota kutsuin isäksi, mutta ei sen enempää. Emme ole enää oikeastaan tekemisissä. Olen 30v.

En kokenut meneväni isälle kylään. Vanhempani puhuivat alusta asti siitä, että minulla on kaksi kotia. Olin alle 3, kun vanhempani erosivat. Isä asui tosin yksin, joten menin todella isäni luo, eikä tarvinnut sovittaa siellä itseäni isän uuteen elämään, mahduin tai en.

Joskus isän naisystävä yöpyi isällä, mutta isä oli silti minun isäni, eikä sen naisen perässä läähättäjä.

Isä oli ja on etäinen. Teiniksi asti asuttiin samassa taloudessa mutta ei sitä silloinkaan töiden takia näkynyt kuin kerran pari viinossa. Oli/on minulle vain henkilö jota kutsutaan isäksi. Nykyään ollaan tekemissä parin-kolmen kuukauden välein.

Tuollainen etäisä voi myös asua saman katon alla. Oma isäni jäi etäiseksi, vaikka näin häntä joka päivä lukuunottamatta niitä hetkiä, kun hän oli vähän pidemmällä ryyppyreissulla. Näin isääni siis juopuneena ihan kotosallakin usein ja eipä sellaiseen henkilöön oikein voi turvallista lapsi-isä-suhdetta luoda. Minulle isä oli siis pääosin vain henkilö, joka on tullut perheemme taakaksi ns. mustaksi lampaaksi. 

Hmmm... miksi sanotaan, että lapsilla on oikeus isäänsä, jos suhde on tuota luokkaa?

Ohis

Mun miehen lapset olivat meillä joka toinen viikonloppu pitkähköstä välimatkasta johtuen (välillä myös joka viikonloppu). Heilläkin oli selkeästi yksi koti. Silti nyt,kun ovat jo isoja, isä on heille se, jonka kanssa pidetään enemmän yhteyttä, kuin äiti. Isä on vaan aina osoittanut välittävänsä heidän asioistaan enemmän.